MIKÄ ON MUUTTUNUT NELJÄN VUODEN AIKANA?

Tämä voisi melkeinpä olla jatko-osa mun edelliseen postaukseen, jossa kerroin hieman muuttuneesta kropasta ja ajatuksia ennen ja jälkeen kuvista. Sain seuraavanlaisen kommentin, johon ajattelin vastailla hieman pidemmän kaavan kautta:

Mielettömästi olet saanut muotoa kropppaan. Jos on nyt rasvaprossat korkeammalla kuin vasemmanpuoleisessa kuvassa, se ei näy ainakaan vyötäröllä. Olisi mielenkiinoista lukea, mitä kaikkea noiden neljän vuoden väliin mahtuu. Miten on treenaaminen muuttunut, miten on dieetti muuttunut jne eli miten tuollaisen muutoksen voi neljässä vuodessa saada aikaan. Jotain toki tiedänkin: treenaamalla ja syömällä:) Respect!

On varmasti itsestäänselvää, että oon treenannut säännöllisesti viimeiset neljä vuotta ja myös ennen sitä. Olen ollut liikunnallisesti lahjakas lapsesta saakka, joka vei mut liikunnan pariin ihan pienestä pitäen. Telinevoimistelu ja aerobic ovat luoneet pohjan, josta on edelleen hyöytyä. Kun aloitin salilla treenaamisen säännöllisesti, mulla oli melko hyvä voimataso jo valmiiksi. Uusi treenitapa toi kuitenkin keholle tarvittavaa herättelyä ja kehitystä tuli todella nopealla kädellä. Kroppa siis kiristyi ja lihaserottuvuus oli aika hyvällä mallilla. Tuona samana keväänä opin syömään kunnolla ja riittävän monipuolisesti. Kaikki luulivat, että oon jollain dieetillä, mutta totuus oli päinvastoin. Söin oikeasti todella paljon puhdasta ruokaa. Herkuttelua en harrastanut kuin todella harvoin. Mulla oli siis ihannetilanne; söin paljon, treenasin paljon, jaksoin hyvin ja tuloksia tuli säännölliseen tahtiin.

ennen voimaharjoittelua – pari kk aloittamisen jälkeen 2014 keväällä

Alun runsaan kehityksen jälkeen tuli tietenkin taantuma, jolloin treenailin ja ylläpidin oikeastaan vain saatuja tuloksia. Jos ajatellaan miten oon muuttanut treenitapaani tai treenejä ylipäätään, on homma muuttunut jollain tavoin järkevämmäksi. Alussa tein paljon erikoistekniikoilla ja treenasin aina salillakin syke katossa. Nykyään sykkimiset tapahtuu jumppasalin puolelle ja salilla keskityn enemmän voimaan ja tekniikkaan. Toki syke nousee ja hiki valuu, mutta ei ihan samalla tavalla kuin aiemmin. Lisäksi vuosien aikana mun ohjauksien määrä on tippunut, joka tarkoittaa että treenitunnit ovat vähentyneet –> kulutus on vähentynyt. Syön kuitenkin edelleen melko samaan malliin, mitä nyt pieniä muutoksia tullut mukaan matkan aikana. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että silloin rasvaa kertyy kun energiaa syödään enemmän ja kulutus on vähäisempää.

2015

Vuonna 2015 innostuin hormonitaspainosta ja sen mukana ruokavalio viilautui entisestään. Aloin kiinnittää enemmän huomiota vitamiineihin ja ravintoaineisiin. Pyrin syömään mahdollisimman paljon ravintorikasta ruokaa, enkä laskenut kaloreita tai makroja. Herkuttelin raakasuklaalla ja terveysherkuilla suhteellisen usein, mutta sokeri ja tavanomaiset herkut olivat pannassa melkein täydellisesti. Tuolloin koin kehossa paljon positiivisia muutoksia juuri hormonitoiminnan kannalta. Kaikki oireet PMS-vaivoista mielialojen heittelyyn jäivät pois ja olo oli muutenkin sellainen, että aineenvaihdunta toimi erittäin hyvin. Mielenkiintoista tässä on se, että koen olleeni parhaassa kunnossa silloin, kun en laskenut ruokaa, kaloreita tai makroja. Pyrin vain tekemään hyviä valintoja ja treenasin niin, mikä parhaalta tuntui! En väitä, etteikö ruokavalioilla ja ohjeilla olisi oma paikkansa, mutta tuloksia voi saada ilmankin ja ilman tarkkaa punnitsemista voi olla hyvässä kunnossa. 🙂

2015

Vuonna 2016 jatkoin pääosin samoilla metodeilla kuin aiemminkin, pidin parin kuukauden koejakson, jolloin tein ainoastaan kehonpainoharjoittelua ja olin myös kasvisruokavaliolla pari kuukautta. Tuolloin painoni putosi joitakin kiloja, mutta rasva% nousi muutamalla lukemalla, mikä on hyvä esimerkki siitä, että ei ole ihan sama laihduttaako vai pyrkiikö muuttamaan kehonkoostumusta. Mulla ei tosin ollut tavoitteena kumpikaan, halusin vain nähdä miten kroppa reagoi näihin muutoksiin. Samana vuonna alkoi myös henkilökohtaisessa elämässä suuret muutokset, jotka näin jälkeenpäin ajateltuna ovat vaikuttaneet paljon ja todella pitkään kehon toimintaan. Ei ole ihan tuulesta temmattua, että psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa paljon myös kehon toimintaan. Omalla kohdalla stressi sekoitti mm. hormonitoimintaa ja aineenvaihduntaa. Paino nousi ja olo oli pöhöttynyt ja nesteinen. Noilta ajoilta ei yllättäen ole paljoa kuvia. 😀

