MITÄ KUULUU?

Hyvää iltaa! Menipä myöhäiselle tämän päiväiset päivitykset, olen ollut menossa koko päivän ja äsken sain istahtaa ensimmäisen kerran ihan rauhassa tähän koneelle. En tiedä kiinnostaako nykyään ketään, mutta ajattelin raapustella pitkästä aikaa ihan vain kuulumisia ja koristaa postauksen kunnon kännykkäkuvilla! Kuulumisiakin tulee sivuttua teksteissä, mutta useimmiten aika lyhykäisesti. Mitäs sitä tulee touhuttua nykyään päivät pitkät?

Vuoden alussa otin taas pitkästä aikaa uusia PT-asiakkaita ihan täältä Vaasasta että myös muualta päin Suomea. Vaasassa asuvien kanssa treenaillaan yhdessä viikottain ja sitten mulla on muutama etä asiakas muualta. Tämä on ollut erittäin virkistävää ja mukavaa puuhaa, on aina jotenkin tosi motivoivaa nähdä omien asiakkaiden kehitys. Mulla on asiakkaita, joilla on erilaisia tavoitteita, joten samalla homma pysyy mielekkäänä myös omilta osin.

PT-hommien lisänä puuhastelen paljon ryhmäliikunnan parissa, eli ohjailen edelleen 5-6 päivänä viikossa usemman tunnin jumppaa per päivä. Lisäksi vastaan salimme ryhmäliikunnasta, joten siihen kuuluu kaikenmoista muutakin hommaa kuin pelkkää hikoilua. Sitten on myös tämä some-maailma, eli blogi ja siihen liittyvät jutut, joita onkin ollut viime aikoina paljon! Tuntuu, että homma kehittyy ja menee jatkuvasti eteenpäin, mikä tuo uusia mahdollisuuksia ja kuvioita harva se päivä. Tuntuu, että nykyään aikaa menee melkein enemmän kaikkeen oheispuuhaan, kuin itse kirjoitteluun. Toki pyrin priorisoimaan kirjoittelut ensin, mutta jotta homma pysyy hengissä, täytyy nykyään panostaa moneen muuhunkin asiaan!

style by Vogastyling

Työrintamalla ei siis todellakaan ole tylsää, eikä hiljaista, vaan päinvastoin oon priorisoinut lähinnä koko alkuvuoden puhtaasti työntekoon. Nyt on ollut sellainen fiilis, että työt maistuu ja poweria riittää, joten annetaan mennä ja otetaan iisimpi kausi sitten kun tulee sen aika.

Työn lisäksi oon keskittynyt treeniin ja ravintoon, eli tähän mun omaan valmennus-projektiin. Jumppien ohjaamisen lisäksi, käyn kolmesti viikossa salilla tekemässä oman voimatreenin, jonka on siis laatinut mun tämän hetkinen Personal Trainer Timo Haikarainen. Treenien lisäksi noudatan tietynlaista ruokavaliota, eli kaikki mitä suusta menee alas, menee vaa’an kautta jokaisena päivänä viikossa. Ruokailuista ja treeneistä on ehtinyt tulla jo rutiinia, joten niihin ei mene mitenkään kummemmin energiaa, vaan tulee ihan luonnostaan. Toki tässä on jäänyt kaikenmoiset sosiaaliset tilaisuudet vähemmälle, mutta eipä mulla olis oikeestaan ollut intoakaan sellaisiin. Valmennusprojektia on vielä kaksi kuukautta jäljellä ja sen jälkeen voin sitten tehdä vapaammin mitä tahdon, jos tahdon! Kuten eilisessä postauksessa kirjoittelin niin fiilikset vaihtelee, välillä on tosi motivoitunut olo ja sitten on myös päiviä kun tuntuu, ettei mikään mene eteenpäin. Täytyy vaan luotta prosessiin ja uskoa, että hyvä tästä tulee!

Arkipäivät menevät usein ihan hujauksessa ja  viikonloppuisinkin on tullut paiskittua hommia, mutta kyllä sitä välillä ehtii tehdä jotain muutakin, kuten nähdä kavereita tai käydä vaikka kahvilla. Taidan olla tällä hetkellä parisuhteessa työn ja treenien kanssa, mutta se on korvannut ihan kivasti tuon puuttuvan puoliskon, ainakin toistaiseksi, hehe! 😀 Mä oon sellainen, että tylsistyn tosi nopeesti, joten tällainen suorittamisvaihe on sopinut tähän elämäntilanteeseen aivan hyvin ja tätä sitten tosiaan se oma aikansa.

