ELÄMINEN ON LIIAN KALLISTA

Raha, raha, raha ja raha. Tätä aihetta on tullut sivuttua aika vähän täällä blogin puolella, mutta eilen kaupassa pyöriessä en voinut välttyä huomaamasta miten kallista kaikki on nykyään. Siis ruoka. Ja etenkin erikoisemmat tuotteet sekä terveelliset ruoka-aineet. Täytyy myöntää, että oon aiemmin ollut sellainen, joka ei edes katso hintalappua, vaan ottaa sen mitä haluaa. Viime aikoina oon kauhistellut sitä rahan määrää mitä esimerkiksi pelkkään ruokaan menee. En väitä, etteikö terveellisesti pystyisi syödä myös edullisesti, mutta kun on tottunut tiettyyn tyyliin, on vaikea muuttaa sitä. Pitäisi varmaan opetella.

Collage_Fotor

Katselin eilen esimerkiksi noita kasvi- ja pähkinäpohjaisia juomia, joita tulee itsekin käytettyä. Litran kookosjuoma maksaa yli 3 €!? Pahintahan tässä on vielä se, että noista juomista on n. 90 % vettä. 😀 Tosiaan itsekin niitä käytän, sillä haluan kahviini jotain ja tulee niitä kätettyä muutenkin nesteenä monissa resepteissä. Yksi pieni salaattiruukku tammenlehtisalaattia maksaa lähemmäs 2 euroa ja mulla menee sellainen per ateria. Onneksi nuo (pakaste) vihannekset, kuten parsakaali yms. ovat hieman edullisempia.

Ruoka ei ole ainoa asia, mikä on herättänyt ajatuksia viime aikoina, sillä välillä tuntuu että tämä on yhtä selviytymistä, sillä kaikki on niin kallista nykyään. Voin sanoa tienaavani ihan hyvin ja silti huomaan, kuinka välillä menee tiukille. Mulle ei ole koskaan ollut mitenkään vaikea puhua rahasta. Sitä tulee ja menee joka kuukausi ja toisille sitä tulee vähän enemmän kuin toisille. Se, mikä ottaa päähän on verotussysteemi täällä Suomessa. On ihan järkyttävää, että täällä ei periaatteessa kannata tehdä töitä, sillä joudut maksaa niin ison siivun pois, että vähemmällä työnteolla jää saman verran rahaa käteen. Työintoa ja ideoita olisi, mutta ei paljon nappaa toteuttaa niitä, kun menet vaan miinuksille siitä. Tuloista kun napataan joka kuukausi yli kolmasosa pois, niin ei enää isommastakaan summasta paljoa jää käteen. Yksi syy (ajan puutteen lisäksi), miksi en tee PT:tä enää on juuri edellä mainittu. Ei kannata.

Collage_Fotor1

Yksi iso vaikuttaja on tietysti se oma elämäntyyli, eli rahaa saa varmasti palamaan, jos elää huolettomasti. Oon itse todennut monesti, että on melkein aivan sama paljonko tienaa, kun sen määrän saa kuitenkin kulumaan. En siis ole mikään säästäjä parhaasta päästä. Itse en kuitenkaan tuhlaile esim. vaatteisiin tai kosmetiikkaan, käyn syön ulkona syömässä saati baarissa juhlimassa hyvin harvoin. Suurin summa meneekin ruokaan, laskuihin ja lainanlyhennyksiin. Auton pitäminen on kyllä myös todella kallista. Jos olisi mahdollisuus elää ilman autoa niin mielellään myisin sen pois, mutta tällä hetkellä auto on tosi tärkeä työn kannalta. Lisäksi olen sitä mieltä, että jos sitä kerta painaa kahta duunia hikihatussa niin tulisi myös saada nauttia tietystä itselle tärkeistä asioista, mutta eipä vaan tunnu siltä. 😀

Onko muita, jotka kamppailee samojen ajatuksien kanssa? Eri mieltäkin saa olla, sillä mielipiteitähän nämä ovat..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


53 Responses to “ELÄMINEN ON LIIAN KALLISTA”

  1. Enni sanoo:

    Joo siis oon myös tajunnut kuinka kallista terveellinen ruoka on! Oon ollut nyt muutaman kuukauden vegaani ja oon just sellanen etten kato yhtään mitä maksaa vaan ostan mitä haluan. Kuitenkin mun mielestä kohtuutonta jos lehmänmaidolla ja soijamaidolla on hintaeroa 1,50/litra… En oo edes vielä muuttanut pois kotoa, joten mites sitten kun joudun maksamaan vuokrat, sähkön, veden… Huhhuh. Oon sitä mieltä, että työttömiä tuetaan liikaa. Esim. mun ystävä ei aio edes hakea kesäksi työpaikkaa koska saa niin hyvin kaiken maailman tukia. Aika fucked up meininkiä kun työnteko ei kannata…

    • lauraelina sanoo:

      Kasvimaidot kuuluvat (ainakin viime vuoden puolella, korjatkaa jos on uudempaa tietoa!) virvoitusjuomaveron piiriin. Lehmänmaidon hinta taas on poljettu niin matalaksi, ettei tuottajille jää käteen lähes mitään – tästä syystä varsinkin pienet maitotilalliset ovat pakon edessä joutuneet lopettamaan toimintansa.

      • Enni sanoo:

        Aa aivan, tuota en tiennytkään! Mun pitää vain toivoa, että mahdollisimman moni tajuaisi kasviperäisen ruokavalion hyvät vaikutukset ja sitten lisääntyneen kysynnän vuoksi hinnatkin alkaisi putoamaan 😀 Aino mitä mieltä muuten oot veganismista? Sähän syöt älyttömiä määriä kasviksia, mutta ootko ikinä miettinyt että jättäisit lihan, maidon ja kananmunat kokonaan pois? Olisi mielenkiintoista kuulla sun mietteitä 🙂

        • ainorouhiainen sanoo:

          Mähän olin joulua ennen pari kuukautta kasvisruokavaliolla, eli jätin kaiken muun paitsi kananmunan pois. Nykyään syön kyllä enemmän kasvisruokaa kuin ennen tuota kokeilua, mutta silloin tällöin myös lihaa. =)

  2. Toni sanoo:

    Todella ajankohtainen aihe josta olen aivan samaa mieltä ja drafti oli jopa omaan blogiini lähes valmiina 😀 mutta säästetään se myöhemmäksi. Jostain luin, että Suomessa jopa 40% elintarvikkeiden hinnoista on erilaisia veroja! Oma näkemys on, osa ihmisistä jopa ajetaan syömään epäterveellisesti koska terveellinen ruoka on kallista. Paljon kivempi se on mennä töiden jälkeen autolla drive in:stä hakemaan ruuat ja mennä kotiin.

