RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ

Meillä jokaisella tulee varmasti joskus hetkiä, jolloin tuntee itsensä surkeaksi ja saamattomaksi. Riittämättömäksi. Jollekin se on sitä, että turhautuu kun yrittää kovasti oppia jotain, eikä siitä tule mitään. Jokapaikanhöylät inspiroituvat asioista nopeammin kuin mitä ehtivät toteuttaa, sitten harmittaa kun ei kykene tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Tuntee itsensä riittämättömäksi, vaikka on rakentanut itse itselleen oravanpyörän haalien liikaa tekemistä. Toiset lannistuvat riittämättömyyden tunteen alle ja päättävät, että jos en kerran kuitenkaan mitään osaa enkä opi, en jaksa edes yrittää. Riittämättömyyden tunne on kuitenkin vain tunne, eikä se määrittele kuka olet. Se on tunne, joka kuvastaa vain sitä, mihin itse sillä hetkellä keskityt. Etenkin meillä naisilla, tunteet kun saattavat heitellä joskus laidasta laitaan, kannattaa muistaa, että huonot fiilikset ja tunteet ovat vain tunteita, jotka menevät kyllä ohi, jos niitä ei ala vatvoa liikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä minä ainakin mietin aina välillä paikkaani tässä maailmassa ja myös sitä, että mitä oikeasti haluan. Viime aikoina oon käynyt läpi jotain henkilökohtaista kriisiä ja pää on ollut sellainenkin ajatusten täyttämä sekamelska. Tiedän kyllä omat vahvuuteni ja tällaisilla hetkillä täytyy vain pysyä positiivisena ja pyrkiä keskittymään asioihin joista nauttii. Jos jotain oon oppinut niin sen, että loppupeleissä täällä eletään vain itselleen, eikä kannata ottaa liikaa paineita ympäristön aiheuttamista vaatimuksista. On aika helpottavaa kun päästää irti kaikesta ”mitä pitäisi tehdä” ja miettiä sen sijaan, mitä oikeasti haluaa.

Edelliseen postaukseen palatakseni, riittämättömyys on varmasti paljon yleisempää nykyään kuin vaikka kymmenen vuotta sitten. Mainitsin, että medialla on varmasti suuri vaikutus, etenkin lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole vielä kovin tarkkaa käsitystä itsestään ja paikastaan täällä. Ennen olit makee tyyppi kun sulla oli Fruit of the loomin huppari, nyt oot makee vain jos sulla on tuhansia seuraajia instagramissa. Jo lapsena joudut tehdä itsestäsi brändin, jotta menestyt. Elämä rakennetaan helposti kuvitteelliseksi, sellaiseksi millainen sen tahtoisi olevan. Tämä taas ajaa meitä riittämättömyyden tunteeseen ja riittämättömyyden tunne ajaa suorittamaan elämää. Suorittajasukupolvi on syntynyt. Mitä stressaantuneempi ja kiireisempi olet sen hienompi homma. Emmä kato kerkee mitään lomaa pitää, kun mun kalenteri on ihan buukattu ja hirvee stressi muutenki!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oletteko joskus miettineet, millainen olisi ideaaliminä, eli paras versio itsestäsi? Vaikuttaisiko siihen ulkoiset seikat tai vaikka se mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta? Liian usein vertaamme itseämme toisiin, jolloin helposti tuntee huonommuuden tunnetta. Haluatteko tietää miksi? Usein emme tiedä tästä ihmisestä kuitenkaan kaikkea. Voi olla, että olet nähnyt vain pintakiillon, etkä tiedä millaisten asioiden kanssa tyyppi painii oikeasti. Kaikilla meillä on ne hyvät ja huonot hetket ja asiat elämässä. Tämän takia ei koskaan kannata verrata itseään ja paremmuuttaan muihin.

Kaikki ovat varmastii kuulleet motivaatiolauseen ”be the best version of yourself”, tässä lauseessa on oikeasti hyvä sanoma! Mieti ja korosta omia vahvuuksiasi ja kehitä heikkouksiasi, jolloin voit varmasti olla itsevarma ja tyytyväinen. Ulkonäön tai ulkoisten seikkojen ei tulisi arvottaa ketään paremmaksi kuin toinen. Okei, pelkällä hyvällä ulkonäöllä voi nykyään päästä pitkälle, ainakin instagramissa 😉 Se ei kuitenkaan todellakaan ole ainoa keino menestyä. Itsevarmuus, päättäväisyys ja periksiantamattomuus ovat mielestäni paljon hienompia piirteitä kuin ulkonäkö ja nämä piirteet ovat meidän kaikkien saatavilla, jos itse haluamme.


