IHANA VIIKONLOPPU

Käsi ylös kaikki jotka tykkää yöpyä hotellissa ja etenkin herätä hotellissa tietäen, että pääsee ihanalle aamupalalle loputtomaan valintojen maailmaan? 😀 Hotellissa yöpyminen on aina pientä luksusta arkeen ja niin se oli myös muutama viikko taaksepäin kun yövyttiin kahden yön verran uudessa Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti – hotellissa, joka siis nimensä mukaisesti sijaitsee Ruoholahdessa ihan metron kupeessa. Hotelli oli itselleni tuttu, sillä yövyin siellä muutama vuosi takaperin käydessäni Les Millsin Sprint – koulutuksen. Nyt hotla oli kuitenkin uudistettu täysin ja sen kyllä huomasi! 

Olen vieraillut useissa Holiday Inn – hotelleissa ja tämänkin tunnisti kyseisen brändin hotelliksi. Aula oli täysin uudistettu ja siellä oli todella kotoisa Holiday Inn Open Lobby, joka on olohuonemainen rento tila. Lobbyssa voisi helposti näpytellä hieman työhommia koneella ja nauttia hyvästä erikoiskahvista, joka on muuten hotellin erikoisalaa. Tällä kertaa ei oltu tultu kuitenkaan tekemään töitä, vaan rentoutumaan ja nauttimaan vapaa-ajasta!

Tykkään itse Ruoholahdesta alueena, sillä se on ihan kivenheiton päässä ytimestä, mutta silti hieman rauhallisempi paikka. Meillä olikin todella mukavat maisemat hotellin ikkunasta. Vaikka Suomen luonto ei ole ehkä ihan kauneimmillaan nyt, niin oli terapeuttista katsella ikkunasta ulos.

Samat maisemat näkyivät myös hotellin aamupalalta, joka oli muuten erittäin kattava setti! Kuten ehkä arvata saattaa, mulle yksi tärkeimpiä asioita hotellielämässä on juurikin se aamupala. Lauantaina painuttiin brekkarille kukonlaulun aikaan ja tankkailtiin huolella kaikkia ihania ruokia! Holiday Inn Ruoholahden ravintolalla on muuten kiva avajaisetu, eli 5.5.2018 saakka saa 2 lounasta yhden hinnnalla välillä ma-pe!

Myös kaikki huoneet olivat uudistettu ja plussaa saa muhkea sänky tyynyineen sekä kylppärin iso peili sekä hyvä meikkausvalo! Tällaisista pienistä jutuista osaa yleensä iloita vasta silloin jos ne puuttuu ja paljon hotelleissa matkustaneena kiinnitän aina huomiota juuri tällaisiin yksityiskohtiin.

Nonniin, kaikki jotka nosti käden ylös postauksen alussa, nyt olisi kiva juttu teille, nimittäin isketään tähän loppuun vielä arvonta, jossa voi voittaa yhden yön majoituksen kahdelle hengelle Holiday Inn Helsinki West Ruoholahti -hotellissa. Voimassa 6kk antopäivästä. Arvonnan säännöt täällä. 

Kerro kommenttiboksissa tulisiko tämä voitto tarpeeseen, eli maistuisko hotelliyö uudenkarheassa hotellissa, herkullisine aamupaloineen? Arvonta päättyy 6.5.2018.


278 Responses to “IHANA VIIKONLOPPU”

  1. Heikki sanoo:

    Sopisi pieneksi lomaksi

  2. Ulrika sanoo:

    Olisi ihana päästä kyseiseen hotelliin minilomalle kiireisen kevään jälkeen!!

  3. Jenny sanoo:

    Ehdottomasti tulisi tarpeeseen! Mukaan ottaisin siskon, jolla työttömänä ei ole hirveästi glamouria elämässä

  4. Jenni sanoo:

    Kyllä tulisi! Toukokuussa tulisi 9 vuosipäivä miehen kanssa, joten olisi hyvä sauma tehdä jotain spesiaalia☺️

  5. Jaana sanoo:

    Hep! Voisin yllättää miehen minilomalla Helsingissä 🙂

    Viime kuussa yllätin sen muuten minilomalla Scandic Hotel Vaasassa 😀 ei nähty sua, mutta muuten oli ihan paras irtiotto, joita täytyy ottaa kyllä useammin.

  6. NiinaH sanoo:

    Todellakin kelpais,miehen kanssa karattais matkaan ❤

  7. Noora Mylläri sanoo:

    Todellakin maistuisi hotelliyö ja hotelliaamupala! Kaiken stressin keskellä olisi mahtavaa päästä hotelliin rentoutumaan.

  8. Pia sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeen, pieni irtiotto arjesta olisi ihanaa!

  9. Iiris sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! Opiskelujen parissa tullu vedettyä täyttä päivää ja kesälomasta ei oo tietoakaan, joten tällainen juttu ois kyllä iha huikee

  10. Jonas sanoo:

    No tulisi todella tarpeeseen. Viimeinen vuosi painettu hommia melkeen 24/7 mikäli tälläinen natsais kohdalle niin olisi pakko ottaa irtiotto arjesta.

  11. Sanna sanoo:

    Kyllä, minibreikki aamupaloineen maistuisi!

  12. Sanna sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen rankan kevään vastapainoksi! Enkä ole koskaan yöpynyt Helsingissä 😀

  13. Kata sanoo:

    Tuskin on ketään kelle hotelliyö uudenkarheassa hotellissa ei maistuisi, täällä ainakin otettaisiin hotelliyö hihkuen vastaan, ja etenkin se aamupala…! 🙂 Hotelliaamupalat nyt vaan on parasta mitä tiedän, etenkin kun itsellä hyvin harvoin on aikaa valmistaa mitään puuroa ihmeellisempää. Seurakin reissulle löytyisi varmasti!

  14. Laura sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen!!:)

  15. Jenny sanoo:

    Todellakin kelpaisi! 🙂

  16. Riikka sanoo:

    Miniloma tulis todellakin tarpeeseen, sekä mulle että sisarelleni jonka ottaisin mukaani jos voitto napsahtais. Kevät ollu rankka molemmilla, isoja asioita tapahtunu ja ollu rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti.

