YKSINÄINEN YHDESSÄ

Tiedostan olevani tietynlainen syvällinen ajattelija, analysoija ja pohdiskelija. Välillä ihmettelen itsekin, miksi pohdin asioita niin syvältä, sillä se saattaa olla ajoittain aika raskasta. On päiviä, että olen ilman syytä todella alakuloinen, koska olen itse analysoinut elämää ja kaikkea tapahtunutta ja tapahtumatta jäänyttä liian paljon. Mun on myös joskus vaikea ilmaista itseäni haluamallani tavalla ja siksi kirjoittaminen on ollut jo pitkään tapa, jonka avulla saan tuotua omia ajatuksia ilmi niin kuten ne ajattelen.

Koen olevani sosiaalinen, mutta en nauti suurien ihmismäärien keskellä ja on vain muutama ihminen, joiden seurassa pystyn olla täysin rennosti. Olen siis jollain tavoin introvertti, joka väsyy uusien ihmisten kanssa ollessa, mutta toisaalta ajoittain nautin myös sosiaalisesta puolestani ja onhan ryhmäliikunnan ohjaus aika sosiaalista myöskin. En kuitenkaan koe olevani perinteinen jumppapirkko, eli sellainen joka höpöttää kaikkien kanssa ummet ja lammet, sillä small talk ei ole ehkä luonnollisinta mua. Uskon, että musta voi saada joskus jopa tylyn kuvan sen perusteella, että en hakeudu keskusteluihin ja tuntemattomien ihmisten kanssa sosialisoiminen voi olla jollain tavoin jopa raskasta. En tykkää puhua puhelimessa ja en ikinä vastaa, jos en tiedä kuka soittaa. 😀

Teinkin tänään erään testin, jonka perusteella olen ambivertti, eli introvertin ja ekstrovertin välimaastoon jäävä persoonallisuus. Ambiverttia kuvaillaan esimerkiksi näin:

Et vaivaudu sosiaalisista tilanteista, mutta väsyt niistä:

Yhtenä viikonloppuna käyt ulkona joka päivä, toisena sulkeudut yksin kotiisi rentoutumaan. Nautit sosiaalisista tilanteista, mutta kaipaat seuraelämäsi vastapainoksi yksin olemista. Liian pitkään yksin oleminen saa sinut kuitenkin tylsistymään ja haluamaan takaisin ihmisten ilmoille.

Tykkäät olla lyhyitä aikoja huomion keskipisteenä…

…mutta jatkuva valokeilassa oleminen saa sinut hermostuneeksi. Voit siis esimerkiksi nauttia esiintymisestä, mutta julkisuuden henkilö ei ole haaveammattisi.

Osaat tulkita ihmisiä hyvin

Koska sinussa on sekä introvertin että ekstrovertin piirteitä, olet empaattinen ja pystyt helposti ymmärtämään ihmisten päämääriä ja ajatuksenjuoksua.

Sinun voi olla vaikeaa ilmaista todellisia tunteitasi

Välillä sinun on vaikea ilmaista muille ihmisille, mitä todella tunnet. Joustavuutesi, empaattisuutesi ja mukautuvuutesi takia saatat sivuuttaa omat tarpeesi. Tämän takia sinulla voi olla joskus myös vaikeuksia tehdä päätöksiä.

Sinulla on viha–rakkaussuhde sosiaaliseen mediaan

Osa sinusta haluaisi roikkua sosiaalisessa mediassa päivät pitkät, osa haluaisi olla näyttäytymättä siellä lainkaan. Siksi saatat perjantaina tapittaa puhelinta taukoamatta ja lauantaina olla avaamatta sitä lainkaan. Sama pätee myös ystävien kanssa viestittelyyn ja puheluihin: välillä viestittelet ja soittelet tuon tuosta, toisinaan sinusta ei kuulu yhtään mitään.

Small talkin sijaan tykkäät käydä pitkiä keskusteluja

Pystyt kyllä tekemään tikusta asiaa, mutta se saa sinut helposti kyllästymään ja uppoamaan omiin ajatuksiisi. Tykkäät syvällisten puhumisesta pienellä porukalla enemmän kuin vitsin vääntämisestä suuressa väkijoukossa.

Kappaleet lainattu täältä.

