TREENIN TÄRKEIN!

Mitä hyvään treeniin tulee, niin yksi iso vaikuttaja on musiikki. Mulle itselle musiikki on aina suuressa roolissa niin omissa treeneissä kuin myös ohjatuilla tunneilla. Musiikki on se mistä saa voimaa ja mikä aiheuttaa sen superhyvän fiiliksen jumpissa. Mitä omiin tunteihin tulee, mun mielestä on tosi tärkeetä että liike ja musa sopii yhteen. Panostan aika paljon juuri tähän ruutuun kun suunnittelen tuntien koreografioita. Kun suunnittelen tunteja, mulla on yleensä tiedossa, minkä tyylistä biisiä haen ja aloitan homman aina siitä, että etsin ensin biisit ja sitten suunnittelen sisällöt niihin sopiviksi. Noudatan jokaisella tunnilla tietynlaista kaavaa, joka edesauttaa, että uusien ohjelmien suunnittelut menevät suhteellisen nopeasti nykyään.

Mun olisi vaikee kuvitella että treenaisin ilman musiikkia. Eri asia on tietysti jos treenaa yhdessä jonkun kanssa, silloin jätän kuulokkeet kotiin, mutta itsekseen treenatessa, mut näkee aina kuulokkeet päässä. Nämä kuvissakin esiintyvät Sudio Swedenin regent-kuulokkeet ovat esteettisesti todella jees, mutta mikä tärkeintä, niissä on sairaan hyvä äänentoisto, mikä takaa hyvät tehot treeneissä. Mitä musiikkiin tulee, mun mielestä sen pitää olla kovalla silloin kun treenataan!

id

Multa kysellään monesti noita jumppien biisilistoja ja ajattelinkin jakaa pari tänne. Alla on siis spinningin ja RPV:n listat. Nuo nimet saattavat olla vähän outoja, kun nimeän ne vain aina niin että itse muistan mikä on kyseessä. Miksailen biisit yhteen niin että koko setti menee sujuvasti ilman taukoja.

Spinning-tunnin rakenne menee niin, että alkuun tehdään kaksi lämmittelybiisiä, sen jälkeen 4 työbiisiä, näistä koostuu siis tuo osa 1. Väliin palauttelubiisi, jonka jälkeen toinen työ-osio ja loppuun verryttely+venyttelyt samaan biisiin.


RPV-tunnilla lämmitellään askeltaen noin 25 min, jonka jälkeen lihaskunto-osuus. Käytän tunnilla paljon plyometrisiä harjoituksia ja koska treenataan kehonpainolla, käytän paljon treenejä, joiden aikana syke pysyy ylhäällä. Mulla on myös vastuskuminauha lihaskunnossa mukana, sillä sen avulla saadaan aktivoitua pakarat tehokkaammin.

Ja hei, jos kaipaatte hyvänlaatuisia ja kauniita kuulokkeita treeniin niin koodilla: AROU15  saa -15% alennuksen koko Sudio Swedenin tilauksesta heidän kotisivuilta tilatessa, ja pikatoimitus on ilmainen Suomeen!

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


TÄLTÄKÖ SE TUNTUU?

Viikon viimeinen jumppa taputeltu ja samalla ensimmäinen työviikko pitkiin aikoihin laitettu pakettiin. Palasin siis tämän viikon maanantaina takaisin hommiin ja täytyy sanoa, että pitkästä aikaa mua ihan jännitti, että miten ihmeessä jaksan sykkiä niin kovilla tehoilla ja määrillä, kun oon vetänyt lonkkaa viimeiset 7 viikkoa ja elänyt muutenkin ihan erilaista arkea kuin normaalisti. Muut ihmiset pystyvät aloittaa treenit kevyesti vähän kerrallaan, mutta meitsillä rysähtää heti kunnolla sata lasiin ja vähän päälle. Maanantaina ohjasin Bodyattackin ja Spinningin, jotka ovat mun mielestä raskaimpia tunteja mitä ohjaan. Homma sujui loppupeleissä yllättävän hyvin, toki se oli raskasta ja syke oli tavallista korkeammalla. Toisaalta tuntuu ihan mukavalta tuntea oikein kunnolla hengästyminen ja polte, kun normaalisti kroppa on niin tottunut siihen kaikkeen ettei mikään oikein tunnu miltään. Spinnin jälkeen oli fiilis että tältäkö se oikeesti tuntuu!?

