PUHTAAMMAN IHON PUOLESTA

Tänään olisi luvassa juttua ihonhoidosta, sillä olen mukana Indiedaysin, Blogiringin ja Nivean kampanjassa, jonka tiimoilta pääsin testailemaan Nivean ihonhoitotuotteita. Olen käyttänyt Niveaa aiemminkin, sillä olen todennut, että tuotteet sopivat hyvin mun iholle. Mulla on aika hyvä iho, mutta jostain syystä merkkiä vaihtaessa saattaa käydä niin, että kasvojen iho alkaa punoittaa ja ilmestyy näppyjä. Mulla on siis aiemmin ollut Nivean puhdistusgeeli, mutta nyt pääsin testailemaan Nivean Creme Care –tuotesarjan puhdistajia. Tuotteet sopivat hyvin kuivalle iholle, joka myös minulla on. Hikoilen ja suihkuttelen paljon, mikä toki kuivattaa ihoa entisestään. 

Collage_Fotor

Sitä ei aina muista, että ihonhoito on kokonaisuus ja hyvä puhdistaminen parantaa myös muiden tuotteiden, kuten kosteusvoiteiden ja seerumien imeytymistä. Mun mielestä myös ruokavaliolla on todella suuri merkitys ihon kuntoon, eli parhaan tuloksen saa puhtaalla ruokavaliolla ja hyvällä ihohoidolla. Veden juonnin tärkeyttä tuskin tarvitsee edes mainita. Useasti väsynyt ja samea iho viestii juurikin nestevajeesta. Mun vinkki on myös se, että pitää asiat simppelinä, eli ei tunge ihoon kaikkea mahdollista, mikä voi vaan ärsyttää enitsestään.

nivea2

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihastuin kovasti näihin sinisiin tuotteisiin, sillä ne eivät kuivattaneet ihoa juuri lainkaan. Creme Care Facial Cleansing Cream –puhdistusvoide kuivalle iholle on ollut näistä eniten käytössä. Se levitetään kasvoille veteen kostutetuin sormin. Koostumus on ihanan pehmeä! Jos iho ei ole kuiva, sopii Creme Care Facial Cleansing Milk –puhdistusemulsio loistavasti. Treenilaukussa ja esim. kesän festareilla mulla on ollut mukana nuo Creme Care Facial Wipes –puhdistusliinat. Liinat ovat hieman normaaliliinoja paksumpia ja kankaalle on imeytetty peseviä ainesosia enemmän kuin markkinoilla oleville muille liinoille. Kaikki tuotteet ovat hinnaltaan 5 €:n paikkeilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhdeksi suosikiksi nousi tuo ylläolevassa kuvassa näkyvä naamio. Mulla on ollut näitäkin kesän reissuissa mukana ja vitsit, että ihosta tulee ihana raikas ja pehmeä naamion jälkeen. Naamion kannattaa antaa vaikuttaa rauhassa noin 15 minuuttia, jonka jälkeen se pyyhitään kasvopaperilla pois. Oon tehnyt pari kertaa niin, että laitan sekä hiuksiin että kasvoille hoitavan naamion ja chillailen aamutakki päällä ihan rauhassa, niin että aineet ehtii vaikuttaa kunnolla! Parhaan tuloksen saa kun kuorii kasvojen ihon ennen naamiota, esimerkiksi tuolla – Skin Refining Scrub –kuorintageelillä, joka poistaa kuolleet ihosolut. Naamion pakkaus riittää kahteen käyttökertaan ja hinta on noin 2 €.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppuun vielä mukava kilpailu, jossa tarjolla on 5 kpl Nivea-tuotepaketteja. Kerro kommenttiboksissa sun paras ihonhoitovinkki ja oot mukana arvonnassa. Kilpailu päättyy maanantaina 5.9.2016 kl. 12:00. Kilpailun säännöt täällä.


