MUST HAVE- TUOTTEET JOITA ET TIENNYT TARVITSEVASI

kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä oon aina ollut sellainen, joka innostuu uusista tuotteista ja tavaroista. Sen vuoksi esimerkiksi keittiöstäni löytyy laitteet ja välineet joka lähtöön. Oon todennut, että kokkailu on paljon mukavampaa kun on kunnon masiinat ja välineet käytössä. Tilailinkin kuukausi takaperin tuotteita nimensä mukaisesti makeesta Coolstuffin verkkokaupasta ja sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä. Suurimmaksi osaksi tuli kuitenkin tilattua juttuja, jotka liittyy jotenkin ruokaan (ylläri). Äitienpäivä lähestyy, joten jos lahjaideoiden kanssa on vielä tenkkapoo niin suosittelen piipahtamaan Coolstuffin sivulla, sillä sieltä saattaa löytyä vastaus ongelmaan.

Ihan must have – tuote kaikille jotka tekee usein bataatti/perunaranskalaisia on tuo yllä olevissa kuvissa näkyvä crisper uunivuoka, jonka avulla ruuasta tulee rapeampaa ilman ylimääräistä rasvaa. Oon käyttänyt tuotetta myös esim. kanankoipien paistossa. Tätä onkin tullut käytettyä ahkerasti, sillä lisäksi sen avulla säästää leivinpaperia ja noiden peltien putsaamista.

Toinen jokapäiväiseen käyttöön jäänyt tuote on monitoimityökalu avocadolle – kuinka kätevää! Syön avocadoja päivittäin ja säästäähän siinä muutaman sekunnin kun koko hedelmän saa halkaistua, poistettua siemenen ja siivutettua yhdellä samalla työkalulla. Lisäksi siivuista tulee aina siistejä kun kauhaisee tuolla välineellä.

Vohvelikuppiraudan kanssa ei meinattu aluksi tulla toimeen, koska minähän fiksuna tyttönä yritin paistaa protskuvohvelit ilman rasvaa. 😀 Kannattaa kuitenkin lukea ne ohjeet huolella, vaikka se viekin sen ylimääräisen minuutin tai kaksi. 😀 Tällä saa kuitenkin aikaiseksi makeita kuppeja, joihin voi sisällyttää esim. proteiinijäätelöä ja marjoja healthy style!

Kilne fermentointisetin avulla saa itse tehtyä hapatettuja vihanneksia. Lisäksi hapattamisen aloittaminen on helppoa, tarvitaan vain vettä, suolaa ja haluttuja vihanneksia. Hapattaminen (=fermentoiminen) tekee kuituisista vihanneksista pehmeämpiä ja helpommin sulavia. Fermennoinnin aikana syntyy B-vitamiineja (kuten foolihappoa) ja omega 3-rasvahappoja sekä muita terveysvaikutteisia yhdisteitä; hapatettujen ruoka-aineiden syöminen parantaa suolistoflooraa ja vähentää vatsakipuja ja ilmavaivoja! Tykkään itse hapankaalista ja tämän avulla saa itse tehtyä terveellistä syötävää. 

punakaalit fermentoitumassa 🙂

Tässä taloudessa pyörii pesukone suhteellisen usein, sillä urheiluvermeitä kuluu ja niitä saa olla pesemässä vähän väliä. Halusin kokeilla tällaista luonnollisempaa vaihtoehtoa pesuaineelle. Soap Nutz pesupähkinätsisältävät saponiinia, joka toimii luontaisena pesuaineena. Pesupähkinät eivät nimestään huolimatta ole pähkinöitä, vaan luonnonvaraisena kasvavan puun hedelmiä, jotka kerätään ja käsitellään luonnonmukaisesti ilman keinotekoisia lisäaineita. Nämä sopivat hyvin myös allergikoille ja herkkäihoisille! Näillä voi pyykätä 300-400 koneellista, eli luvassa on myös rahallista säästöä, sillä tuo pussi maksaa alle 12€.

