VINKKEJÄ PUKINKONTTIIN

Eilen vietettiin ensimmäistä adventtia ja huomenna vaihtuu jälleen kuukausi. Pian on siis enää 24 päivää jouluun, joten nyt on aika alkaa miettimään joululahjoja. Ajattelin keräillä hieman ideoita, mitä voi joko toivoa pukilta tai mitä voi kääriä terveystietoisen pakettiin. Valikoimasta löytyy vaihtoehtoja niin pieneen kuin vähän suurempaakin budjettiin. Loppupeleissä mielestäni tärkeintä on, että lahja on antajansa näköinen ja siinä on jokin pieni ajatus takana. 🙂

Mitä kodinkoneisiin tulee, olen tässä viime aikoina alkanut arvostaa laatua entistä enemmän. Oon päässyt kokeilemaan ja käyttämään laadukkaita laitteita ja vitsi siinä on suuri ero, kun kaikki toimii huippulaadukkaasti. Kokkailu ja kaikki siihen liittyvä on huomattavasti mukavampaa ja sitä tuleekin harrastettua enemmän. Tässä muutama vinkki aiheeseen liittyen.

Bosch ja Finish ovat alkaneet tehdä yhteistyötä, jonka tuloksena on syntynyt paras mahdollinen lopputulos astioiden pesuun liittyen. Muistan kun asuimme edellisessä asunnossa, jossa ei ollut astianpesukonetta ja ruuan valmistus oli aina yhtä tuskaa kertyvien lika-astioiden vuoksi. Nykyisessä asunnossa on kone ja sen ansiosta on niin paljon helpompaa hoitaa keittiön siivous kunnialla.

Alla olevassa videossa voi nähdä Bosch-astianpesukoneiden ja Finishin hyötyjä verrattuna siihen, että astiat pestäisiin käsin. Nykyaikaiset astianpesukoneet ja pesuaineet vähentävät veden- ja sähkönkulutusta tiskatessa ehkä enemmän kuin voisi uskoa.

Alla ovessa videossa taas voi nähdä miten Finish-konetiskiaineet yhdessä Bosch-astianpesukoneiden ainutlaatuisen Zeolith®-kuivauksen kanssa takaavat, että lasit tulevat koneesta kuivina ja kirkkaina.

( Yhteistyössä Indiedaysin, Boschin ja Finishin kanssa.)

Omalla kohdalla tärkein väline keittiössä on hyvä tehosekoitin. Itse käytän ihan päivittäin tehosekoitinta ruuanlaitossa, sillä valmistuu smoothiet, kastikkeet, keitot, sosekeitot, muusit, raakaleivonnaiset ja muut. Mulla on nyt ollut syksyn ajan käytössä SAGE:n blenderi ja oon siihen enemmän kuin tyytyväinen. Tehosekoittimiahan löytyy ihan laidasta laitaan ja edullisimmat pyörivät ihan parinkympin paikkeille. Jos kuitenkin käyttää laitetta paljon ja haluaa valmistaa esim. raakaleivonnaisia, suosittelen että hankkii heti kunnon moottorilla varustetun masiinan.

233832918alt1_Fotor_CollageQ

The Boss ja Slow Juicer* Alennuskoodilla SAGESALE50 saa The Bossista 50€ alennuksen Gigantin sivuilla. Koodi on voimassa 30.11 asti. Koodia pääsee käyttämään täältä!

Tehosekoittimen lisäksi, erilaiset mehupuristimet ovat suosiossa. Puristimella voi valmistaa mehuja hedelmistä ja vihanneksista. Tuorepuristetut hedelmä- ja kasvismehut antavat keholle elintärkeitä vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, hiilihydraatteja, antioksidantteja ja entsyymejä herkullisessa muodossa. Yhteen lasilliseen mahtuu jo melkoinen määrä ravitsevia vihanneksia, marjoja ja hedelmiä, joten mehulaitteen avulla on helppo pitää huolta riittävästä ravinteiden saannista! Jos toivoo saavansa mehustuksesta kaiken sen hyvödyn, eli mahdollisimman ravinnerikkaan lopputuloksen, on myös laitteella väliä, eli jos siis aikomuksissa on hankkia mehustuslaite, kannattaa suosia mehupuristinta mehulingon sijaan. Itselläni on käytössä kuvassa näkyvä WITT:n Slowjuicer, jonne hedelmät ja vihannekset voi pudotella kokonaisina.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun keittiökamat ovat kunnossa, voi niitä käyttää omatekoisten lahjojen valmistukseen myös. Pienellä budjetilla valmistuu tekijänsä näköiset lahjat. Itse tehty mysli, siemennäkkäri tai raakasuklaa kauniissa paketissa ilahduttaa varmasti. Sain joskus kaverilta lahjaksi itse tehtyä terveellistä mysliä, kauniissa lasipurkissa ja mielestäni se oli melkeinpä joulun paras lahja.