  17. Minna K sanoo:

    Oi tää olis niin ihana. Meillä on kaksi pientä lasta ja neljäs hääpäivä kesällä. Voitaisiin viettää vuorokausi kaksistaan. <3

  18. Annika sanoo:

    Hotelliyö maistuisi kyllä makeampaakin makeammalle Oulun tytöille! Ottaisin matkaani mukaan parhaan ystäväni. Olisi ihanaa päästä kotikulmilta isolle kirkolle viettämään laatuaikaa ja rentoutumaan hyvässä seurassa 🙂

  19. Aada L sanoo:

    No todellakin! Vielä pari vuotta sitten en todellakaan tykännyt hotelliaamupaloista, mutta nykyään ne nimenomaan parhaita asioita hotellissa majoittuessa! 😀

  20. Li sanoo:

    Tulisi tarpeeseen! Uusiin hotelleihin (ja aamupaloihin) tutustuminen on aina kivaa, ja hotelli tarpeen, kun lähtee Helsinkiin käymään.

  21. Sonja sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen 😉 poika toivoi kesälomareissua Helsinkiin ja oispa hienoo majoittua aivan uudessa hotlassa 🙂

  22. Anniina sanoo:

    Olisi ihana piristysruiske opiskeluvuoden päätyttyä ennen kesätöiden alkamista

  23. Rosie sanoo:

    Oi, todellakin kelpaisi! 🙂

  24. Hanne sanoo:

    Todellakin tulisi että jaksaisi tehdä gradun loppuun!

  25. Julia sanoo:

    Ehdottomasti tulisi tarpeeseen taas rankan opiskeluvuoden jälkeen ja kesätöiden kynnyksellä! 🙂

  26. Miltsi sanoo:

    Kelpais! Miehen kanssa tulee 7 vuotta yhteiseloa täyteen kesällä. Ei olla melkein pariin vuoteen saatu vuorokautta kahdenkeskistä aikaa. Olisi kyllä ihanaa viettää miehen kanssa rentouttava miniloma hotellissa

  27. Juulia sanoo:

    Pieni arjen getaway tulis ehdottomasti tarpeeseen kyllä! (:

  28. Mariem sanoo:

    Ai että maistuisko! Kyllä!. Seuraava reissu Helsinkiin on tulossa jo toukokuussa. Hotelli on kyllä ihanaa luksusta ja aamupala <3

  29. Mape sanoo:

    Olisi ihan täydellinen vuosipäiväloma miehen kanssa kun ei niin pitkään aikaan olla päästy minnekään…

  30. Nette sanoo:

    Ehdottomasti tulisi tarpeeseen! Ihana startti kesälomalle olisi tämä, menisin siskon kanssa 🙂

  31. Marika sanoo:

    Voi tämä olisi meille kuin lottovoitto!!! Yö upeassa hotellissa ja aamiaisen josta saisin nauttia miehen kanssa! Ensimmäinen kesä tulossa ilman allergioita <3

  32. Heidi sanoo:

    Asun nyt Tukholmassa, joten kesälomia suunnitellessa olisi kiva myös poiketa Helsingissä. Tämä mahdollistaisi sen.

  33. Meliina sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! Olisi ihanaa ilahduttaa esimerkiksi pikkusiskoa opiskeluarjen keskellä <3

  34. Marika sanoo:

    Ja lisäys edelliseen, meillä on kesäkuussa 12-vuotis hääpäivä, eli hotelliyö olis kyllä luksusta <3 🙂

  35. Maisa sanoo:

    Todellakin maittaisi! Näyttää ja kuulostaa ihanalle!

  36. Eveliina sanoo:

    Kyllä maistuisi! Mukaan ottaisin ystäväni, jonka luona olen talven ja kevään aikana majoittunut monesti Helsingissä käydessäni. 🙂

  37. Jennan sanoo:

    Erittäin mielellään! Siskoni syntymäpäivät ovat tulossa ja mikä olisi parempi idea, kuin porukassa vietetty hotelliyö! Unohtamatta aamupalaa 🙂

  38. Tiina sanoo:

    Tulis tarpeeseen! Mukaan lähtis puoliso kun pikkulapsiarjessa yhteinen aika on niin kortilla.

  39. Paula sanoo:

    *kylläkylläkyllä* Oi, olispa kiva viettää yö puhtaissa, valkeissa lakanoissa ja nauttia kiireettömästä, valmiista aamupalasta!

  40. Elina sanoo:

    Ehdottomasti maistuisi!

  41. Elli sanoo:

    Tämä tulisi niin tarpeeseen!

  42. Marianne sanoo:

    Irtiotto arjesta olisi huippua! Mukaan voisin ottaa tyttäreni, josta tuli tammikuussa äiti ja nauttisi varmasti pienestä lomasta.

  43. Emppu sanoo:

    Tulis tarpeeseen ja valmiille aamupalalle pääsy olis huippu juttu!

  44. Marjukka sanoo:

    Hotelliyö maistuisi ja mukaan ottaisin äitini 🙂

  45. Maria sanoo:

    Hotelliyö Ruoholahdessa aviomiehen kanssa tarjoaisi ihanan hengähdys hetken muuten niin kiireiseen arkeen. Samalla olisi hyvä syy hypätä Tampereelta junaan ja tulla ihmettelemään pääkaupunkia.

  46. Anne sanoo:

    Pieni irtiotto arjesta on täälläkin tarpeen. Vaihtoehtoja yöpymispaikkaan on etsitty joten tässä olisi enemmän kuin oiva ehdokas.

  47. Carita sanoo:

    Miniloma mieheni kanssa kiireisen lapsiperheen keskellä olisi enemmän kuin toivottu.

  48. Kata sanoo:

    Voi tulisi!! Teillä on vaikuttanut olleen superkiva viikonloppu! 🙂

  49. Pumssi sanoo:

    No olisipa mukava päästä apajille! 😀

  50. S sanoo:

    No kyllä tulisi todella tarpeeseen! Olisi ihanaa päästä miehen kanssa kahdestaan minilomalle kun arki kolmen lapsen kanssa on useimmiten aika vauhdikasta.

  51. Hhheidi sanoo:

    Kyllä! Kesällä voisin mielelläni tulla juhlistamaan valmistujaisia Helsinkiin ☺️

  52. Jossu sanoo:

    Heips!
    Kohta on vuosi mennyt, kun aloitimme oman talon rakentamisen. Hartiapankilla ollaan kaikki itse tehty perhe-elämää unohtamatta. Tulisi tarpeeseen päästä miehen kanssa kahdestaan rentoutumaan:).

