RASVANPOLTTOA TEHOSTAVA MAJONEESI

No nyt on pakko! Eilinen meni tuttuun perjantaiseen tyyliin keittiössä puuhaillen. En ymmärä miten aika kuluu niin nopeaa aina. Voin siis touhuilla tunteja huomaamatta ajankulua lainkaan. Valmistin eilen ensimmäistä kertaa ikinä pizzaa pelkillä kasvistäytteillä ja täytyy sanoa, että kyllä se pizza on aina pizza, oli päällä mitä tahansa. 😀 Hyvää siis oli. Pizza oli myös gluteeniton ja maidoton, sillä kokeilin myös vegaanista juustoa ensimmäistä kertaa. Pyrin käyttämään mieluiten luonnollisia tuotteita, mutta koska pizza ja juusto vaan kuuluu yhteen, niin raastin päälle Violifen juustoa, joka on siis valmistettu pääosin kookosöljystä. 😀 Kaikkea ne keksii. Maku oli hyvin samankaltainen kuin  juustossa, olisin vaan voinut laittaa sitä hieman vähemmän, sillä maku oli jotenkin melko vahva. Ensi kerralla tietää sitten senkin.

Pohjan valmistin tuttuun tapaan täysjyväkaurajauhoista, fibrexistä ja psylliumista ja päällisinä oli herkkusieniä, suippopaprikaa, ananasta ja sipulia. (Pohjan ohje täällä)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sitten siihen itse asiaan. Jaoin yhden reseptiremontin yhteydessä ohjeen majoneesin tekoon ja nyt pakko hieman korjata tuota ohjetta, sillä löysin erittäin helpon tavan valmistaa majoa! Kiitos tästä kuuluu lukijalle, joka vinkkasi tästä kommenttiboksissa ja kyseinen ohje on siis suoraan kopioitu isyyspakkaus – blogistaKiitos hurjasti hyvästä ohjeesta, joka oli helppo ja nopein ikinä! 😀

Tein reseptin sisältöön muutoksia ja käytin valmistukseen MCT – öljyä, joka on siis tunnettu sen termogeenisesta vaikutuksesta, eli se lämmittää elimistöä sisältäpäin lisätäkseen rasvanpolttoa ja energiankulutusta. MCT-öljy tehostaa rasva-aineenvaihduntaa ja antaa energiaa, se myös imeytyy muita rasvoja nopeammin ja toimii jopa hiilarien tavoin, antaen energiaa ennen ja jälkeen treenin. Kyseinen öljy sopii majon valmistamiseen täydellisesti, sillä se ei maistu millekään, joten se antaa mausteiden ja esim. valkosipulin loistaa!

Treenaajan valkosipulimajo:

  • 2 valkosipulin kynttä
  • 1 kanamuna (luomu)
  • 2 dl MCT – öljyä
  • ripaus suolaa ja chiliä
  • (1-2 tl dijon sinappia)

Hienonna valkosipulit ja laita ne kapeaan kannuun. Mittaa kannuun myös muut ainekset. Laita sauvasekoitin kannuun, terä kiinni kannun pohjaan. Käynnistä sekoitin, ja nosta sitä vähitellen kohti pintaa. Tadaaa! Majo on valmis. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

lorauttelin majoneesia pizzan päälle 😛

Yritin kuvata majoneesia, mutta ei tässä pimeydessä saa mitenkään päin järkeviä kuvia, joten tyydyin kuvaaman sitä pizzan päällä. 😀

Bongasin muuten facebookista erään suuren median jakaman ohjeen, eli siis reseptin, joka oli täysin identtinen yhden mun reseptiremontti – ruuan kanssa. Voi tietysti olla, että joku on sattumalta keksinyt samaisen ohjeen. Täällä blogimaailmassa käy joskus niin hassusti, että tuotetaan samaa sisältöä, samaan aikaan. Jos kyseessä ei ollut sattuma, sitten kyllä vähän harmittaa, ettei anneta krediittiä sille jolle se kuuluu. :/


VÄHEMMÄN SUORITTAMISTA

..Ja enemmän fiiliksen mukaan elämistä.

