PITÄISIKÖ (NETTI)KIUSAAJILLE ANTAA VAAN SAMALLA MITALLA?

Kiusaaminen ja etenkin netissä tapahtuva kiusaaminen on ollut taas pinnalla viime aikoina. Aihe, johon en ole itse ottanut toistaiseksi hirveästi kantaa (syy selvinnee kun lukee postauksen). Lupasin kuitenkin itselleni tuossa tannoin, että alan kirjoittamaan (taas) asioista, joista haluan, herättää se sitten paheksuntaa tai ei. Oma kokemukseni kiusaamisesta on, että sitä taitaa olla mukana elämän joka vaiheessa, koulussa, työpaikoilla ja nykyään sitten myös netissä. Itse en ole joutunut kiusaamisen uhriksi kuin täällä netissä. Uskon myös, että ihmiset kokee asioita eri tavoin ja itse en ole koskaan ottanut ihan kauheasti stressiä näistä palsta-kirjoituksista. Toki se on sillä hetkellä kirpaissut, kun on lukenut jonkun viestiketjun pelkkää paskaa itsestään, mutta jätetään se asia hetkeksi.

Tiedän, että negatiivisuudella ja kostamisella ei välttämättä saa mitään hyvää aikaiseksi, mutta jollain tavoin mä oon kuitenkin sitä mieltä että joskus se oman lääkkeen maistaminen tekisi erittäin hyvää. Asioita kyllä oppii silloin kun ne kolahtaa kunnolla ihon alle. Paljon säälitään kiusaajia ja jopa suojellaan heidän anonymiteettiään. Kiusaajille järjestetään apua ja asioita hyssitellään. Tuntuu, että välillä koko nykyajan touhu on mennyt sellaiseksi jeesusteluksi, että mun ymmärrys ei enää riitä kaikkeen. Mitään ei saisi enää tehdä, mutta silti kokoajan tapahtuu vain pahempia ja pahempia asioita ihmisten toimesta. Jos bloggaaja kirjoittaa julkisesti kiusatuksi tulemisesta, on vastalauseena yleensä ne tutut jutut ”itse olet itsesi tuonut julkisuuteen” tai ”älä välitä”. Toi jälkimmäinen on se pahin. Kyllä siitä nyt hemmetti vie pitää välittää, jos asiaan kaivataan muutosta.

Aihe tuli mieleeni, kun lueskelin tuossa taannoin melko lyhyttä ketjua itsestäni ja siellä oli näitä perusjuttuja, kuinka sairas olen ja kaikki treeni&ravintohommat menee överiksi. Yksi (ketjun aloittaja) oli siellä kirjoittanut jostain kommentista, jota en ole julkaissut ja minähän tietysti muistin tuon kommentin, koska julkaisemattomia on hyvin vähän. Pystyin melko nopeasti selvittää kyseisen henkilön henkilöllisyyden (koska yleensä nämä tyypit kommentoivat blogiin eri nimillä ja sitten osallistuvat johonkin arvontaan :D) ja mietinkin, että pitäisikö laittaa hänestä oma keskustelu pystyyn tuolla samaisella palstalla tai kirjoittaa arvosteleva postaus tänne blogiin kuvineen päivineen. Mitä sanotte, saattaisi miettiä sen jälkeen kahdesti ennen kuin aloittaa negatiivis-sävytteisiä keskusteluja toisista henkilöistä? Tiedän, että joku tulee kommentoimaan tähän, kuinka itse sortuisin samalle tasolle tai muuttuisin kiusaajaksi, mutta tiedättekö, elämässä pitää myös pitää puoliaan. Mitkään asiat eivät muutu, jos aina käännetään katse pois ja ollaan välittämättä.