  53. Elsa sanoo:

    Tämän palkinnon voitto olisi aivan ihana yllätys raskaassa elämäntilanteessa ja antaisi toivoa, että hyviäkin asioita tapahtuu kun vaan yrittää pysyä positiivisella mielellä! Tästä luksuksesta lähtisin nauttimaan lapseni kanssa 🙂

  54. Jaana sanoo:

    Hotelliyöt maistuu aina!! Olisi taas jotain kivaa, mitä odottaa 🙂

  55. Niina sanoo:

    Maistuisi todellakin! Kesälomalla olisi kiva mennä sinne rentoutumaan. 🙂

  56. Henriikka sanoo:

    Tulisi enemmän kuin tarpeeseen! Tästä sais hyvän syyn lähteä ensimmäistä kertaa ilman lapsia(sitten lasten syntymän) lepolomalle ja valmiiseen pöytään(!) tuon miehekkeen kanssa!

  57. Anni Kuosmanen sanoo:

    Kevät ollut tosi rankka kun olen valmistautumassa pääsykokeisiin, käyn töissä ja koitan ehtiä treenaamaanki säännöllisesti. Rentouttava yö hotellissa olisi ihana irtiotto arjesta ja kiireestä.

  58. Emmi sanoo:

    Tulisi tarpeeseen, olen pitkään pakertanut diplomityön parissa ja lisäksi päälle painaa uuden asunnon etsintä, joten olisi ihanaa saada vähän lomaa kaikesta stressistä.

  59. Kike sanoo:

    Tulisi niin tarpeeseen koska opiskelu ja duunit hapottaa! Ja koska haluaisin esitellä miehelleni koto Suomea ja Helsinkiä koska asumme ulkomailla.

  60. Anna sanoo:

    Kyllä tulisi!

  61. Sini sanoo:

    No kyllä kelpaisi! Synttäriviikonlopun viettoon sopisi hyvin 🙂

  62. Nia sanoo:

    Miniloma tulisi ehdottomasti tarpeeseen piristämään arkea ja saisi nukkua kerrankin pitkät yöunet. Tarjoaisin kahdenkeskistä laatuaikaa ja läsnäoloa lähimmälle.

  63. Samppi sanoo:

    Kyllä!!

  64. Hanna sanoo:

    Äitienpäivän kunniaksi tiedän, että äiti kaipaisi tätä enemmän kuin mitään. Pieni miniloma tähän kevääseen :).

  65. rriina sanoo:

    Ehdottomasti maistuisi! Hyvä syy käydä Helsingissä.
    Terkkuja Tampereelta!

  66. Mia sanoo:

    Olisipa mukava ylläri voittaa tässä arvonnassa 🙂

  67. Jutta sanoo:

    Miniloma tulisi todellakin tarpeeseen hektisen kevään jälkeen 🙂

  68. T sanoo:

    Juu kelpaisi! Vuosipäivä miehen kanssa kolkuttelee ovella, niin sitähän tuolla olisi ihana viettää.

  69. Lotta sanoo:

    No todellakin!! 🙂

  70. Hanna sanoo:

    Maistuis kirjaimellisesti, aamupala on elämä! Rankan kevään jälkeen, muutto ja aloitus uudessa työssä, olisi tällainen ihana miehen kanssa:)

  71. Liisa sanoo:

    Kyllä tulisi tarpeeseen! Koko alkuvuosi tullut nukuttua todella huonosti ja jotenkin sitä vain aina nukkuu hotellissa huomattavasti paremmin. Yhden yön unitankkailulle olisi siis käyttöä 🙂

  72. Tanja sanoo:

    Tällainen palkinto maistuisi minulle ja miehelleni ehdottomasti! 🙂 Pieni breikki työkiireiden ja lapsiarjen keskeltä tekisi molemmille hyvää. Ja hotelleissahan nimenomaan se aamupala on se juttu mitä odotan aina eniten 😀 Ihanaa, kun kaikki on valmiina ja saa vain valita, mitä siihen lautaselle ottaa 🙂

  73. Anni sanoo:

    Todellakin kelpaisi 🙂

  74. Heini sanoo:

    Kyllä kelpaisi ja todella tulisi tarpeeseen!

  75. Pipsa sanoo:

    Tarpeeseen tulisi kahdelle kipu sairautta kärsivälle, vähän luksusta normi arkeen <3

  76. Noora sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! 🙂

  77. Eeva sanoo:

    Suunnitelmissa pieni reissu Helsinkiin, joten todellakin kelpaisi!

  78. Patricia sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen. 🙂

  79. Emilia sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen päästä rentoutumaan ja syömään ihana aamupala 🙂

  80. Jenni sanoo:

    Todellakin maistuisi! Pieni irtiotto arjesta tulee aina tarpeeseen

  81. Resus sanoo:

    Tulisi kyllä tarpeeseen. Niin itsellekkin, mutta erityisesti miehelle, joka on paiskinut töitä kaamealla tahdilla ilman loman häivää.

  82. Saara sanoo:

    Olisi ihana yllättää rakas aviomieheni ja päästä 8-vuotis häämatkalle isolle kirkolle. Ei olla käyty kahdestaan yötä missään lasten syntymän jälkeen.
    Ehkä yksi unelma voisi käydä toteen ja päästä totaalisen irti pikkulapsi arjesta <3

  83. Lähtisin heti minilomalle miehen kanssa.

  84. Minttu-Maaria sanoo:

    Hotelliyöpyminen maistuu aina! 😉 Mulla olisi sopivasti synttäritkin toukuussa eli hemmottelu kuuluisi asiaan.

  85. Tiia sanoo:

    Oioi! Tulis kyllä tarpeeseen

  86. Neea sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! 🙂

  87. Satu sanoo:

    Aivan ehdottomasti maistuisi! 🙂

  88. Iris sanoo:

    Kyllä maistuisi, sekä hotelliyö että -aamupala 😀

  89. Elisa n sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen. Koko kevät painettu kovalla tahdilla eteenpäin ilman lomaa niin pieni irtiotto tekisi oikeinkin hyvää:)

  90. Hanna sanoo:

    Olisi ihana päästä miehen kanssa kahdestaan rentoutumaan viikonlopuksi, kun kummallakaan ei ole edes kesälomia tiedossa.

  91. Mø 4-ever sanoo:

    Tulisi tarpeeseen, sillä yöpyminen Møn keikan ajalle on vielä auki!

