ENSIMMÄISEN DIEETTIVIIKON TULOKSET

Ajattelin alkaa summailemaan jokaisen viikon jälkeen hieman tuntemuksia ja tuloksia. Takana on siis ensimmäinen viikko tarkalla ruokavaliolla. Tämä dieetti ei tule olemaan pitkä, sillä ajattelin tosiaan seurailla miten kroppa reagoi ja koska pudotettavaa ei ole mitenkään liiaksi, tulee tämä olemaan melko lyhyt rupeama.

diet

Jälleen kerran on tullut todettua, miten paljon suunnitelmallisuus auttaa asiassa kuin asiassa. On niin helppo toimia kun on valmis suunnitelma ja vaikka alussa homma tuntui hieman tahmealta, jo parin päivän jälkeen kaikesta oli tullut rutiinia. Itse olen tietysti syönyt samalla tavalla jo aikaisemmin, uusi juttu oli ruokien punnitseminen ja viidesti päivässä syöminen. Olen tottunut syömään harvemmin ja ennemmän kerralla, joten aluksi tuntui siltä, että täytyy olla jatkuvasti syömässä. Kuitenkin kun annoskoot ovat maltilliset, alkaa siihen tottua aika nopeasti, sekä alkaa myös tuntemaan nälkää nopeammin, pienemmän annoskoon vuoksi. Suunnitelemassani ruokavaliossa on sama systeemi myös lepopäivinä, jolloin lepopäivinä ruokavalio toimii ikään kuin kevyenä tankkauksena muita päiviä varten.

Ruokavalioni koostuvat puhtaasta ruuasta, eivätkä sisällä hirveästi mitään hifistelyä, ainoa vaihtoehtoinen lisäravinne on proteiinijauhe haluamassaan versiossa. Kuten mainitsin jo aikaisemmassa postauksessa, on kokkailuun tullut panostettua enemmmän ja jokainen ateria on omalla tavallaan nautinto, eikös nuo yllä olevat kuvatkin jo sen kerro! 🙂

Collage_Fotor1

No mites ne tulokset? Ensimmäisellä viikolla painosta on lähtenyt -2 kg, mikä on aika paljon ja tiedostan toki, ettei noin nopea pudotus ole hyvä tahti. Usein kuitenkin juuri ensimmäisellä viikolla lähtee nesteet ja turhat pöhötykset liikkeelle, josta johtuu suurempi lukema. Koska lähtökunto oli jo ihan hyvä, olen huomannut lihaserottuvuuden parantumisen jo nyt. On tietysti aika motivoivaa nähdä näin nopeita tuloksia, ilman sen suurempaa työtä. Ruokaa on reilusti ja syön itse vielä itseäni suuremman painoluokan mukaan, suuren liikuntamäärän vuoksi. 🙂

Tänään on siis ollut erinomaisen kiva maanantai. Tuntuu, että energiaa olisi vaikka kuinka paljon ja toivotaan, että näin myös jatkuu. Nyt lähden katsastamaan autoani, pitäkää peukkuja että menee läpi! 😀


8 Responses to “ENSIMMÄISEN DIEETTIVIIKON TULOKSET”

  1. sari sanoo:

    Hei!
    Syömiset näyttää todella hyvältä ja runsaalta! En kyllä olisi uskonut, että susta lähtee viikossa tollasta määrää!! Oon vähän malttamaton luonne ja odotankin niin, niin kovasti tota ruokavaliota myyntiin tulevaksi!

    • ainorouhiainen sanoo:

      No en uskonut itsekään ja piti hieraista silmiä kun astuin puntarille. Ruokaa on kyllä uponnut hyvä määrä, eikä ole ollut mitenkään vaikeeta tai haastavaa, kunhan sai rutiinit rullaamaan. =)

  2. Sirpale sanoo:

    Kaksi kiloa on paljon, mutta siis ruuat näyttää maukkaalle :)! Mulla on omanlainen laihis, ko sain niin pahan allergisen reaktion, etten vain pystynyt kunnolla syömään kolmeen päivään…ja viikko on mennyt vähemmällä ruualla 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oon syönyt tosi paljon ja mietinkin että varmaan kun viilaa makrot kohdilleen ja syö riittävästi rasvaa, niin kroppa lähtee toimimaan ihan uudella vaihteella. 🙂 Tosin osa tuostakin on sitä nestettä!

  3. Laura sanoo:

    Valmiit ruokavaliot harvoin herättävät minussa sen suurempaa innostusta, koska olen enemmänkin kiinnostunut ravintoni sisällöstä kuin painonpudotuksesta. Lisäksi olen kasvissyöjä, mikä asettaa ruokavalio-ohjeille aina pientä lisähaastetta.

    Olen seurannut sun blogia jo jonkin aikaa ja allekirjoitan useimmat ajatuksesi ravinnosta ja olin tietty erityisen mielissäni siitä, kun kokeilit kasvissyöntiä (jonka sivutuotteena tuli myös hyviä reseptivinkkejä!). 🙂

    Alatko tehdä ravinto-ohjeita myös kasvissyöjille? Jos alat, harkitsen vakavasti kokeilemista!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei! Nyt alussa ruokavaliot ovat suunniteltu sekasyöjille, (onnistuu toki varioida kasvisverisoon jos tietää itse hieman miten korvata liha/kana/kala valmisteita) mutta tulen varmasti tekemään myös kasvisruokavalion, kunhan saan homman ensin liikkeelle. Muitakin toiveita/palautetta otetaan vastaan jotta kehitys menee oikeaan suuntaan!

      Sivustolle tulee osio, johon tulen lisäämään valmiita reseptejä, joita voi käyttää sellaisenaan ruokavalioon! =)

  4. Opiskelijabudjetti sanoo:

    Nam, herkulliselta näyttää annokset! Tulee vaan mieleen,että kylmasavulohet ja lihat jne on tosi kalliita, samoin erikoispastat. Voisitko laskea esim. Viikon dieettiruokien kustannukset? Osaisi arvioida onko varaa kyseiselle dieetille edes ryhtyä ja toisaalta näkisit, onko sinulla mahdollista muokata ruokavaliota niin,että edullisempi toteuttaminen onnistuisi.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Heippa! Ruokavalio koostuu pääasiassa perusraaka-aineista, ei esimerkiksi erikoispastoista, vaan vaihtoehtoja on myös niin että homman voi tehdä edullisesti. Ruokavaliosta riippuen, aterioilla on usein useampi erilainen vaihtoehto! =)

Kommentoi