MITEN TÄÄLLÄ HURISEE?

Milloinkohan viimeksi on tullut kirjoiteltua tänne mitään ilman varsinaista aihetta? Koska moni näytti vihreää valoa ihan vain tällaiselle ajatuksenjuoksu-teksteille, niin kokeillaas miten meikäläiseltä lähtee vielä puhtaat kuulusmispostaukset. Jos ei muita, niin ainakin äitiä kiinnostaa aina mitä mulle kuuluu! :D

Rivien välistä ootte toki saaneet lukea kuulumisia aina välillä, mutta jos näin lyhyesti summaillaan niin uskon ja toivon, että mun elämäni yksi haastavimmista vuosista alkaa olla voiton puolella. Tässä on koettu suuria muutoksia asian jos toisenkin osalta ja välillä ei oo meinannut pääparka pysyä mukana menossa. Turha sitä on itselleen valehdella, sillä suuret muutokset kuten ero, terveydelliset muutokset ja perheeseen liittyvät asiat vaikuttavat voimakkaasti omaan jaksamiseen. Luulin olevani väsymätön, mutta väärin meni!

Mä oon kirjoitanut paljon siitä, kuinka on tärkeää oppia olemaan onnellinen yksin ja oon tietysti sitä mieltä, ettei omaa elämää ja onnea voi hakea aina toisten ihmisten kautta, mutta fakta on kuitenkin myös se, että me tarvitaan hyviä ihmisuhteita ja myös niitä toisia ihmisiä. Hyvät ihmissuhteet ovat osaltaan se elämän suola ja niistä voi saada hirveästi hyvää energiaa! Mullehan kävi sitten niinkin legendaarisesti, että kun vähiten mitään osasin odottaa, niin toi tyyppi putkahti mun elämään. Olin vakaasti päättänyt olla yksin ja jättää kaikki miehet unholaan.. haha. No, onneksi kävi kuten kävi, koska oon tosi onnellinen tällä hetkellä ja oon saanut paljon tukea muissakin asioissa.

Oon täällä maininnut myös noista treenimäärien vähentämisistä ja oon siis tietoisesti yrittänyt ottaa hieman rennompaa otetta elämään. Haluan, että mulla olisi elämässä muutakin sisältöä ja ennen kaikkea aikaa panostaa muuhunkin kuin vain treeniin, ravintoon ja duuniin. Edellä mainitut ovat edelleen todella tärkeitä asioita, joihin haluan panostaa, mutta oon tässä opetellut että vähempikin riittää. En väitä, että tällainen muutos tulisi tuosta vaan, sillä kyllä tässä on välillä saanut painia kilpaa omien ajatuksien kanssa, että mikä on tarpeeksi. :D Samalla on ollut kiva huomata, että kaikki aika ja energia ei oikeesti mene vain muutamaan asiaan, eikä siihen sitten lopulta kuole, vaikka ei treenaa kahdesti joka päivä!

Oon myös oppinut, että toimin itse niin, että kun on vaikeeta tai alkaa ahdistaa, yritän turvautua asioihin, joita osaan kontrolloida parhaiten. Eli jos alkaa suoraan sanottuna vituttaa, on helpompi siirtää ne fiilikset sivuun ja tehdä jotain tuttua ja turvallista, kuten treenata tai keksiä jokin projekti mihin panostaa kaikki aika ja energia. Uskon, että moni toimii näin, eli ei käy varsinaisia tunteita läpi, vaan siirtää ne vaan pois, jolloin ongelma ei todellakaan ratkea vaan pahimmassa tapauksessa kasvaa suuremmaksi. Näitä kannattaa miettiä aina välillä. Tunnetaan myös nimellä tunnelukko. :)

Jotta tämä ei menisi ihan liian diipiksi niin mennään hieman arkisempiin asioihin. Kävin tänään ensimmäistä kertaa elämässäni IASTM (Instrument Assisted Soft Tissue Mobilization) hieronnassa ja olipa muuten mielenkiintoinen kokemus! :D Yhtään kaunistelematta, tuo hoito otti aika kipeää ja huomasin olevani aivan liian jumissa!! Siinä makoillessani mietin, että nyt helkutti vähän skarppia kehonhuollon suhteen. Tämä käsittely on siis lihaskalvoja ja jumeja avaavaa ja siitä voi lukea lisää Iron Fist Massagen sivuilta! 

Tällä hetkellä mun pakarat ovat aivan punertavat samoin kuin etu- ja takareidetkin. :D Kuuluu kuitenkin asiaan ja toivottavasti jalat tuntuvat kevyemmiltä, kunhan pääsevät palautumaan hoidosta. Heti hoidon jälkeen tunsin kuitenkin että lihakset olivat jotenkin irtonaisemmat kuin ennen sitä.

