DIEETTI JOLLA VOI SYÖDÄ PIZZAA VAIKKA JOKA PÄIVÄ

Dieetti jota noudatan sisältää mm. niin paljon pizzaa ja suklaata kuin napa vetää. Kuulostaa aika hyvältä herkulta vai mitä? 😀 Aiheeseen liittyen, oletteko muuten koskaan miettineet mitä sana dieetti tarkoittaa? Monesti dieetti yhdistetään juuri laihduttamiseen, mutta dieettihän tarkoittaa ruokavaliota. Ruokavalio taas ei tarkoita laihduttamista, vaan tyyliä jolla syö.

Toki usein myös ruokavaliot ovat suunniteltu tukemaan jotain tiettyä tavoitetta, mutta jokaisella meillä on myös oma dieetti, mikä ei välttämättä ole paperille kirjoitettu. Omalla kohdallani ruualla on suuri merkitys jokaiseen päivään, sillä rakastan ruokaa! Mielestäni ruoka maistuu parhaalta treenin jälkeen, mutta toki myös muulloinkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koen, että ajatustyylini ruokaa ja syömistä kohtaan kehittyy jatkuvasti. En tietoisesti ajattele asiaa, mutta muutoksia tapahtuu pikkuhiljaa ajan kuluessa. Tällä hetkellä syön siis kasvisruokaa ilman gluteeni ja maitotuotteita. Olen ollut kolme viikkoa täysin ilman eläinperäisiä tuotteita (lukuunottamatta kananmunaa ja heraa) ja toistaiseksi tuntuu tosi hyvältä. En koe joutuvani luopumaan mistään, vaikka tiedostan kyllä, että rajoitukset vähentävät esimerkiksi mahdollisuuksia syödä ravintolassa. Vaasassa on vain muutama kasvisruokapaikka, joten valinnanvaraa ei ole liiaksi. Toisaalta en muutenkaan syö ulkona juuri koskaan, sillä koen että valmisannokset ovat yleensä liian pieniä (ellei kyseessä ole buffee). 😀

Viimeisien viikkojen aikana olen syönyt niin hyviä ruokia ettei mitään järkeä. Olen siis periaatteessa herkutellut päivittäin esimerkiksi pizzalla ja/tai suklaalla. Blogia säännöllisesti lukevat arvaavat, että kyseessä ei kuitenkaan ole ihan tavallinen pizzeriasta haettu lätty, tai fazerin sininen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Haluaisin muistuttaa, että terveellisen ruuan ei tosiaan tarvitse olla pelkkää kanaa ja riisiä, sillä vaihtoehtoja on ihan rajattomasti. Melkeinpä minkä tahansa perinteisen mättöruuan tai herkun voi valmistaa terveellisesti, mausta tinkimättä. Koen, että olen oikeen spesialisoitunut tähän juttuun ja kehitän jatkuvasti mitä parempia ruokia, ainakin omasta mielestäni, haha! 😀

Hyvään kuntoon pääsy, tai siinä pysyminen ei vaadi paperilta syömistä, pelkkää punttia ja tiukkaa ohjeiden noudattamista, vaan on olemassa muitakin tapoja. En vähättele edellä mainittua tapaa, mutta muistutan, ettei kaikkien tarvitse elää samalla tavalla. Haluankin omalla esimerkillä näyttää (ja ehkä vähän myös todistaa) että on myös vaihtoehtoisia tyylejä elää terveellisesti ja silti olla sporttinen ja terve.

Tämä kyseinen pizzaresepti on tullut jaettua täällä hurjan monta kertaa, mutta edelleen siitä kysellään, joten laitetaan nyt taas muistin virkistämiseksi. Suosittelen testaamaan noilla täytteillä, sillä tää oli jotain ihan täydellistä. Pizzapohja on täynnä hyvää tekevää kuitua, eikä sisällä lainkaan ravintoköyhää vehnää saati gluteenia. Koko pizza on myös maidoton ja vegaaniseen ruokavalioon sopiva.

Kaurakuitupohja:

  • 2-3 dl lämmintä vettä
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 3-4 rkl fibrex sokerijuurikaskuitua
  • 2 rkl psylliumkuitua
  • 1 rkl kookosöljyä/oliiviöljyä
  • 150 g Provenan täysjyväkaurajauhoja
  • mausteita (suola, chili)

Sekoita veteen kuivahiiva, fibrex, psyllium ja mausteet, anna imeytyä hetki. Lisää öljy ja kaurajauhot. Vaivaa taikinaksi käsin. Kauli kaulimella leivinpaperille ja esipaista pohjaa n. 5 minuuttia 220 asteisessa uunissa. Esipaiston jälkeen lisätään täytteet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Täytteet:

  • 1 prk Salsa mexicanaa
  • 2 suippopaprikaa (luomu)
  • 200 g tuoreita herkkusieniä
  • 1 sipuli
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 200g tuoretta ananasta paloina/ 1 prk ananaspaloja
  • mausteet
  • n. 50-75 g Violife for pizza juustoa (vegejuusto)

Käytä Salsa Mexicana tomaattipyreen tapaan ja sivele se pohjan päälle, jos salsaa ei ole riittävästi, lisää tomaattipyreeta. Raasta puolet juustosta salsan päälle, ennen täytteiden lisäämistä. Paista pannulla suikaloitu paprika, viipaloidut herkkusienet, sipuli ja valkosipuli. Lisää loppuvaiheessa myös ananas. Mausta suolalla, valkosipulilla ja chilillä. Levitä täytteet pohjalle ja raasta loput juustosta vielä päälle. Paista 220 asteisessa uunissa n. 10-15 minuuttia. (uunin tehoista riippuen)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohjeesta tulee uunipellillinen, jonka voi viipaloida pizzaleikkurilla neljään osaan. Yksi pala sisältää 324 kaloria. 🙂

Nyt palaan Bodystep-ohjelman pariin, sillä tänään olisi luvassa uutta steppiä atleettisena versiona. Vastailen kommentteihin huomenna, sillä loppupäivä menee kokonaan jumppatouhuissa!


