LEAN & TONED – VAHVEMPI, KIINTEÄMPI & ENERGISEMPI (TARJOUS!)

Olen itse hieman vastaan sellaista ylenpalttista ja agressiivista mainostamista ja markkinointia, sillä ajattelen, että ihmiset kyllä hakeutuvat tuotteen/asian pariin, mikäli niin haluavat. Itse ahdistun jos mulle tuputetaan jotain ja sellainen saattaa aiheuttaa jopa vastareaktiota, että en ainakaan hanki kyseistä tuotetta. Erilaiset juhlapäivät, kuten tämä ystävänpäivä, täyttyy helposti pelkästä kuluttamiseen yllyttämisestä. Toisaalta on siistiä, että on olemassa tällaisia päiviä, jolloin voi esimerkiksi hankkia asian josta on haaveillut pitkään hieman edullisemmin. Silloinhan tilanne on win-win, sillä molemmat osapuolet, sekä myyjä että kuluttaja voittaa.

lean & toned muutosta

Edellisestä kappaleesta huolimatta, haluan silti mainostaa hieman, sillä tämä sosiaalinen media on se kanava, mitä kautta tavoitan oikean kohderyhmän. Mun tammikuussa lanseeraama Lean&Toned- valmennus on nimittäin tämän päivän hurjassa alennuksessa. 13 viikon valmennuksen saa siis tänään keskiviikkona 14.2 hintaan 59 € (norm 99 €). Mielestäni tämä on edullinen hinta, sillä tuohon hintaan kuuluu aika paljon! Halusin tehdä nettivalmennuksesta hieman henkilökohtaisemman ja tähän mennessä olen onnistunut mielestäni hyvin. Valmennuksessa on maltillinen määrä ihmisiä, joka tarkoittaa sitä, että mulla on resursseja antaa yksilöllisiä ohjeita tarvittaessa. facebook-ryhmässä on siis kyselty esimerkiksi vaihtoehtoja/korvaavia ruokia tarvittaessa, olen jakanut ideoita,vinkkejä ja reseptejä ruokavalioon sopivaksi. Ryhmästä saa myös tsemppiä muilta osallistujilta, mikä on aika tärkeää tällaisessa yksin tehdyssä projektissa!

Valmennus koostuu siis kolmesta syklistä joista jokaisella on oma tärkeä roolinsa. Kaikkia kortteja ei siis lyödä pöytään heti ensimmäisestä päivästä saakka, vaan esimerkiksi ruokamäärät ovat sellaisia, että niistä pystyy kiristää 13 viikon aikana, jolloin aineenvaihdunta pysyy käynnissä tehokkaasti ja kehitys on nousujohteista. Valmennuksen ruokavaliossa on nyt myös kasvisruokavalio! Myös treenit on suunniteltu niin, että tehoja tulee mukaan mitä pidemmälle päästään ja kroppa ei totu heti yhteen ja samaan. Treenejä ei tehdä ylenpalttisesti, vaan treenataan fiksusti mutta tehokkaasti. Lepopäivillä ja palautumisella on myös oma roolinsa ja nekin on ohjeistettu valmennuksessa niin, että tiedät tasantarkkaan koska pitää levätä ja koska treenata! :D

muutamien viikkojen muutos – selkeästi kiinteämpi ja kuulemma paljon hyvinvoivampi! :)

Tämä ei ole pikalaihdutusohjelma, enkä lupaa kuuta taivaalta, mutta jos haluat selkeät hyvät ohjeet ja kehittää kehostasi ja olostasi voimakkaan, kiinteän ja energisen niin silloin tämä on sulle. Tuloksien eteen ei tarvitse kärsiä ja pistää koko elämää peliin 13 viikon ajaksi, mutta toki tämäkin vaatii suunnitelmallisuutta ja sitä että noudattaa ohjeita. Olen huomannut, että useimmiten on melkein hankalampaa olla treenaamatta liikaa kuin treenata sopivasti. Joskus tällainen suunnitelma voi olla hyvä herätys siihen, että vähempikin riittää. :)

Jos tää kuulostaa sun jutulta, niin otan sut ilomielin mukaan valmennukseen ja autan parhaani mukaan sua pääsemään haluamiisi tuloksiin! Pääset ostamaan ohjelman hintaan 59 € tästä!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


4 Responses to “LEAN & TONED – VAHVEMPI, KIINTEÄMPI & ENERGISEMPI (TARJOUS!)”

  1. Utelias sanoo:

    Moikka! Kuinka paljon tää eroaa sun aiemmasta fatburn-ohjelmasta? Tää kiehtois kovasti, tykkäsin tuosta aiemmasta myös mutta ilmeisesti mun kroppa vastaa tosi hitaasti(?), sillä mulla ei juurikaan paino pudonnut yhtään tuolloin niin ainakin tässä tuntuisi olevan enemmän ässiä hihassa ja muut plussat ;)

    Tämänhetkisessä elämäntilanteessa en pääse salille lainkaan, mutta ehkä joskus myöhemmin annan tälle tilaisuuden, varsinkin jos tulee vielä joskus alennukseen (:

  2. Nora sanoo:

    Voi oliko tarjous jo mennyt ohitse? Illalla jäi kiireessä ja nyt oli normaalihintaan. Luki toki, että vain eilen, mutta jos on mahdollista saada vielä mattimyöhäsenä tuohon 59 hintaan, niin laita vaikka s-postia. :)

  3. Mami sanoo:

    Voi ei :( Näin tämän vasta tänään. Myöhästyin päivällä.

  4. Sue sanoo:

    Voi eiii, meni täysin ohi tämä tarjous!;/
    Mikäli jatkossa on tulossa aleen niin vinkkaappa vaikka instassa niin osaa olla kärppänä paikalla!! Etenkin nuo treeniohjelmat kiinnostaa ja tarkoitus oli muutenkin helmi-maaliskuun vaihteessa aloittaa tarkempi ruokavalion noudattaminen…

Kommentoi