HIILARIHUUMAA

Oikeen mallikasta ystävänpäivää kaikille sinne ruutujen taakse! Täällä on vietetty hieman erilaista tiistaita, sillä kävin poikkeuksellisesti polkemassa täälläkin mainostamani spinningin kl 6:45. Ei tuu kovin usein sykittyä ihan noin aikaisin, mutta yllättävän hyvin treeni kulki kellonajasta huolimatta. Oli hauskan näköistä kun kuuden aikaan aamulla koko sali kuhisi jengiä ihan jonoksi asti. Koko muu kaupunki nukkui, mutta ladies clubilla oli pärinää! 😀 Tunnin jälkeen kurvasin kaupan kautta kotiin aamiaiselle, suihkuun ja nukkumaan. Hieman meinaa olla tahmea olo, mutta kävin reippailemassa ulkona äsken ja se kyllä piristi aika kivasti. Illalla pitäis vielä jaksaa parin jumpan verran uudelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitin tosiaan viime lauantaina uuden, mun tarpeille ja tavoitteille suunnitellun ruokavalion ja tässä on kyllä syöty aika paljon viime päivinä. Mainitsinkin jo aikaisemmin, että hiilareita tulee runsaasti ja jo näin lyhyellä aikavälillä huomaan eron olossa ja energioissa. Mulla on ollut jatkuvasti hurjan energinen olo, treenit ovat lähteneet entistä paremmin ja yleisfiilis on tosi hyvä. Eilen oli ainoastaan hieman ongelmia saada kaikki ruoka syötyä, mutta muuten safkat ovat uponneet runsaudesta huolimatta hyvin. Tuo eilinen johtui luultavasti siitä, että takana oli lepopäivä ja mulla on myös lepopäivänä kalorit aika korkealla, sillä silloin on tarkoitus maksimoida palautuminen ja tankkailla varastoja tulevalle viikolle.

Sama puurosetti, joka tuntui loputtomalta eilen, upposikin tänään hetkessä, eikä ollut edes millään tavoin haastavaa. Eilen oli treenien puolesta viikon ehkä kovin päivä, sillä kävin aamusta tekemässä pakara+selkä treenin ja illalla oli vielä kolme kovaa ohjausta. Onneksi mulla on mahdollisuus lepäillä päivällä ja ottaa päikkärit, mitkä toimii omalla kohdalla tosi hyvänä palauttajana treenien välissä.

Mun pääaterioilla hiilarinlähteet ovat siis pääosassa ja proteiinin sekä rasvan määrä taas aika pieni. Tämä sopii meikäläiselle todella hyvin, sillä oon muutenkin sellainen että tykkään enemmän vaikka pastasta kuin jauhelihasta. Muutenhan nuo ruuat ovat hyvin pitkälle samoja, mitä muutenkin oon syöny (kaali <3 :D), mutta makrojen suhteet ovat vain erilaiset ja sitten muilla aterioilla on myös muita uusia juttuja, kuten…

P2111060

leipää & hedelmiä 😀

Ei näytä varsinaisesti meikäläisen annokselta tuo ylläoleva, mutta kuten sanottua, olen valmis kokeilemaan kaikenlaista uutta ja sitä kautta tiedän, mikä sopii just mulle parhaiten. Pystyisin toki toteuttaa tuonkin annoksen ilman leipää, mutta ajattelin nyt kokeilla miten se toimii, sillä onhan se helppo ja hyvä. Käytän Fazerin kauraleipiä sekä uutta kaura juuresleipää, josta muuten tulossa juttua myöhemmin keväällä. Oon ehkä muutenkin hieman hivuttautumassa siitä yyber-terveysintoilijasta vähän tasaisemmille vesille. Toki samat arvot ovat edelleen tärkeät, kuten se että syön hurjasti vihreää&kasviksia päivittäin ja muutenkin suosin mahdollisimman puhdasta ruokaa. Silti en kuole siihen, jos laitan puuroon raejuustoa tai syön pari leipäpalaa päivässä.

Katselin tuossa, että syön tällä hetkellä noin 500 kcal enemmän per päivä kuin olen tähän asti syönyt, silti tunnen nälkää tasaisin väliajoin ja ruoka uppoaa kivasti, joten kai se on merkki siitä että kroppa ja aineenvaihdunta on hurahtanut kunnolla käyntiin pienien talviunien jäljiltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

yksi annos ja noin puoli kiloa perunaa tuola seassa 😀

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.

