JUMITTAAKO PAINO? TSEKKAA TEETKÖ TÄMÄN VIRHEEN!

Oon miettinyt tätä aihetta paljon, sillä oon nykyään yhä enemmän sitä mieltä, että psyykkisellä hyvinvoinnilla on tosi vahva yhteys myös fyysiseen ulkomuotoon. Kroppaa voi toki muokata melkeimpä miten paljon tahansa pelkällä fyysisellä rutistamisella, mutta joskus esimerkiksi kehityksen junnaaminen johtuu liiasta yrittämisestä ja sitä kautta haalitusta stressistä. Esimerkkinä yksi tavoitteista vaikein (ainakin onnistumisprosentin perusteella) eli painon pudottaminen, painonhallinta ja kuuluisa kiristyminen/kiinteytyminen. Tässä tavoitteessa on todella helppoa vetää kroppa ja pääkoppa juntturaan, sillä usein ajatellaan että jos paino ei tipu täytyy lisätä treeniä ja vähentää ravintoa, joka vie hommaa helposti vain väärään suuntaan. Miten monesti oon todistanut tilannetta, jolloin ollaan höllätty, otettu muutama ylimääräinen lepopvä tai lisätty esimerkiksi hiilaritankkauspäivä ja keho on taas alkanut toimia ja tuloksia tippua. Monesti myös lomamatkoilla monilla paino tippuu parin kilon verran, koska stressi hellittää ja aineenvaihdunta alkaa rullaamaan!

Tykkään kirjoittaa asioista, joista on omakohtaista kokemusta ja oon itsekin ollut tilanteessa, jossa oon tehnyt kaiken 100% oikein; syönyt tosi puhtaasti ja laskenut kalorit/makrot kuntoon, treenannut paljon, mutta silti en ole mielestäni saanut niitä tuloksia mitä olisin noilla määrillä odottanut. Joka paikassa toitotetaan aina kehityksen kolmea kulmakiveä (treeni, ravinto, lepo) mutta silti se helpoin jää kuitenkin suurimmalta osalta kokonaan liian vähälle huomiolle. Ehkä nyky-yhteiskunnassa on liikaa juurtunut se ajatus, että mitään ei voi saada helpolla, ja esimerkiksi lepääminen on laiskuutta. Todellisuudessa monikin saisi paremmat tulokset järkevöittämällä treenit ja ravitsemuspuolen.

Kun tänä syksynä ensimmäistä kertaa varmaan 10 vuoteen, vähensin aika radikaalisti treenimääriä, mietin toki paljon, että miten kroppa reagoi tähän. En väitä, ettenkö vähän pelännyt lössähtämistä tai laiskuusfiiliksen iskemistä. Toki sitä miettii heti loogisesti, että kun kulutus pienenee niin ei voi syödä enää yhtä paljon kuin ennen. No kaikkea ei tarvitse aina analysoida niin paljon vaan luonto hoitaa toki osuutensa ja tietysti myös ruokahalu vähenee treenimäärien pudotessa. On itseasiassa ihan mukavaa, kun ei ole kokoajan ja aina jäätävä nälkä. :D Lepopäivät ja rentoutumisen opettelu on johtanut jopa siihen, että olen jostain kumman syystä ollut tyytyväisempi itseeni kuin aiemmin. Tietysti edelleen treenailen suhteellisen paljon jos verrataan ns. normaaliin ja tietysti liikunnalla on todella paljon positiivisia asioita, mutta helposti ne posit kääntyykin negatiiviseksi jos homma vedetään yli. Paino ei ole noussut ja kroppa tuntuu jopa paremmalta kuin jatkuvassa pumppitilassa oleva. :D

Sitten päästään asiassa eteenpäin, eli keinoja jotka oon toiminut ainakin itselläni toimiviksi palautumisen ja hyvinvoinnin edistäjiksi. Rentoutumista ei tulisi suorittaa, eli ottaa siitä stressiä, mutta joskus tilanne voi olla sellainen, että alkuun pitää vain päättää esimerkiksi päivä, jolloin ei ole mitään aikatauluja tai ajankohta kun varaa itselleen omaa aikaa.