    Sama homma oli jossain kohtaa maidon kanssa. Lidlistä sai 2 litraa limsaa halvemmalla kuin maitoa. Eihän se terveellistä ole mutta halvempaa. On ihme, ettei kukaan ole asiaa korkeammalla ottanut puheeksi. Kansalaisaloitehan tästä pitäisi tehdä! 🙂

    Olen myöskin lukenut että n. 1,5 – 7% suomen kaikista terveysmenoista johtuu lihavuudesta. Se on jo aika paljon rahaa. Mutta myös se on totta, että vaikka ruuan hinta laskisi niin ei kaikki lihavuus silläkään pois lähde. Mutta monesti on myös itse tullut mietittyä, että onko varaa syödä terveellisesti vai pitääkö vaihtaa ruokavaliota. Terveellisesti vielä ollaan menty, mutta kuinka kauan jos hinat vain vuosi vuodelta nousee..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep! Hyviä pointteka! Olisi varmasti koko kansalle hyvä juttu jos terveellisten ja aidon ruuan hinta laskiksi hieman. Sillä saatettaisiin säästää loppupeleissä. Mielestäni roskaruoka saisi olla kallista, jolloin sen ostamiseen olisi suurempi kynnys! 😀

  3. Emma sanoo:

    Eläminen todellakin on kallista! Vaikka elää ”ihan” normaalia suomalaisen työntekijän elämää, niin tiukkaa tekee vaikka perheessä on kaksi hyvin tienaavaa. Kun haluaa panostaa ruokaan, kotiin ja liikkumiseen, tulee sille kiva hintalappu..

    Mutta totta on se, että kyllä se raha menee, riippumatta siitä paljonko sitä tienaa. Itsellä on tulot vuoden aikana noussut 30-40% työpaikan vaihdoksen takia, mutta silti kuun lopussa sitä rahaa ei nyt jaettavaksi asti ole. Tiedän kyllä suoraan tähän syyn: ruokakauppaan menee enemmän rahaa. Olen aina seurannut kuluja ja ennen jos kauppaan meni viikossa n.50-60€ niin nyt sinnne uppoaa helposti satanen.

    Joskus luin Facebookista että joku laski kuinka paljon palkasta menee verojen maksuun. En muista tarkkaa summaa mutta se oli huikean iso! Eli jos maksat palkasta verot, joka tuotteesta verot (jostain vielä kahteen kertaan..) Olisko lopullinen summa ollut 40% palkasta menee veroihin?

  4. vilma sanoo:

    Todellakin on huomattu! Itse pidän välivuotta opiskeluista ja painan duunia 40-50h/vko ja rahat ei riitä mihinkään. Monesti joudun selkeesti luopumaan ruuan terveellisyydestä rahan takia.. Välillä meinaa mennä niin pahasti järki ruuan hintaan, duunin painamiseen ja silti rahan vähyyteen että tekee mieli heittää vaan hanskat tiskiin, syödä mitä sattuu tai vetää tilit vaan nollille. Täällä Helsingissä kun kaikki on vielä pikkasen kalliimpaa kun muualla.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kyllä sitä huomaa, että loppukuusta joutuu aina alkaa katselemaan tarkemmin noita menoja. Ja mulla on vielä kaksi palkkapäviää kuukaudessa, silti kahdessa viikossa hupenee hillot hyvin tehokkaasti! 😀

  5. Jonna1983 sanoo:

    Ruuan lisäksi yleensäkin eläminen on hiton kallista. Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla. Odotan innolla että tiet sulaa jotta pääsen eroon seutulipusta. Saan maksaa yli 100e/kk siitä ilosta että pääsen töihin. Vaikka meilläkin on kahden hengen talous ja voidaan ostaa kaupasta lähes kaikkea mitä huvittaa, niin kyllä mua nuukailu silti kiinnostaa enemmän. Laitan mieluummin rahat matkusteluun kuin tungen överkalliisiin elintarvikkeisiin ja hyödykkeisiin. Pienelläkin rahalla voi syödä terveellisesti 🙂 onneksi!

    Hyvä postaus!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu, elämä ylipäätään on aika kallista. Kaikki maksaa. Mä taas panostan mielummin siihen normaaliin arkeen, kuin matkusteluun. Toki kaikki on itsestä kiinni ja monessa asiassa pystyy säästää kun vaan yrittää! 🙂

  6. Tia sanoo:

    Itsellä todellisuus iski vasten kasvoja kun valmistuin muutama vuosi sitten AMK:sta. Sitä luuli, että nyt kun on aikuinen ja aikuisten työpaikka, niin rahaa riittää kaikkeen kivaan paljon enemmän kuin verrattuna opiskelijaelämän aikana. Mutta eipä se siltä tunnu kyllä tällä hetkellä! 😀 Joka kuukausi viikko ennen palkkapäivää tili alkaa lähenemään nollaa ja sitä miettii että syökö makaroonia vai maksaako luotolla ruuat 😀 Tosin on tässä aikuiselämässä se ero, että nykyään pystyn säästämään rahaa niin asuntoon kuin matkusteluun, joten varmaan itselläni se käyttörahan määrä on vakio ja kaikki ylimääräinen on sijoitettu sitten jotenkin muuten 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Yritän itsekin säästää joka kuukausi hieman, onneksi oon edes aloittanut säästämisen, kun sitä ei niin helpolla huomaa kun tietty summa lähtee automaattisesti tililtä joka kuukausi! 🙂

  7. Tyra sanoo:

    Itsellä on ruokaan käytettävissä se 30-40e viikko ja noudtan autoimmuunipaleota ja hyvin olen pärjännyt toki vaatii pientä suunnittelua 🙂 Toivottavasti onnistun palauttamaan esim kananmunat ruokavalioon(tosin niidenkin on sitten oltava luomua/luonnollisesti ruokittuja)jotta saisin hiukan halvemman proteiininlähteen eli suunnittelulla saa paljon aikaiseksi