Mulla on aina ollut suhteellisen paljon kavereita ja tuttuja, mutta olen myös aina ollut sellainen, että en viihdy kavereiden kanssa 24/7. En tarkoita tällä sitä, että en pitäisi heistä, vaan olen sellainen, että tarvitsen oman rauhan ja tilan. Kuten aiemmin mainitsin, on vain muutama ihminen, joiden kanssa voin olla sen 24/7 ilman että se tuntuu ”raskaalta”. Toivottavasti tuo ei kuulostanut ilkeältä, sillä kyseessä ei ole se, että toisissa olisi vikaa, vaan olen vain sellainen. 😀

Haluan esimerkiksi aina mennä kotiin yöksi, ellei kyseessä ole reissu tai matka johon olen valmistautunut etukäteen. On aika jännää, kun oppii ymmärtämään itseään ja sitä miksi on aina kokenut asiat tietyllä tavalla ja myös helpottavaa, kun ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa siitä, että ei ole maailman sosiaalisin ihminen. 😀

Ajoittain koen myös olevani jollain tavoin yksinäinen, mikä on aika erikoista siinäkin mielessä, että esimerkiksi arkisin olen suurien ihmismäärien kanssa tekemisissä jatkuvasti. Tämänhetkinen elämäntilanteeni (kiire, työpainotteinen arki jne) ja myös ystävieni elämäntilanne (monet saaneet lapsia, tai raskaana jne) on myös johtanut siihen, että valitettavan harvoin tulee nähtyä nykyään ja se varmaan saa tämän olon aikaiseksi osittain, ainakin niinä päivinä kun ei ole töitä ja on enemmän aikaa vain olla paikoillaan. Kun elämäntilanteet poikkeavat paljon toisistaan, molemmat osapuolet varmasti kokevat, että ei ole enää niin paljon yhteisiä asioita jaettavana entiseen verrattuna. Tämähän on ihan luonnollista ja tapahtuu elämän eri vaiheissa.

Uskon, että nyky-yhteiskunnassa moni tuntee olonsa yksinäiseksi myös yleistyneen somen käytön vuoksi. Kaikki tapahtuu puhelimien ja netin välityksellä, joten on myös vaikeampaa sosialisoitua ihan oikeassa elämässä. Sosiaalinen media ammattina voi olla hyvinkin yksinäistä työtä. Vaikka ruutujen takana olisi miljoona seuraajaa, tehdään tätä ammattia usein paljon yksin. Mulla on (onneksi) myös toinen työ, jossa on ne perinteisen työkaverit ja työ-yhteisö, mutta olen myös ajoittain tuntenut itseni yksinäiseksi, kun olen kokonaisia päiviä vain kotona töitä tehden. Arki ja työ sekoittuvat helposti toisiinsa tällaisissa tapauksissa.

Enpä tiedä mikä tämän tekstin pointti oli, mutta tuli fiilis, että piti purkaa näitä ajatuksia sanoiksi. Pystyykö joku samaistumaan, eli onko siellä soulmateja jotka ovat myös ambiverttejä?

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook


7 Responses to “YKSINÄINEN YHDESSÄ”

  1. Tuulia sanoo:

    HAA! Nyt on niin tuttuja fiiliksiä.
    Oon itsekin ryhmäliikuntaohjaaja ja tässä todennut että itse asiassa tää työ on ihan täydellinen tällaiselle persoonalle. Aamulla jumppaa, saa olla energinen, sosiaalinen jne jonka jälkeen saa mennä tekemään kotiin ns. välikuoleman ja olemaan muutaman tunnin ihan vain yksin ja ladata akkuja. Sitten voi taas illalla tykittää samalla lailla. Esim kahdeksantuntisissa asiakaspalvelutöissä oon kokenut että suorastaan tukahdun ja ahdistun siitä kokoaikaisesta ihmisten kanssa olosta, vaikka pieninä määrinä nautin siitä ja paljon!

  2. Karla sanoo:

    Voi terve, ihan niinku olis omia ajatuksia ja luonteenpiirteitä lueteltu yksi blogikirjoituksellinen!!