Kotitekoinen mysli

  • 7 dl kaurahiutaleita
  • 1 dl murskattuja maapähkinöitä
  • 1 dl kokonaisia manteleita
  • 1 dl erilaisia pähkinöitä (cashew/pekaani yms)
  • 2 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä
  • 1 dl sesaminsiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä tai -rouhetta
  • 1 -2 dl oliiviöljyä tai kookosöljyä
  • 3-4 rkl hunajaa
  • 2-4 dl Goiji marjoja/inkamarjoja/mulpereita/kuivattu omena tms.
  • mausteita esim. kanelia, piparkakkumaustetta, aitoa vaniljaa

Kaikki aineet uunipellille sekoitettuna. Paistetaan 170 asteisessa uunissa kullanruskean rapsakaksi.

DSC02642

myös suklaasta saa tehtyä kivan jouluyllärin

Ruuanlaitosta onkin hyvä siirtyä treenaamaan. Mitä välineurheiluun tulee, mulla on muutama juttu mitä pidän tärkeänä treeniin liittyen. Ensimmäinen on tietysti hyvät treenivermeet, joista kengät ovat tärkeimmät. Muista oheisjutuista tärkeimpänä nousee musiikki ja se, että treenin voi suorittaa niin että pystyy keskittyä itse asiaan.

Fliplbelt onkin kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan loisto keksintö. Flipbelttiin voi sujauttaa musiikkilaitteen, puhelimen, avaimet, pankkikortit/rahat tai vaikka mikrofonin. Mikrofonilla tarkoitan siis ryhmäliikunnassa käytettävää masiinaa. Jokainen ohjaaja tietää, että mikkivöiden kanssa saa usein säätää ja silti ne roikkuvat liian löysällä tai nousevat korviin jumpatessa. Flipbeltin sisällä mikrofoni pysyy täysin paikallaan ja vyö tiukasti vyötäröllä, eikä tarvitse enää koskaan säätää vyötä sopivaksi. Vyö on tosi kätevä myös lenkkeillessä ja salitreenissä.

Uskon, että tämä lahja ilahduttaa jokaista treenaajaa, eikä keksintö ei ole myöskään hinnalla pilattu. Oman flibletin voi tilata täältä. Mulla on koko XS.

IDflipbelt_Fotor_Collage

*

Mainitsin, että minulle treenissä tärkeää on musiikki. Parhaimmillaan musiikista saa hurjasti lisää voimaa vetää treeni läpi. Mietin juuri viikonloppuna, että en olisi ikinä jaksanu hyppiä ja pomppia kahta tuntia tuollaisella intensiteetillä ilman musiikkia! Omissa treeneissä musalaitteen ja kuulokkeiden avulla voi itse valita musat ja volumen. Sain testiin BOSE:n uudet Quiet Comfort -kuulokkeet, jotka blokkaavat ympärillä olevan äänen lähes kokonaan. Kuulokkeet toimivat kuin korvatulpat, kun ne laittaa korviin, ei kuule ympärillä olevaa ääntä (vaikka musiikki ei olisi edes päällä). Äänenlaatu on todella hyvä!

