ONKO MUKA PAKKO?

Ootteko koskaan miettineet, miten suuri osa omasta päivästä menee asioihin, joita suoritetaan sen vuoksi, että pitää. Moniko asia päivässä on loppupepeleissä oma vapaaehtoinen valinta, tai asia jonka oikeasti haluaa tehdä, eikä vain siksi että täytyy, jonkun asian vuoksi.

Itse pidän rutiineista, mutta joskus tuntuu, että niihinkin saattaa jumittua hieman liikaa. Ajelin yhtenä päivänä töistä kotiin ja olin menossa kauppaan. Mietin ajaessani, että olis kiva käydä vaihteen vuoksi jossain toisessa kaupassa kuin missä yleensä käyn, mutta en voi….Sitten tajusin itsekin hullun ajatustyylin. Voin ihan hyvin mennä mihin kauppaan tahdon, mutta koska käyn aina samassa paikassa, tuntuu vaivalloiselta tehdä toisin. Tämä on aika pieni esimerkki, joka pätee kuitenkin hyvin moneen asiaan niillä, jotka ovat tottuneet rutiinien tahdittamaan arkeen.

graffiti

Jos palataan takaisin tekstin alkuun, niin veikkaan monen yhtyvän siihen, että oma elämä on pitkälti aikataulujen määrittämää menoa. Herätään herätyskelloon, koska pitää ehtiä töihin. Syödään aamiaista, vaikka ei olisi nälkä, ettei verensokeri heilahtele ja nälkä pääse yllättämään. Puetaan tietyn tyyliset vaatteet, koska töihin täytyy pukeutua tietyllä tavalla. Lounaalla syödään salaattia, koska pitää syödä terveellisesti. Töiden jälkeen väsyttää, mutta silti täytyy mennä salille, jotta pysyy kunnossa ja terveenä. Salin jälkeen täytyy vielä valmistaa ruokaa ja siivota, ettei olisi sotkuista.

Itse nautin arjesta ja myös noista rutiineista, mutta silti helposti sitä ajautuu rutiinien virtaan, jossa ei oikeastaan ehdi ajatella mitä oikeasti haluan tehdä, syödä tai vaikka treenata. Ei ehdi, koska täytyy jotain muuta. Nykyajan ilmiöksi on noussut myös se, että yritetään lopettaa suorittaminen suorittamalla, jolloin mennään kuitenkin taas metsään. Eli ikään kuin väkipakolla tehdään rentouttavia asioita ja nautitaan säästä/auringosta/ruuasta/herkuista jne jne. Olen ainakin itse törmännyt joskus oloon, jolloin ei oikeasti jaksaisi tehdä mitään, mutta koska ulkona on niin hieno keli, on siitä otettava kaikki irti. Kysymys kuuluukin, että minkä vuoksi? Ketä tämä teko loppupeleissä palvelee, jos alunperin ei edes haluaisi mennä sinne ulos.

Collage_Fotor

Mun esimerkit eivät ehkä ole kovin painavia asioita, mutta loppujenlopuksi pienistä asioista koostuu se rytmi ja oma arki. Joskus voi tietysti olla hyvä asia pakottaa itsensä tekemään jotain ja nauttia jälkeenpäin onnistumisen ja hyvänolon tunteesta. Ainahan ei tosiaan huvita mennä treenaamaan, mutta harvemmin sitä menemistä katuu kuitenkaan jälkeenpäin. Tämä on jotenkin niin laaja asia, että sitä on vaikea saada tekstin muotoon järkevästi. On tiettyjä asioita, joista on hyvä pitää kiinni, mutta toisaalta koko elämä ei saisi olla täytymistä. 

