PEHMEÄMMÄN IHON PUOLESTA

Kaupallisessa yhteistyössä Medisoftin kanssa.

Käsi ylös kaikki joilla iho vetää kuivaksi koppuraksi aina ilmojen kylmetessä? Täällä se johtuu osittain myös runsaasta hikoilusta ja sitä seuraavasta suihkuttelusta päivittäin. Sain testiini Medisoftin uudistuneen tuoteperheen, joka on siis ihanteelliseen pH-arvoon perustuvan ihonhoitosarja. Kyseessä on siis miedosti hajustetut ihonhoitotuotteet, joissa on iholle ihanteellinen pH-arvo 5,5.  

Hoitava pesuneste sopii käsien ja koko kehon pesun lisäksi myös kasvojen pesuun. Koska pesuneste ei sisällä saippuaa, se ei kuivata ihoa, mikä on tietysti hyvä ominaisuus näin talviaikaan etenkin. Mähän tunnetusti tykkään lotrailla erilaisilla tuoksuvilla pesuaineilla, mutta viime viikolla kun olin korkeessa kuumeessa ja oli ihoa myöten huono olo, niin nää freshiltä tuoksuvat aineet toimivat kyllä paremmin kuin hyvin. Etenkin tuota käsidesiä tuli käytettyä tiiviisti, etten olisi levitellyt pöpöjä muualle. Flunssat ja muut pöpöt pysyvät tietysti paremmin loitolla, kun huolehtii ihon puhtaudesta ja terveydestä. Kuiva, haavautunut ja kosteutta kaipaava iho imee enemmän bakteereja sisäänsä. En oo ennen tykännyt käyttää noita käsidesejä, koska niistä jää mun mielestä inhottava olo käsiin, mutta tää kuivui nopeesti, eikä edes kuivattanut jo valmiiksi kuivia käsiä entiestään.

Medisoftin sivuilla olikin kiva vinkki, miten tehdä tehohoito käsille tai jaloille. Kuiviin käsiin tai jalkoihin sivellään paksu kerros Medisoft Käsivoidetta, ja vedetää yöksi päälle puuvillasormikkaat tai -sukat. Aamulla kädet tai jalat ovat ihanan pehmeät. 🙂

Medisoft on kotimainen ihonhoitosarja, joka on siis nykyään saatavilla myös päivittäistavarakaupoista. Tykkäsin noista voiteista myös siksi, että ne kuivuivat tosi nopeasti, eikä jättäneet ihoa tahmaiseksi. Eiköhän näiden avulla selvitä taas yhdestä talvesta ilman että iho on jatkuvasti kuiva kuin autiomaa! 😀

Onko muita kuivaihoisia? Huomaatko eron ihon kuivuudessa vuodenajoista riippuen? Kommentoi alle ja oot mukana arvonnassa, jossa vastanneiden kesken arvotaan kaksi tuotepakettia Medisoftin tuotteita! Säännöt täältä.

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


49 Responses to “PEHMEÄMMÄN IHON PUOLESTA”

  1. Hellurei81 sanoo:

    Talvisin ihon kyllä kuivuu herkemmin

  2. mariem sanoo:

    Kuulostaa erinomaiselta. Tuollainen saippuaton matalan pH:n tuote on varmasti talvella just sopiva!

  3. Resus sanoo:

    Kyllä kylmeneviä ilmoja kohden mun iho muuttuu ihan kuivaksi, naama hilseilee, kädet kuivuu vereslihalle ja sääret koppuralle 😀

  4. Janni sanoo:

    Huomaan selvän eron kesän ja talven välillä. Kesäisin iho näyttää terveeltä, mutta pakkasten tultua tuntuu että iho kuivuu vaikka kuinka rasvoilla läträisi. 😀

  5. Saara sanoo:

    Nää olis varmaa superhyviä myös atooppiselle iholle !

  6. BIKKE sanoo:

    Kärsin..lääkitys on nääs kohillaan ;(

  7. Julia sanoo:

    Tää olis ihan täykkis paketti mulle, oon aikamoinen apteekkikosmetiikan suurkuluttaja ja medisoft ei ookkaan päässyt vielä kokeiluun 🙂

  8. MR sanoo:

    Joo! Talvella iho hilseilee kuivuuttaan…

  9. Matilde sanoo:

    Talvella iho tarvitsee kosteusvoidetta enemmän. Koko kehon iho on kuiva. Erityisesti kädet kuivuvat pakkasessa. Voiteet ovat tarpeen!

