RAVITSEMUKSEEN LIITTYVÄT SÄÄNNÖT MUKA HYVINVOINTIA?

Iltaa kaverit! Huhheijaa mikä jumppailta taas tänään! Ainahan tunnit vedetään samalla meiningillä, mutta kun salit ovat olleet koko viikon täynnä porukkaa, on fiilis ollut entistä korkeemmalla. Tänään jumpautin stepissä 60 jumpparia ja sprintissä sali oli täysi, kun 50 polkijaa oli saapunut mestoille. Kävin myös tekemässä aamupäivällä pakaroihin keskittyvän alavartalotreenin, joten päivä liikunnat ovat enemmän kuin paketissa. Tästä aasinsiltana sujuvasti illan aiheeseen, eli treeni – ja ravitsemusmaailman erilaisiin sääntöihin. Mitä hyvinvointiin tulee, nykyään informaatiota ja ohjeita on paljon ja helposti saatavilla. Tämä taas on johtanut siihen, että myös ihan perus kuntoilija on aika hyvin kartalla miten tulisi syödä tai liikkua hyvinvoinnin tai jonkun tavoitteen kannalta.

Olen kuitenkin huomannut myös sen, että koska sellaista tietynlaista nippelitietoa on hyvin paljon saatavilla, ovat ihmiset alkaneet tehdä erilaisia ”sääntöjä” ruokavalion tai treenin suorittamiseen. Itsekin oon jakanut tällaista nippelitietoa melko paljonkin ja se johtuu puhtaasti myös siitä, että kun postailee näin usein, on välillä kiva hifistellä ja keskittyä johonkin yksityiskohtaan esimerkiksi ravitsemuksessa. Ongelma tässä on ehkä se, että helposti unohdetaan kokonaisuus ja ne toimivat perusasiat ja jumitutaan epäolennaisiin yksityiskohtiin. Otan tässä esimerkkinä asian, josta oon viime aikoina keskustellut aika monen kanssa. Kyseessä on siis treenin jälkeinen ruokailu, joka munkin ohjeiden mukaan, kannattaa pitää vähärasvaisena. Vähärasvainen ei kuitenkaan tarkoita rasvatonta, eikä vähärasvaisuus ole treenin jälkeisen ruokailun oleellisin asia. Vähärasvaisuuteen liittyy myös se, mitä syö muilla aterioilla ja kuinka paljon rasvaa syödään pitkin päivää. Uskon, että monet ottavat ohjeita liian mustavalkoisesti vastaan ja sama pätee myös treeniin liittyvissä asioissa.

Monesti kysytään ja mietitään esimerkiksi että meneekö tämä lihaskasvu tavoite ihan pilalle kun kävin jumpassa/lenkillä viime viikolla? On toki totta, että lihaskasvua toivoessa ei kannata ravata joka päivä pitkin lenkkipolkuja, mutta asia ei jälleen kerran ole ihan mustavalkoinen. Pointti mitä yritän tässä ilmeisesti saada ulos on se, että kun tarraa jokaiseen ohjeeseen ja pyrkii toimimaan näiden nippelisääntöjen mukaan, on elämä yhtäkkiä täynnä sääntöjä ja rajoitteita jonka mukaan eletään suoritetaan. Sitä ei itse edes huomaa, että on yhtäkkiä ollut gluteenittomalla ruokavaliolla vuosia, ihan ilman syytä. En toki tarkoita, että gluteeniton olisi jotenkin väärin, mutta jos ei ole allergiaa tai yliherkkyyttä, voi tällainen ”muutenvaan” välttäminen sellaisen aiheuttaa.

Melkein kaikkeen hyvinvointiin toimii parhaiten maalaisjärki. Keho ei ole robotti, joka toimii sellaisten sääntöjen mukaan mitä netistä voi lukea. Mä oon aina ollut todella kova sokerinatsi, eli täälläkin puhunut paljon sokerin negatiivisista vaikutuksista ja edelleen olen sitä mieltä, että sokeri ei kuulu terveelliseen ruokavalioon ainakaan suurissa määrin. Sen haluan kuitenkin myöntää, että kun olen kirjoittanut sen masentavista vaikutuksista ja muista psyykkeeseen vaikuttavista puolista, niin omalla kohdalla nämä fiilikset ovat tulleet kuitenkin siitä, että olin omassa mielessä luonut nämä säännöt itselleni ja kun rikoin niitä, aiheutti se myös mielialan madaltumista. Näitä asioita kannattaa pohtia, jos itse kokee epäonnistumista tai masentavaa fiilistä sen jälkeen kun on ottanut vaikka päivän tai viikon rennommin, tai tekee jotain ”mikä ei kuulu terveellisiin elämäntapoihin”. Kuka sen oikeastaan määrittää, mikä on terveellistä just sulle? Luulen, että tiedät sen parhaiten itse. 🙂

Ruokavalio vaikuttaa mielialaan paljonkin ja mun mielestä terveellinen ravitseva ruoka on myös avain hyvään oloon  ja sitä kautta yleiseen fiilikseen, mutta liian tiukka ja sääntöjä täynnä oleva ruokavalio ei pidemmän päälle tee hyvää kenellekkään.

Olisi kiva kuulla onko teillä jotain tällaisia sääntöjä, joille ei oikeastaan ole edes mitään perustavanlaatuista selitystä? Oletteko itse tarrautuneet liikaa esimerkiksi  blogeista luettuun nippelitietoon?

Olen ehdolla kategoriassa ”energisin”. Kiitos jos jaksat äänestää! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


One Response to “RAVITSEMUKSEEN LIITTYVÄT SÄÄNNÖT MUKA HYVINVOINTIA?”

  1. Hanna sanoo:

    Hyvä ja asiallinen postaus, kiva myös, että uskallat myöntää ns. omat virheesi aiemmista postauksista, joissa onkin jotain taustalla, mitä ei faktana ainakaan voi syöttää 🙂

    Itse olen päässyt pahasta lisätyn sokerin kammostani eroon, joka siis oli sitä luokkaa, että äidin tekemä tomaattikastike ahdisti, koska sisälsi teelusikallisen sokeria :D. Ja Alpron maustamatonta rahkaa teki pahaa syödä 2g sokeria takia, vaikka maitorahkahan luontaisesti sisältää sitä paljon enemmän 😀 Sokeri kuin sokeri…

    Nyt olen kuitenkin saanut järjettömän ajatuksenjuoksun makeutusaineista. Ei tiedä oikein mitä ajattelisi, hirveä stressi, pilaanko nyt kehoni ja … Sitten päätän olla käyttämättä, aloittaa puhtaalta pöydältä ja jättää prosessoidut tuotteet, päädynkin kuitenkin syömään rentouden nimissä jonkun makeutusaineella makeutetun rahkan/puddingin ja sitten koenkin huonoa omatuntoa. Ja kierre on valmis ja aivot räjähtää. On se ihmismieli kumma.
    Sinänsähän tämä ei ole järkeenkäypää, koska vaikka niitä olen aikaisemmin tiedostamattakin käyttänyt, ja nyt aktiivisen ravitsemuksenopiskelun myötä tietoisemmin, niin syöpään en ole sairastunut ja ihan hyvin olen voinut, heh…

Kommentoi