Toipuminen kesti aikansa ja vuonna 2017 päätin ottaa itselleni valmentajan, jotta saisin järkeistettyä treeni- ja ravitsemushommia. Lyötiin lukkoon tavoite, suunnitelma ja aloin noudattamaan uusia ohjelmia todella motivoituneena. Viime kevään aikana opin paljon makrojen käytöstä ja hyödyntämisestä lihaskasvun sekä rasvanpolton osilta. Opin syömään enemmän hiilareita ja tajusin myös sen, että jokainen treeni ei tarvitse olla aina 110 lasissa tehty. 😀

Sain kevään aikana kivasti muotoa kroppaan ja ylimääräiset pöhötyksetkin sulivat hitaasti, mutta varmasti. Jos joskus niin tuolloin kyllä mitattiin osiltaan mun kärsivällisyyttä. Olin tottunut siihen, että vedän kuukauden päivät siistimmin ja kroppa on taas kireä kuin viulunkieli, mutta nyt piti vääntää 5 kuukauden ajan ennen kuin tapahtui mitään. Vasta ihan lopussa alkoi tapahtua ja vauhdilla. Hyvä esimerkki siitä, että koskaan ei kannata antaa periksi!

2017

2017

2017

Näin lyhyesti sanottuna voisi siis sanoa, että suurin muutos on se, että en treenaa määrällisesti enää yhtä paljon kuin 2014, syön monipuolisemmin ja herkuttelen (ihan oikeilla herkuilla) myös silloin tällöin. Treenaan edelleen salilla, mutta keskityn enemmän voiman kehittämiseen kuin energian kuluttamiseen. En ole enää niin perfektionisti näissä asioissa ja voin pitää viikkoja, kun en treenaa salilla lainkaan tai syön ruokia, jotka eivät kuulu mun normaaliin ruokavalioon. Ennen mulla oli oikeastaan aina se kontrolli käsissä niin treenin kuin ruokavalionkin osilta. Oon tehnyt ihan tietoisia valintoja ja opetellut löysäämään narua, sillä vaikka tuollaista jaksaisi usean vuoden, jossain vaiheessa  se ei vaan enää ole yhtä siistiä ja anna niin paljon, että jaksaisi laittaa aina kaiken likoon pelkän treenin ja ruokavalion vuoksi. Kuten aikaisemminkin sanoin, kaikkea aikansa. 🙂

2018

2018

Jos haluaa muokata kehoa ja kasvattaa niitä muotoja täytyy muistaa, että se vaatii myös aikaa. Täytyy uskaltaa treenata kovaa, tehokkaasti ja syödä riittävästi. Ainainen laihduttaminen on vain ns. lyhyen tähtäimen tavoite, joka johtaa helposti vain jojoiluun. Tällä tarkoitan siis normaalipainon sisällä tapahtuvaa muutosta. Kannattaa antaa muutokselle riittävästi aikaa ja panostaa hieman pidemmälle kuin aina siihen kuukauden päässä odottavaan lomareissuun. 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


8 Responses to “MIKÄ ON MUUTTUNUT NELJÄN VUODEN AIKANA?”

  1. Hanna sanoo:

    Hyvä postaus jälleen kerran! Ihan huikea muutos kyllä tuossa 2014 voimaharjoittelun alkuvaiheessa tapahtunut, noin lyhyessä ajassakin! Ja paljon on vuosien aikana kerennyt tapahtua, kuten varmaan itse kullakin.
    Tämmöset henkilökohtaiset postaukset ovat aina mielenkiintoisia. Sun ruokavaliosta voisi myös olla mielenkiintoista kuulla enemmän. : )

  2. Tätyli sanoo:

    Moi, kun sanoit että olit viihteellä joku aika sitten niin tarkoittaako se että vaan valvot myöhään vai otatko yhtään alkoholia?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jos mä viihteelle lähden niin kyllä siihen usein kuuluu myös alkomaholi 😀

  3. Hei, hieno kirjoitus, kiitos siitä! Toit hyvin esille sen miten oleellisessa osassa kehontoiminnalle on myös muut tekijät kuin vain treenaus ja kalorit! Tykkään!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon, itse olen oppinut sen kuuluisan kantapään kautta että ihminen on kokonaisuus johon vaikuttaa monet tekijät, etenkin silloin kun elämäntilanne on haastava tai kiireellinen. 🙂

  4. ala sanoo:

    Kiitos:) Kuvista päätellen olet tehnyt oikeita valintoja. Itsekin olen juuri tajuamassa, kuinka paljon myös ajattelua ja oman kropan ja mielen tuntemista (siis sen treenaamisen lisäksi) salihommat vaatii.

  5. Hanna sanoo:

    Kiva teksti ja sun blogissa kyllä huomaa että oot tehny oman ajatusmaailman kanssa töitä viimeisen vuoden aikana.
    Treenin optimoimisesta olen huomannut omalla kohdalla että vähentäminen on ollut jees ja 3 salia + 2 jumppaa on aika passeli. Kun nyt kuitenkin tekis mieli jumpata enemmän niin ootko kokeillu pilkkoa (kolmatta) salitreeniä esim 3 jumpan yhteyteen niin että kroppa tulis kuitenkin treenattua salilla 2 kertaa viikossa? Eli mietin voiko lihasmassaa saada jos treenaa 2 jakosella saliohjelmalla + 3 jumppaa, joiden jälkeen esim. Yhtenä päivänä jalkoja, yhtenä selkää ja olkapäitä ja yhtenä käsiä ja vatsaa mutta ei ”täyttä treeniä” vaan esim puolen tunnin setin jossa käy läpi 2-3 liikettä liharyhmälle. Olis kiva lukea tällaisesta aiheesta lisää 🙂

Kommentoi