  10. manna sanoo:

    Kyllä iho tarvitsisi selvästi enemmän kosteutusta talvisin kuin kesäisin, olen vaan niin laiska rasvaamaan:)

  11. Laura sanoo:

    Todellakin oon kuivaihoinen! Vielä ei onneksi oo kovin kauheessa kunnossa iho, mutta auta armias kun tulee vähän enemmän pakkasta:D

  12. S sanoo:

    Huomaan! Talvisin paljon kuivempi:/

  13. tt3 sanoo:

    Syksyisin ihoni muuttuu todella kuivaksi ja kosteusvoide muuttuu tärkeimmäksi kosmetiikkatuotteeksi koko talveksi.

  14. Sarkku sanoo:

    Iho kuivuu talvella tosi paljon enemmän ja pöllyää.. rasvaan joka päivä ihoa. Ja erilaisia voiteita kyllä kuluu!! 🙂

  15. Airi sanoo:

    Kyllä talvi kuivattaa ihoani paljon enemmän ja joudun rasvaamaan, työni puolesta käytän käsidesiä ja sekin on aika haastavaa pitää kädet ehjinä.

  16. Henna sanoo:

    Kuiva on ihoni kuin korppu. Rasvaan ja kuorin noin kerran viikossa, tuo ph arvo on hyvä tarkistaa ihonhoitotuotteista.

  17. Appa sanoo:

    Mukaan arvontaan, minulla kutisee iho oikein kunnolla, menee rikki kun raavin unissani, rasvaus auttaa ja teen sen jopa yöllä jos kutiaa.

  18. Pee sanoo:

    Minä olen kuivaihoinen ja tiedän, että talviaika tulee olemaan tuskainen, käytän ihonhoitoon paljon rahaa ja olisi hyvä saada edullisempaakin merkkiä ja laadukasta välillä joka ei rasita kukkaroa liikaa.

  19. Emilia sanoo:

    Mulla on lähes aina melko kuiva iho,mutta huomasin heti ilmojen kylmettyä ihon menevän vielä kuivemmaksi.

  20. Meeri sanoo:

    Mä huomasin heti, kun ilmat viilenivät että iho kuivui, varsinkin käsistä ja kasvoista, oon koittanut läträtä monilla eri voiteilla ja öljyillä mutta toistaiseksi niistä ei oo ollut kauheasti apua. Näitä tuotteita olisi kiva kokeilla!

  21. Pauliina.K sanoo:

    Ehdottomasti mukana, tulisi tarpeeseen 🙂

  22. Jenny sanoo:

    Talvisin iho kyllä punoittaa ja kuivuu helpommin. Osittain johtuu ihan ilmasta ja osittain siitä, että tulee otetta pidempiä superkuumia suihkuja. Hieman atooppinen iho kyllä ilmoittaa heti rasvauksen tarpeesta tällöin…

  23. Ilona sanoo:

    Heti kun ilmat kylmenee niin iho on kuivempi. Niin se on vaan!

  24. Myy sanoo:

    2-3 suihkua päivittäin ja oon aivan korppu!

  25. Jaana sanoo:

    Kylppärissä talvisaikaan jokapäiväisessä käytössä kilon pumppupullo perusvoidetta ja iho senkun pölisee 🙁

  26. maikki sanoo:

    Talvisin kuivuu tosiaankin, mutta nykyään ei enää niin pahasti kuin ennen, ja uskon ruokavaliomuutoksilla olevan osuutta siihen

  27. Emmi sanoo:

    Täällä myös yksi kuivaihoinen. Heti ilmojen viilentyessä varsinkin kädet alkavat kuivumaan ja lisäksi atoopikkona ihottumaakin pukkaa. Kesällä on yleensä parempi tilanne ihon suhteen. Näitä tuotteita olisi kiva päästä testaamaan 🙂

  28. Iiris P sanoo:

    Todellakin talvella kuivaa enemmän! Tällaiselle atooppiselle iholle kyseinen tuotesarja kuulostaa myös erittäin hyvältä

  29. Sanna sanoo:

    Joo heti ku imat kylmenee nii iho kuivuu etenki kädet.