Paljon paapotaan sitäkin kuinka kiusaajilla on yleenä paha olla, mikä pitää varmasti paikkaansa, mutta mitäs sitten ne uhrit. Miettikää kuinka paha olla heillä on, kun joutuu tuollaisen kohtelun alle vastoin tahtoaan. Multa ei siis ihan hirveesti heru sympatiaa minkään tason kiusaajille. Tiedän, että mielipiteeni on tässä hyvin kärkäs ja en välttämättä ota kaikkia kulmia ja puolia huomioon, mutta olen myös luonteeltani sellainen, että mielipiteeni joistakin asioista on ehkä hieman epäsympaattinen. Paljon sanotaan, että juuri nämä nettikiusaajat haluavat vain huomiota ja keskustelut yms pitäisi jättää tosiaan huomioimatta. No, mitäs jos heille annettaisiinkin sitä huomiota oikeen täyslaidallinen ja saisivat maistaa niin sanotusti omaa lääkettään.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


TÄHÄN OLLAAN TULTU

Moikka! Täällä on vietetty erittäin rentoa perjantaita ja nautittu mahtavasta kelistä. Kävin hauvan kanssa kävelyllä jäällä ja siellähän olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka pitkään. Kotiin ajellessa radioista soi Robinin onnellinen ja ei voi kieltää etteikö olisi ollut hyvin onnellinen fiilis atm. Ne on ne pienet asiat! :) Tästä aasinsiltana ajattelin vastailla ihan postauksen muodossa yhteen kommenttiin, joka koskee menneisyyttä ja tulevaisuutta.

On ihailtavaa, että pystyt elättämään itsesi duunilla, josta aidon oikeasti tykkäät. Siinä olisi tavoitetta meille kaikille. Olisi mielenkiintoista lukea enemmänkin sun opiskelu/ammatinvalinta-asiasta: Haitko opiskelemaan lukion jälkeen? Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sulla oli tuohon aikaan? Onko toteutunut reitti erilainen, mitä olit etukäteen ajatellut? Entä miltä tulevaisuus näyttää tästä hetkestä tarkasteltuna?

Yksi päivän parhaita hetkiä, eli aamu, kahvi ja työhommiin paneutuminen omassa keittiössä.

Mulla ei ole oikeen koskaan ollut mitään selkeää visioo siitä mitä haluan tehdä työkseni. Liikunta ja ravinto on aina kiinnostanut mua ja tiesin, että haluan työskennellä liikunnan parissa, mutta mulla ei ollut hajuakaan miten. Hauskaa tässä on se, että ryhmäliikunnan ohjaus ei ollut mulle missään vaiheessa mikään tavoite, enkä haaveillut kyseisestä työstä kuten ehkä useimmissa tapauksissa on. Mua jopa joskus kyseltiin ohjaamaan tunteja, mutta en ollut yhtään kiinnostunut siitä hommasta vielä siihen aikaan.

Homma sai alkunsa siitä, että treenasimme aerobic-treenejä salilla jossa työskentelen nykyään ja joskus siellä tuli puhe mahdollisuudesta opiskella oppisopimuksen kautta liikunnanohjaajaksi. Pidin tuolloin välivuotta yo-kirjoituksien jälkeen ja työskentelin sisustus liikkeessä myyjänä.  Joidenkin treenien lomassa kysyin ihan extemporee jos saisin tehdä oppisopimusopiskeluni silloisella Lady Linella. Sain myöntävän vastauksen. Koulun kautta  mun oli ”pakko” tehdä myös jumppaohjauksia. Olin pääosin tuolloin vastaanotossa ja seurasin silloisen ryhmäliikuntavastaavan työtä oppimismielessä. Ohjaisin muutaman tunnin viikossa ja se oli vaan sellaista sivupuuhaa aerobicin rinnalla.

Jossain vaiheessa opiskelujani sain päähänpiston lähteä matkaoppaaksi, koska silloinen poikaystäväni oli lähdössä maailmalle ties kuinka moneksi vuodeksi. Olen sellainen, että kun jotain saan päähäni, niin sen toteutan. Neljä kuukautta tästä ideasta, olin pakannut kamani ja muuttamassa Gran Canarialle oppaaksi. Jätin taakseni kaiken;kaverit, perheen, aerobicin, työpaikan ja opiskelut.