  92. Tiina sanoo:

    Thoudellakin – pieni irtiotto arjesta olisi enemmän kuin tervetullut! 😀

  93. annikahiltunen sanoo:

    Kyllä maistuisi, palkinto olisi paikallaan rankan työrupeaman jälkeen 🙂

  94. Riina sanoo:

    Tulisi tässä vaiheessa enemmän kuin tarpeeseen. Odotan ensimmäistä lasta, laskettu aika on kesällä 🙂 Vielä ehdittäisiin viettämään miehen kanssa yhteistä aikaa rentoutuen ja syöden!

  95. Sanna sanoo:

    Tulisi tarpeeseen! 🙂

  96. Satu sanoo:

    Ehdottomasti! Itsellekin, mutta nyt menisi eräälle läheiselle. 🙂

  97. Anna sanoo:

    Todellakin tulisi. Olisi ihana päästä hengähtämään töiden ja lapsiperheen arjen keskellä miehen kanssa.

  98. Kaisa sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen, sillä käyn joka kuukausi Helsingissä opiskelemassa viikonlopun!
    Tulisi hyvään saumaan opiskelijalle.. 🙂

  99. Essi sanoo:

    Kyllä maistuisi pikku loma! Poikaystävän kanssa vaikka kesäreissu isolle kirkolle, olis varmasti ihana reissu!

  100. Satu sanoo:

    Toudellakin!!!!! Hotelleissa on niin kivointa nukkua, syödä, liikkua ja saunoa. Jokainen kaipaa virkistystä! Mukaan lähtisi poikani 9.v joka innostui juuri suunnistuksesta, uusissa maisemissa pokemonsuunnistukset pystyyn:)

  101. HannaK sanoo:

    Oi kyllä kelpaisi! Ollut taas melko paljon töitä ja opiskelua, joten olisi ihanaa lähteä poikaystävän kanssa viettämään aikaa kivaan hotlaan 🙂

  102. Tiina sanoo:

    Todellakin kelpaisi arjen piristykseksi ja saisi laatuaikaa miehen kanssa 🙂

  103. Heidi sanoo:

    Mulle kelpaa aina hotskun breku mutta ystävälleni varmasti tulisi tarpeeseen- kenet ehdottomasti ottaisin viereen nukkumaan 🙂
    Kivaa vappua Aino

  104. Kevättä rinnassa sanoo:

    Ehdottomasti tämän tarpessa, kahden keskistä laatuaikaa mieheni kanssa

  105. Airi sanoo:

    Kyllä, kiitos. Pieni tauko arjesta on paikallaan. Hienon näköistä on ja myös aamupalat herkullisesti esillä.

  106. Hanna sanoo:

    Kyllä maistuisi pieni irtiotto hotellissa pääsykoeurakan jälkeen!

  107. Jv sanoo:

    No kyllä muuten kelpais! Oon muuten ihan samanlainen ku sinä, eli fiilistelen sitä aamupalaa kaikista eniten 😀

  108. Maija sanoo:

    Todellakin! Esikoinen syntyi vajaa vuosi sitten eikä sen jälkeen ole ollut tilaisuutta nukkua kokonaista yötä putkeen. Helsingissä saisin rakkaan poitsun isovanhemmille hoitoon ja me karattais hotelliin nauttimaan yöunista, toisistamme ja aamupalasta <3

  109. Marine sanoo:

    Kyllä voitto tulisi tarpeeseen, täytän loppuvuodesta 30 ja olisi ihana päästä mieheni kanssa rentoutumaan ja viettämään laatuaikaa ennen kunnon pirskeitä.

  110. Sonja sanoo:

    Tuttu hotelli, mutta ennen uudistusta! Olisi hauska päästä katsomaan miltä siellä nykyään näyttää 🙂

  111. Jenna sanoo:

    Oih, todellakin kelpais. Tehtäisiin virkistävä kesälomareissu Helsinkiin❤

  112. Jjh sanoo:

    Mukana!juhlistamme puolisoni kanssa 10 vuoden yhteiseloa tänä kesänä <3

  113. susa sanoo:

    Tulisi kyllä tarpeen pieni irtiotto arjesta. Saisi hengähdystauon työntäyteisen kevään keskelle ennen kesälomaa. Ottaisin mukaan äidin, hän jos kuka on, ansainnut hemmottelu viikonlopun!

  114. Henna sanoo:

    Kelpaisi. Miehen kanssa mentäisiin:)

  115. Henna sanoo:

    Tulisi tarpeeseen, olisi kiva kesälomalla käydä jonkun ystävän kanssa Helsinki-visiitillä! 🙂

  116. Nellis sanoo:

    Jo vain tulisi pieni lomanen tarpeeseen ja päästäisiin täältä Hämeestä Stadiin, suureen maailmaan ;D Mukana.

  117. Henna sanoo:

    Kylläpä maistuisi hotelliyö hyvälle tähän väliin. En muista koska olisin saanut omaa rauhaa. Helsinkiin tutustuminen olisi plussaa 😀 Saattaisin tuon mun miehen kuiten ottaa mukaan. Saatais pusutella rauhassa!

  118. Heli sanoo:

    Edellisestä lomasta oman miehen kanssa ilman lapsia on niiiin pitkä aika että en edes muista. Edes pieni pyrähdys hotelliyölle oli ihana piristysruiske lapsiarkeen.

  119. Ida sanoo:

    Tulisi niin tarpeeseen että jaksaa taas paahtaa kesän töissä (:

  120. Riikka sanoo:

    Joooo kelpais! Ois ihana tehdä pieni miniloma sinne vaikka kesällä 🙂

  121. aino sanoo:

    olisi ihana viedä oma mies palkinnoksi minilomalle kun kestää mun kiukutteluja, pms-oireita ja tunnemyrskyjä päivästä toiseen

  122. Satu sanoo:

    Kyllä kelpaisi! Yksi yö hotellissa tekee ihmeitä parisuhteelle, vaihtelu virkistää ja aamupala on se kohokohta!

  123. Aliisa sanoo:

    Olen aloittanut työt alkuvuodesta, joten lomaa ei kesäksi juurikaan kerry. Tämä olisikin täydellinen irtiotti syksyä varten ja ihana hemmotteluviikonloppu sekä minulle että poikaystävälleni.

  124. Maikku sanoo:

    Pieni irtiotto miehen kanssa kiireisen lapsiperhe arjen keskeltä tekisi enemmän kuin hyvää!!