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mulla menee taas vähintään 40 € per kerta kauppaan ja käyn ehkä 3-4 kertaa viikossa. 😀

  8. Mimi sanoo:

    Terveellisesti voi kyllä syödä myös edullisesti, jos jättää hifistelyt pois.
    Oikeesti suomalaisia perinteisiä superfoodeja saa kesällä ilmaiseksi metsästä; siispä säilöntä kannattaa, ja ihan perus kasvispainotteinen ruoka kannattaa muunnella aina sesonkikasvisten mukaan. Osta tarjouksesta, tee isoja annoksia , pakasta,älä tuhlaa kotimaisiin tomaatteihin talvella:)
    Käy kerran viikossa isosti ruokakaupassa ja sitten toisen kerran vähän täydentämässä tuoretuotteita. Siitä saa myös kummaa tyytyväisyyden tunnetta,
    kun huomaa että on myös edullinen tapa syödä vaikka elääkin vähän fitimpää elämää.
    Kiitti taas kerran inspiroivasta blogistasi!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Itse en tuhlaa rahaa superfoodeihin, ainoastaan vitamiineihin ja suosin sesonkivihanneksia. 🙂 Omalla kohdalla parantamisen varaa olisi juuri tuossa suunnittelussa ja siinä ettei kävisi täydentämässä joka toinen päivä siellä kaupassa. Kiitos kommentista!

      • Sanna sanoo:

        Itekin huomannut, että jos käy monta kertaa viikossa kaupassa menee joka kerta kuitenkin useampi kymppi. Olen säästänyt siinä, kun tekee ostoslistan ja käy viikon alussa ja hakee täydennystä tiettyihin tuotteisiin loppu viikosta 😀

  9. Emma sanoo:

    Itse olen myös huomannut tuon elämisen osoittautuneen ihan tuskaisen kalliiksi. Aiemmin asuessani pääkaupunkiseudulla tienasin nykyiseen verrattuna melkein kolme kertaa enemmän ja silloin myös tuhlasin sen turhuuksiin. Muutin puolisen vuotta sitten Tampereelle, työpaikka muuttui ja kaikki varallisuus ja muuttui. Enää en tuhlaile turhuuksiin ja melkein kaikki palkka mitä töistäni jää käteen menee ainoastaan ruokaan .. sitä kun vähänkin terveellisemmin yrittää elää niin kaikki rahat tuntuu olevan jatkuvasti lopussa 😀

  10. Erika sanoo:

    Asuminen on kallista. Ruoka on kallista. Moni kauppa mainostaa että ovat laskeneet elintarvikkeiden hinta, mutta kun katsoo niitä tuotteita joiden hinta on laskettu sieltä löytyy eineksiä, keksejä, makkaraa, valmispizzat, sokerijogurtteja yms tuotteita jotka ovat suoraan sanottuna epäterveellisiä. Iso ongelma Suomessa on välikäsien saama osuus, eli tuottajalle jää vain murto-osa käteen kaupan hinnasta kun puhutaan esim. vihanneksista, lihasta, leivästä.

    Kahden lapsen äitinä voin sanoa, että kun lisäät laskelmaasi vielä pari lasta + pari harrastusta saa todella pitää kirjaa menoista ja miettiä tarkaan mihin haluaa rahansa laittaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voin kuvitella, että jälkikasvun kanssa saa olla vielä enemmän tarkkana rahan menon kanssa. Kuuntelin juuri radioista yhtenä päivänä, että jääkiekon harrastaminen maksaa 10 vuoden aikana n 85 000 euroa, aivan järkyttävää!

  11. Henna sanoo:

    Taustatiedot: nettotulot alle 700 per kuukausi, opiskelija, osa-aikatyö max 20h/kk. ei opintolainaa. Asun työttömän poikaystävän kanssa, jonka tulot ovat hieman paremmat.

    Käyn lähes päivittäin kaupassa etsimässä tarjouslihoja, ja osaan lähteä kaupasta myös tyhjin käsin.
    Top vinkki on ostaa prismasta rainbow pinaattia 2 pussia ja rainbow parsakaalia 1 pussi (pakasteesta) ja purkki rainbow kermaa. Munat pitää hakea Lidlistä tosin. Nää sosekeitoksi niin on sitten jo riittävän terveellistä minulle. Paras tapa vaikuttaa liian korkeisiin hintoihin on että ei osta liian kalliita tuotteita. Eilen postaamasi banaanileipä kuulosti myös hyvältä herkulta lompakolle, joten menee testiin.

    Kerta kaikkiaan tämä aihe pyörii jatkuvasti mielessä ja olenkin ihmetellyt miten haluat laittaa kovin paljon rahaa ruokaan. Tämä teksti laittoi ajattelemaan ja päätin, etten ala koskaan suosimaan luomuruokaa, vaikka olin niin aiemmin ajatellut kun saan AMK-tutkinnon valmiiksi ja pääsen työelämään. Mitä työhön tulee, ideologiani on raataa, että sitä rahaa olisi.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oon tosiaan aina laittanutkin niin paljon kuin huvittaa, mutta nyt oon alkanut vähän katsomaan tuota rahankäyttöä. Jätin mm. sen kolmen euron kookosjuoman hyllyyn viime kauppareissulla ja valmistin kasvissosekeiton vedestä 😀

    • tonttu sanoo:

      Ootko ikinä miettiny mistä nää rainbown ruuat tulee? Ja kenelle sun maksama raha näistä tuotteista kulkeutuu? Jos ihmiset ostaa aina vaan sitä halvinta (ja ulkomailta Suomeen roudattua) niin on epätodennäköstä, että kotimaiset tuotteet halventuis ikinä. Tätä menoa kotimainen tuotanto ei enää kannata ja monilta tuottajilta menee työ alta (etenki maidontuottajilla tilanne on oikeestaan tämä jo nyt).

  12. Siiri sanoo:

    Näitä asioita tulee pohdittua usein tässäkin taloudessa. Äitini ja avokkini tuloero on siinä 500 euron hujakoilla, mutta lähes tulkoon sama summa kummallakin jää käteen. Järkevää? Tietyissä palkkasummissa ylennys ei edes rahalliseti kannata, todella kannustavaa!