Mun hyvä ja huono luonteenpiirre on myös se, että en stressaa asioista kovin paljon, vaan luotan että asiat järjestyy aina. Ei ehkä ollut fiksuin veto lähteä, mutta tuo reissu kyllä opetti todella paljon ja ulkomailla asuessa ja työskennellessä opin arvostamaan kaikkea sitä mitä on täällä. Jos en olisi lähtenyt, en usko että mulla olisi ollut niin paljon eforttia ja tahdonvoimaa painaa hommia niin, että olen elämässäni tässä tilanteessa juuri nyt. Ennen muuttoa pidin asioita itsestäänselvyytenä ja tein vain asiat, jotka mun kuului tehdä. 

 

Paluun jälkeen sain onneksi tulla takaisin lady linelle ja halusin osoittaa kuinka kiitollinen olin ja kuinka paljon halusin edetä työssäni ja otinkin vastaan kaikki työtehtävät ja tunnit mitä vain sain. Tuolloin ymmärsin, että vaatii aikaa ja vaatii hommia, jos haluaa jotain. Saattaa kuulostaa itsekkäältä, mutta itse olen sitä mieltä, että olen ansainnut kaiken  saavuttamani ahkeralla työnteolla ja panostamalla paljon ja vähän päälle. Jos haluaa olla hyvä jossain, riittää kun tekee asiat jotka kuuluu. Jos haluaa olla paras, täytyy tehdä asiat jotka kuuluu ja paljon, paljon päälle.

Mulla ei siis ole koskaan ollut mitään tiettyä suunnitelmaa, eikä ole oikeastaan vieläkään, mutta oon aina panostanut asioihin, jotka on mulle tärkeitä. Mulla on aina ollut sellainen mentaliteetti että ei ole olemassa esteitä, ei sitten minkäänlaisia. :D Myös tietynlainen kilpailuvietti on vienyt eteenpäin. Jos on kyse kilpailusta, oon todella aikaansaava ja motivaatio on korkealla! Nykyään tosin huomaan tuon kilpailuvietin laimentuneen, mistä lie johtuu. :D

Ei siis varmaan ole yllätys, että tulevaisuus on myös tavallaan auki. Tällä hetkellä ammatillisessa mielessä mulla on paljon käynnissä ja uskon, että ihan heti ei ole hiljenemässä nämä hommat. Toisaalta tiedostan, että esimerkiksi bloggaaminen ei ole sellainen asia jonka varaan kannattaa tulevaisuuttaan laskea. Myöskään ryhmäliikuntahommia ei voi tehdä ainakaan suurissa määrin ihan ikuisesti. Tämä hyvinvointiala on sellainen juttu, joka elää ja muuttuu jatkuvasti, joten siinä mielessä on todella vaikea sanoa mihin elämä kuljettaa, mutta ajattelin elää päivä kerrallaan ja luottaa edelleen siihen että asiat loksahtelee kuitenkin oikeille paikoilleen.

Mä en ole koskaan laskenut menestystä sen mukaan, kuinka hienoja titteleitä tai ammattinimikkeitä joku omistaa. Mulle menestyminen on sitä, että saa tehdä asioita joista nauttii ja joiden tekeminen ei vaadi suuria ponnisteluja. Mulle jokainen päivä on samanarvoinen, enkä elä arkea odottaen viikonloppuja ja pakoa rutinneista tai työstäni, sillä nautin melkeinpä eniten juuri arjesta ja asioista jotka täyttää mun päiviä. :)

Olen ehdolla kategoriassa ”energisin”. Kiitos jos äänestät! :)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


ENEMMÄN IRTI RYHMÄLIIKUNNASTA

Tykkäät käydä ryhmäliikunnassa, mutta toisaalta kaipaisit jotain uutta haastetta tai vaihtelua. Voiko jumppia ja salitreenejä yhdistää ja jos voi niin miten se kannattaa tehdä? Sanottakoon aluksi, että jumppatunnit sellaisinaan ovat myös ihan kelpotreenejä, eikä niitä tarvitse maustaa välttämättä millään ylimääräisellä, mutta jos kaipaa jotain vaihtelua, niin ajattelin jakaa hieman ajatuksia tästä. Tämä idea syntyi itse asiassa siitä, kun olen itse saanut ryhmäliikunnasta paljonkin hyötyä salitreeneissä ja oikeiden lihasten aktivoinnissa. Joskus on vaikea saada esimerkiksi pakarat tai selkä hereille ja silloin tähän auttaa pienemmillä painoilla tekeminen ja lihasten herättely. Nykyäänhän on myös ”muotia” erilaiset peppuaktivoinnit ennen salitreenejä, mutta miksei tekisi aktivointia jumpassa?

