RUOKAIHASTUKSET AT THE MOMENT

Olen aika innokas kokeilemaan kaikenlaisia uusia ja ei niin uusia tuotteita, sen mukaan kun niitä löydän. Kun olin Helsingissä pari viikkoa sitten, vietin yli tunnin Ruoholahden Citymarketissa tutkimassa kaikkea kivaa, sillä kaupassa oli yllättävän hyvä valikoima. Jos löydän uuden mielenkiintoisen tuotteen, tarkistan ensin sen sisällysluettelon ja ravintosisällön ennen kuin otan käyttööni. Suosittelen aina lukaisemaan tuotteen taakse, sillä useimmiten etiketissä annetaan ymmärtää ehkä jotain mikä ei sitten pidäkään paikkaansa.

Fanaattinen ei tarvitse olla, mutta pikainen tsekkaus paljastaa usein tuotteen todellisen laidan. Joskus ostan myös tuotteita, jotka eivät välttämättä muuten menisi mun seulasta läpi, mutta sillä on jotain muita ominaisuuksia, kuten maku tai se, ettei tuotteelle ole olemassa parempaa vaihtoehtoa. Ajattelin jakaa muutaman reseptin ja tuotteen, jotka ovat olleet aktiivisessa käytössä viime aikoina. 🙂

IMG_20151204_135501

Näitä Palmuston kikhernenuudeleita on vilahdellut täällä ennenkin, mutta tällä hetkellä mulla on kunnon nuudelikausi ja oon lisäillyt näitä melkeinpä kaikkiin ruokiin! Nuudelit/spaghetti ovat siis valmistettu kikhernejauhoista ja ovat näin ollen proteiinipitoisempia kuin tavalliset nuudelit. Pidän kikherneen mausta, joten ei ihme että näitä on uponnut hyvään tahtiin. Nuudelit valmistuu ihan parissa minuutissa, joten ovat myös nopeasti käytettävissä. Ainoa miinus on hinta, eli ovat arvokkaampia kuin tavalliset pastat.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuplasuklaa-fudgen kuva vilahtikin jo instagramissa, mutta pakko hehkuttaa vielä täälläkin puolella, sillä nämä ovat olleet todella mukavaa vaihtelua ainaisen raakasuklaan rinnalla. Resepti syntyi ainesosia heittelemällä yhteen, joten tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta suunnilleen 1,5 dl sekä kookosmannaa että cashewtahnaa, pari ruokalusikallista kaakaojauhetta, kauhallinen vanilja-valkosuklaa heraa ja kourallinen Anydayn suolattuja pähkinöitä. Kaikki aineet sekaisin pieneen vuokaan, joka pakkasen kautta käyttöön. Nam!

Oatly-iKaffe

kuva lainattu täältä

Maidosta ”luopuminen” ei ole ollut mulle mikään vaikea juttu, ainoa mihin sitä olen kaivannut ja välillä käyttänytkin, on ollut kahvi. Nimenomaan aamukahvi, sillä muuten en edes kahvia juo. Olen tiennyt näiden erilaisten kahviin soveltuvien pähkinä- ja kaurajuomien olemassaolosta, mutta en ole löytänyt niitä mistään, kunnes meidän lähikauppaan oli tullut tätä Oatlyn iKaffea. Enpä olisi koskaan uskonut, miten hyvää tämä voi olla. Ehdottomasti parempaa kuin maito. Haluaisin kokeilla myös Alpron for professionals kookosjuomaa, joka siis soveltuu kahviin, mutta sitä ei ole tullut vielä missään vastaan. Vinkkinä vaan Vaasan ruokakaupoille! 😀

Tänään on ollut ihan älyttömän kiireinen päivä aamusta saakka ja nyt haluan relailla hetken ennen nukkumaan menoa, joten kommentteihin tulossa vastauksia heti huomenna. 🙂


