SNICKERS BITES

Tekeekö mieli jotain hyvää, mutta ei jaksaisi alkaa kokkailemaan sen kummemmin? Tää saattaa olla monelle jo tuttu juttu, mutta ajattelin silti muistuttaa tästä ihanasta ja helposta herkusta, eli snickersiä muistuttavasta combosta, jossa yhdistyy tuore taateli ja suolaisen crunchy maapähkinävoi.

P3160368

P3160367

Homma menee niinkin yksinkertaisesti, että halkaiset pehmeän taatelin, poistat kiven, sivelet päälle hieman PB:tä ja heität suuhun. Yleensä sanotaan, että nää on niin makeita että muutama tyydyttää makeanhimon, mutta taitaa olla täyttä bullshittiä, sillä nämä jutut ei kyllä koskaan päde, ainakaan muhun. Lopussa voi laskea kivien määrästä, että montako sitä tulikaan napsittua! Nami nami.

P3160366


KOKO VARTALON SKANNAUKSESSA

Olen toiminut ”koekaniinina” eräässä testissä, missä ollaan tsekkailtu miten mun kroppa toimii ja missä kunnossa on ns. kokonaisvaltainen hyvinvointi. Kyseessä on siis Es-teck niminen laite, joka oli itselleni ainakin ihan uusi juttu. Sain tulokset eilen ja ajattelin raapustella hieman omia kokemuksia tästä projektista.

Lääkäri ja neurologi Albert Maarek on yhdessä matemaatikkojen ja tilastotieteilijöiden kanssa kehittänyt Es Teck skannerin voidakseen seurata lääkkeiden ja sairauksien vaikutusta kehoon.

Tämä on ainoa tekniikka, joka tänään, voi vaan muutamassa minutissa skannata elimistön järjestelmät ja elimet. Analyysi tarjoaa muun muassa kuvan aineenvaihdunnasta, ph-tasosta, tulehduksista, sydämmestä, verenkierrosta, happeen saannista, sokeri aineenvaihdunnasta, autonoomisesta hermostosta, välittäjäaineista, jne.

ES Tech voi varhain havaita häiriöitä sisäelimissä, ennen kuin vakava sairaus syntyy. Koko kehon ESG (ElektroSomatoGram) rekisteröidään samalla tavalla kun EKG edustaa sydämen kuntoa ja EEG aivotoimintaa. ESG:n kautta näet kehon toiminnot  ja voit seurata terveystilanteen muutoksia, sekä nopeasti nähdä, jos ja miten hoito toimii. Lääkärit käyttävät Es Teckiä useassa maassa.

Kone on lääketieteellisesti hyväksytty Euroopassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

kirkko3

Otettiin skannauksia viime viikolla muutaman kerran ennen ja jälkeen treenin ja testailtiin myös Lypowake-nimisen voiteen vaikutusta treeniin ja palautumiseen. Laite toimii myös kehonkoostumuksen mittaukseen ja sen tarkkuutta on verrattu DXA-laitteeseen. Sain myös arvion omasta energiankulutuksesta ja se yllätti kyllä jälleen. Tämän mittauksen mukaan kulutan ilman treeniä n. 2640 kaloria vuorokaudessa. Treenien kanssa voidaan siis päästä jopa lähelle 4000 kaloria, mikä on jo aikamoinen määrä.

Energiansaannin lisäksi tietysti ravintoaineiden kanssa saa olla aika tarkka. Pelkkä syöminen ei riitä, vaan ruuan tulee olla samalla mahdollisimman ravintorikasta energiaa, sillä suuri kulutus tarkoittaa myös suurempia määriä mikroravintoaineita ja mineraaleja. Tulenkin tekemään pieniä viilauksia nykyiseen ruokavalioon ja vaihdan esimerkiksi heraproteiinin hamppupohjaiseen täysin luomulaatuiseen protskuun. Myös questbarit ja muut teolliset patukat saa jäädä hetkeksi. Nyt mennään siis ilman makeutusaineita testimielessä ainakin muutaman viikon ja katotaan miten kroppa reagoi siihen. Tässä mulle hieman haastetta! 😀 Vinkatkaa kommenttiboksiin hyviä luonnollisia protskupatukoita/reseptejä jos sellaisia löytyy.

kirkko2

Tämän mittauksen mukaan mulla olisi siis vatsassa (paksusuolessa) jonkinlainen tulehdustila päällä, joka voi johtua joko runsaasta heran käytöstä tai sitten sen (+ patukoiden) sisältämistä makeutus- ja lisäaineiden määrästä. Tällaisesta taas tulee ylimääräistä stressiä keholle, mikä ei tietysti ole koskaan hyvä juttu. Myös hermosto oli joissain mittauksissa epätasapainossa, mikä viestii siitä että lepoa ja palautumista kaivattais hieman lisää. Tämä nyt ei sinänsä ollut mikään yllätys ja olenkin yrittänyt panostaa asiaan enemmän ja enemmän jatkuvasti. Myös mineraalien määrä oli hieman alakanttiin. Oonkin nyt voidellut itseni joka ilta magnesiumvoiteella päästä varpaisiin. 😀 Muuten kroppa toimii ja voi hyvin, eli kokeillaan pienillä viilauksilla katsoa jos saadaan optimoitua omaa energiaa ja unenlaatua vielä paremmiksi.