Viime aikoina oon oivaltanut paljon stressiin, lepoon ja palautumiseen liittyviä asioita. Paljon mietitään ulkonäköä ja sitä kuinka voisi muokata kroppaansa tiettyyn malliin. Liian usein kuitenkin unohdetaan, kuinka iso rooli on psyykkisellä puolella. Kirjoitin joskus aiheesta ”stressin lihottama” ja totesin tekstissä, että sana stressi ei aiheuta nykypäivänä enää reaktioita. Stressi on vakioitunut meidän elämään, sehän oikeastaan kuuluu arkeen. Stressiä ei myöskään oteta vakavasti, lähinnä kilpaillaan siitä kenellä on kiireisin, hektisin ja stressaavin elämä. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaiken muun häsläyksen keskellä pitäisi kuitenkin ehtiä panostaa hyvinvointiin, treeniin ja ravintoon. Oikealla tavalla tehtynä nämä edellä mainitut auttavat toki jaksamaan kiireisimmänkin ajanjakson, mutta kun nykyään ajatellaan kovin ulkonäkökeskeisesti, menee homma enemmänkin suorittamiseksi. Dieetit, eli liian vähäisillä energioilla eläminen, suuret liikuntamäärät ja stressi yhdessä ovat melkoinen pommi terveydelle. Tällaisella meiningillä voi aiheuttaa sen, että keho menee tukkoon, aineenvaihdunta hidastuu ja olo on jatkuvasti väsynyt. Kannattaa miettiä kuinka järkevää on esimerkiksi laihduttaa tai treenata tavoitteellisesti, jos elämäntilanne on muutenkin haastava. Tietysti painonpudottaminen on hyvästä, jos on ylipainoa, mutta sekin kannattaa tehdä järkevällä tavalla. 🙂

Voisin luetella liudan asioita, joista olen hyvinkin eriävää mieltä kuin monet muut valmentajat. Esimerkiksi nämä paljon palvotut aamuaerobiset vievät usein siivun siitä kaikkein tärkeimmästä terveyden ja hyvinvoinnin kulmakivestä, eli unesta. Liian rajoitetut ruokavaliot voivat tuoda tuloksia hetkellisesti, mutta eikö olisi tärkeämpää opetella heti syömään niin, että sitä voi jatkaa myös tuloksien jälkeen? Nämä ovat näitä, mistä olen ennenkin kirjoittanut, mutta haluaisin kannustaa ihmisiä ajattelemaan myös sitä psyykkistä puolta.

Toinen ääripää on myös liiallinen yrittäminen. Ylikorostetaan rentoutumista, miettimällä jatkuvasti miten voisi edesauttaa palautumista ja hyvinvointia. Kun palautumisesta ja rentoutumisesta tuleekin suorittamista niin eikö koko pointti katoa tuolloin? On hyvä ottaa omaa aikaa ja tehdä asioita jotka antavat pään levätä, mutta mielestäni liika suunnittelu ja stressaaminen asiasta kääntävät hyödyn haitaksi. Monet terveellisesti elävät ovat ehkä liian tietoisia itsestään ja miettivät liikaa mikä tekee keholle hyvää ja mikä huonoa. Nyt en voi tehdä niin tai näin, koska pitää palautua, pitää tehdä sitä ja tätä ja pitäis rentoutua. Mitä jos vapaa-ajalla antais kaikkien ajatusten olla ja tekis just mitä huvittaa? Jos huvittaa lähteä radalle niin menee. Jos kokkaaminen tai leipominen on se juttu, niin sitten tekee niin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime sunnuntaina tuli yhtäkkiä fiilis, että olispa ihanaa mennä hierontaan. Mulla oli niskat hieman jumissa ja koko päivän oli tuntunut kevyttä pääkipua. Pistin viestiä kaverille, joka tekee intialaista päähierontaa meidän salilla. Ilokseni kaverilta löytyi aikaa ja pääsin parin tunnin varoitusajalla käsittelyyn. Hoidon jälkeen muistin taas miten tärkeää on hoitaa myös sitä psyykkistä puolta. Vaikka hoito on tosiaan ns. fyysistä hoitoa, eli hierontaa, on suurin vaikutus sen tuoma rentoutuminen. Mieli tyhjeni totaalisesti ja tuntui kuin jokin sisäinen lukko olisi auennut. Olo oli mahtava koko loppuillan. Seuraavana päivänä tuntui kuin kroppa olisi keventynyt viidellä kilolla ja olo oli todella inspiroitunut ja energinen. Tämän innoittama kävin hoidossa myös tänään ja suosittelen muillekin. 🙂 Psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa paljon kehon toimintaan, joten jos mielii ulkoisia muutoksia, tulisi ensisijaisesti keskittyä perusasioihin, joita on esimerkiksi sosiaalinen elämä, uni, ravitseva ruoka ja omaan elämäntilanteeseen sopiva liikunta.

