TESTISSÄ PROTEIINIKARKIT & PROTEIINIJÄÄTELÖ

Voi jestas mikä päivä! Minuuttiaikataululla menty siitä saakka kun oon sängystä noussut aamulla ja nyt vasta ehdin istahtaa tähän koneelle. Nyt vaan ruokaa tulille ja postausta ulos niin sitten voi alkaa miettiä taas nukkumaan menoa. 😀 Tänään ajattelin kirjoitella hieman tuotetestauksista, joita tuli ikään kuin vahingossa testailtua viime viikolla!

IMG_0439

Kävin siis viime torstaina pitkästä aikaa Fitnesstukussa ja törmäsin siellä Pandyn uusiin (?) proteiinikarkkeihin. Kyseessä on siis täysin sokerittomat karkit, jotka sisältävät proteiinia ja BCAA aminohappoja. Yhdessä pussisa on noin 190 ckal, 16 grammaa proteiinia ja 4 g BCAA:ta. Makuja on tällä hetkellä kaksi ”soda shakers” ja ”sura vikter”.

Olin kuullut näistä jo aiemmin, mutta pääsin maistamaan tuotetta vasta tukussa käydessäni. Suhtaudun ehkä hieman skeptisesti tällaisiin, mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti mausta. Molemmat maut olivat hyvin karkkimaisia, enkä tiedä olisinko erottanut aidosta, jos en olisi tiennyt että kyseessä on proteiinikarkki. Maku on siis todella onnistunut ja etenkin jos tykkää kirpeistä karkeista niin nämä ovat tosi jees. Itse liputan enemmän salmiakkia ja suklaata, mutta kyllä nämäkin menivät parempiin suihin! 😀

Useinhan jos jokin kuulostaa liian hyvältä, tulee aina jokin mutta. Se sama mutta tulee myös tässäkin tapauksessa, nimittäin karkit aiheuttavat herkkävatsaisille melko varmasti ilmavaivoja/ongelmia. Koen, että itselläni on aika kestävä vatsa ja sain silti hieman vatsanväänteitä näiden syömisen jälkeen. Suosittelen siis aloittamaan hyvin pienellä määrällä ja testaamaan miten sopivat omalle pötsille. Pussin hinta oli Fitnesstukussa 3,50 € ja pussin koko on siis 80 grammaa. Luultavasti kokeilu jäi tähän yhteen kertaan, sillä en koe että mulla on mitään tilannetta, missä näitä tarvisin, vaikka maku hyvä olikin. Ei jatkoon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava tapaus on hyvä esimerkki siitä, miten somen maininonta toimii! Olin nähnyt yllä olevan purkin instagramissa isojen kehujen kera. Sama purkki nökötti myös tukun hyllyssä alennettuun hintaan. Aluksi ajattelin, että valmistan mielummin itse jäätelöni sillä tällaiset jauhot sisältävät usein hirveesti kaikkea turhaa. Kassalla ollessani satuin kysäisemään tuotteesta jotain ja kun myyjä kehaisi sitä kovasti niin yhtäkkiä päätinkin napata purkin messiin, ilman että kurkkasin edes takana olevaa ainesosaluetteloa. Ajattelin, että mies nyt ainakin varmaan vetelee jos en itse kelpuuta..

Aavistukset osuivat oikeaan, sillä kotiin päästessäni huomasin että annoksessa (50 grammaa) jäätelöjauhetta on jopa 21 g sokeria. Myös ainesosaluettelo aika ”vakuuttavan” pitkä. Päätin kuitenkin kokeilla tätä juhannuksena ja valmistus oli todella helppoa. Jauhe sekoitetaan nesteeseen ja laitetaan pakkaseen jäätelöitymään tunniksi pariksi. Myös maku oli todella herkullinen. Valitsin itselleni tuon vanilla limen, koska pidän usein vaniljaisista mauista. Tuote sopinee perus bodarille, jolle proteiinit ovat ”the thing”, eikä sokerikaan niin pelota. Tälla saa ainakin herkkupäiviinkin protskua! Haha. Mun kohdalla: Ei jatkoon.


11 Responses to “TESTISSÄ PROTEIINIKARKIT & PROTEIINIJÄÄTELÖ”

  1. Ronja 15v. sanoo:

    Moikka Aino! Osaisitko kertoa millaisella treenillä ja ruolla saisi mahd. kapean vyötärön edestä ja varsinkin sivuprofiilista? Haluaisin kuitenkin myös, että vatsalihakset erottuisivat, mutta ymmärtääkseni vatsalihasten tekeminen leventää vatsaa ainakin sivusta katsottuna. Ylim. ja lisätty sokeri ja muut herkut ja roskaruoka ei kuulu ruokavaliooni ollenkaan.