17 Responses to “RUOKAIHASTUKSET AT THE MOMENT”

  1. Janna sanoo:

    Kysymys kuuluu pikemminkin missä Vaasan kaupassa EI oo Alpron kookosjuomaa? 😀 Ainakin itsellä tullut vastaan omissa ruokakaupoissa. Itse vierastan ajatusta kookoksen mausta kahvissa, mutta mantelimaitoa kyllä laitan kahvin sekaan 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jees, eli kyseessä oli nimenomaan Professionals – tuotteet, ei tavalliset 😀

  2. Jonnaajon sanoo:

    Noi nuudelit on kyllä jees! Se nyhtökaura oli kans kiva uutuus 🙂 Mä en kans juuri maitotuotteita käytä, paitsi voita ja heraa. En oo totaalikieltäytyjä, mutta ihan huomaamatta niitä menee tosi vähän. Joskus innostun ostaan juustoo, kuohukermaa, jäätelöö tai jotain muuta mielitekojen mukaan, mutta kun ei oikein tee mieli. Kahvin kanssa en kyllä maitoo osaa juoda siis peruskahvin. Kyllä mulle kaikki latet ja cappuccinot vaahdotetulla maidolla laskee, mutta äidillä ollessani piruuttani kokeilin maitoo kahviin niin hyi HELE …oli pakko kaataa viemäristä alas.

    Pakko oli kommentoida, kun mä eilen innostuin meneen Ruoholahden Cittariin pitkästä aikaa tarjouslehden innottamana ja alko oikein ottaan pannuun, kun tuntu, ettei siellä oo MITÄÄN ja tuli oikein sellanen #neveragain #helvetinkalliskinvielä fiilis 😀 Mä käyn Postitalon K-Supermarketissa (etenkin se niiden oman keittiön savulohi <3 ja Ekströmin kalatuotteet) ja Kampin K:ssa, eikä kyllä muualta saa samaa perusvalikoimaa. Anton & anton nyt on kans ihan oma lukunsa, mutta harvoin tulee käytyä, vaikka kaupan ideologian takana seisonkin 🙂 Joskus tulee myös eksyttyä sinne Stockan herkkuun, mutta tiettyjä spesiaaleja juttuja lukuunottamatta en sitä oikein osaa arvostaa.

    Sun kanssa olis kyllä hauska päästä höpötteleen ruoasta tai sitten päästä sun brunssipöytään 😀 vitsi kun joku jaksaa nähä tollasen vaivan. Respect!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Vitsi sitä nyhtökauraa haluaisin maistaa, mutta sitä on vissiin saatavilla vaan HKI:ssä ja turussa 🙁

      Se Ruoholahden Citari oli muuten aika kallis, se jäi mieleen. 😀 Majoituin sillon just siinä Holiday Innissä vieressä niin tuo kauppa oli lähellä ja kävin siellä pariin otteeseen nuuskimassa. 😀

      Ruuasta on tosiaan kiva höpötellä ja noita brunsseja kiva järkätä kun tykkää leipoo ja laittaa ruokaa 😉 Otetaan treffit joskus kun ollaan samalla paikkakunnalla!

      • Jonnaajon sanoo:

        Onneks on tää netti, jossa voi ne päällimmäiset fiilikset jakaa, vaikka tää välillinen kommunikaatio on aina melko väritöntä 😛

        Ei sitä nyhtökauraa oo vielä missään. Täälläkin sitä oli Stockmannin harkussa joku sadan kappaleen erä, jota jonotettiin samaan malliin kuin Tokmannilla ämpäreitä 😀 Lisäks parissa K-kaupassa on ollut joku minipromoerä myynnissä #nyhtökauraonuusiämpäri. Saa nähdä tuleeko kauppoihin ees vielä kevään aikana. Puhdistamon jäätelöitä ootan kans kauppaan kovasti.

