(LAPSEN) KARKKIPÄIVÄ SITTENKÄÄN NIIN HYVÄ IDEA?

Karkkipäivä on monelle tuttu juttu jo omasta lapsuudesta ja varmasti yleinen tapa edelleen. Oon pohtinut tätä aihetta melko paljon viime aikoina ja yleisesti ruokien jaottelusta kiellettyihin ja sallittuihin. Itsekin sitä pitkään harrastaneena olen alkanut kyseenalaistamaan onko se sittenkään järkevää rajoittaa tiettyjä ruokia ja sallia toisia. Ihminenhän luonnollisesti toimii niin, että kielletty hedelmä houkuttaa ja etenkin lapsena opitaan ja omaksutaan paljon toimintamalleja ja tapoja, joita sitten tullaan toistamaan ehkäpä koko aikuisikä.

”Mustavalkoinen ruokien jaottelu hyviin ja pahoihin voi johtaa myöhemmin ”kaikki tai ei mitään” -ajattelumalliin. Se saattaa ilmetä lapsen ylipainona, syömishäiriönä tai kehon kuvan vääristymisenä.”

Ylläoleva kappale on valitettavan paikkaansa pitävä. Syömishäiriöt ja muut ongelmat syömisen suhteen ovat yleistyneet jatkuvasti, tai sitten niistä on vain alettu puhumaan enemmän. Fakta on kuitenkin se, että jos on yhtään sen tyyppinen henkilö, että asioiden suhteen joko vedetään täpöt tai ei ollenkaa, niin tästä voi syntyä ongelma.

”Kun herkkuja koskevia tiukkoja rajoituksia höllentää, voi lapsi syödä aluksi paljonkin niitä. Pian uutuuden viehätys kuitenkin kaikkoaa, kuten ”kielletyn hedelmän” houkutuskin, eikä lapsi enää ahmi makeaa mahan täydeltä.”

Kirjoittelin tuossa muutama viikko takaperin omakohtaisen kokemuksen juuri siitä, että kun poistaa kiellot ja säännöt niin mieli alkaakin toimia niin, ettei enää kielletyt asiat himota samalla tavalla. Lapsena sitä vielä imee tapoja ja käyttäytymismalleja hyvin voimakkaasti, jolloin tällainen rennompi suhtautuminen voi olla paljon parempi kuin se, että kielletään kaikki herkut ja epäterveelliset asiat. Lapsenahan sitä ei oikeastaan edes tiedä, mitä ne herkut on, ellei niistä tehdä erikseen juttua, että nää on nyt tällaisia spesiaaliruokia, joita ei saa syödä kuin kerran viikossa.

Tottakai niitä alkaa haluamaan, jos ne kielletään ja nostetaan jotenkin erikoiseksi jutuksi, tai esimerkiksi palkitaan lasta herkuilla, kun hän on tehnyt jotain hyvää. Kyllähän siitä helposti jää käyttäytymismalli, että kun teen hyviä asioita saan herkutella. Moni toistaa näitä tietämättään myös aikuisena. Eli kun on rankkaa tai kun tapahtuu jotain erikoista–> palkitaan itseään ruualla. Tunnesyöminen johtuu yleensä aina jostain ja asian selvittämiseksi on hyvä ymmärtää syyt sille, miksi alkaa syödä tietyissä tilanteissa ja mistä ne tunteet ovat lähtöisin. Näin tunnesyömistä voi alkaa hallita, kun tiedostaa että nyt se fiilis tuli taas, mutta se johtuu vain tästä asiasta.

Jos saan joskus lapsen, haluaisin tietysti opettaa terveelliset hänelle elämäntavat, jotka varmasti tulisivat tässä taloudessa ihan automaationa. Uskon vahvasti siihen, että omalla mallilla on suuri vaikutus kasvatuksessa tässäkin asiassa. Ihmettelen aina kun katson jotain laihdutusohjelmaa jossa äiti kokkaa itselleen terveellisen ”dieettiruuan” ja sitten laittaa lapsille nakkeja ja ranskalaisia. Ei jotenkin mahdu mun kaaliin tuollainen. 😀

En kuitenkaan haluaisi tehdä ruuasta ja syömisestä sen kummempaa ”juttua”, sillä itse olen joutunut käymään läpi sen polun, että ruoka on hallinnut ajoittain elämää liikaakin. Se on todella raskasta, kun syöminen tai syömättä jättäminen on jatkuvasti mielessä ja rajoittaa elämää. Asioita on tietysti helppoa suunnitella näin etukäteen ja käytännössä monet jutut ovat toki haastavampia, mutta tästä pientä ajattelemisen aihetta myös siihen omaan syömiskäyttäytymiseen. Tämä sallivampi tapa ei ehkä toimi ihan kaikille, mutta se on aika varmaa, että ne kiellot ja säännötkään ei tee elämästä kovin helppoa.