103 Responses to “PUHTAAMMAN IHON PUOLESTA”

  1. Saara sanoo:

    Runsas vedenjuonti on ihan ykköskikka ihon kunnon ylläpitämiseen. Ja ei KOSKAAN meikit kasvoilla nukkumaan!

  2. HannaK sanoo:

    Mä liputan myös ruokavalion ja yksinkertaisen ihonpuhdistuksen puolesta!

  3. Ninni sanoo:

    Veden juonti ehdoton ykkönen ja ruokavalio (suklaa, herkut ja alkoholi näkyy heti näppyinä)..:p mutta lisäksi kasvovesi meikkien puhdistuksen jälkeen ennen päivä- ja yövoiteita pyyhkii pois viimeisetkin liat ^^ kotona on kiva tehdä myös kasvonaamioita, hunaja + sokeri yhdistelmä antaa ihanan pehmeän ihon!

  4. Ada sanoo:

    Mun ihonhoitovinkki on säännöllinen kuorinta ja kosteutus!

  5. Minna sanoo:

    Jos tiedän viettäväni loppupäivän/illan kotona, puhdistan ”turhan” meikin heti kun tulen kotiin, en siis vasta illalla. Vietän myös monia meikittömiä päiviä viikossa 🙂

  6. Sara sanoo:

    Ehdoton ykkösvinkki on kookosöljyn käyttö kasvoilla! Auttaa kosteuttamaan kuivan ja herkän ihon tehokkaasti. Varsinkaan talvella ei pärjäisi ilman 🙂

  7. Katri sanoo:

    Veden runsas juominen ihonhoidossa on musta ihan ehdoton 🙂

  8. Heli sanoo:

    Paras ihonhoitovinkki on ehdottomasti runsas vedenjuonti! Terveellinen ruokavalio tulee tietysti hyvänä kakkosena, mutta naamasta kyllä helpointen huomaa, tuleeko vettä juotua tarpeeksi. 🙂

  9. Elise H. sanoo:

    Kuorinta on tärkeää omassa ihonhoidossani, jos en kuori riittävän usein, ihostani tulee ikävän epätasaisen ja karhean tuntuinen. Mukana arvonnassa!

  10. Laura sanoo:

    Veden juonti

  11. Jennan sanoo:

    Oma ihonhoitovinkkini on riittävä veden juonti! Iho näyttää hehkuvammalta ja kirkkaammalta, kun kehon nesteytys on kunnossa. 🙂

  12. Nelli sanoo:

    Kyllä se on ruokavalio & vesi! + yks mulla tosi tärkeä on naamanpesu heti hikoilun jälkeen!

  13. Emmi sanoo:

    Kyllä se hyvinvointi tulee sisältäpäin, ruokavaliosta ja runsaasta vedenjuonnista. Mutta myös liian vahvat pesuaineet saa oman naaman kukkimaan. Piti oppia kantapään kautta, että liika jynssääminen ei muutamaa finniä poista, vaan pikemminkin pahentaa tilannetta. Pesu ja rasvaus aamuin illoin, ja kerran viikossa kuorinta on toiminut tähän asti parhaiten 🙂

  14. Julia sanoo:

    Kasvojen pesu meikeistä aina ennen hikoilua! Ja runsas vedenjuonti ja åuhdas ruokavalio tottakai 🙂

  15. riina sanoo:

    paras vinkkini on meikkaamisen minimointi. työni teatterilla vaatii pakkelia, mutta vapaa-ajallani meikkaan ehkä 5x vuodessa ja silloinkin ainoastaan ripsiväri on tarpeen 🙂

  16. Sanni sanoo:

    Mantelit, avokado ja muut hyvät rasvanlähteet ruokavaliossa. Iho kiittää. 🙂

  17. Sarppa sanoo:

    Liputan vedejuonnin,ruokavaloin ,koskaan ei nukkumaan meikit kasvoilla ja ennen saunaan menoa pesen kasvot ja naamio vaikuttamaan Tarpeeksi unta, raitista ilmaa niin hyvä tulee 😀