Elokuun ajan meen vielä vanhalla kaavalla, mutta syksystä alkaen teen muutoksia mun treeniohjelmaan. Aion vähentää jumppakuormaa ja suunnitella päiväni niin, että mulla on selkeämmin työajat ja vapaa-aika. Tähän saakka oon ollut sellasessa fiiliksessä, että oon periaatteessa jatkuvasti töissä, mikä johti sitten taas siihen, että tuli se piste vastaan ettei enää pysty. Muutoksia on luvassa ja vaikka tunneista luopuminen on aina tylsää, on mun pakko tehdä se, että pystyn jatkossa hoitamaan hommani kunnialla ja niin, että työ ei ole koko elämä, vaan osa sitä.

Jätän mielellään ”kone” – leiman jälkeeni ja oon hyväksynyt sen, että mun ei ole pakko jaksaa aina kaikkea ja kaikkia, vaikka siihen pystyisinkin. Oma heikkouteni on aina ollut myöntää heikkous. Suorittamisen tilalle täytyy siis opetella uusia juttuja ja uskon, että tälläisella tyylillä pystyn olemaan parempi ohjaaja, bloggaaja ja työntekijä kun en vedä aina ihan siellä ääripäässä. Tuo pitkä lepovaihe teki kyllä niin hyvää, että suosittelen lämpimästi ihan jokaiselle himoliikkujalle ottamaan välillä pidempiä vaiheita kun treenit jää kokonaan väliin. Palautuminen teki niin hyvää päälle, mutta myös keholle ja esimerkiksi lihomisen sijaan keho tuntui paljon paremmalta kuin jatkuvassa jumi-pumpissa ollut bodi! 😀

Sellaisia ajatuksia tähän lauantaihin. Nyt ajattelin heittää relax moodin päälle ja nauttia näistä vapaista ennen uutta työviikkoa! Ajatuksena olisi tehdä salilla selkätreeni ja sen jälkeen tätä lasagnea ja ehkä leipoa jotain!

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MIKSI EN LAIHDU..

..vaikka syön vähän

..vaikka karppaan

..vaikka liikun paljon

..vaikka imetän

Nuo lauseet google antoi ensisijaisina hakuina, kun googlasin kysymyksen ”miksi en laihdu”. Täytyy heti alkuun mainita, että inspiraatio koko tekstiin lähti Kaisa Jaakkolan blogikirjoituksesta joka tuli mua aamulla vastaan Facebookin feediä selaillessa. Aihe on kuitenkin sellainen, josta voi mun mielestä kirjoittaa uudelleenkin, sillä tää asia on on sellainen josta oon saanut urani aikana eniten kysymyksiä. Laihdutuksesta ylipäätään elää yleisesti jonkinlainen mielikuva, että silloin kärsitään ja syödään vaan salaattia. Tiedän, että monet terveystietoiset ihmiset käsittävät sen, että terveellisesti syöminen ei ole kärsimystä, mutta uskokaa pois, suurin osa ihmisistä on aivan hakoteilla tämän aiheen suhteen. Laihduttamisesta ajatellaan jonkinlaisena urakkana, joka aloitetaan maanantaina ja lopetetaan kuukauden kuluttua. Kun urakka on ohi, voikin taas palata vanhoihin tapoihin, jotka ensisijaisesti saivat laihdutuksen tarpeen alkuun… Ymmärtänette pointin, että mikään ei muutu, jos mikään ei muutu.

