VÄSYTTÄÄ VAAN KOKOAJAN? VAIHDA RUOKARYTMIÄSI NÄIN!

Nukut ihan hyvin, elät terveellisesti ja harrastat liikuntaa, mutta silti etenkin päivällä ja iltapäivästä on veto pois. Lounaan jälkeen huvittaisi kääriytyä peiton alle päiväunille ja töistä kotiin tultua ramasee niin, että saa käydä melkoista taistelua salille lähdön ja sohvan välillä? Tämä vuodenaika on tietysti sinänsä melko haastaavaa, koska valoa on vain rajallisesti ja jatkuvassa pimeydessä olo tietysti pistää unettamaan. Tähän asiaan voi kuitenkin löytyä myös toinen syy ja eräällä helpolla keinolla pystyy nostamaan omaa vireystasoaan hyvinkin nopeasti!

Useimmilla meillä on ruokailujen suhteen rytmitys, että syömme aamiaisella ja lounaalla reilummin hiilihydraatteja ja ilaa kohden taas suositaan proteiinipitoisempia vaihtoehtoja. Joskus tämän rytmin kääntäminen voi kuitenkin auttaa omaa jaksamista parempaan suuntaan. Hiilarinsietokyky on kuitenkin myös yksilöllistä, sillä joillakin ihmisillä hiilarit pistävät väsyttämään enemmän kuin toisilla. Jos ajatellaan loogisesti, niin tälläisessa tapauksessahan ne hiilarit kannattaa sitten sijoittaa ajankohtaan, jolloin tästä on hyöytyä eli iltaan, jolloin muutenkin tulisi rauhoittua ja mennä nukkumaan.

Miksi proteiinia aamulla? Sen ansiosta kylläisyydentunne pysyy pidempään yllä, energiataso ja keskittymiskyky on usein parempi, sekä monille ongelmia aiheuttava turha napostelu ja makeanhimo vähenevät. Myös nälkä- ja kylläisyyshormonit toimivat tutkitusti paremmin kuin hiilaripainotteisella aamiaisella.  Ideana ei ole syödä välttämättä pelkästä proteiininlähteestä, vaan enemmänkin proteiinipainotteisesti. Myös aamulla voi hyvin syödä lihaa, kanaa tms. mutta koska useimmalle se kuulostaa jo liian hankalalta, niin esimerkiksi kanamunat, proteiiniletut ja marja- sekä vihersmoothiet (proteiinijauheella) ovat toimivia. Toki aamupuuroon voi lisätä proteiinia esim. raejuuston, proteiinijauheen tai valkuaisen muodossa, mutta puuro voi toimia jopa paremmin iltapalana. 

Tässä tulee toki huomioida se, että treenin ympärillä on hyvä syödä myös hiilareita, jolloin myös treenin ajankohta vaikuttaa hieman. Useimmat treenaavat kuitenkin iltapäivällä/illalla, jolloin tämä järjestely toimii hyvin. Aamiaiseksi esimerkiksi proteiinipitoinen smoothie tai munakas ja lounaalla ruokaisa salaatti, jossa mukana hyvä rasvanlähde. Aina kun vähentää hiilaria annokselta, on hyvä muistisääntö lisätä tällöin vähän enemmän rasvaa, jolloin saavutetaan myös kylläisyydentunne, eikä energiatasot laske liikaa.

  • Proteiinipainotteinen aamiainen pitää olon virkeänä heti aamusta, säilyttää verensokerin vakaana sekä vähentää napostelua päivän mittaan.
  • Hiilarit pääosin treenin jälkeen, palautusaterialla mielellään tärkkelyspitoisia hiilareita esim. riisiä, bataattia jne. Tämä ei siis tarkoita hiilareiden täydellistä välttelyä ennen treeniä, mutta pääpaino hiilareilla treenin ympärille!
  • Rasvaa tasaisesti jokaisella aterialla, paitsi treenin jälkeinen ateria saa olla melko vähärasvainen.
  • Ennen nukkumaanmenoa (iltapala) kevyt annos hiilareita esimerkiksi iltapuuron muodossa auttaa nukahtamaan ja nukkumaan paremmin.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Facebook: TÄÄLLÄ.


5 Responses to “VÄSYTTÄÄ VAAN KOKOAJAN? VAIHDA RUOKARYTMIÄSI NÄIN!”

  1. Minä vain sanoo:

    Moikka! Teenkö mielestäni ”hallaa” kun yleensä mulla niin että kun pääsen töistä niin yleensä siinä puoli 4 – 4 maissa syön päivällisen ja sitten menen vasta noin tunnin päästä treenaamaan. Eli en syö päivällistä vasta treenin jälkeen.

    En syö välipaloja nyt vaan lounaan töissä ja siksi syön jo ison ruoan kun tulen töistä. Tää sopii ehkä mulle paremmin että en napsi mitään välipalaa.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Jos tuo rytmitys tuntuu sopivan sulle – silloin se on just hyvä. Ei ole mitään yhtä ja oikeeta tapaa olemassa, joten ei tuossa mmitään huonoa ole. Syöthän kuitenkin hyvin myös treenin jälkeen? :)

  2. A sanoo:

    Huomaa kyllä, että nämä ovat hyvinkin yksilöllisiä juttuja ja myös treenirytmi varmasti vaikuttaa :) Esim. itse treenaan aamulla ja syön nimenomaan aamiainen – päivällinen välillä kaikkilla aterioilla hiilaria ja iltapalalla sitten mieluummin vähemmän hiilaria ja enemmän proteiinia.

    Tämä ei ole tosiaankaan mikään kritiikki sinua kohtaan, mutta hauska jotenkin tuo yleistys joka tuntuu monissa ruokavalio-ohjeissa olevan, että oletetaan ”kaikkien” treenaavan illalla. Esim. itse aikanaan tilasin ruokavalion pt:ltä ja vaikka kerroin nimenomaan treenaavani aamulla, niin hän lähetti kuitenkin ohjeet, joissa oli tosiaan ajat jokaiselle aterialle ja päivällisen kohdalla luki että syödään treenin jälkeen :D Eli meni kaavan/oletuksen mukaan, että keskivertokansalainen käy päivätöissä ja treenaa illalla. Itse olen kyllä päivätöissä, mutta treenaan ennen niitä :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Näinhän nämä ravintoasiat aina ovat, riippuu niin monesta jutusta mikä on paras kenellekkin! :) Mä oon itseasiassa kirjoitellut aiheesta aamutreenaajan ravintojakauma –> http://a-rou.indiedays.com/2015/09/09/aamutreenaajan-ravintojakauma/

      Itsekin treenaan useana päivänä aamulla / aamupäivällä ja silloin niitä hiilareita tulee melko tasaisesti joka aterialla. Aamusmoothie on tosin mulla vhh, koska koen sen toimivan parhaiten juuri vireystason kannalta. :)

  3. Piya sanoo:

    En tiedä mikä hiilari-hiiri olen, mutta koen, että minun on pakko joka aterialla syödä hiilareita. Muuten energiatasot laskevat heti, päätä särkee ja väsyttää. Aamulla ei herää ilman puuroa. Kun työpaikkalounaallakin saan syötyä, olo heti virkistyy. Pelkkä proteiini ja rasva painotteinen ateria ei sovi missään välissä. Näin olen pystynyt ehkäisemään, etten napostele herkkuja :) harrastan kyllä aerobisia lajeja pääsääntöisesti. Johtuukohan siitä vai syönkö vaan niin maltillisesti hiilareita kerrallaan: 30-40g kerrallaan 4-5 kertaa päivässä.

Kommentoi