Hetkellinen stressireaktio antaa voimaa, sillä sen ansiosta syke kiihtyy, verenpaine nousee, verensokeri nousee, ruoansulatus pysähtyy, sukuhormonien tuotanto lakkaa ja hetkellisesti rasvaa puretaan energiaksi. Valitettavasti nykyään stressi ei tosiaan ole vain hetkellinen reaktio, vaan siitä on tullut monille jopa vuosia kestävä ongelma, jolloin korkea kortisoli pitää yllä korkeaa verensokeria. Verensokerin noustessa myös insuliinin eritys kasvaa. Näiden kaikkien summana, ongelmaksi muodostuu kuitenkin insuliiniresistenssi, jota stressi ja pitkään koholla olevan insuliini aiheuttavat. Lyhyesti sanottuna insuliiniresistenssi on tila, joka lihottaa ja kerää rasvaa, etenkin keskivartaloon ja yläselkään.

Rentouttavaa viikonloppua ystävät. Tehkää kaikkea mukavaa! 🙂

housut, paita, pipo ja kaulahuivi – Superdry (Intersport Vaasa)

kengät- nike

kuvat: Riikka


BIKINI BOOTCAMP 2015 EDITION – YLÄVARTALO & CORE (video)

Tänään olisi luvassa treeni inspiraatiota pitkästä aikaa! Lupailin julkaista Bikini Bootcampin muutkin ohjelmat ja nyt olisi vuorossa ylävartalon treeni. Tämä on siis versio, jota olen tehnyt ryhmäliikunta versiossa viime viikot. Ohjelmaa ja liikkeitä vaihtaessa täytyy aina hieman testailla liikkeitä yhdessä treeniporukan kanssa. Valitsen siis liikkeet ja seuraan miten jengi pysyy mukana ja sitten muokkailen vielä liikkeitä, mikäli siellä on jotain liian haastavaa, tai jos (harvemmin) setti tuntuu liian kevyeltä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Treeniä ennen kannattaa lämmitellä hieman, sillä meno on aika kovaa heti alusta saakka. Kotona tehtäessä laudat voi jättää pois, eli tehdä kaikki samat liikkeet lattialla. Painoiksi passaa vaikka kivillä täytetyt vesipullot tai mitä ikinä keksiikään. 🙂

Homma menee siis niin, että neljää liikettä pyöritetään 7 minuuttia putkeen. Jokaista liikettä tietty määrä ja sitten nopea siirtyminen seuraavaan. Koko 7 minuttia tulisi suorittaa ilman taukoja, jonka jälkeen 1-3 min tauko. Tauon jälkeen siirrytään seuraavaan ohjelmaan ja toistetaan sama. Sitten vain koko homma uudelleen, eli yhteensä 4 x 7 minuttia ja molempia ohjelmia tulee tehtyä kahdesti. 

Circuit 1:

  1. yleisliike x 10
  2. etunoja punnerus – ojentaja punnerus yhdistelmä (joko polvet maassa/jalat suorana) x 10
  3. lankku + polvivdeto kyynerpäähän x 30 vetoa
  4. vuorikiipeily (vedot viistoon vastakkaista kättä kohti) x 40 vetoa

Circuit 2:

  1. rullaus + kerähyppy x 10
  2. dippi x 20
  3. vipunosto combo + syväkyykky ja vuorikiipeily x 10
  4. hiihtohypyt kädet laudalla x 30

Kuvassa olevat vaatteet:

paita – Eivy*

trikoot – Adidas

kengät – Nike*

*Saatu (Intersport Vaasa)

kuva: Riikka


IHMISKOE: TULEEKO MUSTA ”LAIHA LÄSKI”?

Minussa on aina asunut pieni vastarannan kiiski. Joskus kun jotain asiaa tuputetaan paljon, ärsyynnyn ja teen periaatteesta päin vastoin. Viime aikoina, tai oikeestaan jo pitkään ollaan hypetetty fitnesstä sekä body – elämäntapaa maitorahkoineen ja punttitreeneineen. Itse en ole maitorahkaa syönyt enää vuosiin ja muutenkin koen, että ruokavalioni ei ole ehkä ihan sitä perinteistä fitnessmeininkiä, jossa makrot kertoo kaiken ja proteiinia palvotaan hulluna.

Nyt ajattelinkin tehdä pienen ihmiskokeen ja jättää punttitreenit a.k.a salitreenit kokonaan pois ja keskittyä pelkästään aerobiseen treeniin, eli jumppaamiseen!