  125. Sari sanoo:

    Ehdottomasti tulisi tarpeeseen! Helsingissä olisi kiva pyörähtää kesällä vaikka viikonloppureissulla poikaystävän kanssa 🙂

  126. Sanni sanoo:

    Kyllä! Mukana ollaan

  127. Henna sanoo:

    Kesäkuun puolessa välissä olisi tarkoitus piipahtaa Helsingissä, joten tämä majoitus tulisi tarpeeseen.

  128. Mira sanoo:

    Olisi ihanaa päästä toisenpuoliskon kanssa nauttimaan hotla yöstä sekä ennen kaikkea juurikin aamiasesta! Ei ole mitään parempaa kuin valmis aamiaispöytä kaikilla herkuilla

  129. Pauliina.K sanoo:

    Kyllä kelpaisi 🙂

  130. Sonja sanoo:

    Tulisi tarpeeseen ja piristäisi arkea!
    Yllättäisin poikaystäväni hänen syntymäpäivänään. Opiskelijoina meillä ei ole varaa kummoisiin lomiin, joten tämä olisi ihana yllätys hänelle.

  131. Marja-Liisa sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen, miehelle yllärinä.

  132. Nella sanoo:

    Todellakin tulis, jotain piristystä nyt kyllä kaipaa.

  133. Lauru sanoo:

    Voi kyllä kelpaisi rentoutua ja päästä yöksi hotelliin. Uuden työn alottaminen on ollut kuormittavaa ja viikonloputkin osittain mennyt työtä tehden eli tulisi todellakin tarpeeseen.

  134. Anu sanoo:

    Tulisi tarpeeseen. Siskoaikaa menisin viettämään Ruoholahteen.

  135. Anna-Mari R. sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! Opiskelut töiden ohella ja erityilapsiperhearki on vienyt mehut. Olisi ihanaa lähteä miehen kanssa rentoutumaan ja nukkumaan yö hyvin!

  136. Micci sanoo:

    Hyvänen aika, miten maistuisikaan hotellyö ja -aamupala! Olisi niin mahtavaa saada pieni, ewntouttava loma pois arjesta, nauttisin niin täysillä! <3 Saattaisin nukkua koko yön (ekaa kertaa ehkä neljään vuoteen) ja saisin ladattua akkuja.

  137. Marikki sanoo:

    Tämän vuoden puolella tulee varmasti jossain vaiheessa käytyä pääkaupunkiseudulla, joten hotellilahjakortille olisi kyllä tarvetta 🙂

  138. Iidam sanoo:

    Työntäyteisen kevään perään hotelliyöpyminen tosiaan kelpaisi!

  139. Noora sanoo:

    No kyllä vaan maistuisi, veisin ulkomailla asuvan poikaystävän seuraavalla reissulla tänne <3

  140. Sonja sanoo:

    Kyllä. Olisi kiva viettää joku kesäinen päivä Helsingissä ja nähdä samalla vanhaa koulukaveria. Hotelleissa parasta on aamupala.

  141. Siiri sanoo:

    Kyllä kiitos!

  142. Suski sanoo:

    Kyllähän hotelliyö ruuhkavuosien keskellä tekisi todella hyvää.

  143. emsi sanoo:

    Rentoutus hotelissa tulisi kyllä tarpeeseen näin rankan kevään päätteeksi.

  144. Tiuku sanoo:

    Oi kyllä, rakasta hotellilomailuja ja seikkailuja ! Hotelli aamiaisetkin on parhaita, nam !

  145. Hemppe sanoo:

    Voi kyllä, tulisi enemmän kuin tarpeeseen!

  146. Kirsti Rämö sanoo:

    Ollut rankka kevät, sairastelua ja huolia lähimmäisistä, joten maiseman vaihdos piristäisi. Kirsti-inkeri@suomi24.fi

  147. Maria Salo sanoo:

    Voitto olisi aivan mahtava syntymäpäivälahja ☺ voi kun onni osuisi kohdalle ja pääsisi hotelliin rentoutumaan

  148. Johanna sanoo:

    No todellakin! Valmistaudun jalkaleikkaukseen kesäkuussa joten tämä olisi helppo miniloma ennen sitä 🙂

  149. TuuliS sanoo:

    Olispa ihan huikeaa voittaa tämä! Parhaillaan suunnitellaan miehen kanssa alkusyksyllä koittavia häitä ja säästökuuri on nyt jatkunut jo puolitoista vuotta. Tällainen olisi ihanaa luksusta arkeen!

    Ja mikäpä sen parempaa kuin hotellin aamupala ❤️ Ehkä vielä kevyt aamulenkki alle niin jaksaa syödä enemmän!

  150. Sara sanoo:

    Oi, vietettäisiin tuolla kesäkuussa meidän 10. vuosipäivää! <3

  151. Kirsi s sanoo:

    Kyllä todellakin , tyttärelle ylläripylläri juuri saavutti täysi-ikäisyyden ja äiti tytär laatuaikaa olisi kiva viettää

  152. Mipzu sanoo:

    Tulisi ilamn muuta tarpeeseen! Mulla ei edes ole ollut lomaa nyt keväällä, joten pieni viikonlopun irtiotto olis paikallaan.

  153. Eeva sanoo:

    Tämä voitto ois niin ihana piriste kiireiseen kevääseen

  154. Linda sanoo:

    Todellakin kelpaisi, poikaystävän kanssa lähdettäisiin matkaan ❤

  155. Sannamarianna sanoo:

    Kyllä todellakin tulis, koko kevät puurrettu viimeisen opintovuoden parissa. Kunhan kaikki loputkin kurssit oon saanu suoritettua, tekis pieni loma hyvää! 🙂

  156. Kiia sanoo:

    En edes muista milloin viimeksi on tullut hotellissa oltua, aamupalat ja kaikki.. 🙂 Olisi ihana rentoutus arkeen!

  157. Helena sanoo:

    Pehmeä sänky ja aamupala valmiina., aa että kyllä kelpais! Tytär lähtis messiin!

  158. Jonna Hannula sanoo:

    Hei, tämä olisi ihana hemmottelu ylläri tulevalle kesälle 🙂

  159. maikki sanoo:

    No todellakin maistuis 🙂 kiva ois lähteä vähän reissuun täältä pohjoisesta

  160. Mirca Seppänen sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen pientä luxusta!!

  161. ninni sanoo:

    Kyllä tulisi! gradun ja töiden ohessa tuntuisi todelliselta luksukselta =)

  162. Minna sanoo:

    Hotellin aamupalat on parhaita ! Tottakai olisi mahtava päästä hotelli lomalle Helsinkiin. Lisäksi pääsisi tutustumaan vähän eripuolelle Helsinkiä kuin yleensä..