  18. Sofia sanoo:

    Mitä suuhun laittaa vaikuttaa kyllä tosi paljon ja mulla myös se että tyynyliinaa ja kasvopyyhettä vaihtaa riittävän usein! Mut ihan ykkösenä on se etten koko ajan näprää naamaa 😀

  19. Jenezky sanoo:

    Mie hoidan ihoa juomalla vettä runsaasti, syömällä terveellisesti ja jättämällä suklaan kauppaan 😉

  20. Katarimaria sanoo:

    Pestä meikit pois ennen nukkumaanmenoa, vaikka kello olisi kolme ja väsyttäisi kuinka 😀 Siitä en luista ikinä!

  21. Ella sanoo:

    Mun ihonhoitovinkki on säännöllinen naamanpesu ja kosteutuksesta huolehtiminen, etenkin näin talvella. Pieni kuorinta silloin tällöin ei myöskään haittaa.

  22. Maisa sanoo:

    Perusteellinen ihon puhdistus ja kosteutus aamuin illoin sekä terveellinen ruokavalio ovat hyvän ihon perusjutut! 🙂

  23. Emmi sanoo:

    Veden juonti ja riittävä kosteutus!

  24. essi sanoo:

    Riittävä vedenjuonti ja se, ettei koskaan mene meikit naamassa nukkumaan! 🙂

  25. Hanna sanoo:

    Veden juonti, vähintään kerran viikkoon kuorinta. Ja omalle iholle sopivan rasvankäyttö päivittäin.

  26. Mea sanoo:

    Käytän meikinpoisto. Kookosöljyä sillä se on huomattavasti hellävaraisempi kuin tarkotukseen tehdyt kemikaalipommit. Vältän myös kaikkea ylimääräistä koskemista/näpräämistä!

  27. Lotta sanoo:

    Veden juonti! 🙂

  28. Minskuliina sanoo:

    Ihonhoito vinkkinä runsan veden juominen ja vähäinen meikkivoiteiden käyttö. Toimii ainaskin täällä päässä hyvin:)

  29. Heini sanoo:

    Ettei meikkaa joka päivä 🙂 iho on ainaki mulla hyvässä kunnossa sen takii!

  30. Essi sanoo:

    Paras pikakikka yksittäisen finnin taltuttamiseen on ehdottamasti teepuuöljy, ei välttämättä tee kovin hyvää jos on paljon näppyjä tuhottavana on sen verran tuhtia tavaraa, mutta yksittäisille näpyille tosiaan hyvä.
    Eli jos huomaan, että on finni tulossa, laitan aamuin-illoin vanulla öljyä finnille ja usein se ei edes puhkea.

  31. Tanja sanoo:

    Tärkein ihonhoitovinkki on aika kokonaisvaltainen. Kasvisruokavalio yhdistettynä hyvinvointia tukevaan elämäntapaan ja pysyy iho-ongelmat kurissa. =)

  32. Anu sanoo:

    Ulkoilu raikkaassa ulkoilmassa, lepo ja terveelliset elämäntavat saavat ihon hehkumaan!

  33. Ripsu sanoo:

    Paras ihonhoitovinkkini on riittävä veden juominen. Ja heti toisena tulee ulkoliikunta, joka ainakin itselläni toimii hyvin ihon raikastamiseen. Myös vegaaniruokavalio on tehnyt iholleni hyvää pitämällä mm. näpyt poissa.