Syitä laihdutuksen epäonnistumiseen on yhtä paljon kuin laihduttajia, mutta voisin sanoa, että tuo yllä oleva on se yleisin syy, eli tehdään kertarysäyksellä liian suuri muutos. Kaikki uusiksi ja vähän päälle. Ikään kuin suoritetaan väkipakolla uusia tapoja, jotka tuntuvat suorastaan vastenmielisiltä ja odotetaan vaan, että pian mun ei tarvi syödä enää tätä samaa rahkaa joka ilta. Minäkin saan monesti listauksia syödyistä ruuista ja suoritetuista treeneistä; söin aamulla sitä ja päivällä tätä, tein niin ja näin, mutta miksi en laihdu? Laihtuminen ei ole vain niitä listattuja ruokia, vaan kokonaisuus. Mikään ruokavalio tai treeni ei itsessään tee muutoksia. Ruokavalion ei tarvitse olla gluteeniton, maidoton, vegaaninen tai edes sokeriton, että tuloksia saadaan. Treeniä ei tarvitse tehdä 5 krt viikossa tai välttämättä ollenkaan, vaikka siitä paljon muuta hyötyä onkin.

Tällaiset erilaiset ajatustavat siitä ”mitä pitää tehdä” aiheuttavat usein juuri sen, että epäonnistutaan. Mun mielestä koko homman ydin on siinä, että muutoksen pitäisi lähteä ajatuksen tasolla siitä, että lähdetään hakemaan hieman parempia tapoja, mutta kuitenkin niin että ne tavat sopivat omaan elämäntyyliin. Tietysti asioista voi olla ennakkoluuloja ja joskus pitää tehdä myös uusia kokeiluja mukavuusalueen ulkopuolella, jotta voi löytää jotain erilaista. Jos kuitenkin sen rahkan vetäminen joka ilta ei vielä kuukaudenkaan päästä nappaa, niin silloin se ei oo sun juttu.

Kuten mainitsin aiemmassa postauksessa, pyrin itse tekemään asiat mahdollisimman helpolla tavalla asiakkailleni. Paljon ruokaa ja sopivasti treeniä. Alkuun lähdetään aina minimillä, sillä silloin on jotain millä pelata, jos tuloksia ei ala näkyä tai niiden tulo hidastuu. Jos heti alkuun vetää kalorit minimiin ja treenimäärät maksimiin, niin mitäs sitten kun tuloksien tulo hidastuu, mistä otat tai lisäät, jos oot aloittanut täysillä? Tätä kannattaa miettiä myös silloin kun aloittaa itsekseen laihduttamisen tai treenaamisen. Tiedän, että kun on päättänyt aloittaa, motivaatio on tapissa ja haluaisi heti mennä täysillä, mutta ei kannata. Edellä mainitulla tyylillä tappaa motivaation suunnilleen 3 viikossa. 😀

Tällä kertaa en siis jaa käytännön vinkkejä siihen miten laihtua, vaan näin syksyn tullen, kun taas päätetään aloittaa kesäkilojen pudotus, kannattaa miettiä tätä puolta asiasta. Jos olet aloittanut laihduttamisen joka syys- ja tammikuu, niin olisiko nyt aika tehdä asioita eri tavalla?

Jos faktatieto kiinnostaa niin aiheeseen liittyen löytyy vanhoja tekstejä:

Instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


RUOKAPÄIVÄKIRJA

Pitkästä aikaa ruokahommia. Yhtenä torstaina tuli kuvattua omia ruokailuja ja koska olin tuona päivänä aika luovalla tuulella ja kokkailin vähän monipuolisemmin kuin yleensä, ajattelin jakaa tuotoksiani myös tänne. Loman aikana oon syönyt pääosin terveellisesti, mutta vähän rennommin sen mukaan milloin on nälkä ja mitä tekee mieli. Nyt on tullut surauteltua taas smoothieita vähän enemmän, kun taas keväällä vedin kaurapuuroa päivästä toiseen. Vaihtelu virkistää ja näin kesällä maistuu freshit smoothiet kivasti!