        Toki treffeille! Mulla on ainakin se Vaasan reissu jäänyt ja jäänyt, mutta kyllä mä ainakin sinne vielä joskus tuun, kunhan saan itseni kerättyä ja vähän väriä elämään 😀

  3. Anne sanoo:

    Noi kuulostaa niin hyviltä noi kikhernepastat! Onkohan niissä käytetty jauhoina pelkästään kikhernettä? 🙂

    annekatariina.com

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mulla on nyt just nuudelit loppu ja en pääse kurkkaamaan pussin taakse mutta muistaakseni oli ainoastaan kikherneitä käytetty =)

  4. riina sanoo:

    moi Aino! kommentti ei nyt liity tähän postaukseen, mut voiko Summer Fit treeneissä jonkun hiiteistä korvata kovatehoisella spinningillä tai combatilla? treeniviikkoon ei mahdu kaikki, sillä salitreenit on oma lemppari enkä malttais luopua ryhmäliikunnoistakaan.käykö joskus vaan 1 hiit treeni viikossa (vakitsisin pisimmän ja kovimman hiitin) jos siis tekee vaikka spinun sekä combatin myös? 🙂 jos kumminkin useimpina viikkoina ehtii tehhä 2 hiittiä? oon super innoissani haasteesta!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Juu voihan noita korvata mieltymyksien mukaan halutessaan. Pääasia on kuitenkin liikkua säännöllisesti ja edes jotenkin järkevällä suunnitelmalla 😉

  5. Ansku sanoo:

    Hei mitä, kikhernenuudeleita! Ei olekkaan tullut ennen vastaan mutta noita täytyy etsiä. Kiitos!

  6. Anna sanoo:

    Hei!

    Asiaan kuulumaton kommentti/kysymys. Osaisitkohan sanoa, mikä mua vaivaa, kun jos yritän tehdä vatsalihaksia pidemmän kaavan kautta ja oikein rankasti, niin mun lonkankoukistajiin rupeaa oikeasti sattumaan enkä saa vatsoihin enää kunnon poltetta?

    Osaan kyllä aktivoida vatsalihakset ja olen niitä tosi paljon elämäni aikana treenannut. Venyttelen lonkankoukistajia kyllä säännöllisesti. Mulla on tosi yliliikkuvat nivelet, voikohan johtua siitä?

    Mikä olisi raskas vatsalihasliike, jossa lonkankoukistajat ei aktivoidu?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voisko johtua siitä että lonkankoukistajat ovat pahasti jumissa? Niiden avaaminen auttaa yleensä saamaan paremman kontaktin vatsalihaksiin. Staattiset hooverpidot ovat ainakin hyviä harjoituksia ja myös selin makuulla niin että avaat polvet sivuille ja jalanpohjat yhteen ja nostat siitä rutistuksia 🙂

  7. tiina sanoo:

    Tuo kahvi”maito” on aivan superhyvää! Mutta oon vaan huomannu sen että pysyy hyvänä n.5 päivää avaamisesta.. eli vois olla vähä pienempi purkki 🙂

  8. pulla sanoo:

    Itseltäni löytyy kaapista kikhernenuudeleita, tosin vielä korkkaamattomana (Pakko korjata tilanne tänään)! Ovatkohan nuo oikeastaan terveellisyyttä ajatellen parempaa syötävää kuin perus makaronit, jotka siis omasta ruokavaliosta puuttuu?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Riippuu toki miltä kannalta terveellisyyttä miettii, mutta ovat siis gluteenittomia ja näissä on runsaammin proteiinia kuin tavallisessa pastassa, joka on usein tehty lähestulkoon vehnäjauhoista. Eli jos multa kysytään niin kyllä ovat parempaa syötävää!

  9. Tiina sanoo:

    Hei Aino, mistä sä aina löydät niitä riisipastoja ja noita kikhernenuudeleita? Onko ne jollain eri osastolla kun pasta/riisi -osastolla? Aloitin tällä viikolla juomaan aamuisin viherjauhe-smoothieita blogisi innoittamana 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Riisipastan ostan ihan normaalisti ruokakaupasta sieltä missä on muutkin pastat, mutta nämä nuudelit on ekosopista, varmaan muissakin terveyskaupoissa löytyy =)

Kommentoi