    Terveellinen maksaa. Totta on sekin, että ”hifistely” tuotteet ovat monesti niitä kalliimpia, mutta kyllä sitä terveellisesti syövä kaipaa muutakin kun sitä parsakaalia. Tuntuu hassulta näin kasvissyöjänä, että juurikin esimerkiksi mainitsemasi kookosjuoma on aivan törkeän kallista, kunnon luksustuote. Kun katsoo vaikka Citymarketin ym. kauppojen tarjouksia, löytyy sielä ”hieman” useammin eineshamppari ja irtokarkkitarjouksia, kuin vaikkapa kookosmaitoa. Onkohan se ollut ikinä tarjouksessa?! :DD

    Hyvä kirjoitus! Se, että tienaa hyvin ei ole mikään tae siitä, että rahaa olisi elellä miten huvittaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näinpä! Halpuuttamiset koskee tosiaan aina epäterveellisiä ruokia, mikä on todella harmi. Se, että tienaa 50 tonnia vuodessa ei ole vielä todellakaan tae että rahaa riittää. 😀

  13. iloinen veronmaksaja sanoo:

    Mielenkiintoinen ja varmasti kaikkia koskettava aihe! Itsekin olen huomannut ruoan kallistuneen, vaikka suurin piirtein samaa syön kuin pari vuotta sitten. MUTTA, itse maksaisin mieluummin suomalaiselle tuottajalle kunnon hinnan kuin monikansalliselle firmalle ja ostankin osan tuotteista suoraan tuottajalta reko-torilta. Yritän myös syödä kauden mukaisia vihanneksia, ja ostan mieluummin kotimaisia bulkkiporkkanoita jostain sadan kilometrin päästä kuin luomubataatteja amerikoista. Joku jo kommentoikin että jokamiehenoikeudella saa poimia rajattomat määrät kotimaista superfoodia metsistä! Itsellä vielä itsekerättyjä vadelmia pakkasessa…

    En käsitä vinkumista Suomen korkeasta verotusasteesta, kun kuitenkin haluamme toimivan yhteiskunnan. Aino väitit joskus aiemmassa postauksessa ettet käytä mitään yhteiskunnan palveluita, etkä ole koskaan nostanut mitään tukia ja pärjäät omalla työlläsi etkä siksi haluaisi maksaa veroja (niin paljoa?). Kuitenkin yhteiskunnan varoilla on maksettu koulutuksesi ylioppilaaksi asti, mukaan lukien maksuton kouluruokailu ja verorahoilla ylläpidetään mm vesi- ja jätehuoltoa, se maksu mitä itse maksamme niistä ei todellakaan kata kaikkea. Verorahoilla ylläpidetään myös tieverkkoa ja esimerkiksi ulkoliikuntapaikkoja. Yhteiskunnan varoilla on myös koulutettu esimerkiksi eläinlääkärit, jotka ovat rokottaneet koirasi, vaikka maksoitkin sen rokotteen itse.
    Tällä hetkellä olen iloinen veronmaksaja, vaikken itse hyödynnä juuri nyt esimerkiksi lapsiperheille taattuja palveluja ja etuuksia, niin odotan saavani samat palvelut jos niitä tulevaisuudessa tarvitsen, tai jos iskee työttömyys tai joku iso kriisi, niin yhteiskunnan verovaroilla maksettu turvaverkko ottaa kopin.
    Haluaisitko todella amerikkalaisen mallin, missä itse maksetaan vakuutukset kaikelle mahdolliselle, mutta veroja ei juurikaan? Verotuksessa on tietenkin korjattavaa, ainakin pääomatulojen verottamista pitäisi nostaa verrattuna palkkatuloon, niin että ”ilmaista” rahantuloa verotettaisiin kovemmin kuin oikeaa hikityötä. Kannattaa miettiä mitä puoluetta/ehdokasta äänestää vaaleissa!

    • iloinen veronmaksaja sanoo:

      Niin ja toivottavasti et loukkaannu, ja toivottavasti tästä postauksesta ei kovin isoa paskamyrskyä nouse, aiheesta on hyvä keskustella, ja varsinkin viimeisen vuoden aikana ilmapiiri yleisissä keskusteluissa on karannut jonnekin hirveen kurjiin sfääreihin. On hyvä tiedostaa mihin yhteiset verorahat menevät ja mitä sillä oikeasti saa vastineeksi. Yhteiskunnan jäseninä voidaan itse päättää mihin suuntaan halutaan kehitystä viedä!

    • ainorouhiainen sanoo:

      En tietenkään pahastu jos joku on eri mieltä kuin minä. 😉 Itsekin suosin sekä kotimaista että lähituotantoa, silti ostan välillä myös bataattia, koska se on hyvää. Superfoodeihin mulla ei edes mene rahaa, kun niitä saan ilmaiseksi. Kotimaiset pakastemarjat ovat hintavia mutta itseäni syyttää saan kun en jaksa mennä kyykkimään metsään. 😀 😀

      Sulla on hyvä muisti kun muistat vanhoja juttujani. En ole kuitenkaan väittänyt etten käytä mitään yhteiskunnan palveluita, sillä tiedostan kyllä että niillä pidetään yllä tärkeitä perusasioita. Mielestäni kuitenkin USA:n malli sopisi ainakin itselleni paremmin, eli perusasiat pidettäisiin yhteiskunnan varoilla yllä, mutta sitten jokainen hoitaisi omat kulunsa, kouluruokailut, sairaanhoidon jne. Ehkä silloin olisi enemmän motivaatiota pysyä terveenäkin. 😀 Ymmärän että tämä malli ei sopisi kaikille, mutta omassa tilanteessa se olisi paras vaihtoehto.

      • sh opisk sanoo:

        näin terveydenhuoltoalalla näkee todella sen, että kuinka paljon hyötyä on verojen maksamisesta.