Olisin toki voinut asetella tuon seoksen johonkin kivaan lasiin, mutta todellisuudessa juon sen suoraan tosta kannusta, joten mitä sitä turhia feikkailemaan. 😀

  • mustikoita & mansikoita
  • avocadoa
  • heraa
  • pinaattia
  • viherjauhetta + spiruliinaa
  • puhdas+ collageenia
  • puhdas+ c-vitamiinia
  • vettä

Ne jotka seuraa mua somessa tietää että oon melkoinen kaali-fani ja edelleen syön ihan päivittäin varhaiskaalia mun ns. isommissa annoksissa. Tykkään sekoitella kaikki ainesosat isolla pannulla ja maustaa koko seoksen tulisesti. Sekaan lisään aina vihersalaattia, hapankaalta ja joskus heittelen sekaan noita paahdettuja kikherneitä myös.

  • porsaan kinkkusuikaleita
  • riisinuudeleita
  • parsakaalta
  • varhaiskaalta
  • herkkusieniä
  • vihersalaattia
  • hapankaalta
  • kikherneitä

Välipalaksi väsäilin pitkästä aikaa protskupannaria, jota tuli syötyä 3/4 pellillistä (kuvassa 1/4). Pannarin kanssa Lohilon cinnamon bunn proteiinijäätelöä. Niin hyvää!! Pannariin tuli…

  • banaani
  • valkuaista
  • heraproteiinia
  • kaurahiutaleita
  • fibrex sokerijuurikaskuitua
  • hieman vettä
  • kanelia

Illalla väsäilin ihan eeppisen jättimäisen ”kotzonen” ja tästä olikin videomateriaalia mun snäpissä. Pohja on tehty kaurajauhoista ja kuidusta, eli tuon legendaarisen pizzapohjan mukaan, mikä on täälläkin näkynyt useaan otteeseen. Kuvasta ei ehkä hahmota kokoa, mutta jos kuvittelee perhepizzan koon ja siitä taitettuna ”kotzone” niin päästään aika lähelle. 😀

Tein itse valkosipuli- sekä chilikastikkeen terveellisemmin sekä täytin tuon lätyn seuraavilla ainesosilla:

  • tomaattikastike pohjaan
  • suippopaprika
  • herkkusieni
  • tomaatti
  • varhaiskaali
  • nyhtökalkkuna
  • ananas
  • vihersalaatti

Sellaisia sapuskoja tuli syötyä, tuli melkein nälkä kun näitä kuvia tänne lisäilin! 🙂

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


MOTIVAATIO MAANANTAI – 25 KG / 6 KK

Luvassa kunnon motivaatio maanantai, sillä ajattelin jakaa pitkästä aikaa yhden asiakkaani tarinan. Aloitimme tämän projektin tämän vuoden helmikuussa ja lyötiin tavoitteeksi suhteellisen kova -20kg kuuteen kuukauteen. Usein tavoitteita suunnitellessa yritän pitää asiakkaideni toiveet realistisena, sillä liian kovat tavoitteet aiheuttavat stressiä ja niiden saavuttamattomuus taas ei tuo ainakaan hyvää fiilistä. Tunsin Lauran kuitenkin jo entuudestaan, koska hän on käynyt vuosia mun tunneilla ja meillä on ollut aiemminkin pt-hommia yhdessä. Tiesin siis, että hän on sellainen joka tekee asiat aina just eikä melkeen. Meillä oli alusta tosi hyvä kemia ja luotin 100 % että hän tekee kuten mä sanon, eikä sooloile omiaan. Toki perustelen myös asiat, sillä ymmärtäminen helpottaa asioiden käyttöönottoa ja pyrin aina siihen, että kun projekti loppuu, asiakas pystyy itse jatkamaan uudempaa elämäntapaa ongelmitta. Eli projektin aikana vain harjoitellaan yhdessä, jotta tulevaisuudessa homma sujuu myös ilman mun tukea.

