PITÄISIKÖ HANKKIA VALMENTAJA?

..Eikä suutarin lapsilla ole kenkiä.. Oon tässä miettinyt, että haluaisin tehdä asioita eri tavalla kuin ennen. Helposti sitä ajautuu siihen omaan tuttuun ja turvalliseen kehään ja tekee aina kaiken kuten ennenkin. Faktahan on, että jos haluaa muutosta, täytyy myös tehdä asioita eri tavoin. Vaikka tiedän paljon ravinnosta ja treenistä itsekin, olisi mukavaa kokeilla ottaa ohjeet ulkoiselta taholta ja ehkäpä oppia jotain uutta. Asettaa itsensä siihen asemaan, missä omat asiakkaat ovat. Blogia kauemmin lukeneet tietää, että kokeilen mielellään kaikkea uutta ja tässä olisi nyt jotain ihan uutta.

Tavoitteenahan mulla ei ole mikään kisakunto, vaan löytää taas sopiva suhde treenin ja ravinnon välille. Tehdä hommasta toimivaa ja järkevää. Tarvisin jonkun joka pitäisi huolen että syön riittävästi ja lepään myös. 😀 Mulla on tässä mielessä muutamia tyyppejä ja yhdelle olen jo laittanut kyselyä, olisko kiinnostusta tällaiseen ”haastavaan” projektiin. Onko teillä kokemusta tai tuleeko mieleen sopivia, ammattimaisia tyyppejä? Etävalmennus toimii myös, sillä en tarvitse varsinaisesti läsnäoloa treeneissä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä tuntuu muutenkin pikkuhiljaa siltä, että alan toimia taas normaalisti, sillä mielessä on kaikenmoisia kivoja ideoita ja projekteja tulevaisuuden varalle. Oon mm. pohtinut kämpän myyntiä ja muuttamista ihan toiselle paikkakunnalle (pääkaupunkiseutu?) mutta tää on toistaiseksi ihan ajatuksen tasolla olevaa ideointia. Löytyisköhän sieltä joku sali joka palkkaisi mut? 😀 Tai sitten voisi toki tehdä jotain ihan muuta bloggaamisen ohella. Toisaalta tykkään asua Vaasassa ja täällä on kaverit/läheiset ja maailman paras työpaikka.

Kuten huomaatte, edelleen tämä mun ajatusmaailma on pientä vuoristorataa, mutta hyviä päiviä alkaa olla jatkuvasti enemmän ja enemmän. Koen myös positiivisena sen, että oon taas innostunut suunnittelemaan ja kehittämään tekemistä. On ollut tosi mukavaa palata takaisin ohjauksien pariin ja mieltä lämmittää kaikki kommentit kuinka mua on kaivattu. Se tekee omasta työstä arvokkaan tuntuista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onko siellä muita, jotka elävät tällä hetkellä tällaisessa sekavassa tilanteessa? 😀


14 Responses to “PITÄISIKÖ HANKKIA VALMENTAJA?”

  1. Riina sanoo:

    Moikka!

    täytyy sanoa, että pomppasin tuolissani luettuani tuon pk-seudulle muuttoajatuksen :’D varmaan mikä tahansa sali siut palkkaisi ja samalla sais miut asiakkaakseen 😀 Eikös Esportilla ohjaa ne LessMills-kouluttajatkin, varmaan sopisit sinne ku nenä päähän 😉

    Oikein ihanaa tammikuuta siulle Aino, kiva että hommat alkaa taas luistaa! Olet hieno esimerkki ja aina blogiasi lukiessa herää paljon ajatuksia omastakin suoritustahdista.

    • R sanoo:

      Täällä toinen tuolilta pompannut! Varmasti sut palkattais monellekin salille 😀 Unisport on paras <3

  2. Mieslukija sanoo:

    Muuttaisit tänne etelään pk-seudulle niin me voisimme mennä treffeille!!!
    Eiköhän kaikki kuntosalit kilpaile saadakseen sinut riveihinsä.

  3. Marie sanoo:

    Eikä eikä älä muuta!! On niiiin ihanaa kun oot palannu takaisin jumppien pariin, ja oli aivan todella kova ikävä! 😀 Sua rakastetaan täällä Vaasassa muista se <3 oot paras ohjaaja ikinä enkä tiedä mitä mun jumpat olis ilman sua 😀

    Valmentaja voisi tosin tehdä hyvää 🙂 Jonkun muun perspektiivi ja mielipide on yllättävän arvokas!

  4. Sanna sanoo:

    Joooo Esportille töihin, niin saan itekkin taas uutta boostia treeneihin! 🙂 Espoossa on myös Jarno Härkösen yoga&movement sali, missä sun pitäis ehdottomasti käydä hakemassa uusia tuulia omaan treeniin ja hyvään oloon! 🙂

  5. maikki sanoo:

    Oispa ihan mielenkiintoista lukea sun kokemuksia valmennuksesta, toisten tekemien ohjeiden noudattamisesta jne. ja varmasti vois olla sulle tosiaan hyvää vaihtelua ottaa neuvoja ja ohjeita vastaan joltain toiselta 🙂
    Etävalmennukseen suosittelen Tuukkaa ja Monnaa 🙂

  6. Juuli sanoo:

    Täällä kanssa yksi, jonka ajatukset vetää vuoristorataa 😀 palaudun viime vuoden burnoutista tässä pikkuhiljaa ja aika hyvällä mallilla alan jo ollakin. Mutta tosiaan kaiken näköisiä suunnitelmia tässä pyörittelen koko ajan. Toisaalta raskasta miettiä, mutta tosi ihanaa, kun ovet ovat avoinna ja elämässä on paljon mielenkiinnonkohteita 🙂

  7. lotte sanoo:

    Ei Aino,et saa mihinkään muutaa…:/ ei olis jumppaa missä sit käydä, missä olis se fiilis mitä sun jumpissa on…
    Koska nyt kun olit poissa ei ollut sama fiilis käydä jumpassa.
    Mutta nyt taas on niin kivaa käydä ku oot takas 🙂

  8. miltsu sanoo:

    hieno lukea että harkitset valmentajaa, se on hyvä merkki 🙂 valmentajalle olisi varmaan ikävämpää esim. huijata levänneensä kuin itselle. voi jos minulla olisi tuollaisia muuttohaaveita nii suuntaisin ehottomasti pohjosempaan! vaikka ei etelässäkään vikaa ole mutta ne ihmiset ja kiireettömämpi elämä houkuttelisi.

  9. Jenni sanoo:

    Mä säikähin hirveesti kun luin sun muuttoideasta, et saa muuttaa! Hehe… Mutta tiiän että jos ikinä tulevaisuudessa lähtisit muualle ohjaamaan niin töitä riittää sulle kyllä. 🙂

  10. Sari sanoo:

    Eeeii kai sitä nyt mihinkään Helssinkiin viitti lähtee, jessus sentään!!! Kuinka meidänkin sitten kävis???? Hyi, ei pysty edes ajattelee!! Kiitos vielä eilisestä tsemppaamisesta, oli niin vaikeita hetkiä jotta 🙂 sun avulla jaksoin!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Sari! Jaksetaan toistemme voimalla, myös paskoina päivinä <3 🙂

  11. Sue sanoo:

    Optimal performancen Sanna Eloranta on huippu, työskentelee Tampereella. Nimim. kokeumusta on. Syömiset ja suorituskyky ihan uudella levelillä. Paljon samaa ajattelutapaa hiilareiden ym ajoituksesta ja pitää kyllä palautumisesta huolen.

Kommentoi