        Toki terveyden edistäminen on älyttömän tärkeää sekä yksilön että yhteiskunnan tasolla, mutta tiedätkö, paljonko esimerkiksi lonkkamurtuman leikkaaminen maksaa? Tai vaikkapa magneettikuvaus, jolla voidaan poissulkea tai todeta vaikkapa aivovaurio, jos satut ajamaan autolla kolarin ja lyöt pääsi? Entä tehohoitovuorokausi kolarin jälkeen? Entä lääkkeet? Yhden lääkeannoksen hinta voi olla useita satoja euroja, kun puhutaan esimerkiksi veren hyytymiseen vaikuttavista suonensisäisistä lääkkeistä. Eikä se ole edes kallein mahdollinen esimerkki.

        Vaikka paljon voi terveyteen itse omilla valinnoilla ja tottumuksilla vaikuttaa, on asioita, joita sattuu elämäntavoista riippumatta. Silti toipuminen ja paraneminen on luonnollisesti nopeampaa ja todennäköisesti helpompaakin, jos on hyvä kunto, syö terveellisesti, ei tupakoi jne. Eli terveelliset elämäntavat kannattavat ja niitä haluan noudattaa. Paljon voi itse vaikuttaa omaan ruokalaskuunsa 🙂

    • cane sanoo:

      ”Verotuksessa olisi tietenkin korjattavaa, ainakin pääomatulojen verottamista pitäisi nostaa verrattuna palkkatuloon, niin että ”ilmaista” rahantuloa verotettaisiin kovemmin kuin OIKEAA HIKITYÖTÄ”.

      Millä perustelet pääomatulojen olevan ”ilmaista” rahaa. Sijoitan itse osakkeisiin 600 EUR/kk turvatakseni talouteni eläkeissä, itse kun en luota siihen, että tällä yhteiskunnalla on varaa maksaa eläkettä kenellekään 35 vuoden päästä. Tämä 600 EUR on pois kulutuksestani joka kuukausi, eli olen itse valinnut elää ”600 euroa heikommalla elintasolla” kuin mikä olisi mahdollista tällä hetkellä, jotta voisin nauttia sijoitusteni tuotoista tulevaisuudessa.

      Jotta saa pääomatuloja, esim. osinkoa, on aina ottanut riskin sijoittaessaan omia varojaan valittuun kohteeseen. Näin ollen riskille täytyy myös saada tuottoa, riski ja tuotto kun kulkevat käsi kädessä. Miksi ihmeessä tätä tuottoa pitäisi verottaa kovemmin? Joku toinen ”nauttii koko palkkansa” nyt ja toivon mukaan saa tulevaisuudessa edes jotain eläkettä tai on vaihtoehtoisesti sossun luukulla kerjäämässä. Miksi minua pitäisi rangaista siitä, että elän pihimmin ja ”en nauti” nyt koko palkkaa, jotta voin tulevaisuudessa nauttia näistä omista rahoistani tuottoineen, joiden saamiseksi olen itse ottanut riskin ja elänyt heikompaa elintasoa aikaisemmin.

      Lisäksi mitä tulee ”oikeaan hikityöhön”, millä mittarilla se on ”parempaa” työtä kuin omistaminen? Olit mikä omistaja tahansa, osakkeenomistaja, sijoitusasunnon omistaja tai mikä tahansa omistaja, otat aina riskin ja silloin kuuluu saada tuottoa (tottakai monta kertaa enemmän kuin työntekijä, jolla ei ole riskiä). Ei tätä tuottoa ole syytä verottaa yhtään sen kovemmin kuin ansiotulojakaan, päinvastoin. Oma työnantajannekin on todennäköisesti omistaja, luuleeko joku, että työpaikkoja olisi olemassa, ellei omistajia?

      Välillä sitä kyllä miettii näkeekö harhoja, kun lukee näitä juttuja. Ei ihme ettei Suomen kansalla pyyhi hyvin, kun ollaan näin ulapalla asioista.

      • iloinen veronmaksaja sanoo:

        Tjoo, tuota noin… Mua ei tarvitse teititellä, enkä ole missään vaiheessa sanonut edustavani koko Suomen kansaa. Meillä on selkeästi perustavanlaatuinen poliittinen näkemysero, ja se on fine, toistaiseksi vapaassa demokratiassa saan vielä äänestää vihervassaripuoluetta ja sä voit äänestää oikeistoa turvaamaan oman näkemyksesi!

        Jos sä haluat pihistellä nyt ja rellestää tulevaisuudessa, niin sehän on ihan sun oma asia!
        Sehän nähdään sitten kun ollaan eläkeiässä, että kumpi kannatti! Mä elän mieluummin joka päivä hyvää elämää kuin odottelen eläkeikää ja unelmien toteuttamista.
        Ihmettelen vaan, miten jatkuva tuotto ja taloudellinen kasvu tämän yhden ja saman maapallon puitteissa mitenkään olisi mahdollista? Sehän on kiistaton tosiasia ettei luonnonvarat riitä ja taloudellinen kasvu ole mahdollista loputtomiin.

        Ja sorry Aino, muistin hiukan väärin mitä olit kirjoittanut 🙂
        Omalle kohdalle ja omassa
        lähipiirissä
        on sattunut sen verran kaikkea, että arvostan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa sen kaikessa kalleudessa enemmän kuin Amerikan mallia. Kaikkea ei pysty aina ennakoida ja iso osa sairauksista tai onnettomuuksista on sellaisia joiden tuloa et voi elämäntavoilla estää. Myöskään perintötekijöihin et synnyttyäsi pysty vaikuttamaan. Myöskin humanisti minussa haluaa taata ilmaisen kouluruokailun niillekin lapsille, jotka ei viikonloppuna saa kotona kunnon safkaa, kun vanhemmat pistää rahat päihteisiin.
        Mutta totta, että rahallinen vastuu elintasosairauksien hoidosta voisi motivoida enemmän terveellisempään elämään. Mä nostaisin kuitenkin ensin haitallisten juttujen veroa, esim lisätyn sokerin veroasteen pitäisi olla 500% tms, että ne herkut todella jäis ostamatta.

        • cane sanoo:

          Juu, sehän tosiaan nähdään 🙂 (tosin eläkeikään taitaa olla liian pitkä tovi, kun ”palkkatöistä” voinen jäädä pois tätä menoa jo n. 45-50 -vuotiaana). Ja nimenomaan, se on mun oma asia elää näin ja vaikka käytin sanaa ”pihistellä”, en todellakaan elä mitenkään köyhästi ja kärsi. Olen vain tehnyt asioita niin, että ihan hyvänkin elintason jälkeen jää ihan kohtuullisesti ”sivuun laitettavaa”, kun ei ostele turhuuksia. Ja näinhän voi jokainen tehdä, jos vain tarpeeksi haluaa. Elämä on siis taloudellisesta näkökulmasta ihan mukavaa jo tällä hetkellä ja vieläkin huolettomampaa jo lähitulevaisuudessa.