Faktahan tosiaan on, että kun treenimäärät nousevat pilviin, on se jo melko kyseenalaista terveyden kannalta. Tällaisilla määrillä ja tehoilla voisi siis helposti vetää itsensä piippuun. Mielestäni on tärkeää muistaa, että kun urheilee paljon, tulee keskittyä entistä enemmän ravinnon laatuun ja määrään. Myös unella on tosi suuri rooli hyvinvoinnissa ja palautumisessa. 🙂

kuvat: Riikka

vaatteet: Kari Traa (saatu)

kengät: Nike Roshe Run (saatu)


3 VINKKIÄ VAHVEMPIIN PAKAROIHIN

Olen huomannut viime aikoina kehitystä tuolla takalistossa ja en siis tarkoita (ainoastaan) ulkoista kehitystä, vaan sitä että treenit menee yhä paremmin sinne minne kuuluu ja pakaralihakset ovat vahvistuneet huomattavasti aiemmasta. Kerrattakoon, että mulla oli pitkään niin, että melkein kaikki alavartalon liikkeet tuntuivat ainoastaan etu- ja takareisissä, mutta ei pakarassa. Aloitin vuoden 2014 tammikuussa projektin, jonka tavoitteena oli saada lihastasapainoa paremmaksi, joten ihan mikään lyhyt prosessi tämä ei ole ollut. Kävin tuolloin kymmenen kerran paketin Fustraa, jossa keskitytään juuri tasapainoon sekä liikkuvuuden parantamiseen. Sen jälkeen aloinkin saamaan salitreeneissä pakaroita hereille, mutta nyt viime aikoina ei ole tullut kyykättyä isojen painojen kanssa, olen ainoastaan hyppinyt paljon plyometrisiä harjoitteita ja huomannut niiden tehoavan todella kivasti alavartaloon!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulla olisi muutama vinkki, joiden avulla olen itse kokenut kehittyväni. Ensimmäinen on liikkuvuus, eli jäykkä kroppa ei vain yksinkertaisesti taivu oikeisiin asentoihin, jolloin liikkeet menevät ihan reisille ja jäävät myös vajaiksi. Etenkin lonkankoukistajien kireys estää pakaraa (ja myös vatsalihaksia) aktivoitumasta. Mulla onkin nykyään hyvin monella omalla tunnilla (core, rpv, body, tbc) liikkuvuusliikkeitä juuri lantion alueelle. Me ei siis venytellä vaan tehdään toiminnallisia liikkuvuutta parantavia liikkeitä samalla kun treenataan. Huomaan suuren kehityksen myös jumppareissani. Mulla käy aika lailla vakkariasiakkaat ja on kiva huomata myös heidän kehitys tietyissä liikkeissä. On siis ihan hyvä tehdä liikkeitä kehonpainolla ja vasta kun liikerajat sujuvat kunnolla, voi lyödä painoja mukaan.

Toinen jumppiin liittyvä juttu on kuminauha. Mulla on siis RPV-tunnin lihaskunnossa kuminauha vastuksena ja sillä tehdään erilaisia loikkia, ojennuksia ja kyykkyjä. Etenkien kuminauhalla tehtävien eristävien liikkeiden kautta pakaran pienemmät lihakset aktivoituvat tehokkaasti. Olen siis oppinut hermottamaan oikeita lihaksia ja nykyään ne aktivoituvat helpommin myös ihan itsestään. Eli vaikka kehonpainolla, tai kumpparilla tehtävät liikkeet eivät itsessään välttämättä kasvata lihasta, silti ne vahvistavat niitä ja silloin oikeat lihakset on helpompi saada mukaan niissä kyykyissä tai hyppiessä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun pohja on kunnossa, alkaa kehitys näkymään ja tuntumaan. En ole tehnyt voimatreeniä alavartalolle mitenkään säännöllisesti, itseasiassa hyvin epäsäännöllisesti, mutta olen hyppinyt paljon! Edelleen noissa jumpissa tulee tehtyä todella paljon askelkyykkyhyppyjä, kyykkyhyppyjä, luisteluloikkia jnejne. Nytkin mulla on kankut kipeenä eilisen Bodyattack+spinnig yhdistelmän jälkeen. Spinningissäkin pystyy haastaa jalkoja voimaosuuksissa, kun latoo sitä vastusta niin että isot lihasryhmät huutaa hoosiannaa. Etenkin Bikini Bootcampin jalkapäivä on ollut yksi kehityksen kulmakivi, siinä kun keskitytään ainoastaan alavartalon treeniin ja se on puhtaasti plyo-treeniä alusta loppuun. 🙂