Unknown12_Fotor_Collage

jumpparotta

Jos kaikkea tätä hypetystä on uskominen, musta tulee siis laiha läski, joka voi vain haaveilla pyöreistä pakaroista! 😀 Kokeeni on kuitenkin melko epävirallinen, sillä aion vain seurata kehon muutoksia ja esim. lihaserottuvuutta sekä painon mahdollista muuttumista. Samalla nähdään, lähteekö kovalla työllä puntatut lihakset sen sileän tien. Kokeen kesto on nyt ainakin aluksi suunnilleen jouluun asti, ellei tapahdu jotain sen verran radikaalia, että on pakko palata voimatreenien ääreen. Koe on alkanut jo 2 viikkoa sitten.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos joku olisi sanonut pari vuotta sitten, että vuoden 2015 lopussa syöt pelkkää kasvisruokaa ja treenaat aerobista, en ehkä olisi uskonut, mutta nyt on sellainen fiilis, että haluan kokeilla jotain muuta ja katsoa miten se vaikuttaa oloon ja kroppaan. Hyvä puoli on tietysti se, että treenimäärä kevenee hieman ja pystyn myös satsata palautumiseen hieman enemmän.

Tästä eteenpäin siis hiitit, intervallit ja kehonpainolla tehtävät liikkeet ovat se juttu ja katsotaan miten käy, tai huomaanko edes mitään eroa. 🙂


MITÄS ON TULLUT SYÖTYÄ? (+ RESEPTIT)

Täällä vietellään perinteistä aamua kotona, eli sata rautaa tulessa samaan aikaan. Muokkaan kuvia, miksailen musiikkilistoja jumppiin, teen ruokaa, kirjoitan blogia ja vastailen sähköposteihin. 😀 Tällä hetkellä mulla on takana viikko kasvisruokavaliolla ja ajattelin esitellä mitä oon syönyt ja jakaa myös muutaman reseptin.

Unknown15

Viikko on hyvin lyhyt aika tehdä mitään päätelmiä minkään ruokavalion toimivuudesta, mutta olo on ainakin ollut kevyt ja energinen. Ei ole ollut mitään ongelmia saada riittävästi energiaa tai vaikka proteiinia. Yksi miinuspuoli on ollut papujen, linssien ja herneiden aiheuttamat kevyet turvotukset vatsassa (ilmaa). Uskon kuitenkin, että tämä on vain reaktio uusista ruoka-aineista ja ongelma menee ohi ajan kanssa.

En siis pääsääntöisesti syö myöskään gluteenia, soijaa tai maitotuotteita, heraa lukuunottamatta. Tämän kaiken lisäksi päätin puhdistaa ruokavaliosta myös lisätyn sokerin hetkeksi aikaa. Kananmunia olen käyttänyt vielä ruuanlaitossa, mutta en kokisi ongelmaksi jättää pois. Kuulostaa aika askeettiselta? Silti vaihtoehtoja on ollut ihan riittävästi ja oon saanut vatsan täyteen sekä pystynyt myös herkuttelemaan viikonloppuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aamiainen on pysynyt samana, sillä smoothie nyt vaan on niin helppo ja hyvä vaihtoehto. Vaihtelen smoothien koostumusta niin, että välillä vedän juotavana, välillä lusikoitavana. Kuitulisien avulla pystyy säätää koostumusta. Käytän vaihtelevasti pellavansiemenrouhetta, fibrexiä, kookoskuitujauhetta, chiansiemeniä ja psylliumia. Smoothie sisältää kuitujen lisäksi aina jotain vihreää, marjoja, banaania tai päärynää, heraa, MSM-jauhetta sekä tällä hetkellä myös ripauksen lakritsijauhetta.

Täytyy muuten muistuttaa, että tuo mielettömän monipuolinen Sage tehosekoitin on vielä alennuksessa tämän kuun loppuun! Todella hyvä joululahja vinkki terveystietoiselle –>

Alennuskoodilla SAGESALE50 (tulee olla kirjoitettuna isoilla kirjaimilla) saa ostoskorissa The Bossista 50€ alennuksen Gigantin sivuilla. Koodi on voimassa 30.11 asti. Tuotetta pääsee katselemaan ja sen voi ostaa täältä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viikonloppuna kokeilin ensimmäistä kertaa valmistaa pinaattilettuja itse. Tämä oli todella onnistunut resepti ja päihittää valmisletut mennen tullen. Harmittavan usein pinaattilätyissa tai vaikka pinaattikeitoissa on vain hyvin pieniä määriä itse pinaattia. Pinaattilettujen kanssa pitää tietysti olla puolukkahilloa!

pinaatti-härkäpapuletut:

  • 2 kananmunaa (jos ei käytä kananmunia, tilalle voi käyttää ”no egg- kanamunan korviketta” tai munan voi myös korvata fibrexillä ja psylliumilla)
  • 400g kookosmaitoa (kevyt) / kookosjuomaa
  • 2 dl kikhernejauhoa
  • 300 g pakastepinaattia (tai tuoretta silputtuna)
  • 2 dl härkäpapurouhetta
  • 1 rkl kookosöljyä
  • suolaa, mustapippuria

Sekoita kulhossa munat, kookosmaito ja kikhernejauho. Sulata pinaattipalat mikrossa/silppua tuore pieneksi silpuksi. Lisää pinaatti taikinaan härkäpapurouheseoksen kera. Lisää vielä kookosöljy (sula) ja mausteet. Paista lettupannulla letuiksi. Käytin itse paistoon kookosöljyä ja laitoin vain yhden tipan jokaiseen paistosatsiin. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Chia-puolukkahillo:

  • 0,5 dl vettä
  • 3 rkl chia-siemeniä
  • 300 g puolukoita
  • makeutusta (stevia, kookos sokeri tms)

Laita Chia-siemenet liukenemaan veteen n. 10 minuttiksi. Survo puolukat sauvasekoittimella ja lisää makeutus. Sekoita puolukkaseos hyytelöityneen chiamassan sekaan ja hillo on valmis. Maku on hämmästyttävän aito ja koska marjoja ei kuumenneta myös vitamiinit ja antioksidantit säilyvät paremmin! 🙂 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Valmistin ensimmäistä kertaa myös myskikurpitsaquinottoa, eli risottoa mutta riisin tilalla toimi proteiinipitoisempi kvinoa. Reseptin idean sain Anna mun treenaa – blogia kirjoittavan Annan instasta.:)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kurpitsaquinotto

  • 1 iso myskikurpitsa
  • 2 dl kvinoaa
  • sipuli
  • valkosipulinkynttä
  • mausteita
  • kookosöljyä

Halkaise kurpitsa ja poista siemenet. Valele kurpitsa kookosöljyllä ja mausteilla. Paahda kurpitsoja 200 asteessa n. 45 minuuttia, niin että sisus on pehmeää. Kurpitsojen paahtuessa kuullota sipuli ja valkosipuli pannulla, lisää kvinoa, mausteet ja vettä. Anna nesteen imeytyä kokonaan. Kaavi lusikalla kurpitsojen sisus ja sekoita/muusaa se kvinoan sekaan. Ripottele päälle kurpitsan siemeniä ja oluthiivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näiden lisäksi oon syönyt falafeleja eri muodoissa. Falafelien resepti täällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Välipalaksi/naposteluun oon valmistanut kikherneitä uunissa. Eli herneet laitetaan uunipellille, suihkutetaan kevyesti oliiviöljyä, maustetaan ja paahdetaan uunissa n. 200 asteessa rapeiksi. Oon myös aktivoitunut puristelemaan mehuja aamulla sekä välipaloilla. Mehuihin tapaan laittaa aina yhden hedelmän ja paljon vihanneksia, kuten porkkanaa, punajuurta jne.

Herkutteluun on mennyt protskupannaria kaneloitujen omenalohkojen kera seka raakaa valkosuklaata manna-piparitäytteellä. 🙂

DSC01352

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Protskupannari:

  • Laitilan Eggo valkuaista
  • fibrexiä
  • banaani
  • vanilja-valkosuklaa heraa
  • leivinjauhetta
  • kanelia

Blenderissä sekaisin. Uunipellille ja 200 asteessa n. 10 minuuttia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaneloidut omenalohkot:

  • Omenaa
  • kookosöljyä
  • kanelia & kardemummaa

Pilko omena lohkoiksi, paista lohkot kookosöljyssä pehmeäksi. Mausta kanelilla ja kardemummalla. Tarjoa esim. proteiinilettujen, jugurtin tai jäätelön kanssa.

DSC01375

Raaksuklaan reseptin oon jakanut jo niin monta kertaa, että jätetään se väliin tällä kertaa. Suklaan seassa on siis kookosmanna sose joka on maustettu piparkakkumausteella, nam nam! 😀

Piparkakku-manna:

  • kookosmannaa
  • 3 tuoretta taatelia (siemenet poistettu)
  • ripaus lucumaa
  • tilkka vettä
  • piparkakkumaustetta
  • (vanilja-valkosuklaa heraa)

kaikki aineet tehosekoittimessa massaksi. Sekoitellaan suklaamassan sekaan.