          Tärkein kysymys kuitenkin kuuluu, miksi esim. minulta pitäisi ottaa pois ”enemmän”, jos olen itse palkkatyöstä ansaitsemallani ja säästämälläni, jo kertaalleen verotetulla tulolla ostanut esimerkiksi osakkeita, joista saan tulevaisuudessa osinkoa eli pääomatuloa. En käsitä miten se voisi olla ”enemmän oikein”. Vielä kun lähes jokaisella on tähän mahdollisuus. Olisi mielestäni jokaisen omalla vastuulla huolehtia taloudestaan pidemmälläkin tähtäimellä. Jos vain useammalla olisi raha-asiat paremmalla tolalla, ei olisi välttämätöntä turvautua verorahoin tarjottuihin palveluihin, vaan voisi kustantaa niitä itsekin (esim. sairaanhoito). Myös siksi olen ehdottomasti säästämisen ja sijoittamisen kannalla. Se kun ei ole mitään rakettitiedettä ja pienellä perehtymisellä jokaiselle täysin mahdollista, ihan pienilläkin summilla.

          Toki verorahoja on kerättävä ja verorahoin onkin on hyvä rahoittaa tiettyjä yhteiskunnallisia hankkeita (mm. infra). Mutta kysymys olikin mistä näitä verorahoja kerätään ja mikäli pääomatuloja verotetaan aina vaan kovemmin, ei riskinottajia enää löydy ja kuinkas käy sitten esim. työpaikkojen.

          Mukavaa, että kommentoit, vaikket varsinaisesti kysymyksiini vastannutkaan. Huolestuttavintahan tässä kaikessa oli käyttämäsi termi ”ilmainen raha”, se kun on rahaa, joka putoaa taivaalta ja jollaista ei ole olemassakaan. Niidenkin pääomatulojen eteen, jotka tulevaisuudessa saan, olen itse tehnyt kovasti työtä, joten ei voi olla missään mielessä oikein verottaa niitä enemmän ja enemmän. Kaikki eivät todellakaan synny pääomatulorikkauksien keskelle, vaan ansaitsevat pääomatulonsa omalla työpanoksellaan. Ja vielä mitä tulee ”oikeaan hikityöhön”, niin varmasti on melko paljon ”hikisempää” olla riskiä kantava omistaja, kuin työntekijä, joka ei kanna riskiä, vaan saa tekemästään suorituksesta korvauksen. Et toki edusta koko Suomen kansaa, mutta mielestäni huolestuttavan moni laukoo samantyyppisiä asioita, jotka ovat suoranaisia virheitä.

  14. Tiukkanyörinen pussi sanoo:

    Veroista: niitä maksetaan paljon, mutta niillä myös tuotetaan paljon. 80-luvulla syntyneistä tulee ”nettoveronmaksajia” (eli siihenastiset yhteiskunnan tarjoamat palvelut on kuitattu) yleensä noin 45-vuotiaina. Omaa tilannetta voi katsoa:
    http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/12/18/katso-mita-maksat-yhteiskunnalle

    Verotuksemme edistää osaltaan tasa-arvoa ja palvelujen turvaamista.

    Mitä ruokaan tulee, niin erikoistuotteet on totta vie kalliita. Ja on harmillista, että aika moni kasvisruokavalion hyvä tuote kuuluu vielä niihin. 🙁 Ne on marginaalituotteita ja kauppa tasan tietää, että 90% niitä ostavista ihmisistä on valmis ostamaan niitä lähes hintalappua katsomatta. Kaura- ja soijamaitoja saa sentään nykyään jo paikoin alle 2 euroa litra, mutta on sekin vielä paljon.

    Mutta kyllä terveellisesti voi syödä halvalla. Pikakertaus taas:

    – sesonkikasvikset tuoreenakin: 0,5-1 e/kg
    – sipulit, pakastekastikset, tom.murska: 1-2,5 e/kg
    – sesongin edullisimmat hedelmät 0,5-1,5 e/kg
    – peruna < 1e/kg; riisi 2 e/kg(?) kuivana! - pavut ja linssit kuivana ja itse keittäen: kypsän hinta 1,5-2,5 e/kg - edullisimmat marjat metsästä, pakastimestakin <4 e/kg - ruisleipää <4 e/kg, kaurahiutaleita 2 e/kg (->kaurajauhokin 2e/kg)

    Jos syö kaksi kiloa päivässä ja käyttää maustamiseen/kookoskermoihin ym. euron per päivä, selviää 3-5 eurolla/pvä (90-150e/kk). Ei tämä ole varmasti vielä ”supermaukasta”, mutta monipuolista tälläkin saa. Mutta perustuotteet on yhä suhteessa aika halpoja. Suomalaisilla menee keskimäärin ruokaan alle 15% tuloista.

    Mulla on iskostunut jo lapsuudesta aika tarkan talouden malli ja se tulee ihan luonnostaan. Tulojen kasvaessa olen toki höllännyt suhteessa hiukan, mutta on helppoa olla kaupassa aika maltillinen. Siksi mua itseä eivät kaupan hinnat sinänsä hirvitä, mutta muiden puolesta kyllä: en usko että monikaan tajuaa, miten ruokakorista tulee äkkiä 2-4x kalliimpi kun latoo sinne etenkin mainoksissa vilahtelevia ”terveysuutuuksia” ja superfoodeja.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mielenkiintoinen jana 🙂 Toki verorahoilla on myös paikkansa ja tiedostan sen kyllä, silti sitä on aina ajatellut että kovalla työllä ja ahkeruudella pääsee myös nauttimaan tietystä vakaudesta, mutta tämä verotussysteemin kyllä yrittää pilata sen aika tehokkaasti. 🙂 Olen samaa mieltä, että terveellisesti voi syödä edullisesti, täytyy vain alkaa muuttaa omia toimintatapoja.

