5 X AKTIIVISEMPI ARKI

Kaupallisessa yhteistyössä Actimelin kanssa.

Reilu kuukausi takaperin kirjoittelin omista haasteista liittyen hyvinvointiin ja liikuntaan. Tavoitteena oli lisätä sekä arkiliikuntaa että huoltavaa, kevyempää liikkumista! No miten on mennyt? Jälleen kerran saa todeta, että kun jotain kirjoittaa konkreettisesti ylös, saa paljon enemmän aikaiseksi. Mielestäni oon onnistunut tässä tavoitteessa hyvin, sillä pieniä juttuja muuttamalla, oon saanut noita molempia hyvin aikaiseksi.

Kirjoittelin taannoin myös siitä, kuinka paljon saa oikeesti liikkua että esimerkiksi tuo 10 000 askeleen päiväsaldo tulee täyteen. Itse en laske liikuntasuorituksia, kuten jumppia mukaan tähän, vaan pyrin muuten liikkumaan aktiivisesti, että saisin nuo askeleet täyteen. Joka päivä ei ole tullut talsittua ihan tavoitteeseen, mutta huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Päivisin oon pitänyt duuneista tauon ja lähtenyt tunnin reippailulle ulos, jaksaa muuten paljon paremmin painaa hommia taas sen jälkeen kun on viettänyt aikaa ulkona hetken. Mun päivät menee pitkälti koneen edessä kotosalla ja illat sitten jumppasalissa pomppien, joten pyrin olemaan edes hetken ulkona joka päivä!

Jos ajatellaan esimerkiksi painonhallintaa ja asioita, jotka vaikuttavat siihen, niin mun mielestä treenaaminen ei ole jonon kärkipäässä. Sen sijaan ravitsemus, uni ja arkiliikunta vaikuttavat paljon enemmän. Toki hyvin paljon treenaavilla se vaikuttaa kulutukseen enemmän, mutta ns. normiliikkujalla on arkiliikunnasta enemmän hyötyä kuin treeneistä.  Mikäli harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin (kävelee, pyöräilee, tekee kotitöitä/pihatöitä yms.) voi sillä nostaa omaa peruskulutustaan jopa 500 kalorilla per päivä (vs. passiivinen elämäntyyli). 

Mun vinkit liikunnallisempaan arkeen:

Pyri ulkoilemaan ainakin kerran päivässä, aina ei tarvitse kävellä kilometrikaupalla, pienistä jutuista kasvaa suurempi kokonaisuus.

Välillä voi jättää auton parkkiin ja liikkua kävellen / pyörällä. Ei ole huonoja kelejä, on vain vääränlainen varustus! 😀

Sen sijaan että sopii treffit kahville / syömään, sovi kaverin kanssa kävelytreffit, jolloin samalla vaihdetaan kuulumiset ja saadaan raitista ilmaa. Kaiken lisäksi täysin ilmaista! 

Jos teet istumatyötä, nouse aina tietyn väliajoin ja liiku edes hetken. Istumätyöläisten tulisi kiinnittää muuhun arkiliikuntaan entistä enemmän huomiota. Ihminen on luotu liikkumaan ei istumaan paikallaan.

Aina ei tarvitse lähteä kuntosalille, lumityöt ja muut piha/kotityöt käyvät hyvästä treenistä ja samalla saa jotain hyödyllistä aikaiseksi! 

Tää kaveri pitää huolen, että tulee ulkoiltua riittävästi! 🙂

Joskus kiireen keskellä on kaikista haastavinta pitää kiinni hyvinvointiin liittyvistä asioista, kuten liikunnasta ja ravinnosta. Hassuintahan tässä on se, että juuri stressaavina aikakausina olisi erityisen tärkeää pitää nämä palikat kasassa, mutta tosiaan helpommin sanottu kuin tehty! Suoliston kunto vaikuttaa yllättävän moneen asiaan ja mikään ei ole ikävämpää kuin oireileva vatsa / huonosti toimiva suolisto. Peruspilareita suoliston hyvinvoinnille on saada riittävästi kasviksia, kuitua sekä nestettä. Myös riittävä määrä hyviä bakteereja takaa aseet taistella huonompia pöpöjä vastaan, jolloin vältytään helpommin flunssilta ja muilta ikäviltä oireilta. Myös esimerkiksi hiivaongelmat kehossa voivat johtua liian matalasta hyvien bakteerien määrästä suolistossa.