  34. Siiri sanoo:

    Mulla ainakin auttaa meikittömät päivät. Eli joka viikko vähintään 1-2 täysin meikitöntä päivää. Toisena keinona meikkien peseminen pois kunnolla AINA ennen nukkumaan menoa. Käytän varsinaisen putsarin jälkeen vielä kasvovettä, monesti pelkän putsarilla pesun jälkeen ihoon jää vielä kaikenlaista likaa. Kolmantena veden juonti, tätä ei voi korostaa liikaa! 🙂

  35. Mimmi sanoo:

    Minun tärkeimpiä ihonhoitovinkkejäni ovat seuraavat:
    runsas vedenjuonti
    treenaaminen ja nukkuminen aina meikkittömällä/puhdistetulla naamalla
    säännöllinen kosteutus

  36. Mariem sanoo:

    Ei siitä mihinkään pääse et hyvät yöunet on nro 1! Lisäksi onnellisuus usein ”loistaa” kasvoilta 🙂

  37. Jenni sanoo:

    Itselläni on pintakuiva rasvainen iho, jota on vaikea hoitaa. Sokerin syönti aiheuttaa näppyjä heti, eli sokeriton ruokavalio ja paljon hyviä rasvoja. Rasvan syönnin lisääminen (beach body vol 2❤️) on ainakin itsellä auttanut kuivaan pintaan. Ja totta kai tulee huolehtia riittävästä nesteytyksestä (vedellä :D). Tylsät neuvot, mutta toimivat!

  38. Mirella sanoo:

    Käytän kevyesti meikkiä ja puhdistan + kosteutan ihon aamuin kasvot. Riittävä veden juonti ja oikea ruokavalio ovat tärkeitä seikkoja. Muun kropan kosteutus on myös tärkeää. Terveellisillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle!

  39. Lotta sanoo:

    Veden juonti toimii ja lisäksi ihan perus vedellä puhdistaminen ja meikittömyys

  40. Emilia sanoo:

    Mun mielestä kannattaa panostaa laadukkaisiin ihonhoitotuotteisiin:)

  41. MR sanoo:

    Mun vinkki on hikoilun välttäminen meikit naamalla. Se oikeasti kannattaa, ainakin omassa ihossani huomaan heti, kun olen hikoillut ja kasvoillani on ollut esim. meikkivoidetta…

  42. Annika sanoo:

    Paras ihonhoitovinkki on ehdottomasti säännöllinen puhdistus ja terveelliset elämäntavat 🙂

  43. Briksu sanoo:

    Finnien ilmestyessä käytän muutaman päivän imeskeltäviä sinkkitabletteja. Iho paranee silmissä!

  44. Memmu sanoo:

    Ei ikinä nukkumaan meikit naamalla! Samoin runsas vedenjuonti. Niistä iho tykkää. 🙂

  45. Reetta sanoo:

    Ihon hellävarainen puhdistus ja oikeanlainen kosteutus 🙂

  46. Iiris sanoo:

    Yllä jo useaan otteeseen mainitun vedenjuonnin lisäksi liputan itse tehdyn kuorinnan puolesta. Kuorintamössö syntyy kookosrasvasta ja sokerista tai käytetyistä kahvinpuruista. Kasvojen (sekä vartalon iho) hehkuu tämän käsittelyn jälkeen 🙂

  47. Erika sanoo:

    Mulla paras kikka on ollut se, että oon pitänyt meikittömiä päiviä aina silloin tällöin (tai laittanut pelkästään silmämeikin). Jopa meikitön viikko on luonnistunut ja sen jälkeen huomaan kyllä ihon hehkuvan taas ihan eri tavalla kuin ennen (: Suosittelen ehdottomasti testaamaan <3

  48. Meri sanoo:

    Oman ihotyypin tuotteet, meikkien puhdistus hyvin pois kasvoilta ja sännöllinen kuorinta! 🙂

  49. Noorat sanoo:

    Hyvät unet! 🙂 näkyy välittömästi kasvoilta, jos on nukkunut liian vähän.

  50. Amanda sanoo:

    Paras vinkki on että muistaa antaa ihon välillä hengittää, ja antaa sen vain olla. Meikkitön päivä ❤

  51. Iris sanoo:

    Joka iltainen naamapesu ja ehdottomasti ruokavalio!