Luuletko, että Coolstuffilta voisi löytyä sulle jotain mukavaa? Kommentoi postaukseen, mitä tilaisit lahjaksi tai itsellesi Coolstuffista voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille. Linkitä haluamasi tuote mukaan kommenttiin! Säännöt täällä. Arvonta päättyy 30.5.2018.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


52 Responses to “MUST HAVE- TUOTTEET JOITA ET TIENNYT TARVITSEVASI”

  1. Jennan sanoo:

    Avokadot ovat suurin rakkauteni ja niitä menee päivittäin. Postauksessa esittelemäsi väline on kuin minulle tehty! 🙂 https://www.coolstuff.fi/Monitoimityokalu-avokadolle

  2. Aino sanoo:

    Pesupähkinät kuulostavat mielenkiintoisilta.

  3. Ella sanoo:

    Lahjaksi äidille crisper-uunivuoka!

  4. Jaana sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

    haluaisin juurikin tuon uunivuuan!! pakko saada,,,

  5. Noora sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka Tuon uunivuoan haluaisin. 🙂

  6. mariem sanoo:

    Eikä, rakastan kaikkea hapatettua, ehdottomasti haluaisin tämän:
    https://www.coolstuff.fi/Kilner-Fermentointisetti
    En edes tiennyt että tämmöinen härveli on olemassa! 😀

  7. Rose sanoo:

    Tuo vohvelikuppirauta olisi ihan superhauska!

  8. Maisa sanoo:

    Oi, kiitos vinkistä. Tämäpä vaikuttaa loistavalta:

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  9. tinatina sanoo:

    Crisper-uunivuoka näyttää kyllä kiinnotavalta!

  10. maikki sanoo:

    No tuo uunivuoka kuullosti kyllä siltä, että se vois ehdottomasti olla hyvä, just bataattiranujen tekoa varten! 🙂

  11. Katja sanoo:

    uunivuoka äidille kelpais!

  12. Jenya sanoo:

    Lekuken Pitsamatto kiinnostais hyvät kokemukset paistinpannun kannesta tältä merkiltä ja kukapa ei haluais pitsasta täydellisempää ilman tilaavievää pitsakiveä, jonka lämmittämiseen menee oma aikansa?

  13. Iina sanoo:

    Pesupähkinät lähtisivät tilaukseen. Sopisivat hyvin tällaiselle herkkäihoiselle!

  14. Jenni sanoo:

    Oo pesupähkinät ehdottomasti!

  15. Aliisa sanoo:

    Uunivuoka kuulostaisi hyvältä hankinnalta!

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  16. Riikka sanoo:

    Crisper-uunivuoka tulisi tarpeeseen

  17. Jenni sanoo:

    Crisper-uunivuoka kuulostaa kätevältä!
    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  18. Anni sanoo:

    Crisper uunivuoka!

  19. Riina sanoo:

    Tuo uunivuoka tulisi tarpeeseen. Bataattiranut <3
    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  20. Suivi sanoo:

    Juuri tuskailin, kun nestemäinen pesuainepullo oli vuotanut kassiin jossa oli puhtaita vaatteita… Eli noi pesupähkinät olis ihan huippua saada testiin!! 😀

  21. Sofia sanoo:

    Tää vihannesleikkuri ois huippukätevä!
    https://www.coolstuff.fi/Spiralizer-Vihannessorvi

  22. Katja sanoo:

    Tämä olisi kyllä ihan ykkösjuttu!

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  23. SanniH sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka tämä olisi niin mahtava sekä lahjaksi että itselle!

  24. Liisa sanoo:

    Oon bataattiranskisten suuri ystävä, joten tää kuulostais täydelliseltä:)
    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  25. jenny sanoo:

    Ehdottomasti bataattiranskalaisille tuo vuoka! https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  26. Minä vain sanoo:

    crisper-uunivuoka voisi olla kova sana 🙂

  27. Minä vain sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka unohtui linkata edelliseen 🙂

  28. Emmm sanoo:

    Uunivuoka olisi hyvä lahja äiskälle, ja tietty sitä vois itsekin välillä lainailla 🙂

  29. susanna sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/Flamingo-Uimarengas

    koska no, kesä ja hietsu!