  163. Elise H. sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen, olen innolla mukana arvonnassa 🙂

  164. Laura V sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen kaiken remontin ja työnteon väliin. Pieni irtiotto arjesta on aina paikallaan jokaisessa parisuhteessa.

  165. Annie sanoo:

    Pienikin irtiotto perusarjesta tulisi kyllä enemmän kuin tarpeeseen 🙂

  166. Minna sanoo:

    Voi kyllä tulisi! Olisi ihan luksusta päästä minilomalle hotelliin 🙂

  167. Elina sanoo:

    Oijoi, todella maistuisi! Edellisestä hotelliyöstä on jo vuosia. Ja se aamupala on kyllä monesti parasta reissuissa 😀

  168. Sanni H sanoo:

    Oi tulisi niin tarpeeseen. Vaikka asunkin itse Helsingissä ja varsin lähellä tuota hotellia, tuntuu hotelliyö aina lomalta 🙂

  169. Aino sanoo:

    Varmasti tulisi!

  170. Inkku sanoo:

    Pieni irtiotto arjesta tulisi todella tarpeeseen!

  171. Jussi sanoo:

    Tarpeeseen tulisi, raskaan arjen keskellä.

  172. henriikkav sanoo:

    Oi kyllä! Pieni ’get away’ reissu tekis omalle parisuhteelle just nyt hyvää, kun ollaan painettu molemmat niska hiessä pitkää päivää töissä ja yhteistä aikaa ei ole ollut mitenkään kehuttavasti. Ja mikäs sen mukavampaa, kuin Helsinkiin tutustuen yhdessä rakkaan kanssa! Ainakin käytäis ihastelemassa sealifessä merihevosia ja haikaloja ja olisi ihanaa päästä tutustumaan myös Helsingin kirsikankukkapuistoon, jos palkinnon kerkeäisi kukintakauden puitteissa käyttää!

  173. pipsa sanoo:

    Kyllä kelpaa! Varsinkin hotelliaamiainen:)

  174. Katja sanoo:

    Kyllä kiinnostaa, yö miehen kanssa hotellissa, ilman että lapset herättelevät…! <3

  175. RS sanoo:

    Oih, miniloma hotelliin. Parhautta:)

  176. Elinap sanoo:

    Tämä tulisi niin tarpeeseen!

  177. hande sanoo:

    Kyllä tulis niin tarpeseen, ois ihana miehen kans lähtee helsinkiin pariks päivää kesällä pörrää!

  178. Irma sanoo:

    Kyllä ehdottomasti! Olisi kiva mennä miehen kanssa kesällä:)

  179. Marianne sanoo:

    Voi ihanaa.. kyllä kelpaisi miniloma milloin vaan ❤️

  180. Karoliina sanoo:

    Pieni irtiotto kelpais kyllä aina 🙂

  181. Helena sanoo:

    Huikea arvonta! Veisin varmaan äidin pienelle lomalle 🙂

  182. T sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen huilitauko! Kunnon yöunet ja valmis aamupalapöytä. Lapset jäisi mummon luo ja äiti lähtis isolle kirkolle kuvailee

  183. Ninnis sanoo:

    Ehdottamasti tulisi tarpeeseen,miehen kanssa lähettäis rentoutumaan!!Ihanan näköinen aamiaiskattaus,mä niin rakastan hotelli aamiaisia 🙂

  184. Katariina sanoo:

    Tulisi tarpeeseen, eteenkin gradusta stressaantuneelle poikaystävälleni, jonka ottaisin mukaani 🙂

  185. Noora sanoo:

    Vitsit miten kivan näköistä:)!. Tulisi tarpeen ja olisi ensimmäinen kerta holiday inn hotellissa!.

  186. Veera sanoo:

    Tulisi hotelliloma todellakin tarpeeseen. Saimme juuri vauvan ja pieni rentoutus olisi tarpeen.

  187. Kira sanoo:

    Hotelliyö tulisi todella tarpeeseen! Takana on varsin raskas kevät ja olisi ihanaa päästä minilomalle Helsinkiin!

  188. Anu sanoo:

    Oi, tulisi todellakin tarpeeseen! Kuulostaa ihanalta!

  189. Sanni sanoo:

    Voi, kyllä todellakin kelpaisi! Rakastan hotelleja ja hotelliaamiaisia ♡

  190. Taija sanoo:

    Oi kyllä, tämä olisi mieluinen lahja! 🙂 Itselle ja ystävälle piritystä arjen keskellä. Ja juuri tälläinen pieni irtiotto siihen aivan riittävä. Hotelli näyttää kyllä aivan upealta ja ne aamupalat..parhautta <3

  191. Heini Tiainen sanoo:

    Voi kyllä kelpaisi!

  192. Ansku sanoo:

    Tulisi ehdottomasti tarpeeseen kiireisen ja stressaavan kevään päätteeksi. Poikaystävän ottaisin mukaan 🙂

  193. Maritta sanoo:

    No todellakin tulisi nyt tarpeeseen pieni irtiotto arjesta. Mukaan ottaisin mieheni

  194. Satu sanoo:

    Niin mielelläni rentoutuisin tässä hotellissa yhden yön ajan.

  195. Anne sanoo:

    No todellakin tulisi tarpeeseen!! Hetkeksi kun pääsisi arkea pakoon luksustason yöpymisellä sekä aamiaisella tuossa upeassa paikassa, niin olisi aivan mahtavaa!!!

  196. Minja sanoo:

    Tämä on enemmän kuin tarpeen! Veisin ehdottomasti intissä olevan poikaystäväni rentoutumaan joku viikonloppu vuosipäivämme kunniaksi hotellin. Saisimme samalla aikaa vain toisillemme mikä on arjen keskellä ja etäsuhteessa tällähetkellä haastavaa

  197. Ira sanoo:

    Hotelliaamiainen olisi ihana! Ja miniloma aikuisten kesken kesällä tekisi terää.