Kaikki tämän postauksen kuvat on napsittu tänään ja olen tosiaan ehtinyt olla aika monessa eri lookissa, kuten kuvista näkyy. Saatte vaihteeksi nähdä jotain muutakin kuin pelkkää treenivaatetta! Kävin tuossa duunien jälkeen Intersportissa hiukoilemassa tuota alla olevaa takkia, mutta en osannut vielä päättää päätyykö se mun naulakkoon vai ei.

Huomenna päivä polkastaan käyntiin parin jumpan voimin ja illalla vielä oma salitreeni, joten treenipainotteinen lauantai luvassa! Oikeen mukavaa viikonloppua kaikille! 🙂

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


9 Responses to “MITÄ KUULUU?”

  1. Maija sanoo:

    Tottakai kiinnostaa mitä sulle kuuluu!! <3
    Kiva nähdä muitakin kuvia välillä ja sulla on tosi upee tyyli! Ja muutoksia näkyy mun mielest tosi selkeesti. Oot aina ollu kyllä huippukunnossa. Onneks uskalsit lähteä toisen ptn ohjattavaksi. 😀
    Kun pohdit ehkä pari kuukautta takaperin sitä, että millä paikkakunnalla haluaisit asua, halusit vähän muutosta ja mietit pääkaupunkiseudulle muuttoa, niin onko nämä ajatukset enää pyörinyt mielessä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei loistavaa kuulla, että kiinnostaa! On kyllä virkistävää kokeilla välillä muitakin tyylejä kuin ainaisia trikoita, vaikka ne mukavat päällä onkin. 🙂

      Itseasiassa mä oon taas tällä viikolla pohtinut tätä asiaa, kun välillä tuntuu että oon täällä vähän jumissa. Joku pieni fiilis olis kyllä suunnata pääkaupunkiseudulle, olis tosi virkistävää tutustua uusiin ihmisiin ja löytää vähän uusia rutiinejakin! 😀 Täytyy nyt katsoa tää kevät ainakin täällä ja sitten kunnon pohdinnat pystyyn kesällä. 🙂

      Ihanaa viikonloppua Maija! <3

  2. Heidi sanoo:

    Ihastelin jo snäpin puolella noita vogastylin stailaamia asuja! Mielestäni todella ihania kokonaisuuksia ja sopi sulle ihan mieltsin hyvin! Kivaa vaihtelua varmasti Vaikkei tietenkään jumppatrikoissakaan mitään vikaa ole☺️

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon, olin kyllä itsekin tosi tyytyväinen. Tyypit osaa hommansa!:) Tästä tulossa vielä enemmän juttua blogiin parempien kuvien kera. 🙂

  3. iida sanoo:

    Noi valkoset housut ja sininen paita sopii sulle tosi hyvin! 🙂 oot kehittyny tosi paljon mitä mä oon ny serannu täs somes, ku en enää livenä pysty sitä tehä 😉 muutoksia kyllä näkee! On tylsää treenata tällä hetkellä, koska motivaatio pysy aina ylhäällä ku pääsi sun jumppiin ja oli aina hyvä fiilis sen jälkeen ja tsemppasit kaikkia 🙂 ehkä se tääläkin kohta tulee sama fiilis takas.. Meinasin tulla pääsiäisenä Vaasaan, jos ei silloin nähä (jos et pidä jumppia) niin mukavaa kevätalkua sulle 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Iida! Tylsää, että et oo vielä löytänyt korvaavaa treenimuotoa sieltä, mutta ehkä se siitä pikkuhiljaa! Mä pidän näillä näkymin pääsiäisenä jumpat lauantaina ja maanantaina, eli sillon sit fiilistelemään!!

      Kivaa viikonloppua!

  4. Anniina sanoo:

    Ajattelin, ja melkein jo en jaksanut kommentoida, mut sitten ajattelin et sama sanoa ääneen: näytät superkauniilta ja timmiytyä! Ja on ollu tosi virkistävä lukea sun blogia edelleen.. Mitä vaan kirjoitatkaan!

Kommentoi