  52. Elisa sanoo:

    Vesi, terveellinen ravinto, stressitön elämä ja hyvät ihonhoitotuotteet! 🙂

  53. Oona sanoo:

    Stressi näkyy ainakin mun kasvoilla tosi helposti, joten mun vinkki ois koittaa ottaa asiat rennommin niin ihokin voi paremmin 😀

  54. Anna sanoo:

    Runsas vedenjuonti ja mahdollisimman usein meikittömiä päiviä

  55. henza sanoo:

    Itsellä toimii parhaiten puhdistus ja kosteutus aamuin illoin!

  56. Emilia sanoo:

    Paras vinkkini on hyvät yöunet, jokapäiväinen puhdistus ja kosteutus itselle sopivilla tuotteilla ja riittävä vedenjuonti. 🙂

  57. Mira sanoo:

    Veden juonti, riittävät yöunet ja ravinto!

  58. Hanna sanoo:

    Kaikki lähtee monipuolisesta ja terveellisestä ruokavaliosta! Puhdistan päivän meikit kasvomaidolla, aamuisin huuhtelen vain vedellä. Aamuin illoin kosteusvoide. Mielestäni meikkivoide suojaa osaltaan hieman ympäristön saasteilta, ja lisäksi katson että voide sisältää aina UV- suojan. Erittäin kuivan ihon omaavana teen aina välillä rasvapesun perusvoiteella! 🙂

  59. L sanoo:

    Liikunta on ainakin itselläni parantanut kasvojen ihon kuntoa. Joskus luin, että voisi johtua mm. siitä, että säännöllinen liikunta voi vähentää mieshormonitasoja naisilla, joiden mieshormonin tuotanto on tavallista runsaampaa. Mieshormoni siis aiheuttaa hormoniperäistä aknea.

  60. Janniina sanoo:

    Opiskelen parhaillaan kosmetologiksi ja sen minkä voin todeta on se että kaikista tärkeintä kasvojen hoidossa on juurikin se kotihoito: Hyvät putsarit, päivä + yövoide (kosteusvoide), silmänympärysvoide, jonka käytön olisi hyvä aloittaa jo silloin kun aloittaa meikkaamisen, kuorinta + naamio 1-2 x vkossa ja tärkeintä on juurikin niinkuin Aino sanoi se mitä syöt, riittävä unen ja veden saanti ja raitis ilma.

  61. Oman lainen sanoo:

    Kaikki ovat jo sanoneet nuo: veden juonti, terveellinen ravinto ja uni. Lisäisin tähän vielä stressittömän elämän. Kun elämässä menee hyvin, ja stressi hormoonit eivät hyrrää, voi ihokin paremmin. Omasta itsestä huolehtiminen kokonaisvaltaisesti näkyy siis ihossakin. Liikunnan ilo, parasta stressin ja ihon hoitoa!

  62. Sannukka sanoo:

    Säännöllinen kuorinta ja vedenjuonti pitävät ihon raikkaana! 🙂

  63. Riia sanoo:

    Hemmottelin itseäni viikonloppuna turvenaamiolla ja epäilyjeni jälkeen tulos oli yllättävä. Iho muuttui pehmeäksi ja kuulaaksi. Luonnonmukaisuutta peliin!

  64. KAura sanoo:

    Veden juonti, katsoo mitä suuhunsa laittaa sekä säännöllinen huolellinen puhdistus ja riittävä kosteutus.

  65. Milja sanoo:

    Kyllä vaan ne riittävät yöunet on paras kauneudenhoitokikka 🙂

  66. Mari sanoo:

    Ihonhoito lähtee sisältä, eli riittävästi vettä ja puhdasta ruokaa. Lisäksi kerran viikossa kuorinta+naamio ihotyypin mukaan sekä yksi meikitön päivä.