Mun on itse hyvin vaikea päästää irti suorittamisesta ja siitä että olisi aina langat käsissä. Myös viikonloppuisin ajatuksissa pyörii asioita, joita täytyy hoitaa ja huomioida. Oon yrittänyt miettiä mistä tämä johtuu ja tullut siihen tulokseen, että pelkään jollain tavoin epäonnistumista. Mitä jos en hoidakaan työtäni tarpeeksi hyvin ja olen muiden silmissä laiska ja kelvoton. Jos en päivitäkään blogia ja lukijamäärät tippuu ja koko blogin suosio romahtaa. Tämä on jollain tavoin outoa, sillä en kuitenkaan muuten ajattele kovinkaan paljoa sitä ”mitä muut ihmiset tekemisistäni ajattelevat”. Kai tämä on sitten se mun weak spot, pelkään olevani huono tai laiska, jos en ole jatkuvasti saatavilla. Ajattelen myös niin, että menestyäkseen täytyy uhrata paljon ja tämä ajatus voi taas joskus viedä sitä menestymistä vain huonompaan suuntaan, kun alkaa tehdä asioita väkipakolla.


13 Responses to “ONKO MUKA PAKKO?”

  1. Myy sanoo:

    Täällä toinen, joka pitää lankoja tiukasti käsissään. 😀 Ihan sama kuinka rättiväsynyt ja hapoilla välillä olisikin niin aina on tehtävä. Mulla rupeaa omatunto heti kiljumaan, jos en tee. Joku ihme päähänpinttymä, että on koko ajan oltava reipas, tehokas ja työteliäs.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ollaan me kyllä outoja 😀 Nyt vaan aletaan opetteleen rennompaa otetta kaikkeen! 😉

  2. ulla sanoo:

    Täällä samanlainen 🙂 . Oon huomannut, että saman ikäisillä arki pyörii paljo juurikin rutiineissa. Se helpottaa arkea. Nuoremmat elää vielä enemmän sellaista extemporee elämää.
    Itse rakastan arkiaikataulua. Mutta kyllä välillä irtiotto rutiineista tekee ihmeitä ja rentouttaa 🙂 .

    Ihanaa uutta alkavaa viikkoa ! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oon samaa mieltä, nimittäin nuorempana osasi ottaa kyllä asiat hieman rennommin. Kai tähänkin tottuu ja oppii ottamaan välillä myös iisii. =)

  3. Henna sanoo:

    Joo täällä kanssa yksi samanlainen. Mutta toisaalta kun olen ”antanut periksi” joskus niin olo on vaan pahempi kun ei jotain tee koska ei huvita. Pitää ottaa vuorokaudesta tietty tuntimäärä mitä tekee tiettyjä asioita ja lopun ajan tekee mitä huvittais tehdä oikeasti, kunnes taas on pakko mennä nukkumaan ajoissa. Jaksaa taas suorittaa seuraavan päivän 🙂

  4. Satu sanoo:

    Itselläni oli aina kesälomalla ihan hirveä pelko että koko ajan on hieno keli ja aurinko vaan paistaa. Koska sehän tarkoittaa sitä että täytyy ulkoilla/tehdä pihatöitä/matot ulos/uimaan/lenkille… Jotain pitäis tehdä koko ajan vaan siksi ettei se hyvä sää mene hukkaan! Nautin sateisista päivistä kun sai vaan huilata ja ladata akkuja, leipoa vaikka kakku ja nauttia siitä kirjaa lukien. Onneksi nykyään en enää koe samanlaista ahdistusta, vaan nautin lomasta ja levosta, oli keli mikä hyvänsä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hahah 😀 Tuo kuulostaa niin hassulta, mutta silti tututlta.

