HYVÄ FIILIS

Ai että. Nyt on kyllä kirjaimellisesti kevättä rinnassa, sillä täällä suunnassa elämä kulkee erittäin kivasti tällä hetkellä. En jaksaisi aina valittaa tai mainita että on kiire, joten unohdetaan se tällä kertaa. :D Tekemistä on kuitenkin piisannut ja tääkin päivä meni taas yhdessä hujauksessa. Muistan vaan, että oon herännyt aamulla ja äsken avasin kotioven ja heittäydyin tähän koneelle tekemään loput hommat valmiiksi. Onneksi on kivaa, muuten ei ehkä jaksaisi.

Tämän päivän pääagenda oli tehdä uusi lämmittely RPV-tunnille, jonka ohjasin illalla. Aamulla etsin biisit valmiiksi, miksailin listat kuntoon ja mulla oli sopivasti melkein kolmen tunnin väli muiden duunien ja RPV-ohjauksen välillä, joten se meni jumppaillessa ja suunnitellessa uusia koreografioita. Ohjelma on nyt kuitenkin valmis ja ohjattu kertaalleen läpi. Pikkasen kyllä tuntuu jaloissa kun on stepannut menemään sellaiset 4-5 tuntia ja omat salitreenit päälle. :D

Tällä hetkellä mulla on myös käynnissä neljäs viikko #PowerBooty – haastetta ja oon todella iloinen, että aloitin tämän projektin, sillä oon saanut taas ihan uutta intoa ja motivaatiota kaikkeen tekemiseen. Vaikka tiedän ja osaan itsekin, niin jotenkin se toisen tekemä vaan antaa tietynlaista tsemppiä hommiin. Oon myös positiivisesti yllättynyt, kuinka nopeasti on saanut muutosta aikaan.

En tiedä huomaako muutosta ulkopuoliset, mutta itse tunnen eron ja se onkin pääasia. Oikeastaan parasta on tää fiilis, kun saa asioita aikaiseksi ja onnistuu siinä mitä yrittää! :D Ruokavalion siistimisellä saa kyllä todella nopesti tuloksia aikaiseksi. Mainostelen vielä, että mun miinus viisi kiloa – ruokavalio tähtää juuri tällaiseen kunnon siistimiseen ja kevennykseen. Suosittelen lähtemään messiin, jos yhtään on sellainen fiilis, että tarvii hieman uutta tsemppiä, uutta intoa sekä tietysti kevyempää kesäkroppaa!! :D

Oon kyllä jälleen todennut, että kaikki on mahdollista jos vaan itse haluaa. Monesti sitä torppaa kaikki uudet jutut ja muutokset ennen kuin on edes mitään kokeillut. Tässäkin on saatu uudet rutiinit kolmessa ja puolessa viikossa hyvään malliin, vaikka alussa mietin, että miten ihmeessä ehdin tehdä kaikki treenit, työt ja jumpat kun aikaa on se 24 h vuorokaudessa. Jotenkin motivaatio ja sellainen tietynlainen jaksaminen tulee sitä mukaan kun vaan ottaa härkää sarvista ja alkaa toimia!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


Kommentoi