Yksi todella ihana tapa rentoutua on intialainen päähieronta, jota tarjotaan Ladies Clubilla. Hoidossa hierotaan nimensä mukaisesti pää, kasvot, mutta myös hartiat. Tää on oikeesti todella ihanaa ja rentouttava kokemus! Maria joka tekee hoitoja on jo itsessään niin ihanan läsnäoleva persoona, että hänen hoidoissaan tulee alusta asti tosi hyvä olo. Oon käynyt noissa hoidossa jo useamman kerran ja oppinut pikkuhiljaa rentoutumaan paremmin. Loppupäivälle ei kannata varata mitään kovin menevää ohjelmaa, vaan nauttia olosta ja lepäillä. Tämä takaa myös sikeämmät ja paremmat yöunet. Jos innostuit tästä, Maria tarjoaa hoidon alennettuun hintaan 30 € / kerta mun lukijoille (koodi: arou30). Aikoja voi varata tai esim hankkia lahjakortin Ladies Clubin vastaanotosta tai s-postitse maria.dahlberg@wsc.fi. Marian FB-sivulla enemmän infoa täällä!

Vastapaino treenille – Mulla ei oikeen koskaan ole ollut mitään muita harrastuksia kuin urheilu ja oon tosi huono innostumaan mistään, joten oon yrittänyt keksiä puuhaa, mitä tykkään tehdä ja mihin ei kuulu sykkiminen ja urheilu. Mikään asia ei saisi olla koko elämä, kenelläkään. Kokkailu ja reseptien suunnittelu on toiminut tähän saakka hyvänä puuhastelukeinoja esimerkiksi iltoina kun en ole mennyt treenaamaan, mutta en ole halunnut vain maata toimettomana telkkarin edessä. 

Piikkimatto – Edelleen yksi suosikki rentoutumiseen on hyvinkin simppeli piikkimatolla makaaminen. Mun mielestä tuntuu hieman oudolta mennä makaamaan sänkyyn tai sohvalle keskellä päivää, mutta piikkimaton päällä voin helposti ottaa lyhyet päikkärit ja sen jälkeen olo on kuin uudestisynytyneellä ja loppupäivän energiat taattu! Suosittelen piikkimattopäikkäreitä, etenkin jos treenikertoja tulee useampi päivään.

Oman kehon kuuntelu – Tää on aika itsestäänselvä asia, mutta ah, silti niin vaikeeta aina välillä. Mä oon aina ollut sellanen, että oli talvi tai kesä, flunssa tai väsy, niin oon silti mennyt pitämään mun jumpat. Tämä asia tuli opittua lopulta kuuluisan kantapään kautta, ja nykyään yritän tunnistaa eron esimerkiksi ohi menevän väsymyksen ja oikean, palautumista kaipaavan kehon välillä. Joskus treenin skippaaminen voi olla parempi vaihtoehto kuin väkisin meneminen. Useastihan väsymys on kuitenkin sellainen alkukankeus, jonka väistyminen parhaimmillaan johtaa ihan mielettömän hyvään treeniin, mutta jos useampi treeni maistuu puulta ja kroppa pistää vastaan, on parempi vetää jarrut pohjaan ja huilia hetki ennen seuraavaa rykäisyä!

Vastapaino koville treeneille – Mitä enemmän tekee kovia treenejä, sitä enemmän tulisi tehdä myös kevyempiä suorituksia. Kuten oon nyt useammassa postauksessa kertonut niin pyrin tekemään enemmän ns. pk-alueella tapahtuvia liikuntasuorituksia, lähinnä kävelyn muodossa. Vaikka joskus pelkkä sohvalla makaaminen voi olla hyvä idea, silti kannattaa muistaa että ihminen on luotu liikkumaan ja palautumisen kannalta kevyt puuhastelu voi toimia paremmin kuin täysin passiivinen makaaminen.

Loppuvuosi saattaa olla monille hyvin stressaava ajankohta, joten ei unohdeta ottaa myös iisisti välillä! Varaa itsellesi aika päähierontaan tai tee pitkä kävelylenkki lunnonvalossa, sillä tää pimeä aika vaatii vähän enemmän tsemppiä meiltä kaikilta! <3

PS. Aiheeseen liittyen, joudun tänään skippaamaan illan jumppacombon flunssan vuoksi. Oon tässä väitellyt itseni kanssa koko aamun siitä, että oonko riittävän kipeä, mutta päätin sitten tämänkin tekstin siivittämänä olla kaukaa viisas ja toivon että homma menee tällä lepäilyllä ohi. Huomaan, että aiemmin koettu ylirasitustila ja sen mukaiset oireet iskee nykyään hieman helpommin päälle, etenkin silloin jos oon kipeenä, joten en viitsi ottaa riskiä yhden jumppaillan vuoksi. :)