  67. Tanja sanoo:

    Säännöllinen ulkoilu pitää ihon raikkaana ja kuulaana. Ja toki pitää muistaa juoda riittävästi vettä ja syödä paljon hyviä rasvoja, kuten avokadoja, pähkinöitä, oliiviöljyä ym. Ja ainakin itsellä huomaa heti ihosta jos stressiä pukkaa! 😀

  68. pipsa sanoo:

    Tuurista kiinni milloin sattuu hyvä ”naamapäivä”
    Mutta tärkeetä on ihon puhdistus, kosteutus ja ettei räpläile naamaa koko ajan 😀

  69. sini sanoo:

    Aamu alkaa veden juonnilla ja jatkuu pitkin päivää. Viimeistään illalla naaman pesu päivän pölyistä ja liasta. Aina ei jaksaisi mutta kyllä se kannattaa!

  70. AnnaK sanoo:

    Oon tosi huono hoitamaan ihoa millään tuotteilla, ja se unohtuu yleensä viimeistään siinä vaiheessa kun tuotetta pitäisi ostaa lisää 😀 ruokavaliolla nyt on tosi suuri merkitys sille millanen mun iho on. Ihan näistä ihonhoito tuotteista liputan eniten kaikkia kuorinta-aineita. Ne tekee ihosta ihanan pehmeän ja iho pysyy hyvässä kunnossa!

  71. Marine sanoo:

    Ehdoton ykkösvinkki ihonhoitoon on riittävä vedenjuonti ja puhdas terveellinen ruoka. Perusteellinen kasvojen puhdistus iltaisin, aamuisin riittää kasvovesi. Hyvä omalle iholle sopiva kosteusvoide ja mahdollinen seerumi yökäyttöön. Jos haluaa vielä hifistellä niin kuorinta ja naamio kerran viikossa. Ja tietenkin kosmetologilla ajoittain käyminen. Näillä pääsee jo hyvin eteenpäin.

  72. Mira sanoo:

    Oikeanlaiset ihonhoitotuotteet omalle iholle, eli tietoisuus siitä, onkon iho kuiva, rasvoittuvs vai sekaiho. Lisäksi säännöllisyys puhdistuksessa ja kosteutus. 🙂

  73. Eeva sanoo:

    Kuivan ihon omaavana omat vinkit liittyvät myöskin riittävään kosteutukseen – sisäisesti vettä ja hyviä rasvoja, ulkoisesti ihon kuorintaa ja rasvailua omalle iholle sopivilla voiteilla.

  74. Iiris sanoo:

    Riittävä kosteutus puhdistetulle iholle sekä meikin alle!

  75. HM sanoo:

    Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, vesi vanhin voitehista ja tasapainoinen elämä. Siinä se yksin/monimutkaisuudessaan 🙂

  76. Patricia sanoo:

    Juo paljon vettä ja pese aina meikit pois ennen nukkumaanmenoa.

  77. Kristiina sanoo:

    Kasvojen säännöllinen pesu ja kosteutus ovat tärkeimmät. Uskon myös, että veden juonti ja terveelliset elämäntavat auttavat pitämään ihon hyvässä kunnossa. Ja riittävä uni!

  78. alisa sanoo:

    Paras vinkkini on hankkia suolasaippua, jolla kasvot voi meikkien putsauksen jälkeen pestä. Suolan voi myös jättää vaikuttamaan kasvoille vaikka yön yli, jolloin aamulla kasvot pestessä iho on todella pehmeä 🙂

  79. Linda sanoo:

    Mun vinkki on jokapäiväinen ihonpuhdistus ja kosteutus yhdistettynä puhtaaseen ruokavalioon 🙂

  80. Emmi sanoo:

    Ihon hyvä puhdistus ennen nukkumaanmenoa ja aamulla. Joskus nuorempana tuli nukuttua meikit kasvoilla ja se kyllä tuntui ihan hirveältä aamulla. Onneksi olen tämän edes vanhemmiten oppinut. 🙂

  81. Kati sanoo:

    Tarpeeksi hyvänpuhdistusaine

  82. johanna sanoo:

    omegat, paljon vetta ulkoilma ja kasvovesi 🙂

  83. Jenna sanoo:

    Kasvojen puhdistus aamuin illoin ja kasvoveden käyttö! Lisäksi riittävä kosteutus. Myös manteliöljyn oon todennut hyväksi ihon hoidossa niin kasvoille että kropalle 🙂