  30. Eveliina sanoo:

    Toi Crisper-uunivuoka olis huippu!

  31. Jonna sanoo:

    Protip: Perinteisellä kananmunanleikkurilla saa myös avokadot viipaleiksi, jos kaappeja on rajallinen määrä! 😀 Ps. Ei toimi herkkusieniin, kokeiltu on. 😛

  32. Salla sanoo:

    Tilaisin itselleni tämän mittakannun, joka toimii myös keittiövaakana!
    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Digitaalinen-mittakannu

  33. Meeri sanoo:

    Tämä uunivuoka tulis todellakin kovaan käyttöön!
    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

  34. Mimmi sanoo:

    Pesupähkinät ja Crisper on ehdottomasti kokeiltava! Cripser koska paistettu ruoka ah – rasva ei ah. Ja pähkinät pistää aivan pähkinöiksi tän luonnontuote-intoilija 😀

  35. Annie sanoo:

    Haluaisin testata tuota Crisper Uunivuokaa uunikasviksille! 🙂

  36. Titta sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/Soap-Nutz-Pesupahkinat nämä ainaki kiinnostais 🙂

  37. KissKiss sanoo:

    https://www.coolstuff.fi/Soap-Nutz-Pesupahkinat Näitä pesupähkinöitä oon kyllä monesti miettinyt, enkä oo yhtään tajunnut että nää on näin edullisia 🙂 Mutta hei, ihan mahtavia tuotteita. Esimerkiksi nää siivoustossut ois kyllä myös ihan mun juttu: https://www.coolstuff.fi/Siivoustohvelit. Lattiat tulisi siivotuiksi twerkatessa ja heiluessa tossukat jalassa :’-)

  38. Emilia sanoo:

    Tuo avokado laite olisi mahtava, olen myös pesupähkinöitä käyttänyt 🙂

  39. isla sanoo:

    Vitsi millasta tavaraa tuolta löytyy!
    Tulevia juhlia varten https://www.coolstuff.fi/Koripallo-Juomapeli olis mahtava!! 😀

  40. Elina sanoo:

    Tuota uunivuokaa olisi kyllä kokeiltava, bataattiranskiksia ja lohkoperunoita tulee tehtyä sen verran usein.

  41. ansku sanoo:

    Haluaisin ja TARVITSISIN (:D) mm. kaiken tuolta. Mutta https://www.coolstuff.fi/Revablend-Kannettava-Smoothieblenderi tää ois super kätsy!

  42. Henna sanoo:

    Tämä juhannukseksi mökille 😀 https://www.coolstuff.fi/Yksisarvinen-Uimapatja

  43. sanna sanoo:

    pesupähkinät kiinnostais 🙂

  44. Kira sanoo:

    On kyllä hauska kauppa! Tuolta pisti heti silmään tuo valoboxi, johon saa tekstiä. Se olisi kiva sisustustavara omaan työhuoneeseen omaksi ja asiakkaiden iloksi.

  45. Maiju sanoo:

    Wau! Avokadoleikkurista en ollut kuullutkaan:) sen ja https://www.coolstuff.fi/Monitoimityokalu-avokadolle

    Ananaksen leikkaaminen on ärsyttävää, aika jees
    Tämäkin https://www.coolstuff.fi/Pineapple-Peeler

  46. Sonja sanoo:

    Uunivuoka ehdottomasti

  47. Suvi sanoo:

    Ehottomasti toi uunivuoka bataattiranujen tekoon!!

  48. Meri sanoo:

    Postausta lukiessa tuli sellanen fiilis, että tällanen ois niin kätevä kans itselle kun bataattiranskalaiset kuuluu munkin lemppareihin.

    https://www.coolstuff.fi/KitchPro-Crisper-Uunivuoka

Kommentoi