Jos haluat tiedon uusista postauksista nopeasti, käy tykkäämässä blogin FB-sivusta TÄÄLLÄ.


17 Responses to “HIILARIHUUMAA”

  1. Laura sanoo:

    Pakko kysyä mielenkiinnosta, kun kuvasta ei pysty päätellä, että kuinka paljon sun suuri määrä puuroa sisältää kaurahiutaleita? 😀 suurena puurofanina tuntuu, että puuroa voisi mättää vaikka kuinka paljon eikä mikään tunnu riittävän 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Määrä vaihtelee hieman aterioiden ja päivien mukaan, mutta lähellä 100 g mennään. Mä oon samanlainen, ettei mikään määrä puuroo oo yleensä liikaa, mutta jotenkin tuon lepopäivän jälkeinen täysi olo + kattilallinen puuroa lisukkeineen tuotti hieman haasteita. Muuten ei oo todellakaan ollut ongelmaa 😀

  2. Aino sanoo:

    Musta ois kiva lukea sun mietteitä yhdistelmästä tupakka + treenaus. Omakohtaisia kokemuksia? Miten tupakointi vaikuttaa treeniin ja tuloksiin? Voiko tupakoiva olla yhtä hyvässä kunnossa kuin raitis?

  3. Anu sanoo:

    Leivästä puheenollen, kokeile Lidlin sydämenmuotoista kauraleipää. Ilmeisesti aika puhtaasti kaurasta leivottu. Se on hyvää!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Pitää testaa! =)

      • Laura sanoo:

        Joo kaurasydämet on ihan täydellisiä! Luomuleipää ja 100% kauraa. Haen aina pussillisen paistopisteestä ja laitan illalla pakkaseen. 🙂

  4. Jemina sanoo:

    Hei tosi hieno homma että ruokailut sujuu paremmin! <3

    Mun blogissa kans uutta postausta itsensä kuuntelemisesta! <3 🙂
    http://woundedlaughh.blogspot.fi/2017/02/sina-paatat.html

  5. Silja sanoo:

    Tosi kiva nähdä että sun ruokavalio alkaa näyttää oikeesti sellaselta kun sen pitäs noilla treenimäärillä näyttää 😉 Ja tosi kiva, että otat vähissä määrin maitotuotteitakin ruokavalioon. Mustavalkosuus meni jo ohi eikä ne maitotuotteet ketään pilaa, itsekin päivässä syön sen 100g raejuustoa ja olo on hyvä. En palaa siihen 2 maitorahkaa päivässä-ruokavalioon enää, mutta ei se tukkoinen olo tule järkevästä määrästä. Leipä on kans kiva, vaikkakin kauraleipä on ihan hölmöö kun se ei pysy koskaan kasassa vaan hajoaa aina käsiin 😀 Täällä kans toinen jolla treenin jälkeen menee 140g riisiä tai melkein kilo perunaa 😀 Ja päivässä ollaan lähempänä 3000k kuin 2000k. Välillä on kyllä hankala saada kaikki ruoka alas, mutta maha pinkeenä on ihan kiva mennä nukkumaan XD Tsemppiä tavoitteiden tavoitteluun! Kuulolla pysytään 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kokeileppa fazerin uutta 100% kaura-juuresleipää, siinä oli tosi hyvä ja pehmee koostumus!

  6. Jenny sanoo:

    Jäi vaivaamaan mitä noissa desimitoissa olevat ruuat ovat? 😀

  7. A sanoo:

    Moi, mitä kaikkea tuossa alimmassa kuvassa on lautasella ja miten se on valmistettu? Ehkä outo kysymys, mutta näytti niin hyvältä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Siinä on porsaan fileesuikaleita, uunissa paistettuja perunalohkoja, parsakaalia ja kaalia + mausteet =) Kaikki siis paistettu pannulla! 😀 (perunalohkot valmistettu etukäteen uunissa)

  8. Hanna sanoo:

    Hyvältä näyttää! 🙂 mitä leivän päällä on?

Kommentoi