  2. Jenna sanoo:

    Karkki ei ole karkki jos siinä ei ole sokeria 😀 En ole koskaan ymmärtänyt näitä ”terveys”versioita eri herkuista. Jos ei voi syödä edes 80g tavallisia karkkeja, niin kannattaa sitten olla syömättä kokonaan!

    • ainorouhiainen sanoo:

      No mä en ajattele ihan noin suppeasti, tai siis käytän kyllä terveysversioitakin, koska osa maistuu tosi hyvälle ja niillä voi korvata huonompia juttuja. Karkin suhteen oon kyllä kauan sitten päätynyt siihen että parempi olla kokonaan syömättä 😀 😉

      • Jenna sanoo:

        Jokaisella meillä on oma tapa ajatella, en koe ajattelevani mitenkään suppeasti. Jotenkin vaan on huvittavaa kun jengi puhuu vaikka jäätelöstä ja oikeasti syö jäädytettyä banaania. Äläkä ymmärrä väärin, on sekin hyvää ja varmasti parempi vaihtoehto tavalliselle jäätelölle. Pointti oli vaan se, että kaikille herkuille on nykyään joku terveellisempi versio. En tarkoita, että se olisi huono asia.

        Mä itse syön silloin tällöin ihan normaaleja irtokarkkeja tai jäätelöä jos siltä tuntuu. Mielestäni ruokavalioni on silti ihan kunnossa. 80/20 suhde sopii mulle, kaikille välttämättä ei. Tasapaino on kaiken perusta, silloin ei tarvitse etsiä korvaavia herkkuja 😉

        • ainorouhiainen sanoo:

          Juurikin näin! Mun tasapaino tarkoittaa taas erilaista tyyliä ja niinhän se pitää mennä, että löytyy just se itselle toimivin tyyli! 🙂

  3. Jennun sanoo:

    Kiitos rehelllisestä yhteenvedosta!! 🙂

  4. sari sanoo:

    Heips!
    Mä en pysty syömään juurikaan mitään noita ns.terveys/proteiini herkkuja..menee pötsi ihan sekasin ja alkaa mätänemään sisältäpäin et ihan itteekin inhottaa 🙂 protskujauhekkin pitää olla mahdollisimman puhdasta ja ilman makeutusaineita, se on vähä sääli kun niissä olis makumaailma kiva joihinkin juttuihin esim. Ainon jätskin tekoon. Jussina ostin vähän irttareita, mutta vähän ja tarkoin valikoituja (melkosta taidetta tuo valintaprosessi :))mitä harvemmin mä karkkia/herkkua syön niin sitä harvemmin mun mieli tekee!

  5. Elsu sanoo:

    Moikka! Mietin tuota sun Fatburn-ohjelmaa. Miten tuo käytännössä toimii, siis kun sen ostaa, niin onko ohjeet nähtävissä vain sen 8 viikkoa, vai pystyykö niihin palaamaan koska vain? Mulla ei ihan vielä ole mahdollisuutta käydä salilla, mutta ruokavalio kaipailisi siistimistä rankalla kädellä! Siksi mietinkin tätä, jos liikunnan ottaa myöhemmin mukaan, niin meneekö ohjeet ohi? Ja onko tää semmonen ohjelma jota ”tulee noudattaa vain tietyn ajan” vai onko se lähempänä sellaista, josta voi tehdä uuden elämäntavan? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Eli siis ohjelmat ovat siellä sivulla ”ikuisesti” ja voit käyttää niitä milloin itse haluat. Ohjelma on sellainen josta tehdään uusi elämäntapa, eli kun oot päässyt haluamaasi tulokseen, nostat pikkuhiljaa ruokamääriä ja voit muuten jatkaa samalla rungolla mutta rennommin =)

      • Elsu sanoo:

        Voi kiitos vastauksesta! Uskon että lähtee viimeistään huomenna ostoskoriin 🙂 Ajatuksena nyt kesällä reenailla pihalla ja syksyllä sitten painella salille, hyvä juttu (: Varmaan pelkällä ruokavaliollakin saa ainakin alkuun tuloksia, jos ei näkyviä niin psyykkisiä (:

Kommentoi