20 Responses to “DIEETTI JOLLA VOI SYÖDÄ PIZZAA VAIKKA JOKA PÄIVÄ”

  1. Tuija sanoo:

    oot todellakin spesialisti :’)

  2. ulla sanoo:

    Kiiitos ! 🙂

  3. Mea sanoo:

    Onko toi sokerijuurikaskuitu ihan välttis, vai voisko sen korvata jollain? Iteltä löytyy psyllium, muttei tota sokerijuurikasta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Vaikee sanoo, kun en oo tehnyt ilman, mutta lisää psylliumia vaan niin luulis onnistuvan! 😀

  4. Elisak sanoo:

    Hei! Mikä on mielipiteesi lihasten kasvamisen ja cardion yhdistelmästä? Onko mahdollista kasvattaa lihaksia jos harrastaa silti kestävyyslajeja?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jos lihasmassan kasvattaminen on päätavoite, tietysti saliharjoittelulla saa nopeimmat tulokset, mutta esimerkiksi plyometrinen harjoittelu kasvattaa myös lihasta ja toki kaikki liikkuminen. Itse oon treenannut koko elämäni pääosin vain kestävyyslajeja ja silti omaan ihan ok:sti lihasmassaa. Jos tarkoitit salitreenien ja cardion yhdistämistä, on sekin mahdollista, tosin hieman hitaampaa kuin ilman aerobista. 🙂

  5. Matilda Virtanen sanoo:

    Kuinka monta kaloria pelkässä pitsapohjassa on tällä reseptillä? 🙂 tai muutenkin ravintoarvot?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Koko taikina: 704 kcal, prot 29 g, hiilari 88 g, rasva 23 g

  6. Tee sanoo:

    Hei Aino, mistä ostat tuon pizzajuuston? Itsellä Vaasassa lähipiirissä pizzanhimoinen nuori, jolla maitoallergia palasi aikuisiällä.

  7. Moi sanoo:

    Moi Aino!

    Ei liity tähän tekstiin, mutta mulla ois postaustoive. En tiiä ootko tän tyylisestä aiheesta kirjottanut aikaisemmin, mutten ainakaan muista ja oon sun blogia lukenu tosi kauan.

    Elikkäs ois kiinnostavaa jos kirjottaisit siitä miten ihmiset sanoo että toiset vaan voi syödä enemmän kun toiset ja usein vedetään geeniteoria mukaan. Ois kiinnostavaa jos selittäisit kalorikulutuksen monesta näkökulmasta: koko, aktiivisuus, liikuntatyyli, elämäntyyli (joku joka syö vaan kerran päivässä ja näyttää että pystyy syömään roskaruokaa lihoamatta), geenien vaikutus asiaan, mikä on mun tietääkseni aika minimaalinen… Jne

  8. Suivi sanoo:

    Tässäpä oiva lauantai-illan herkku! 🙂 Osaatko tarkentaa, paljonko tuo 150g kaurajauhoja on deseinä? Pitänee itse pyöräyttää hiutaleista jauhot, enkä omista keittiövaakaa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mitähän mä nyt sanoisin, pari – kolme desiä? Lisäilen yleensä jauhoja sen verran että taikina on taikinamaista, enkä tuijota liikaa määrän ohjetta. Tolla määrällä hyvä lähtee liikkeelle ja lisätä tarvittaessa =)

  9. Jonna sanoo:

    Ihanan näköisiä suklaita! Miten teet tuollaisia vaaleita? Olisiko mahdollista saada ohjetta? Terveisin täysin aloittelija raakasuklaan teossa.:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei kiitti! resepti on tosi helppo, eli tarvitset vain kaakaovoita, riisinlesejauhetta (jos haluaa voi laittaa macaa ja lucumaa myös) ja makeutusta. Itse lisään valkosuklaan makuista heraproteiinia mistö tulee tosi hyvä maku suklaaseen. 🙂 Kaakaovoi siis sulatetaan ja sit sinne vaan jauhoja välillä maistellen ja pakkasen kautta suuhun!

  10. Irene sanoo:

    Moi Aino! Mielenkiintoinen resepti, kiitos siitä. Useat aineet ovat mulle vielä tuntemattomia, joten vinkkaisitko saako näitä ihan tavallisesta ruokakaupasta, vai onko nämä haettava jostakin erikoisliikkeestä? Vieraita ovat: fibrex sokerijuurikaskuitu,
    psylliumkuitu, Provenan täysjyväkaurajauhot ja Salsa Mexicana. Kunhan kyseiset aineet löytyvät, tämä ruoka menee kokeiluun vegaaniystävien tullessa kyläilemään. Terkuin, Irene

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kaikki nämä löytyvät ihan tavallisista hyvinvarustelluista kaupoista, eli ei ehkä mistään pikkuputiikista mutta esim prismat ja citymarketit toimii! 🙂 Fibrex, psyllium ja kaurajauhot löytyvät usein sieltä missä ovat muutkin jauhot ja leivontatarvikkeet. Salsa mexicana on pahvipurkissa, usein tölkkien kanssa samalla osastolla!

Kommentoi