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


IDEOITA BRUNSSILLE

Oikeen hyvää sunnuntaita! Meillä oli tänään kamujen kanssa brunssi ja tämähän sopi loistavasti siihen, että teiltä tuli postaustoiveita brunssin sisällön suunnitteluun.  Tämä ei ollut varsinaisesti mikään terveysbrunssi, vaan pöydältä löytyi vähän kaikenlaista laidasta laitaan. Oon kuitenkin järkännyt myös niin kutsuttuja terveysbrunsseja ja jaan tästä samalla ideoita siltä kannalta.

Ideoita terveysbrunssille:

Lohitäyte kanamunille (riittää neljään kanamunaan, eli kahdeksaan puolikkaaseen):

80g kylmäsavustettua lohta
2rkl ruohosipulia
1/2 salottisipuli
2rkl sitruunanmehua
2rkl majoneesia

Väsäilin eilen myös raakakakkua pitkästä aikaa ja koko setti tuli improvisoitua suoraan päästä. Lopputuloksena herkullinen tuplasuklaakakku, joka on helppo valmistaa! Kaverit kehui, että parempaa kuin raakakahvilasta saatava kakku. ;)

Pohja:

  • 1 dl kaurahiutaleita
  • 1,5 dl pähkinöitä
  • 4 tuoretta taatelia (kivet pois)
  • 1 rkl kookosöljyä
  • ripaus suolaa

kaikki aineet tehosekoittimessa murumaiseksi seokseksi, jonka jälkeen painellaan reunallisen kakkuvuuan pohjalle tiivisti sormilla. Vuoka jääkaappiin/pakastimeen .

Suklaatäyte:

  • 2 prk kookosmaitoa (jähmeä osa)
  • 2-3 rkl kookosmannaa
  • 1 levy cocovin mintturaakasuklaata
  • 5 tuoretta taatelia
  • 2-3 rkl raakakaakaojauhetta
  • 20 g suklaan makuista heraproteiinia

Kaikki aineet tehosekoittimeen ja tasaiseksi massaksi. Oma blenderini on todella tehokas, joten jos käytössä heikompilaatuinen, kannattaa suklaa ja manna sulattaa ensin vesihauteessa klimppien välttämiseksi. Kaada massa pohjan päälle ja laita hyytymään pakkaseen.

Valkosuklaatäyte:

  • 1,5 prk kookosmaitoa (jähmeä osa)
  • 50 g kaakaovoita
  • 2-3 rkl tocoa
  • 3 tuoretta taatelia
  • 1 rkl kookosmannaa
  • 30 g vanilja-valkosuklaan makuista heraproteiinia
  • ripaus kanelia

Sulata kaakaovoi vesihauteessa, jonka jälkeen kaikki aineet tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. Kaada jähmettyneen suklaatäytteen päälle ja laita pakkaseen hyytymään. Koristele kakku haluamillasi härpäkkeillä, itse murustin päälle pähkinämurskaa.

Brunssin parissa pyörähti melkein neljä tuntia, joten nyt on pötsi pinkeenä loppupäivän! :D On ainakin energiavarastot täytetty tulevaa viikkoa ja tulevia treenejä ajatellen!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


EI SE NYT NIIN VAIKEETA OLLUTKAAN..

Kerroin maanantaina, että aion lisäillä hyötyliikunnan määrää, sekä panostaa myös tuohon kehonhuoltoon, joka on ollut aina mun akilleen kantapää. Mä oon tunnetusti edelleen hieman joko tai – tyyppiä, ja hyvä puoli tässä ominaisuudessa on se, että kun alan jotain, saan aika paljon aikaiseksi. :D Noh, tätä mun haastetta potkaisi käyntiin myös se, että auto on ollut korjaamolla koko viikon ja näin ollen liikkuminen on ollut vähän haastavampaa. Mun arki on sellaista, että liikun päivän aikana monessa eri paikassa ja täällä Vaasassa tuo julkisilla liikkuminen ei ole niin kovin kätevää. :D Hieman siis stressasi, että miten saan tämän viikon kunnialla hoidettua. Huoli oli kuitenkin aika turha, sillä kuten niin monissa muissakin asioissa niin suunnittelemalla kaikki sujuu helpommin.