Tänään oon vietellyt lepopäivää treenistä ja nykyään tiistai onkin ollut yksi lempparipäivistä, sillä vaikka mulla on muita duuneja niin on ihan virkistävää kun ei tarvitse mennä kokoajan kellon mukaan ja odottaa milloin illan jumpat alkaa. Huomenna sitten taas uudella innolla jumppien pariin!

PS. Kuten kuvista huomaa, tää Gymshark-addikti sortui jälleen tilamaan uusia kuteita :D

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


8 Responses to “MITEN TÄÄLLÄ HURISEE?”

  1. Veera sanoo:

    Kiitos Aino kun kerrot rehellisesti myös niistä vaikeammista ajoista ja ajatuksista! Olen tunnistanut niin niin monia ajatuksistasi enkä todellakaan usko että olisin ainoa, niin hirveän vähän tästä vaan puhutaan.. Niin se vaan menee että mitä enemmän treenaa sitä riippuvaisemmaksi siitä tulee eikä tulisi mieleenkään tulla alaspäin treenimäärissä kun kerran on sinne kivunnut, ja jos sieltä sitten joskus väkisin tulee alas, tuntuu se epäonnistumiselta vaikka tietää että se on ainut oikea ratkaisu. Olen itsekin bodyattack-ohjaaja ja hävettää kuinka vääristynyt oma ajatusmaailma on. Onneksi tajuan olla siirtämättä näitä ajatuksia asiakkaille paineina Mutta sen olen oppinut että liian ankara ei tässäkään asiassa kannata itselle olla, jos joskus ei vaan pysty skippaamaan treeniä voi siihenkin koittaa suhtautua hyväksyvästi, pikkuhiljaa terveempää ajattelutapaa kohti :) Tsemppiä syksyyn ja ihan todella, kiitos rehellisyydestäsi! ❤️

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos palautteesta! :) Mä luulen, että sellanen tietynlainen häpeä on syy miksei tästä puhuta. Kyllä mäkin sitä mietin, että oonko valmis jakamaan kaikkea täällä, mutta sit toisaalta, miksi ei? Mitäs pahaa siinä on jos on ongelmia, kaikilla meillä on.

      Mä ymmärän sua ihan täysin ja voin sanoa että omalla kohdalla on ainakin toiminut se, että oon ajatellut vaikka, että no mä kokeilen tällä viikolla pitää vaikka sen 2 lepopäivää ja jos se tuntuu huonolta/tapahtuu jotain (:D) niin sitten ens viikolla palaan normaaliin. Ja kuten arvata saattaa, sitä huomaakin yhtäkkiä voivansa vaan paremmin.(Tämä oli nyt vaan esimerkki, mutta ehkä ymmärät mitä haen:) )

      Tsemit! :)

      • Veera sanoo:

        Niinpä, ja uskoisin että tällaista ongelmaa on vaikea yleisellä tasolla edes mieltää ongelmaksi, kun niin paljon enemmän puhutaan siitä itsekurin puutteesta ja etsitään ratkaisuja ja vinkkejä siihen, miten vois motivoitua lähtemään salille. Toisille sitten taas sitä itsekuria kun ois voinut antaa vähän pienemmällä kauhalla :D

        Ja tosiaan toi häpeän tunne, täytyy sanoa että aika vaikeaa on puhua ylipäätään kenellekään, kun toinen voi pahimmillaan pitää tavoittamattomana ihanteena sitä ”ahkeruuden” määrää, millä itse pitää treenimääriä katossa. Pelko ylimieliseksi leimaamisesta on kuitenkin ainakin itsellä siinä mielessä aika iso.

        Mutta kiitos tuosta vinkistä! Todellakin otan kokeiluun :)
        Ja pidetään mielessä, että ongelman tiedostaminen kertoo siitä että prosessi on jo aika pitkällä kuitenkin!

  2. Ronja sanoo:

    Olipa kiva lukea tällainen kuulumispostaus vaihteeksi! Näytät tosi kauniilta ja tasapainoiselta niin henkisesti kuin fyysisestikin näissä kuvissa! :)

  3. Maija sanoo:

    Kiva kuulla, että sulla menee paremmin. :) Ja ihanaa että oot löytänyt uuden ihmisen sun elämään. :) Tiiän ettet jaa kauheesti tänne kuvia tai juttuja sun läheisistä, mutta ois kiva joku postaus esim treeni & parisuhde ym aiheet .. Ihanaa syksyn jatkoa Aino <3

  4. vau sanoo:

    Alimmat 2 kuvaa loistavia,
    mutta liian vähän valoa ja huono kamera.

Kommentoi