  84. Sirpale sanoo:

    Paras ihonhoitovinkki on puhdas ruokavalio 🙂

  85. Sanna kakkuri sanoo:

    Puhtaalla Ruokavaliolla oon saanu kasvot parempaan kuntoon ja veden juonnilla. 🙂

  86. Teija sanoo:

    Liikunta, ravinto ja riittävä lepo kulkevat käsi kädessä

  87. Sue sanoo:

    Kasvojen pesu vedellä heti hikoilun jälkeen. Ei meikkivoiteita, kerran viikossa kuorinta, ja puhdistusaineella pesu vain treenipäivinä, jonka jälkeen kasvovesi + kookosöljy kasvoille ja unta palloon!=)

  88. Roosa sanoo:

    Riittävä vedenjuonti, puhdas ja monipuolinen ruokavalio (hyvät rasvat!!) ja ulkoilu.:)

  89. Laura sanoo:

    Veden juominen, sekä terveellinen ja monipuolinen ruokavalio!

  90. Miiu sanoo:

    Kuorinta ja naamio kombo ulkoisesti, sisäisesti veden juonti ja tietty säännöllisyys

  91. Paula sanoo:

    Kevyt ja hengittävä meikki ja sen perusteellinen puhditus, monipuolinen ruokavalio ja liikunta.

  92. Elisa n sanoo:

    Veden runsas juominen ja terveellinen ja monipuolinen ruokavalio.

  93. Heleve sanoo:

    Vesi, ruokavalio ja kasvojen pesu aamuin illoin.

  94. Riina sanoo:

    Ehdottomasti aina kun mahdollista niin yrittää pitää naaman mahdollisimman puhtaana, eli meikittömänä! Meikkien runsas käyttö (varsinkin nukkuessa tai treenatessa) aiheuttaa naamaan enemmän epäpuhtauksia kuin uskoisikaan.

  95. jasmin sanoo:

    puhdistus aamuin illoin, pitkät yöunet ja kunnon hikoilu lähes päivittäin

  96. Alanen sanoo:

    Puhdistus on tärkein! Jos treenaa ja hikoilee paljon pitää olla supertarkka ihon puhdistuksessa. Hikinäppyjä alkaa muuten tulemaan helposti varsinkin ohtaan ja hiusrajaan.

  97. Emma sanoo:

    Sauna! Löylyjen jälkeen kuorinta ja ihotyypille sopiva naamio.

  98. Laura sanoo:

    Vedenjuonti!

  99. maikki sanoo:

    Hyvä puhdistus ja voiteet, riittävästi nestettä ja unta 🙂

  100. Laura sanoo:

    Mahdollisimman puhdas ruokavalio hyvillä rasvoilla kuorrutettuna! Sitä on välillä vaikea uskoa, mutta aina kun oon pitänyt rasvapainotteisempia ruokavaliokausia, on iho paljon parempi. Ei tule niin paljon uusia näppyjä ja iho hehkuu. Ikinä koskaan ei meikit naamassa nukkumaan (sen kyllä huomaa seuraavana päivänä jos näin on toiminut) ja puhdistus- sekä hoitotuotteissa juuri tuo simppelyys, niin iho ei saa jatkuvasti shokkeja että mitä tavaraa siihen taas ollaan tunkemassa 😀

  101. Anne sanoo:

    Mun paras ihonhoitovinkki on, että kosteutusta puhdistuksen jälkeen ei pidä unohtaa! Opin itse tämän kantapään kautta, kun en aina kosteuttanut ihoa luullen sitä ”extrajutuksi”. Kun otin kosteutuksen mukaan, ihon kunto parani saman tien!

  102. anna s. sanoo:

    Ruokavalio ja päivittäinen ihonpuhdistus 🙂

  103. hilkka sanoo:

    Vedenjuonti, ihon säännöllinen puhdistus ja terveelliset elämäntavat.

Kommentoi