Mitä treeneihin ja ruokavalioon tulee, mun tapa on aloittaa ruokien kanssa aina mahdollisimman korkeista kaloreista ja tarvittaessa leikataan sitten sen mukaan miten tuloksia tulee. Lauran ruokavalion pohja on hyvin pitkälle bikini bootcampin mukainen ja ruokavalio on toiminut älyttömän hyvin, sillä loppupeleissä me ei olla jouduttu leikkaamaan ruuista lainkaan koko 6kk aikana! Treeneissä ollaan yhdistetty sekä salitreenejä, että ryhmäliikuntaa. Nyt kesällä mukaan on tullut myös esim juoksulenkkejä, mäkijuoksua jne, sillä ryhmäliikunta on jäänyt vähemmälle meikäläisen ollessa lomilla. 😀 (osa mun asiakkaista on niin uskollista jengiä, että ne ottaa myös tauon kun oon lomalla :D)

Kuten mainittua, ruokavalio toimi mainiosti ja paino onkin pudonnut hyvällä vauhdilla alaspäin viikosta toiseen. 20 kilon tavoite täytyi muuttaa, sillä oltiin päästy siihen jo hyvissä ajoin. Uusi tavoite -25 kg rikkoutui viime perjantaina ja vaikka tuo luku on aika hurja, on muutos vieläkin suurempi sillä lihasmassaa on tullut lisää ja rasvakiloja on palanut enemmänkin kuin tuo 25. Salitreeneissä voimaa on tullut lisää ja Laura nosti mm. 100 kiloa maastavedossa kesäkuussa kun kokeiltiin maksimeja. Ihan mieletön tulos siihen nähden, että voimatreenaamisesta ei ole sen kummempaa kokemusta.

Pyysin Lauraa summailemaan omia fiiliksiään lyhyesti ja täältä tulee:

Oon aina tykännyt liikkua ja käydä jumpissa se on ollut sellainen oma juttu iltaisin! Ongelma oli ruokavalio, liikaa herkkuja. Toisen lapsen syntymän jälkeen olo omassa kropassa oli tosi huono, ja siitä kärsi tietenki muukin perhe.
Yhtenä päivänä näin Ainon blogissa tekstin, jossa hän kertoi ottavansa asikkaita, jonka jälkeen soitin samantien miehelle ja kysyin mielipidettä. Sain heti vastauksen ”jos sä tarvit sitä ja se auttaa että voit hyvin, niin mä tuen sua. Laita viesti Ainolle”
Sovittiin Ainon kanssa, että 6kk on sopiva aika, sillä halusin -20 kg pois. Nostettiin myöhemmin tavoite -25 kiloon, koska homma rullas niin hyvin. 

Alkuun ajattelin että kuinka mä ehdin kokata joka päivä itselle, ja muulle perheelle, mutta kun sitä vaan aloitti hommat niin ne sujui ihan itsestään. Päätin heti alussa, että teen just niinku käsketään enkä mieti muuta, kaikkeen ehtii ja pystyy jos vaan päättää!
Puoli vuotta meni niin nopeasti eikä se tuntunut mitenkään raskaalta koska olin tehnyt päätöksen muuttaa elämäntapoja ja oon ajatellut et tää tulee jäädäkseen. Matka on ollut henkisesti myös opettava, en olisi uskonut, että vasta 2 lapsen jälkeen olen näin sinut itseni kanssa. Tää päätös panostaa omaan hyvinvointiin oli yksi parhaista päätöksistä mitä oon tehnyt. Kuulen kotona usein, kuinka ihanaa nähdä kun oon paljon iloisempi nykyään. Mies on aina sanonut että ”kun äiti voi hyvin perhe voi hyvin ja se on totta. Aion jatkaa tätä, on ihanaa kun on löytänyt oman jutun joka on sopivaa vastapainoa lasten kanssa kotona olemiseen!

Loppuun haluan vielä sanoa, että jopa tällaiset tulokset voidaan saavuttaa ilman nälkäkuureja tai älytöntä treenimäärää. Koko projekti on toteutettu sen kautta, mikä on mielekästä Lauralle. Treenit ovat olleet mielekkäitä ja ruokavalioon on mahtunut myös pizzaa ja jäätelöä. 🙂 Jos just sä olet siinä tilanteessa, että olo omassa kropassa ei ole paras mahdollinen niin nyt on loistava hetki aloittaa. Pienet muutokset tekevät suuren kokonaisuuden, eikä kaiken suhteen tarvitse olla heti täydellinen. Jokaisella on myös oma elämäntilanteensa ja muutokset pitäisivät tukea aina sitä, missä tilanteessa itse on!

instagram: ainorouhiainen 

snapchat: ainopaino

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.