Suoliston toiminnalla on myös suuri vaikutus hormonitasapainoon. Usein erilaiset vatsaongelmat viestivät siitä, että jokin on pielessä. Ongelmat suolistossa lisäävät stressihormoni kortisolin eritystä sekä mm. estrogeenin poistumista elimistöstä ja näin ollen heijastuvat erityisesti vyötärön alueelle ja alavartaloon kertyneenä rasvana.  Esimerkiksi aiemmin mainitut toistuvat flunssat, voivat siis johtua suoliston huonosta kunnosta. 

Tässä vaiheessa kuvaan astuvat probiootit, jotka siis pitävät huolen siitä, että suolistolla on riittävästi aseita taistella huonoja pöpöjä vastaan. Pienenä vinkkinä: maitohappobakteerit kannattaa nauttia kylmän aterian yhteydessä, sillä Boulardii-hiivaprobiootti on ainoa probioottikanta joka kestää lämpöä. Myös kuitulisän nauttiminen maitohappobakteerin yhteydessä auttaa, sillä kuitu muodostaa pinnan johon bakteerit pääsevät kasvamaan. Itse esimerkiksi hörpin actimelin smoothien yhteydessä, johon sekoitan lisäkuitua esimerkiksi fibrexin, psylliumin tai chiasiementen muodossa. Jokainen Actimel-pullo sisältää 10 miljardia L. Casei Danone-maitohappobakteeria sekä B6- ja D-vitamiineja, jotka edistävät hyvin toimivaa immuunijärjestelmää. Actimel Mansikka ilman lisättyä sokeria sisältää vain luontaisesti maidossa ja marjoissa esiintyviä sokereita.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


7 Responses to “5 X AKTIIVISEMPI ARKI”

  1. Leena sanoo:

    Pakko ihan vähän ihmetellä ääneen sitä että kun sun blogisi perustuu hyvinvointiin ja urheiluun niin miten ihmeessä päädyit koirarotuun joka on yksi kipeimmistä ja jalostetuimmista roduista? Rotu joka ei todellakaan ole hyvinvoinnin perusta.

    Kun harkitsit itsellesi koiraa mitä ajattelit silloin että mitä haluat koiraltasi?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä en nyt nää tässä kysymyksessä oikeen mitään pointtia, tai siis miten mun koiran rotu liittyy blogin aihepiiriin? Oon ennenkin kertonut, että Obelix on alunperin mun exän haluama koira, eli 3-v sitten kun asuttiin yhdessä, hän halusi hankkia koiran ja itse en tuolloin puuttunut tähän asiaan juurikaan. Kun koira meille muutti, tuli siitä tietysti osa perhettä ja edelleenkin koira on osittain myös mulla.

  2. Katja sanoo:

    Mulla on kahden vauhdikkaan kotiäitinä yleensä klo 13 tuo 10 000 askelta täynnä. 🙂 Juoksen sisällä ja pihalla ja kävelen pitkät matkat jne. Tästä onkin vaikeaa siirtyä istumatyöhön!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Vautsi, aikas hyvin! Voin kuvitella että ei tarvitse paljon muuta aktiivisuutta miettiä 😀

  3. Sanna sanoo:

    On Nannalla onneks muitakin videoita, kuin paripunnerrukset biitsillä 😀 mut joo, se ei kyllä itellä mee kokeiluun 😀

    Itellä tulee normaalina työpäivänä 17000-23000 askelta heittämällä.. siihen vielä päälle treenit ja koirien ulkoilutukset, niin 25000-30000 täynnä.. 🙂 en voisi kuvitella tekeväni toimistotyötä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kuka Nanna? 😀 Noita näkynyt aika monilla tileillä, ei ollut tarkotus ”mollata” ketään henk.koht!

      Sullapa on aktiivinen arki, ihan loistavaa! Toimistotyöt ei olisi kyllä munkaan juttu, vaikka tässä koneen edessä nörtteilenkin aika monta tuntia päivässä. Onneksi saa vastapainoa iltaisin jumppaillessa 🙂

      • Sanna sanoo:

        Tarkoitin oikeastaan Nanaa, mutta kirjoitushärö! Enkä tarkoittanut niin, että olisitkaan mollannut 🙂 satuin vaan näkemään Nanalla just paripunnerrusvideon 🙂

Kommentoi