Nojoo, sitten itse asiaan, eli siihen hyötyliikuntaan ja sen merkitykseen niin hyvinvoinnin kuin painonhallinankin kannalta. Monesti mietitään vaan niitä treenikertoja mitä ehtii viikossa tekemään ja ajatellaan että vain ”treenaamalla” kulutetaan energiaa. Jos lasketaan karkeasti, että käy treenaamassa tunnin treenin vaikka kolmesti viikossa, nostaa se kulutusta 1500 kalorilla/vko. Jos sen sijaan harrastaa hyötyliikuntaa päivittäin (kävelee, pyöräilee, tekee kotitöitä/pihatöitä yms.) voi sillä nostaa omaa peruskulutustaan jopa 500 kalorilla per päivä (vs. passiivinen elämäntyyli).

Tällöin hyötyliikunnan tuoma tulos tekee yhteensä 3500 kaloria/vko. Edellä mainitut numerot ovat toki hyvin suuntaa antavia, mutta mielestäni on hyvä miettiä, että pelkkä treenaaminen ei ole ainoa oikea tapa pitää kuntoa yllä. Tietysti tällaisen perusliikkumisen lisäksi olisi hyvä myös hengästyä ja harjoittaa voimaa sen pari tuntia viikossa.

Valitettavasti todenmukainen kaava on kuitenkin hieman toisenlainen. Yhä useampi ihminen istuu tai makaa suurimman osan päivästä. Ajetaan autolla paikasta toiseen ja istutaan 8 tunnin työpäivä lähes paikoillaan, sen jälkeen jos/kun ajaa salille ja liikkuu siellä (täysillä) tunnin, ei kuulosta kovin järkevältä. Vielä huolestuttavampaa on mielestäni lasten liikkuminen nykyään. Kolmet futistreenit viikossa ei riitä mihinkään, jos muu aika istutaan tietokoneella tai ollaan muuten vaan passiivisena suurin osa päivästä. 

Itse olen seurannut mun aktiivisuutta Polar A370 – mittarin avulla, joka laskee siis mm. askelmäärän ja mittaa yleistä päivittäistä aktiivisuutta. Yleinen suositus olisi askeltaa vähintään 10 000 askelta päivässä, mieluiten enemmänkin. Jos lasken jumpat mukaan tähän, saan lukumäärän aika nopeasti saavutettua, sillä yhdessä jumpassa tulee otettua keskimäärin 3000 – 5000 askelta. Olen kuitenkin päättänyt saavuttaa tämän määrän ilman varsinaisia treenejä, ihan sen hyötyliikunnan avulla ja huomannut, että tuon 10 000 eteen saa jo liikkua ihan kivasti. Uskon, että hyvin useilla jää juuri tuo arkiliikkuminen liian vähäiseksi nykyään.

Itse oon tällä viikolla herännyt hieman aikaisemmin ja varannut hieman enemmän aikaa liikkumiseen. Pukenut hyvät varusteet päälle, musat korville ja liikkunut kävellen paikasta toiseen. Eipä se sen kummempaa vaatinut, vaikka asun 6 km päässä keskustasta. Tämä auton korjaus oli ihan hyvä opetus ja muistutus siitä, että aina ei tarvitse valita sitä helpointa vaihtoehtoa ja monesti kiire tai muut tekosyyt ovat vain laiskuutta tai jaksamattomuutta. :D Puhun tässä siis nyt ihan omasta puolestani ja asiat tulee suhteuttaa omaan arkeen sopivaksi. Jos duuni on fyysistä ja liikuntaa tulee paljon, on tietysti täysin ok, ottaa rennommin vapaa-ajallaan.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.

PS. Mainostellaan taas hieman Black Fridayta! Mun ripsien tekijä, eli Anastasia Beauty Baylla on huomenna huikee tarjous! Uudet ripset saisi hintaan 66,60 € (kaikki tekijät), kun varaat ajan perjantaina 24.11. kl. 8.00-20.00. Ajanvaraukset tekstiviestillä numeroon: 045 6770 636.

Suosittelen lämpimästi Anastasiaa, hänen tekemät ripset pysyy hyvänä kovista treeneistä ja hikoilusta huolimatta jopa sen 4 viikkoa!