PAINON SEURAAMINEN DIEETILLÄ – HYÖDYLLISTÄ VAI EI?

Yksi alkuvuoden luetuimpia postauksiani on vanha teksti, jossa summailen syitä miksi paino ei putoa. Tätä aihetta on siis googlailtu ahkerasti, aiheesta on tullut myös kommentointia ja kysymyksiä jonkun verran. Nykyään on jopa muotia se, että joka toinen bloggaaja kertoo, kuinka vaaka pitää heittää roskiin, sillä se ei kerro mistään mitään. Tässäkin aiheessa on kuitenkin kaksi puolta. Riippuu taas hyvin paljon siitä mitä tavoitellaan ja mistä tilanteesta lähdetään. Jos kehossa on ylipainoa useampia (rasva)kiloja niin kyllä se kehitys tulisi näkyä myös pienentyneenä vaakalukuna, vaikka kuinka kävisi nostamassa painoja samaan aikaan. Eri asia on kehonrakentajat/vähemmistö, jolla on oikeasti lihasmassaa niin paljon, että painoindeksi nousee ylipainon puolelle.

Collage_Fotor

viime kesän dieetiltä.

Jotta saadaan tuloksia, eli tässä tapauksessa painoa alas, niin fakta on se, että syödyn energiamäärän tulee olla pienempi kuin kulutuksen. Jotta tämä onnistuu, täytyy joko seurata omaa energiansaantia melko tarkasti, tai hankkia valmis ohjelma, jossa ammattilainen on laskenut energiansaannin hyvään suhteeseen valmiiksi. Jos paino jumittaa, tämä on tietysti se ensimmäinen asia, mikä kannattaa laittaa kuntoon.

Mitä lähempänä normaalipainoa ollaan, sitä enemmän joutuu tehdä työtä muutoksen eteen ja sitä vähemmän myös kehon painon merkitys kasvaa. Itse suosittelen, että painonpudottamisen aikana tehtäisiin aina myös voimaharjoittelua, jotta kutistunut olemus lähtisi rasvavarastoista lihasmassaa säästäen. Mielestäni paras keino onkin yhdistää aerobinen harjoittelu sekä salitreeni.

Ongelma tässä ”miksi en saa tuloksia, vaikka olen dieetillä” – hommassa on usein malttamattomuus. Eli rampataan siellä vaa’alla harva se päivä ja kun paino (luonnollisesti) sahaa ylös-alas, alkaa motivaatio valua hukkaan. Harvan ihmisen paino laskee tasaista vauhtia alaspäin. Kannattaa aina miettiä, kauanko projekti on oikeastaan kestänyt? Muutamassa viikossa tai edes kuukaudessa ei tapahdu hurjia muutoksia, ellei lähtötilanne ole reilusti ylipainon puolella.

Collage_Fotorpo

samalta dieetiltä 😀

Painoon vaikuttaa myös muut asiat, kuten se mitä vatsalaukussa on, eli mitä on syöty ja juotu. Treeni vaikuttaa myös painoon, sillä esimerkiksi kovan salitreenin jälkeen paino voi nousta jopa 2-3 kiloa hetkellisesti. Treenin aikana lihakset keräävät nestettä, joka nostaa kehon painoa, samaan aikaan rasvaa voi palaa pois ja paino ei muutu mihinkään. Punnitus olisikin hyvä tehdä aina samana ajankohtana, vaikkapa lepopäivän jälkeisenä aamuna, maksimissaan kerran viikossa.

Tietysti myös painossa tulee tapahtua jonkinlaista muutosta, ellei kyseessä ole puhtaasti kehonkoostumuksen muokkaaminen esimerkiksi normaalipainon sisällä. Tässä asiassa tulee vain olla riittävän maltillinen, eli kun tietää noudattavansa hyvin suunniteltua ruokavaliota, luottaa vain projektiin! Kannattaa myös antaa projektille aikaa, eikä toivoa ihmeitä tapahtuvaksi muutamassa viikossa.