5 Responses to “RIITTÄMÄTTÖMYYDESTÄ”

  1. Aino sanoo:

    Täällä juuri kuvailemasi suorittajatyyppi! Mitä täydempi kalenteri, sitä parempi. Ahdistun helposti, jos jollekin päivälle ei ole mitään ohjelmaa. En tiedä mistä moinen tapa on edes tullut, mutta olisi ihan kiva osata myös rentoutua välillä.

  2. Jeilou sanoo:

    Itselläni monet asiat ovat loksahtaneet paikoilleen ja ajatukset ”pitäisi sitä ja olla tätä” haihtuneet kun minusta tuli äiti. Olen monesti miettinyt kuka tässä kasvattaa ja ketä…=D

  3. Hei sanoo:

    Kiitos tekstistä, se tuli juuri oikeaan saumaan! Täälläkin on viime aikoina käyty jonkinnäköistä kriisiä, en oikein osaa pukea sanoiksi sitä fiilistä. Pohdin omaa olemassaoloani, mietin, miksi elän niin kuin elän, haaveilen ja kaipaan uusia mukavia tuulia.

    Kuitenkaan uusia kivoja juttuja ei voi itse vain niin helposti haalia, toivoisi, että niitä vaan tulisi eteen kuin sattuman kauppana. Kuitenkin, olen miettinyt myös, pitäisikö itselläni vain tehdä joku radikaali muutos, nähdä se vaiva ja ottaa riski…ehkä se toisi mukanaan kaivattua vaihtelua. Päässä on kuitenkin niin epämääräinen hattara, että on vaikea lähteä tavoittelemaan, kun ei tiedä mitä haluaa. 😀

    No, ehkä se on vain tämä syksyn tulo, joka laittaa pohtimaan. Kuitenkin asiat on perushyvin, on opiskelupaikka, katto pään päällä jne. Pitäisi kai olla kiitollinen, mutta kun tarpeeksi pitkään noista perusrutiineista asioista on nauttinut, alkaa pää keksiä uusia haasteita, se sallittakoon kai. Tulipas pitkä teksti, mutta kirjoituksesi tosiaan taas sai taas ajattelemaan ja kirjoituskanavat auki!

  4. Julle sanoo:

    Musta tuo be the best version jne. -mietelause vain pahentaa riittämättömyyden tunnetta. En kyllä jaksa joka päivä yrittää suorittamalla kaivaa itsestäni parhaita puolia vaan päinvastoin olisi hyvä tajuta että jotkin päivät vain ovat sellaisia että ottaa päähän eikä mitään saa aikaiseksi. Voi opetella ajattelemaan että tämä päivä nyt meni miten meni mutta huomenna taas jaksan suorittaa ja yrittää.

  5. Veera sanoo:

    Tämä aihe on varmaankin juuri sellainen, josta 15 vuoden päästä osataan jo kirjoittaa kirjahyllyittäin jotain järkevää. Ennen tosiaan oli niin paljon helpompi olla cool, ja ihan pelottaa, miten uusi ilmiö tällainen yksilön identiteetin julkisuus vielä on. Oon aika varma, että tämän ilmiön hedelmää saadaan keräillä vielä tulevaisuudessa erinäisillä vastaanotoilla.. Samalla yksilöllisyyden korostaminen on jollain tavalla riistäytynyt käsistä: eikö meidän olisi helpompi elää, jos aidosti välittäisimme myös muista emmekä vain omista tavoitteistamme?

    Joka tapauksessa, mitä itse olen oppinut (kantapään kautta stereotyyppisenä innostuja-suorittajana) on, että toisten ihmisten arvojen mukaan eläminen on valtavan kuluttavaa. Oma elämäni alkaa hiljalleen helpottua, kun pysähdyn tasaisin väliajoin arvioimaan, mitkä ovat ne arvot, joiden pohjalta oikeasti haluan elää. Vaikka kuinka yrittäisi olla immuuni esim. omien vanhempiensa toiveille, voi näitä arvoja tiedostamattaankin helposti seurata omassa elämässään.

    Ja sitten välillä on ihan tervettä oikeasti hukata se puhelin, olla katsomatta millaista elämää muut elävät ja hyväksyä se, että oma elämä voi ihan oikeasti olla välillä hiton tylsää ja väritöntä ja se on ihan ok. Samalla voi päästä eroon turhasta kateudesta ja ymmärtää, että toisen onni ei ole itseltä pois. Yksinkertaisilta kuulostavia juttuja, mutta kuitenkin niin mielettömän hankalia hallita. Mitä enemmän näistä puhutaan, sen parempi! 🙂

Kommentoi