  1. Liikkuvuus kuntoon, etenkin lonkankoukistajat!
  2. Opettele aktivoimaan lihaksia kehonpainolla, kuminahan avulla tai pienillä lisäpainoilla!
  3. Eristävät liikkeet ennen treeniä aktivoivat halutun lihasryhmän hyvin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

kuvat: Riikka

trikoot, sukat, paita – Kari Traa*

takki – Haglöfs*

kengät – Nike Roshe Run*

*saatu


VAIHTELUA VÄLIPALALLE

Yksi kysytyimmistä kysymyksistä on, että mitä syön välipalaksi sekä usein myös toivotaan välipalavinkkejä jakoon. Omalla kohdallani ruokailurytmi on ehkä hieman erilainen kuin ns. normaalilla ihmisellä, sillä syön pääosin vain lämpimiä ateriota, mutta syön kuitenkin aina silloin tällöin myös kevyempiä välipaloja. Valmistin tänään pitkästä aikaa todella herkullista salaattia ja siitä voikin muunnella erilaisia aterioita. Salaatti toimii hyvin välipalana ja siitä saa ruokaisamman setin, vaikka treenin jälkeen nautittavaksi, kun lisää sekaan kikherneitä, kvinoaa tai pastaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iso kulhollinen herkkusalaattia:

  • 2-3 ruukullista tammenlehtisalaattia (luomu)
  • 80 g (1 pussi) tuoretta babypinaattia
  • 2 tomaattia
  • 10 cm siivu kurkkua
  • 2 punaista suippopaprikaa
  • purkki ananasta paloina
  • n. 400 g katkarapuja
  • 150 graavilohta
  • 4 keitettyä kananmunaa
  • 2 avocadoa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Super hyvää ja täyttävää!


VOIHAN HORMONIT..

Täällä on uusi viikko startannut erittäin mainiosti käyntiin. Tuntuu taas, että olen oma itseni ja samalla tunnen oloni kunnon tuuliviiriksi, näiden olojen vaihteluiden vuoksi. Välillä huomaa kyllä hormonien vaikutuksen mielialaan ja ihan kaikkeen. Etenkin jos tuntee kroppansa hyvin, huomaa heti kun joku ei ole ihan normaalisti.

Meillä naisilla on valitettavasti tämä joka kuukautinen ”kärsimys”, joka vaikuttaa omalla kohdalla aina välillä vahvasti myös mielialaan. Tällä hetkellä kuitenkin superhyvä fiilis ja odotan viikkoa innolla, sillä meillä lanseerataan myös uudet Les Mills ohjelmat. Itse aloitan urakan Bodyattackilla, jota oonkin tässä opetellut aamusta saakka. Ohjelma vaikuttaa näin ensisilmäyksellä hyvinkin tehokkaalta. Myös musiikit ovat suurimmaksi osaksi loistavia, jess!

vaskiluoto

Osasyy hyvään fiilikseen on viikonloppuna ladatut akut. Otin viikonlopun puhtaasti levon kannalta ja onnistuinkin aika hyvin. Lauantaina en edes liikkunut kotoa jumppien jälkeen mihinkään ja sunnuntaina tuli tehtyä kaikenmoista rentouttavaa. Kuten mainitsin aiemminkin niin palautuneen olo (sekä fyysinen että psyykkinen) huomaa valitettavasti vasta kun on päässyt tähän tilaan. Sitä saattaa puurtaa pää kolmantena jalkana ihan liian kauan ja todistella itselleen, että kyllä tää tästä kun vielä tuo ja tuo saadaan hoidettua. Fakta on kuitenkin se, ettei ne asiat tekemällä lopu ja niitäkin on huomattavasti mukavampi hoitaa kun energiatasot ovat kunnossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oon itse huomannut että oma fyysinen jaksaminen kantaa useasti paljon pidemmälle kuin psyykkinen, eli jaksaisin kyllä painaa vaikka kuinka, mutta jossain vaiheessa pääkoppa ei enää pysy mukana ja sitten tulee niitä fiiliksiä kun kaikki kaatuu päälle. Ei saisi koskaan aliarvioida henkistä hyvinvointia, sillä se on melkein tärkein kaikista. <3

Aurinkoista maanantaita kamut!

kuvat: Riikka