Tummennetut lainaukset maikkarin artikkelista täältä.

LUE MYÖS: MITÄ TAPAHTUI KUN PÄÄTIN SYÖDÄ MITÄ TAHDON ILMAN RAJOITTEITA?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


11 Responses to “(LAPSEN) KARKKIPÄIVÄ SITTENKÄÄN NIIN HYVÄ IDEA?”

  1. maikki sanoo:

    Meillä oli lapsena karkkipäivä, mehua ja limpparia, pullaa tms. juotiin/syötiin vain erityistilanteissa jne. En muista että meillä ois esim. palkittu herkuilla, lohduteltu tms.
    Mutta sitten teini iässä kun alkoi olla omaa rahaa käytössä, tuli osteltua sitten herkkuja muulloinkin kun halusi, ja kun omilleni muutin kehitin itselleni tietynlaisen tunnesyömisen / ahmimishäiriön sokeriherkuilla.
    Aikuisiällä olen sitten tehnyt töitä tuon sokerin syömisen suhteen, ja päässyt tunnesahmimisesta eroon, ja löytänyt tasapainon herkkujen kanssa.

    Mutta laittanut kyllä miettimään että minkälainen linja noiden herkkujen suhteen toimii mm. lasten kanssa. Mutta riippuu niin paljon lapsen luonteesta, toiselle toimii toinen tapa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tuo on totta, että yksi ja sama tapa tuskin toimii kaikille, vaan luonne ja persoona vaikuttavat totta kai. Ehkä siinä onkin haaste löytää ne kasvatusmallit jotka sopivat henkilön luonteeseen mahdollisimman hyvin. 🙂

  2. Niinpäniin sanoo:

    Itse olen juuri tuollainen tunnesyöjä. Meillä kotona oli karkkipäivä, eikä koskaan herkkuja muulloin. No, heti kun sain yhtään omaa rahaa (esimerkiksi syntymäpäivälahjaksi, viikkorahaa meillä ei koskaan ollut) niin tuhlasin rahat karkkiin. Minulla on täysin vääristynyt suhtautuminen sokerisiin herkkuihin. Muutoin syön tosi terveellisesti, suolaiset tai rasvaitset herkut ei houkuta, mutta sokerikoukussa olen. Ja aina kun olen yrittänyt totaalikieltäytymistä sokerista niin kohta en pysty ajattelemaan enää yhtään mitään muuta kuin suklaata, ja se tulee oikeasti uniinkin!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mulla on aikanaan ollut hieman samanlainen suhtautuminen, eli söin muuten tosi terveellisesti mutta sitten kun päätin syödä herkkuja niin niitä tulikin vedettyä överisti niin että oli ihan huono olo. 😀

      Ootko kokeillut raakasuklaata tai muita parempia vaihtoehtoja silloin kun makeanhimo iskee? Totaalikieltäytyminen aiheuttaa yleensä sellaisen inhottavan tunteen että nyt ei saa enää mitään syödä, mutta jos sen sijaan yrittää keksiä jotain jossa ei ole kilokaupalla sokeria niin itsellä se on ainakin auttanut. Nykyäänhän saa sikahyviä terveellisempiä jäätelöitäkin kaupasta. 😀

  3. Aliisa sanoo:

    Kieltämättä mielenkiintoinen teksti ja monipuolista pohdintaa! Itse koen olevani ”onnekas”, sillä herkuista ei koskaan kehkeytynyt mitään jatkuvaa ongelmaa. Nykyään ns. epäterveellisiä herkkuja ei tule pahemmin harrastettua, mutta lähinnä siksi kun ei vaan tee mieli. Lapsena meillä ei ollut mitään varsinaista karkkipäivää. Karkkia ja herkkuja ei myöskään korostettu, jolloin kiinnostus sellaisiin jäi vähäisiksi. Välillä syötiin ns. roskaruokaa, mutta hyvin harvoin. Pizzerian pizzoista en koskaan oppinut edes pitämään, sillä itse tehtynä (+ pienemmällä rasvamäärällä ja suuremmalla määrällä kasviksia) se maistui paremmalta 😀 Mutta loppupeleissä opin tykkäämään ihan tavallisesta kotiruuasta. Myönnän tosin sairastaneeni syömishäiriön aikuisiällä, mutta se liittyi ihan muihin tekijöihin, ei ruokatottumuksiin. Parin vuoden ruokaremontin jälkeen olen palannut tyhjistä laihdutusruuista takaisin takaisin ihan tavalliseen kotiruokaan, tosin suuremmalla määrällä kasviksia. Ja tekstiin liittyen, komppaan edellistä kommentoijaa: menettelytapa riippuu lapsen luonteesta. Itse varmaan vieraannuttaisin lapsen karkeista, kun itse en sellaisia harrasta 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep kukaan ei tietenkään ole sellainen että muokkaantuu vain sellaiseksi mitä lapsuudessa opetetaan, eli luonteella on toki vaikutuksia. Toiset ovat alttiimpia esimerkiksi kotrollintarpeeseen, jolloin tällainen kielto-meininki ei välttämättä oo se paras idea.