  5. Tanja sanoo:

    Hei!
    Nyökyttelin täällä koko ajan kun luin tekstiäsi. 🙂 Olen aina ollut suorittajaihminen. Koko ajan TÄYTYY tehdä sitä, tätä ja tota.
    Tällä hetkellä olen äitiyslomalla ja toki lapsen saaminen muutti aika paljon omaa suhtautumista joihinkin asioihin, mutta nyt kun tässä kotona ollaan oltu reilu puolisen vuotta, huomaan palaavani pikkuhiljaa siihen vanhaan minään, joka vain suoriutuu päivästä toiseen tekemällä tehtävän toisensa perään. Jotenkin luulin, että pääsisin siitä oravanpyörästä pois kun jäisin työelämästä ätiyslomalle, mutta olen tajunnut, että aivan sama mikä elämäntilanne on, niin minä suoritan elämääni tehtävä toisensa perään ja koko ajan mietin jo mitä seuraavaksi ja sitten taas sen jälkeen…Ääneen sanottuna tuo kuulostaa melko surulliselta, varsinkin kun nyt pitäisi nauttia tästä vauva-ajasta, ja ketä oikeasti kiinnostaa vaikka minulla olisi likaisia astioita tiskialtaassa tai vähän pölyä nurkissa. Vaikka järjellä osaa nämä asiat miettiä, silti vaan jotenkin se suorittaminen on iskostunut luonteeseen niin lujasti, että ei osaa elää muulla tavalla. Arvostan itseäni aika pitkälle kaiken tekemisen ja tekemättä jättämisen suhteen. Voi kun osaisi vielä joskus antaa vain olla ja nauttia niistä elämän pienistä asioista. Toki, olen myös hyväksynyt, että tämä on osa luonnettani ja onhan siinä myös hyviä puolia, kun on suunnitelmallinen ja ahkera ja tiedän, että työelämässä tällaista luonnetta taasen arvostetaan. Täytyisi vain oppia edes joskus päästämään irti. Ja hei, kyllä mä toki joskus otan myös ihan rennosti! 🙂 Liikunta on mulle aina ollut henkireikä, jota ilman en voisi elää.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Uskon, että suorittaminen on usein niin juurtunut tapa että se ei lopu vaikka lopettaisi työt, kuten sun tapauksessa. Asian tiedostaminen tietysti auttaa aina ja itse tapaan tehdä esim niin että kerran päivässä varaan itselleni noin tunnin aikaa kun annan aivojen levätä, eikä tarvitse tehdä mitään. Makaan usein piikkimatolla/nukun päikkärit ja tämäkin katkaisee hyvin päivän ja sitten taas jaksaa loppupäivän 😀

      Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..

  6. Tuija sanoo:

    Tämä teksti kolahti itseen aika vahvasti!. Nykyisin on vain niin vaikea olla tekemättä mitään koska heti tuntuu että on laiska/itsekäs/tylsä tai jotain muuta. Rentoutuminen ja siitä nauttiminen on loppujen lopuksi melko vaikeaa niin hullulta kuin se kuulostaakin!

  7. IinesK sanoo:

    Muistan pienenä, kun äiti ei ikinä antanut minulle rahoja, että saisin maksaa kaupassa, vaan sanoi: sitten kun olet aikuinen, niin saat maksaa kaupassa ihan tarpeeksi monta kertaa. Mun mielestä tämä kuvastaa sitä, miten aikuisena on vaan pakko tehdä kaikenlaista, vaikka aina ei huvittaisikaan. Olen yrittänyt karsia kaikenlaisia pakkoja, joten koti ei todellakaan ole tiptop, koska useimmiten en halua viettää vapaa-aikaani siivoten. Jos ruuanlaitto ei huvita, niin haen jostain ruokaa tai menen ravintolaan vailla omantunnon tuskia. Mieheni on samoilla linjoilla, joten emme edes harkitse omakotitalon ostoa, koska siinä olisi liikaa työtä. Monen mielestä olen varmaan laiska tai ehkä jopa etuoikeutettu, kun vietän vapaa-aikani lukien, urheillen ja kulttuurielämyksistä nauttien tai ihan vaan tekemättä mitään enkä stressaa asioiden tekemisestä tai siitä, että aina pitäisi tehdä jotain hyödyllistä ansaitakseen hetken tauon. Joskus toki toivoisin olevani hieman reippaampi touhuamaan, joten kultaisen keskitien ja itselleen sopivan tyylin löytäminen lienee aika vaikeaa.

    • Katri V sanoo:

      Tulin melkein kateelliseksi sulle 😀 . Oikeesti noinhan sitä pitäs just ajatella! Ihan hitosti väliä onko jokainen nurkka ojennuksessa, koska ainakaan meille ei ihan heti ole tulossa sisustuslehti kuvaamaan… Tottakai siisteys lisää viihtyisyyttä, mut itsekin huomaan välillä, että koko päivä menee murehtiessa sitä kun ei TAASKAAN ehtinyt siivoomaan paikkoja ja kello on jo paljon (ja pitäisi kuitenkin mennä nukkumaan jotta saa tarpeeksi unta).

Kommentoi