    • Henna sanoo:

      Aika typerä tuo jana mun mielestä. Kumminkin osa ihmisistä maksaa enemmän veroja ja osa vähemmän,

  15. Susanna sanoo:

    No kyllä! Samojen ongelmien kanssa painitaan – kaksi perushyvää palkkaa ”nauttivaa” aikuista taloudessa ja vain yksi lapsi ruokittavana – ja silti joka kuukausi saa miettiä, että mihin laittaa rahansa – jo pelkkä asuminen, auto ja ruoka vie lähes kaiken. Se loppu meneekin sitten salikortteihin ja treenivaatteisiin, joita kuluu paljon enemmän kuin muita vaatteita. Meillä mm. meni tiskikone rikki viime kesänä (!) – uskalsimme viedä sen nyt TAMMIKUUSSA korjaajalle peläten, ettei sitä korjata pysty ja tulee uuden koneen osto eteen. No tulihan se, ei kannattanut korjata. Yli puoli vuotta odotettiin sitä maagista kuukautta, jolloin olis vähän ylimääräistä…ja sekin ylimääräinen tuli sitten niinkin surkean tapahtuman johdosta kuin että mummini kuoli ja saimme perintöä. Ei paljon kannata hommia tässä maassa painaa…
    Ruokaan menee todella paljon rahaa. Ja myös vitamiineihin kun niitä kolme ihmistä perheessä päivittäin napsii. On monivitskut, magneesiumit, omegakolmoset, maitohappobakteerit..ja mitä kaikkee. Meillä syödään aika terveellisesti. Hyvin paljon kasviksia ja hedelmiä. Minä ja tytär syödään lisäksi gluteenittomasti ja lähes-maidottomastikin. Minä vatsavaivojen takia ja tytär on vähän ajautunut samaan ruokavalioon kaapin täytteiden vuoksi. 😉 Aika vähän raaskitaan kuitenkaan ostaa korvaavia tuotteita ja tehdään ruoka pääasiassa tomaattipohjaisena ja juodaan vettä. Yksi mantelimaito mulla aina kaapissa kyllä on, tykkään käyttää sitä tuorepuuroihin ja smoothieihin. Ja gluteenitonta näkkäriä ostan säännöllisesti. ”superfoodit” hankitaan pääasiassa metsästä ja pakastetaan kaikenmoista kesällä – marjat alkaa vaan pikku hiljaa loppumaan ja vielä ois talvea jäljellä…tulee taas yksi menoerä lisää kauppalaskuun.

    • ainorouhiainen sanoo:

      I feel you! Sama juttu ja meillä ei ole edes lapsia, muuta kuin koira, jolla on muuten kallis ruoka koska on allerginen. 😀 Mulla ei mee rahaa salikorttiin tai superfoodeihin, mutta noi vitamiinitkin kyllä vie aika kivan siivun joka kuukausi!

  16. Riia sanoo:

    Latasin pari kuukautta sitten puhelimeeni Spending Trackerin, jonne voi kirjata ostokset kategorioittain kuukausitasolla. Se auttaa mua säästämään ja pysäyttää miettimään heräteostoksia aina kahteen kertaan. Aluksi käyttö oli vähän orjuuttavaa, mutta puhelintahan räppää muutenkin jatkuvasti. Vaatteisiin meni viime kuussa 180€, joten päätin olla shoppailematta vaatteita tämän kuun. Ja pienistä puroista tuokin summa kerääntyi, enkä edes ostanut mitään kummempaa.

  17. Karla sanoo:

    Tulipas tämä postaus hyvään saumaan, tänään juuri päätin tehdä ruokavaliomuutoksen ja koitan kovasti pähkäillä, mikä olisi kaikesta järkevin tapa syödä terveellisesti ja laihtua samalla minun budjetillani. Asun poikaystäväni kanssa ja molemmat elämme tuilla, ruokaan jäävä yhteinen raha kuukaudessa on noin 200 euron molemmin puolin. Vähäisen rahatilanteenkin takia painoa on kesästä lähtien kertynyt ylimääräiset 10 kiloa. En pysty yksinkertaisesti syömään niin terveellisesti kuin aiemmin talvella (milloin päinvastoin laihduin tuon 10 kiloa pois) mutta en myöskään viihdy lihoneessa vartalossani. Salikorttiin ei myöskään ole varaa. Joten joko opin elämään vähemmällä ruoalla ja hieman nälkäisenä mutta syön enemmän kasviksia ja hedelmiä, tai jatkan halpojen hiilihydraattien syömistä jolloin paino junnaa paikoillaan. Onneksi juurekset sentään ovat halpoja, mutta ne ovat ainoja vihanneksia joita on päivittäin varaa syödä ja niissäkin valitettavasti on suht paljon hiilihydraatteja. Mutta parempia nekin ovat kuin riisi tai pasta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Terveellisesti pystyy syödä myös pienellä budjetillä ja täällä kommenttiboksissa on ollut siitä paljon puhetta ennenkin. Harmi kun en muista minkä postauksen alla se oli. Blogin kotitreenit käyttöön niin säästää salikortin hinnan ainakin! =)

  18. Heidi sanoo:

    Mäkin olen joskus miettinyt tuota verotusta. Mielelläni maksan niitä veroja, että saan tiettyjä ”etuja” tässä maassa, juurikin esim. USA:han verrattuna. Mutta, liikaa ei kannata tienata, koska käteen jäävä osuus ei kuitenkaan kasva siitä mihinkään.

    Itse suosin edelleen suomalaisia tuotteita niin pitkälle kuin pystyy. Kaikkia tuotteita ei vain löydy kotimaisina. Yleensä yritän keksiä vaihtoehtoisia kotimaisia tuotteita, mutta välillä sorrun ja ostan ulkolaista. Pyrin myös käyttämään mahdollisimman paljon lähituotteita. Tämä oppi on jotenkin iskostunut minuun jo lapsesta lähtien enkä siitä pääse eroon. 😀 Kyllähän se rahapussin päälle käy, mutta sitten pitää vain luopua jostain muusta.

    Hyvä kirjoitus jälleen kerran ja varmasti aiheuttaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Aika samoilla linjoilla, eli painotin juuri tuota päättömyyttä, miten tapetaan työntekijän työmotivaatio tällä systeemillä. Ja usein sekään ei riitä, että maksaa sen saakelin summan joka kuukausi, vaan sit tulee vielä mätkyt päälle.