    Välillä tuntuu, että joutuu todella tasapainottelemaan näiden luonteenpiirteidensä kanssa, mutta eipä sitä ole itseään osannut mihinkään muuttaakaan kun on onnellinen tälläisenä 🙂

  3. Tyttö sanoo:

    Oon ite aika samanlainen intro- ja extrovertin välimaastoa oleva persoona ja oon tietoisesti opetellut näyttämään iloisemmalta ja hymyilemään enemmän, etten näyttäisi ”tylyltä” ja nykyään saan jopa kommentteja ihmisiltä siitä että oon aina hyväntuulisen ja iloisen oloinen:) Ennen sain joskus kommentteja siitä että näytin ylpeältä tai tylyltä. Musta tuollaiset kommentit oli ihan kamalia enkä todellakaan halua että kukaan saa musta sellaisen käsityksen!!)

  4. Piya sanoo:

    Nyt osu ja uppos! Oon pohtinut ja järkeillyt aivan samoja asioita viime aikoina, kun kolmekymmentä tuli mittariin. Olen sosiaalisuuden suhteen ihan samanlainen sekoitus, välillä kaipaa seuraa ja huomiota,välillä taas yksinoloa puhelin lentokonetilassa 😀

    Teen asiakastyötä ja pakko on ollut opetella sitä small talkia! Mutta vapaa-ajalla olen isossa porukassa mielelläni kuuntelijan roolissa tai juttelen ystävän kanssa kaksistaan tunti tolkulla 😉 Onneksi mieheni jo ymmärtää, etten vapaapäivinä koe tarvetta höpötellä koko päivää. Hän viekin minut mielellään maalle ja luontoon, jossa saa hyvällä omatunnolla olla hiljaa!

    Tuo yksinäisyys on myös tuttu tunne, kun tuttavilla on omat perheet ja itse elää erityylillä. Uudet harrastukset ja muutokset työelämässä onneksi auttaa uusiin ihmisiin tutustumaan. Vanhanajan kylähenki ja -yhteisöllisyys puuttuu tästä päivästä.. 🙁

  5. Ronja sanoo:

    Ei vitsi en oo ennen kuullut tällasesta persoonallisuustyypistö mutta tunnistan itseni kyllä täysin ambivertiksi myös! Ihan kun omia ajatuksia olis äsken lukenu 😮

  6. Mallu sanoo:

    Voin niiin samaistua! ja olen ollut tällainen ihan lapsesta asti. Ala-asteellakin harvoin jaksoin lähteä suoraan koulusta kavereiden luo, vaan ensin oli päästävä kotiin pariksi tunniksi ihan vaan olemaan rauhassa, ja sitten illemmalla oli kiva taas nähdä kavereita. 😛 Nautin edelleenkin paljon yksin olemisesta, välillä tuntuu, että jos on ollut oikein hektistä töissä sitä suorastaan tarvitsee! Saatan lähteä ihan yksikseni kaupungillekin kiertelemään tai kahville, ja oikeasti nautin tästä. Samoin salilla on ihana treenata yksikseen hyvän musiikin parissa, kun ensin on yleensä ollut töissä ihmisten kanssa koko päivän. Yleensä arkena en jaksa niinkään nähdä kavereita, vaan yleensä yhteiset jutut sijoittuu viikonlopulle ja ajoittain onkin tullut mietittyä että oonko jotenkin ilkeä tai itsekäs ihminen, kun tuntuu etten viikolla ”jaksa” nähdä kavereita 😀 Kiva kuulla että en ole ainoa ja tämä on ihan normaalia, haha!

  7. Myy sanoo:

    Mä en myöskään oo koskaan tykänny puhua puhelimessa, mutta yrittäjänä mun on ollut pakko opetella sietämään sitä ja varsinkin vastaamaan suunnilleen milloin ja missä tahansa, vaikken tiedä soittajaa. Olen ajatellut asian niin, että olisi todella epäkohteliasta olla vastaamatta ja miettinyt, miten itseäni ärsyttäisi koittaa soittaa jollekin, joka ei viitsi vastata. Yrittäjänä mulla ei myöskään ole varaa olla vastaamatta mahdollisille asiakkaille tai yhteistyökumppaneille. Olen myös yhdistysten yhdyshenkilö, joten senkin vuoksi mun on oltava tavoitettavissa.

    Toinen mitä inhoan, on yllätysvieraat. En vaan tajua, miksi ihmiset ei voi soittaa ja kysyä sopiiko tulla käymään! Pahinta on se kun marssitaan sisälle kuin hollitupaan eikä soiteta edes ovikelloa! Tätä en ole vielä kyennyt oppia sietämään.
    Pidän oven lukossa, ainakaan kukaan ei tule sisään ennen kuin avaan oven! 😀

Kommentoi