MISTÄ KAIVAN MOTIVAATIOTA SILLOIN KUN EI KIINNOSTA?

Motivaatio ja sen puute on aika yleinen keskustelunaihe. Monesti kysytään, mistä sitä motivaatiota saa silloin, kun ei millään jaksa tai huvita. Kysymys on sinänsä aika vaikea, sillä jos olisi olemassa jokin asia millä jokaisen ihmisen motivaatio nousisi huippuunsa, niin silloin ei olisi mitään ongelmia liikkumisen suhteen. Miksi se meneekin niin, että useammin löytyy ne ääripää pölvästit, jotka joko tempoo ihan liikaa treeniä, tai sitten ne, jotka ei millään pääse sieltä sohvalta liikkeelle.

Multakin on kysytty monen monta kertaa, että mistä saan motivaatiota liikkumiseen ja terveellisen ruokavalion noudattamiseen. Oon yrittänyt miettiä asiaa ja uskon, että tärkein asia on se, että en tarvitse niihin varsinaisesti mitään motivaatiota, vaan mun elämäntavat ovat sellaiset, että niihin kuuluu nuo kaksi asiaa. Tuntuisi hullulta jos joka päivä pitäisi hakea erikseen motivaatiota omiin tekemisiin. Kun asiat tuntuu itselle hyvältä, niitä tulee tehtyä luonnostaan. Sen vuoksi onkin niin hirveen tärkeetä löytää tavat, jotka sopii just sulle. Mielekkäät treenit ja sopiva ruokailusysteemi.

Jos mua ei kiinnosta lähteä salille niin silloin en lähde. En koe, että hommat olisi kiinni yhdestä tai kahdesta treenistä. Oon ollut nyt joitakin viikkoja (vai jopa kuukausia?) poissa salilta. Oon siis vetänyt vain jumpat, enkä muuta. Viime viikolla tuli lähdettyä pitkästä aikaa puntille ja vitsit se olikin kivaa! Nyt on taas salitreenit maistuneet (runsaat kolme kertaa :D) ja tuntuu, että ei tarvitse kaivaa mitään motivaatiota, vaan se tulee ns. luonnostaan. Kuten oon monessa tekstissä painottanut, niin aina ei tarvitse olla sata ja viis projetkia käynnissä ja hirveesti tavoitteita. Välillä voi vaan olla ja tehdä pakolliset ja sitten taas jossain vaiheessa ne tavoitteetkin alkaa houkutella ja huvittaa saada enemmän aikaiseksi.

Oon yrittänyt päästää irti siitä, että mulla pitäisi olla jatkuvasti kontrolli kaikkeen mitä teen. Tajusin, että oon luonut itselleni aivan hullujakin sääntöjä, joiden mukaan oon sitten painanut menemään. Jos oon rikkonut omia sääntöjä, on se aiheuttanut pettyneitä fiiliksiä ja huonoa omaatuntoa, jonka vuoksi näistä on ollut niin vaikee päästää irti.

Jos palataan vielä tuohon motivaatio-asiaan niin oon myös sitä mieltä, että mikäli tilanne on se, että sohvalta ei pääse ylös ja hommia ei saa millään alkuun, niin silloin se menemättä jättäminen ei ole paras vaihtoehto. Silloin on tasan yksi vaihtoehto ja se on aloittaminen. Oon huomannut monesti, että asioiden tekemisen aloittaminen on siellä omassa päässä hurjan iso juttu, mutta kun lähtee pikkuhiljaa vain tekemään, niin huomaakin että eipä se taaskaan ollut sen kummempaa. Ongelmahan on se ensimmäinen askel, sen ottaminen ja siitä käyntiin pääseminen. Jos oon joskus itse ollut tossa tilanteessa niin oon tavannut vain lopettaa analysoinnin ja aloittanut hommat. Kyllä ne siitä aina järjestyy kuitenkin! Kaikki sympatiat ja pisteet kuitenkin niille, jotka aloittaa ihan nollista ja saa itsensä silti liikkeelle, en voi edes kuvitella, miten paljon tsemppiä sellainen vaatii, kun itsellekkin on välillä ollut haastavaa saada hommat ”ruotuun”.

Itsensä ruoskiminen ja negatiiviset ajatukset ovat viimeinen keino hakea motivaatiota, eikä niiden avulla pääse kuitenkaan kovin pitkälle. Tavoitteet kannattaa aina pilkkoa pienempiin osiin. Jos salille lähteminen tuntuu ihan hirveän isolta jutulta, niin lähde tänään kävelylle ja ehkä huomenna se salille lähtö tai kovempi treeni tuntuukin jo paremmalta idealta!

Ihanaa viikkoa kaikille!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


Kommentoi