QuietComfort® 20 Acoustic Noise Cancelling -kuulokkeiden ansiosta jokainen päivä kuulostaa paremmalta, missä tahansa liikutkin. Ota taustaäänien vaimennus käyttöön, vähennä ympäristön häiriöitä ja keskity musiikkiisi. Tai vaihda Aware-tilaan yhdellä kosketuksella ja kuule myös, mitä ympärilläsi tapahtuu. Ainutlaatuisten, pehmeiden StayHear®+ -sovitteiden ansiosta kuulokkeet istuvat tukevasti ja mukavasti. Kuulokkeiden johdossa olevan mikrofonin ja kauko-ohjaimen avulla voit helposti vastata puheluihin ja käyttää puhelimesi tiettyjä toimintoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs te olette toivoneet pukilta? 🙂

Sisältää mainoslinkkejä

*saatu


6 Responses to “VINKKEJÄ PUKINKONTTIIN”

  1. Tuija sanoo:

    Ihanat noi suklaa sydämet. Toispa mulle joku tollasia lahjaksi! 🙂

  2. Mea sanoo:

    Mulla on huippuhyvä tehosekoitin (vaiko yleiskone??), mutta tollanen samannäköinen smoothie kapine kun sullakin. Jää, porkkana ja muut menee hyvin muusiks, ongelma vaan on että ne lentää sinne kipon reunoille. Eli terä pyörii keskellä sitten yksinään, ellei lisää nestettä. Yritin yks päivä tehdä sun ohjeella falafelpyöryköitä, mutta kyseisen ongelman vuoksi tuli pannari..

  3. Laura sanoo:

    Nyt on ihan pakko kysyä, että oisitko ite maksanut tosta tehosekottimesta 600 euroa? En yhtään epäile etteikö olisi hyvä masiina kyseessä, mutta kuulostaa vaan silti niin törkeen ylihinnotellulta, kun riittävän hyviä laitteita saa niin paljon halvemmallakin. Maksaisitko nyt 600 euroa, jos toinen vaihtoehto ois että kone viedään sulta pois? Jos et itekään käyttäisi tollasta summaa yhteen laitteeseen, niin ei varmaan kannata mainostaa sitä noin voimakkaasti lukijoillekaan. Jos käyttäisit, niin asia ok. Näiden lahjaksi saatujen tavaroiden mainostusta lukiessa välillä jää vaan hieman huijattu olo, jos bloggaaja itekään ei konetta omilla rahoillaan hankkisi.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hyvä kysymys ja piti miettiä hetken vastausta. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä maksaisin. Oon tässä vuosien aikana ostanut useamman parin sadan tehosekoittimen, jotka ovat joko ylikuumentuneet käytössä tai käyttö on ollut vaivalloista, sillä laite ei ole jaksanut jauhaa kunnolla. Smoothieiden lehtivihreet on jääneet liian suuriksi ja smoothien tekeminen vaivalloista kun on pitänyt jatkuvasti sekoittaa ja poistaa ilmat että laite jaksaa blendata seoksen. Näiden laitteiden yhteissumma on varmaan jotain 600 paikkeilla ja kaikki ovat roskissa nyt. En siis väitä, etteikö edullisesti saisi hyvää laitetta, mutta mun käyttöön tarvitaan kunnon masiina, joka kestää ja jolla on vaivatonta tehdä ruokaa.

      Mainostamiseen suhtaudutaan edelleen hieman negatiivisesti, mutta itse mainostan ja kerron blogissa tuotteista jotka koen itse hyväksi. Osan oon ite ostanut ja osan olen saanut yhteistyönä. On jännä, että monesti oletetaan bloggaajan kuitenkin laittavan aikaa teksteihin ja toiveisiin, vastaavan kommentteihin ja antavan ilmaiseksi ohjeita treeniin ja ravintoon ja tekevän ohjelmia muille, mutta sitten jos siitä saa jotain, suhatudutaan negatiivisesti. En tarkoita tällä nyt juuri sinua, sillä tää vaan herätti ajatuksia aiheen ympäriltä.

      Heitänkin vastakysymyksen sulle, ottaisitko kyseisen laitteen vastaan jos vastapainoksi saisit kirjoittaa siitä, mikäli koet laitteen hyväksi, vai kieltäytyisitkö sen takia, ettet muuten laittaisi kyseistä summaa laitteeseen?

  4. Mi sanoo:

    Fliplbelt, flibletin, Flipbelttiin 😀 😀

Kommentoi