      • Satu sanoo:

        Itse tein pitkään matalapalkkaista työtä 31h/vko. Kun sitten aloin tehdä keikkatyötä tämän lisäksi että saisin edes vähän jäämään rahaa myös kouraan, sain satojen eurojen, jopa reilun tonnin mätkyjä! Vaikka joka sentistä maksoin veron! Toinen vaihtoehto olisi ollut nostaa veroprosentti niin korkealle jo valmiiksi, että olisin tehnyt lisää töitä mutta käteen ei olisi jäänyt sen enempää. Ei kuulosta järkevältä sekään…

  19. Sirpa Satosalmi sanoo:

    Miten joku voi saada niin hyviä tukia et ei viitti hakkee töitä…ihmettelen suuresti….
    Minä taas lähtisin töihin heti jos joku ottas …mut ei ja tällä rahalla minkä työttömänä saa ei kyll pahemmin ostella mittää…et ihmettelin tuota Ennin kirjotusta….

  20. Draci sanoo:

    Ihanaa et joku muukin miettii tämmösiä asioita! Ite oon ammatiltani sairaanhoitaja, peruspalkka kuukaudessa on 2486e ja teen iltapainotteista kolmivuorotyötä 38,15h/viikko. Olin ihan järkyttynyt, kun katsoin esimerkiks tammikuun palkkakuittia. Sen mukaan bruttopalkka olis kaikkien vuorotyölisien kanssa ollu jopa hurjat 3800e, mut sain siitä ite vaan n. 2900e tilille. Vähän ihmetyttää 😀 Sen lisäks, että siitä palkasta tosiaan menee verot, siitä menee vielä kaiken maailman työeläkemaksut ym.
    Avomieheni opiskelee tällä hetkellä ja saa ihan olemattomat tuet, koska yhteiskunnan mielestä minä tienaan liikaa ja satun asumaan samassa osoitteessa avomieheni kanssa 😀 Tällä hetkellä maksan siis kahden ihmisen vuokran, joka tällä tulotasolla kyllä tuntuu. Auto löytyy kyllä myös ja siihen kyllä menee rahaa, kun vakuutukset on kaskoineen ~1200e/vuosi ja siihen bensat, huollot, katsastukset ym päälle. Aika tarkkaan joutuu sit laskujen ja vuokran jälkeen miettimään et kuinkas paljon jää omaan ja koiran ruokaan tällä kertaa rahaa. Kyl ärsyttää :< 😀 Aika first world problems kyllä, mutta täällä "first world"issähän sitä eletäänkin.

  21. Tee sanoo:

    Kannattaa siihen kaupassa käyntiin ottaa sellainen asenne, kun on lähdössä että tarvitseeko sinne sittenkään mennä. Itse ajattelin tänäänkin käydä kaupassa, mutta katseln aamulla jääkaappiin ja pakastimeen, että ihan hyvin selviän loppuviikon. Itse en osaa olla ilman leipää, mutta näkkäri välttää. Tuoreet vihannekset olivat vähissä, mutta pakkasesta otetut saa toimia korvikkeena ja oli siellä vihanneslokerossa juureksia. Sitten jos lähtee hakemaan jotain puuttuvaa, ottaa vain sen. Itse suunnittelen etukäteen ruokalistat, mutta sulla taisi olla tapana löytää se fiilis vasta kaupassa. Kokeilepa joku viikko etukäteissuunnittelua. Kotimaisiakin vihanneksia/juureksia löytyy kohtuuhintaan, niitä perinteisiä vanhoja ja ihan liian aliarvostettuja lanttua, kaalia ja porkkanoita.

  22. ulla sanoo:

    Rupesin tän postauksen innoittamana miettimään, että kenties viime aikojen superfood-buumi yms. ”terveysruokien” suosio onkin osittain mainosmiesten kehittämää. Tällä tavalla saadaan kuluttajille myytyä kalliita tuotteita välttämättömyyksinä. Kannattanee miettiä myös tätä puolta asiasta, että mikä taho hyötyy taloudellisesti näistä kalliista ruuista ja vitamiineista. Jos olisin yhtään taipuvainen yrittäjyyteen, miettisin varmasti, kuinka voin nyhtää kuluttajilta rahat pois trendikkäiden ”välttämättömyyksien” varjolla.

  23. Satu sanoo:

    Onpas täällä kommentteja! En jaksanut ihan kaikkia lukea, joten saattaa olla että joku jo kirjoittanut samaa. Mutta siis, itse toteutan periaatetta, että käytän niitä kasviksia/hadelmiä mitkä mihinkin aikaan vuodesta ovat edullisimmillaan. Esim. tuore parsakaali on ollut nyt kilohinnaltaan edulliseempaa kuin pakaste joten valitsen sitä. Kaalit, salaatit, paprikat ja kaikki muukin lähtee mukaan sillä perusteella, mitkä ovat kilohinnaltaan edullisimpia. Esim. porkkana on aina kohtuu hintaista. Tottakai siinä on pieni vaiva, mutta palkitsee. Lihaa ostan -30% tai -50% -tarralla pakkaseen monta kipaletta kerralla, jolloin edullisempaa lihaa on aina saatavilla. Tai tilaan paikalliselta tuottajalta josta jää suoraan kaupan siivu hinnasta pois. Totta on että nuo juomat on kalliita, sekä kaikki siemenet, pähkinät, jauheet… Mutta toisaalta, esim. spirulinaa riittää purkista pitkään, ei ihan joka viikko tarvitse ostaa, ja hyvin pärjää ilmankin. Kasvisten suurkuluttajan kannattaakin siis tutkailla niitä kilohintoja sesongin mukaan. Tulee pitkä penni säästöä 🙂

  24. Kati sanoo:

    Hei, onpa hyvä ja yllättävä kirjoitus.
    Itsehän tässä omakotitalon pari vuotta sitten alihintaan myyneenä painii päivittäin näitten asioiden parissa. Haluaisi syödä luomua, lähellä tuotettua, puhdasta ja vegaanistakin ruokaa. Jokaisella kauppareissulla joutuu tekemään kompromisseja.

Kommentoi