      Oon muuten aina ajatellut ihan samalla tavalla, että en syötä lapsiani sokerilla tai mulla skeidalla, mutta tässäkin asiassa varmaan se menettelytapa on tärkein. Kun kotona tarjotaan terveellistä ruokaa ja vaikka niitä parempia herkkuja, ehkä silloin oppii ja tottuu siihen ettei sokeri ole se paras herkku.

  4. Milja sanoo:

    Uskon täysin teoriaasi. Minulla ja kahdella siskollani oli karkkipäivä lapsena ja karkki oli ”kielletty hedelmä”. Lisäksi koska oli siskoja joiden kanssa täytyi jakaa tarjolla olevat herkut niin sitä söi vaikka ei olisi aina tehnyt mielikään koska muuten karkit olisivat loppuneet ja olisin jäänyt ilman. Nuorin siskoni on minua 10 vuotta nuorempi ja iltatähden kasvatus oli kaikin puolin vapaampaa eikä hänellä ollut karkkipäivää. Hän on nyt 18 ja syö todella harvoin karkkia, suklaa ei kuulemma ole edes hyvää. Minulle taasen herkkujen syömättä jättäminen on jokapäiväinen haaste.

    Lapsuus tuntuu vaikuttavan kaikkiin aikuisiän valintoihin todella paljon. Esimerkiksi vanhempani eivät koskaan vieneet meitä lapsia mäkkäriin tai heseen ja myös tuo on jäänyt itselleni selkärankaan, että en oikeastaan ikinä kyseisissä paikoissa käy. Vielä kun siitä sokerikoukusta pääsisi eroon..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Uskon että sun kaltaisia on paljon ja se on totta että lapsuus vaikuttaa todella paljon aikuisiän käyttäytymiseen ja valintoihin. Oon itekkin tajunnut vasta viime aikoina joitakin asioita, eli miksi toimin tietyllä tavalla jne. Kuten tekstissäkin mainitsin niin tiedostaminen auttaa todella paljon ja sitä kautta pystyy itse muuttaa niitä tapoja joista haluaa eroon. 🙂

  5. Myy sanoo:

    Olin tunnollinen lapsi ja tein kaiken priimasti mihi ryhdyin. Terrierin sisulla painoi läpi kaikesta. Mulla oli karkkipäivä. Jos joku antoi karkkia viikolla, en suostunut syömään sitä muuna päivänä, vaikka äiti olisikin antanut poikkeusluvan. Kerran sovittu niin se pitää. Sairastuin anoreksiaan muutettuani omilleni.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tuokin on totta, että toiset ovat vain luonteeltaan tunnollisempia, jopa perfektionisteja ja sitä kautta alttiimpia esimerkiksi syömishäiriöille, sillä ruoka on asia jota on suhteellisen helppo kontrolloida. Kiitos kommentista 🙂

  6. Tuulia sanoo:

    Mulla ei ollut karkkipäivää. Vapaampi saanti ei auttanut mun kohdalla karistamaan herkkujen viehätysvoimaa millään lailla. En muista, että olisin ikinä kyllästynyt johonkin makeaan… Seurauksena merkittävä lihavuus jo 9-vuotiaana. Vanhemmat ei herkkuja syöneet eli heitä en matkinut, herkut oli vain minulle kun minä niitä kinusin ja sain melkein milloin vain.

    Nää on siis niin yksilöllisiä juttuja, kiinnostavia oli lukea yllä toisenlaisiakin kokemuksia – tai siis ettei se karkkipäiväkään takaa mitään. Mun kohdalla se olisi ollut luultavasti parempi ratkaisu. Varmaan lopulta eniten ratkaisee kokonaisuus ja positiivinen esimerkki hyvistä tavoista. 🙂

Kommentoi