P6050473_Fotor_Collage1

2014 olin aika rapsakassa kondiksessa (siniset bikinit) 😀 Näiden kahden kuvan välillä melkein 10 kiloa eroa, vaikka vartalon koossa ei ole suurta eroa.

Entä jos ruokavalio on kunnossa, mutta silti pitkiin aikoihin ei ole tapahtunut mitään?

  1. Treenaatko liikaa? Keho voi olla rasitustilassa, jolloin myös aineenvaihdunta toimii huonommin. Kokeile ottaa kevennetty kausi treeneihin ja muutama lepopäivä lisää.
  2. Nukutko riittävästi? Uni on yksi tärkeimpiä aseita rasvanpolton kannalta, eli jos uni on kevyttä ja yöllä tulee heräiltyä useaan otteeseen, viestii se stressitasojen olevan liian korkealla, mikä hidastaa myös painon pudotusta. Tällöin palaa kohtaan yksi.
  3. Oletko vähentänyt ravintoa entisestään, koska et saanut riittävän nopeita tuloksia? Liian pitkään, liian vähäisillä energioilla eläminen johtaa myös siihen, että painon putomainen hidastuu jossain vaiheessa. Keho on fiksu kapistus ja kun se huomaa ettei energiaa riitä välttämättömille elintoiminnoille, alkaa se säästellä energiankäyttöä –> aineenvaihdunta hidastuu. Enemmän, eli tässä tilanteessa vähemmän, ei ole aina parempi.
unknown_fotor_collage-800x800

vuonna 2015 Beach Body -haasteen tiimoilta 🙂

Useimmissa tapauksissa, kyseessä on joku edellä mainituista kohdista, mutta sitten on myös ne toiset ääripäät..

  1. Syödään kuitenkin liian paljon kulutukseen nähden. Tähän liittyy myös seuraava kohta, eli kuvitellaan kulutuksen olevan suurempaa kuin se loppujen lopuksi onkaan. Lisäksi monesti käytössä on ns. herkkupäivä viikossa, joka voi torpedoida koko projektin, etenkin jos tämä herkkupäivä lähtee keulimaan ihan kunnolla. Tankkauspäivällä saadaan kyllä apua painonpudotuksessa, mutta niitä ei tarvita heti alkuun, eikä ruokamäärien tarvitse olla tuolloinkaan mitään älyttömiä.
  2. Treeni ei yksinkertaisesti ole riittävän tehokasta. Olen tehnyt vuosien aikana todella paljon sekä henk.koht valmennusta että myös ohjausta isolle ryhmille ja aika harvoin (etenkään yksilövalmennuksessa) treeni on alusta saakka niin tehokasta kuin se voi olla. Eli esimerkiksi salilla painot ovat hyvin paljon pienemmät, millä oikeasti pystyy treenata. Ryhmäliikunnassa rakastan sitä, että saan rutistettua jengistä kunnolla irti, jolloin treeni on tehokkaampaa, mikä johtaa siihen, että he palaavat aina uudelleen tunnille! En tietenkään tarkoita, että aina tulisi treenata verenmaku suussa, mutta tuloksia tehdessä tarvitaan myös tehokasta treeniä.

Mun ruoka- ja treenipainotteisia touhuja voi seurata myös instagramista: ainorouhiainen sekä snapchatista: ainopaino.


2 Responses to “PAINON SEURAAMINEN DIEETILLÄ – HYÖDYLLISTÄ VAI EI?”

  1. Liina sanoo:

    Ei liity nyt tämä kommentti tähän postaukseen, mutta esitän kysymykseni joka tapauksessa. Toivottavasti saan vastauksen kuitenkin… 🙂 Kun sulla on toi fatburn! -ohjelma ostettavissa tuolla ainorouhiainen.fi sivustolla, niin kun ohjelman ostaa niin onko se voimassa vain sen 8 viikoa ja katoaako se sen jälkeen, vai pysyykö kyseinen ohjelma aina minun ulottuvillani?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei. Se pysyy siellä tallessa myös 8 viikon jälkeenkin! 🙂

Kommentoi