  198. Julia sanoo:

    Pieni irtiotto opparirupeaman keskeltä tulisi todellakin tarpeeseen! Ja Helsinki on näin keväällä ja kesällä niin ihana, että jo se itsessään houkuttelisi pyörähtämään. 🙂

  199. anne vieri sanoo:

    tarpeen olis pikku piristys

  200. Salla sanoo:

    Kelpaisi ehdottomasti. Oon ollut 2,5kk pohjoisessa töissä ja mies on ahertanut kotona omien töiden lisäksi neljän koiran ja talon kanssa -olisi oiva rentoutus ennen kesän kiireitä 🙂

  201. Eeva sanoo:

    Hotelliyö tulisi todella tarpeeseen! Miehen kanssa juhlistettaisiin juuri ollutta 7v. kihlapäivää ja päästäisiin minilomalle kiireisen pikkulapsiarjen keskeltä 🙂

  202. Lea sanoo:

    Miniloma olisi ihana juttu!

  203. Johanna sanoo:

    No kyllä kelpaisi! Pieni hemmottelu tekisi terää, jonkinlaista kevätväsymystä ilmassa selvästi.

  204. Sari sanoo:

    Hemmottelua, sitä ei ole ikinä liikaa ❤️

  205. Ella sanoo:

    Kevät on ollut superkiireinen, joten breikki arjesta tekisi hyvää! Samalla voisin hyvitellä kiireitä myös poikaystävälle 🙂

  206. katja sanoo:

    Yhdessä miehen kanssa lähdettäisiin. En edes muista milloin viimeksi kahdestaan missään oltu. Eli tarpeen tulee 🙂

  207. Sanni sanoo:

    Kesällä alkavan äitiysloman kunniaksi olisi kiva päästä rentoutumaan miehen kanssa.

  208. Leenama sanoo:

    Todellakin tulisi miniloma miehen kanssa tarpeeseen arjen härdellin keskellä :).

  209. Helena sanoo:

    Ehdottomasti tulisi tarpeeseen! Veisin poikaystävän rentoutumaan nyt kesällä ☺️ Olisi ihana päästä juurikin Helsinkiin lapsuuteni kotikaupunkiin käymään ja vielä kun ollaan eri paikkakunnilla kesä toisen puoliskon kanssa niin yhteinen irtiotto arjesta hotellissa enemmän kuin paikallaan

  210. Milla sanoo:

    Oi todellakin! Holiday Innin aamupala on jotain ihan mieletöntä. Ja kerranki vois tehdä niin että veisin äitin hotellilomalle eikä toisinpäin…

  211. Milla sanoo:

    Kyllä, olisi ihan mahtavaa 🙂

  212. Jemppu sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen. Lapsiarki ja työt yhdistettynä vaatisi pientä arjen irtiottoa 🙂

  213. Emilia sanoo:

    Tulisi ehdottomasti tarpeeseen! Meillä on 2 pientä lasta enkä saa yöllä nukuttua. Niin lähtisin mielelläni hotelliin nukkumaan ja nauttimaan rauhassa hyvästä aamupalaasta.

  214. Susanna sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen! Äärettömän rankka vuosi takana opiskelujen ja töiden kanssa. Olisi ihana käydä haukkaamassa happea ennen kuin syksyllä hommat taas jatkuu 🙂

  215. Jonna sanoo:

    Tulisi kyllä niin tarpeeseen miniloma kiireisen kevään, pääsykokeisiin lukemisen ja sairastelun jälkeen. Saataisiin myös viettää laatuaikaa eri paikkakunnalla asuvan poikaystävän kanssa 🙂

    • johanna sanoo:

      Hotellilahjakortti tulisi kyllä tarpeeseen, kun lokakuussa tulen Stadiin erääseen tapahtumaan

  216. Marjukka sanoo:

    Kyllä ois superia päästä hotelliin, tois piristystä tähän sairaslomalla olemiseen!

  217. Neitij sanoo:

    Kyllä kekpaisi ja maistuisi! Arkeenkin tarvitsee välillä pientä luksusta ja tämä olisi kiva keino siihen.

  218. Tiina sanoo:

    Oi tulisi kyllä irtiotto tarpeeseen <3

  219. Hanna sanoo:

    Tulisi tarpeeseen aamupaloineen kaikkineen

  220. Roosa sanoo:

    Tulisi todellakin tarpeeseen tässä lukuvuoden viimeisten tenttien jälkeen!!

  221. Sirpa sanoo:

    todellakin tulisi tarpeeseen ”breikkinä” arjesta ja kahden keskistä aikaa oman rakkaan kanssa..

  222. Sonjuska sanoo:

    Miniloma on aina poikaa, varsinkin kun etelän matkalle pääsee vasta elokuussa. 🙂

  223. Pia-Sofia sanoo:

    No todellakin maistuisi, ei ole tullut pitkään aikaan käytyä missään.

  224. Niina sanoo:

    Todellakin tulisi! 🙂

  225. Riikka sanoo:

    Tottakai pieni loma on aina tarpeen 🙂

  226. T sanoo:

    Pieni breikki tulisi todella tarpeeseen!

  227. Annika sanoo:

    Hotelliyö todellakin olisi tervetullutta vaihtelua opiskelija-arkeen :).

  228. Kati sanoo:

    Pieni irtiotto arjesta olisi ihanaa ‍♀️

  229. tiia poutala sanoo:

    tulisi kyllä tarpeeseen

  230. Manna sanoo:

    Tarpeeseen todellakin tulisi, niinkuin olisi tullut tuo virheellisesti mainostamasi ”on muuten kiva avajaisetu, eli 5.5.2018 saakka saa 2 lounasta yhden hinnnalla välillä ma-pe!” Tarjous on siis VAIN maanantaisin JA perjantaisin- 🙁

  231. maaria sanoo:

    Veisin lapset mummulaan ja siipan lomalle

  232. Mervi sanoo:

    Loma olisi paikallaan pitkän ja raskaan työputken jälkeen, saisi vähän luxusta itselle ja parisuhteelle.

  233. Hanni sanoo:

    Tulisi niin tarpeeseen pieni irtiotto arjesta!

  234. Ansku sanoo:

    Ois kyllä kiva pitkästä aikaa päästä käymään Helsingissä ja hotelliin yöksi, eli mieluinen olis!☺

  235. Satu sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen opintojen päättymisen kunniaksi olisi ihan unelma

  236. Elina sanoo:

    Todellakin! Irtiotto arjesta tekisi terää:)

  237. Mlbc sanoo:

    Oon kerran ollut kyseisessä hotellissa yötä, mutta siitä alkaa olla varmaan 8 vuotta aikaa. Muistan että jo silloin aamupala oli äärettömän hyvä! Olisi ihanaa päästä katsastamaan uudistettu hotelli aamupaloineen. Ruoholahti on monelta kantilta erittäin hyvä sijainti hotellille, siitä on helppo mennä keskustaan ja lähellä on mm. Kaapelitehdas kaikkine tapahtumineen.