 

Itse oon oppinut aktivoimaan pakaraa juuri oman RPV-tunnin ansiosta. Tunnilla tehdään paljon liikkeitä kehonpainolla ja myös vastuskuminauhaa käyttäen. Nyt meillä on ollut kuminauhat loppu, niin ollaan tehty vaan kehonpainolla ja oon itseasiassa saanut pakarat vielä enemmän väsyneeksi ja domsit tuntuneet seuraavana päivänä. Miten siis yhdistää esimerkiksi tällainen peppujumppa salitreeniin?

RPV 30-55 min, jonka jälkeen 2-3 isoa liikettä suurilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla esim.

  • hipthrust eli lantionnosto smith-laitteessa 3 x 8
  • reverse hack-kyykky 3 x 8
  • SJMV (suorin jaloin maastaveto) 3 x 8

Tai RPV-tunti, jonka jälkeen yksi liike pyramidisarjalla (mallissa omat painot yhdestä treenistä, idea on nostaa painoa samalla kun toistot vähenevät)

hipthrust:

  • 60 kg x 15
  • 90 kg x 12
  • 110 kg x 10
  • 120 kg x 8
  • 140 kg x 6
  • 150 kg x 4
  • 140 kg x 6
  • 120 kg x 8
  • 110 kg x 10
  • 90 kg x 12
  • 60 kg x 15

Aina ei siis tarvitse välttämättä vetää tunnin kahden salitreenejä, etenkään jos tahtoo myös käydä jumpissa ja aika on rajallista. Useinhan sanotaan, että voimatreeni kannattaa tehdä ennen aerobista, mikä on ihan totta, mutta jos käyttää aerobista aktivointiin ja pitää voimaosuuden hieman lyhyempänä, on se ihan ok myös näin päin. Tässä täytyy toki huomioida tunnin rakenne, mutta esimerkiksi oma tuntini sopisi hyvinkin tällaiseen comboon.

Kovien hiit-jumppien jälkeen, en välttämättä lähtisi tekemään enää mitää voimaharjoittelua ja tällaisissa tapauksissa kannattaakin tehdä sali ensin ja hiit jälkeen. Esimerkkinä Les Milssin sprint-tunti johon yhdistäisin itse ylävartalon salitreenin ja polkisin hiitin siihen päälle. Ei siis ole välttämättä yhtä ja ainoaa tapaa, vaan asiat riippuvat hieman mitä tekee ja millaisia treenejä yhdistää. Kirjoitin viime viikolla näihin nippelitietoihin juuttumisesta ja tämä on myös yksi sellainen, jota pohditaan ehkä liiankin tarkkaan välillä. :)

Mikäli tykkää käydä vain jumpissa, kannattaa myös siellä muistaa haastaa itseään. Helposti sitä latoo aina ne samat painot bodypump-tankoon, tai vetää spinning-tunnin samoilla tehoilla. Myös ryhmäliikunnassa voi kehittää itseään, mutta se vaatii haastamista. Ensi kerralla nosta se step-lauta korkeammalle tasolle heti alussa, punnerra attackin vikat punnerukset polvet ilmassa tai kokeile kyykätä pumpin kyykyt isommilla painoilla. Jos et jaksa niin mitä sitten? Sitten jätät muutaman toiston väliin ja jatkat sinnikkäästi loppuun. Kehitystä ei tapahdu, ellei haasta itseään!

Onko siellä joku joka tykkää yhdistellä jumppia ja voimatreenejä tai onko tällaisille postauksille tilausta ylipäätään? :)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.