  30. Päivi Seppä sanoo:

    Kyllähän talvella iho kuivuu enemmän, heti kun lämmityskausi alkaa niin jopa alkaa kiristää

  31. Jenni sanoo:

    Joo kyllä kuivuu! Atoopikkona ja ihokeliaakikkona iho on muutenkin herkempi, ohkasempi ja etenkin tulevana leikkausairanhoitajana tuun läträämään käsidesiä monta litraa päivässä sekunnista toiseen 🙂

  32. Johanna sanoo:

    Talvella täytyy kyllä panostaa ihon kosteuttamiseen, muuten iho kutiaa ja kuivaa.

  33. Sue sanoo:

    Kesäisin tuntuu, että pärjää lähes ilman rasvoja, mutta kyllä nyt kun pakkaset kävivät tai kun on märkää ja tulee niin huomaa ihossa samontein kuivuuden. Ääähh..
    Kuulostaa hyviltä ihonhoitotuotteilta ja kotimaisuudesta tietty plussaa =)

  34. Anniina sanoo:

    Tuo Medisoft onkin ihan uusi merkki mulle! Käsihuuhdetta täytyykin kokeilla 🙂 Mulla on atooppinen iho, joten apteekin perusvoiteilla läträys on tuttua. Etenkin näin talvisin kuivuudesta kutiseva iho vaatii oman erityishuomionsa, jotta saan vältettyä kortisonikierteet.

  35. Lotta sanoo:

    Voi kyllä, varsinkin talvella kun on viileämpää niin iho kuivuu, pahin on kädet…

  36. Essi sanoo:

    Jooo, kyllä huomaa eron vuodenajassa, ainakin käsissä, jalkapohjat on aivan koppurat vuodenajasta riippumatta.. vähän pitäis päivittäisissä rutiineissa skarpata ja alkaa paremmin kinttuja rasvailemaan.

  37. Carolin sanoo:

    Mukana! 🙂

  38. Elise H. sanoo:

    Kyllä iho kuivuu kylminä vuodenaikoina enemmän. Itselläni korppuuntuvat erityisesti kädet, onneksi muu kroppa kestää kylmyyttä vähän paremmin. Mukana arvonnassa, olisi kiva kokeilla Medisoftia 🙂

  39. Tanja sanoo:

    Heti kun talvi alkaa kolkutella ovella, alkaa myös itsellä kutina ja raapiminen jokapäiväisestä rasvauksesta huolimatta.

  40. pipsa possu sanoo:

    Talvella iho kiristelee enempi. Mukana arvonnassa!

  41. Henna73 sanoo:

    Ekat pakkaset saa aina kutinan aikaan ja koko talvi menee rasvaillessa ihoo

  42. Fanny sanoo:

    Kuulostaisi just hyviltä tuotteilta omalle, järjettömän talvikuivalle iholle! 🙂

  43. Minttu sanoo:

    Talvella iho on kyllä koetuksella, hyvälaatuiset kosteuttavat tuotteet tulisivat todella tarpeen!

  44. Susu sanoo:

    Kärsin todella kuivasta ihosta ja talvisin se kuivuu vaan entisestään, eli voiteita kuluu valtavia määriä…

  45. tt3 sanoo:

    Ihoni kuivuu aina helposti, mutta talvisin vielä helpommin. Kosteusvoide on kosmetiikkatuote, jota ilman en pärjää.

  46. Rena sanoo:

    Talvi on haastavinta aikaa iholle. Iho kuivuu silti vaikka miten rasvaisi ja ihan sama millä rasvaisi päivittäin :/

  47. Meri sanoo:

    Voi kyllä! Mikään tähän astisista rasvoista ei oo auttanu ja lapsen takia käsiä joutuu pesemään päivässä aivan kaameita määriä että kuivuu entisestään.. Talvella saaki raapia kuivaa ihoa jos ei oo koittanu jotain käsiin laittaa

  48. Ninni sanoo:

    Täällä myöskin yksi korppu nahkainen ilmottautuu :)ilmojen kylmetessä iho alkaa kutista ja hilseillä,rasvoja kuluukin talvi aikaan ihan reippaasti.

  49. klaara sanoo:

    Kyllä koko ihoni ja varsinkin kädet ja jalat kuivuvat syksyn tullen enemmän. Talvipakkasilla joudun rasvaamaan käsiäni usean kerran päivässä

Kommentoi