  238. Sanna Vesterinen sanoo:

    Enemmän kuin tarpeeseen tulisi. Lähtisin tyttäreni kanssa viettämään ihanaa hetken irtiottoa.

  239. Sirpa sanoo:

    Jo pelkästään aamupala houkuttaa ihanaan viikonlopun viettoon! Täältä tullaan ❤

  240. Riia sanoo:

    Harrastan pikkusiskoni kanssa ”hotellishoppailua” eli menemme aina eri hotelliin yöksi, kun menemme yhdessä täältä maaseudulta Helsinkiin. Päiväämme kuuluu tietenkin shoppailua ja eri kahviloissa käymistä, oikeaa siskojen laatuaikaa. Illalla on mahtavaa heittäytyä hotellisängylle väsyneiden jalkojen kanssa. Hotellireissun kruunaa aina aamupala.

  241. Erja sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeseen <3 eli kyllä maistuisi.

  242. Petra sanoo:

    Miniloma tulisi tarpeeseen

  243. Johanna sanoo:

    Kyllä kelpaisi ☺️ Olisi mukava lähteä täältä Kuopiosta Helsinkiin käymään

  244. Suski sanoo:

    Kyllä tulisi todellakin tarpeeseen! Kevät on ollut superrankka mm.uuden kiireisen työn takia. Pieni irtiotto arjesta tekisi oikein hyvää! 🙂

  245. Mari sanoo:

    Miehen kanssa kaksin minilomalle. Lapsi täyttää kesällä 3v ja vielä ei ole päästy. Kyllä kelpaisi

  246. Marjut sanoo:

    Toki. Pikku lomanen rentoutuen tekisi hyvää. Mukaan ottaisin kiireisen ystäväni.

  247. cosmo sanoo:

    Kyllä tulisi tarpeeseen pitkän opiskeluvuoden jälkeen.:)

  248. Jepa sanoo:

    Tulisi enemmän kuin tarpeeseen t: Nimim. Uupunut

  249. Anette Petäistö sanoo:

    Tulisi todella tarpeeseen rankan talven jälkeen Parasta hotelleissa on se aamupala

  250. Suvi sanoo:

    Oh yes! Tää olis kesäksi luxusta kun lomakin on vasta syksyllä.

  251. Tipi87 sanoo:

    Voi kyllä tultaisiin ihan rovaniemeltä asti pötköttelemään jopa muutamaksikkin päiväksi koko perhe!

  252. HeidiH sanoo:

    Hotelliyö ja valmiiseen aamupalapöytään maistuis oikein hyvin! Hääjärjestelyjä ”stressatessa” pieni irtiotto arjesta tekis niin hyvää.

  253. Murmeli sanoo:

    Ehdottomasti. Hotelliyöpymiset ovat harvinaista herkkua.

  254. Anna sanoo:

    Kyllä kelpaisi pieni irtiotto arjesta!

  255. Tiina sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeeseen!

  256. Kiivi sanoo:

    Maistuisi, ja tiedänkin jo mihin lahjakortin käyttäisin!

  257. Minna sanoo:

    Olisi ihana saada hotellivapaa arjen hyörinnästä

  258. Margit sanoo:

    Kyllä maistuisi pikku breikki muissa maisemissa 🙂

  259. Teija Kokko sanoo:

    Näyttääpä uudistettu hotelli kivalta! Pieni irtiotto puolison kanssa tulisi tarpeeseen, kiireisen kevään jälkeen!

  260. Tarja sanoo:

    Kyllä tulisi tarpeeseen. Saisin kerrankin nukkua ilman että tarvitsee kuunnella kuorsausta tai että potkiva koira häiritsee unta.

  261. jiip sanoo:

    Todellakin tulisi! Lähettäis miehen kanssa viettää kaksinkeskeistä aikaa, koska yhteiset hetket ovat jääneet viime aikoina liian vähälle.

  262. Tom sanoo:

    Lähiloma on in!

  263. Marianne kiviniemi sanoo:

    Olisi ihana lähtee helsiinkiin lomalle. Linnanmäelle ja korkeasaareen. Aamupala ehdottomasti on hotelliviikonlopun kohokohta

  264. Mia sanoo:

    Kyllä kelpaisi! Kesällä tulossa käymään pääkaupunkiseudulla, olisi mahtavaa päästä kokeilemaan!

  265. Johanna sanoo:

    Meillä on mieheni kanssa kuukauden päästä 15-vuotishääpäivä, joten olispa mukava sen kunniaksi lähtä hotellilomalle.

  266. Nina sanoo:

    Todellakin tulisi tarpeen miniloma,itsellä kesäloma vasta elokuussa joten kesä menee duunissa.

  267. Minna sanoo:

    Helsingin reissu tiedossa jo!

  268. Sari sanoo:

    Käsi pystyssä. Olisi ihana karkumatka kahden ruuhkavuosien arjesta, viimekerrasta on aikaa, vuosissa saa laskea. Ja kyllä valmiiseen pöytään pääsy tervetullutta

  269. Viipa sanoo:

    Ai kelpaisiko? Todellakin! Ottaisin avomiehen mukaan nauttimaan minilomasta, hotellielämästä ja varsinkin siitä aamupalasta! 🙂

  270. Heli sanoo:

    Pienikin irtiotto auttaisi lapsiperheen vanhempia eteenpäin 🙂

  271. Toivo sanoo:

    Olisin tosi iloinen Ruoholahden lomasta. Se tulisi tarpeeseen. Kaipaan merta, jonka lähellä asuin yli 30 vuotta ja nyt siis sisämaassa.

  272. Heidi sanoo:

    Kyllä kelpaisi!:)Olisi ihana päästä rentouttavalle minilomalle ja tutustua samalla uudistettuun hotelliin ja sen palveluihin:)

  273. Sarkku sanoo:

    Oioioioi kyllä!!! Oman miehen kanssa!!!

  274. Elsa sanoo:

    Kyllä kelpaisi!

  275. Sara sanoo:

    Joo todellakin maistuisi! Mä ottaisin mukaan mun äitini, joka on lopen kyllästynyt asumaan korvessa

  276. Maija sanoo:

    Olisi ihanaa hemmottelua raskauden keskellä. 🙂

Kommentoi