KUN IKÄ ALKAA PAINAA

On paljon ihmisiä, joille tekisi todella hyvää lisätä liikunnan määrää, mutta on myös niitä on paljon, jotka saisivat jopa parempia tuloksia liikkumalla vähemmän, tai järkevämmin. Tavoitteellisesti tai säännöllisesti treenaavilla ei tosiaan ole ongelmana se, etteikö treeniä tulisi riittävästi, mutta rytmitys ja palautuminen jäävät usein vähemmälle huomiolle. Etenkin vaikkapa lihaskasvun kannalta palautumisella on todella suuri rooli, sillä kehitys, eli se lihaskasvu tapahtuu levon aikana. Myös unella on tietysti suuri rooli palautumisessa ja sitä kautta kehittymisessä.

IMG_3474

En ole itse tietävästi mikään loistoesimerkki tässä aiheessa, sillä omalla kohdalla ”joudun” mennä treenaamaan, olin palautunut tai en. Tietysti kaikilla liikunnan ohjaajilla on (tai ainakin pitäisi olla) mahdollisuus itse päättää, miten paljon tunteja haluaa ja pystyy ohjata. Meillä vaihtuu ohjelma keväällä, kesällä ja syksyllä, joten silloin pystyy aina muokata omia ohjattavia tunteja, ainakin määrän puolesta. Itse oon tosin mennyt samalla kaavalla jo vuosia. Kesällä tulee aina neljän viikon kevyempi jakso, mutta muuten tykittelen suuria treenimääriä viikosta toiseen (n.15-20 treenituntia/vko). Tätä on jatkunut noin 10-vuotta ja still going strong. 😀 Ohjausuraa ennen ja myös sen alkuaikoina on tullut kilpailtua eri urheilulajeissa, joten urheilu ja kovat treenimäärät ovat olleet osa arkeani jo lapsesta saakka.

Mulla on aina ollut aika kestävä kroppa ja oon pystynyt tehdä tosi suurilla määrillä ilman minkäänlaisia ongelmia, rasituksia tai loukkaantumisia. Fyysisellä suorituskyvyllä ei ole siis ollut palautumisongelmia, mutta sen sijaan oon muutaman kerran huomannut, että pää ei vaan jaksa tietyn rajan yli. Vaikka ryhmäliikunta ja treenaaminen onkin kivaa, liialliset määrät vetää vaan pään jumiin ja sitten tulee ne fiilikset kun joudut pakottaa itsesi väkisin töihin, vaikka kaikki tunnit ja ohjelmat tulisivat korvista ulos. Tässäkin tilanteessa on joskus tullut oltua ja sen vuoksi pidän aika tarkasti kiinni määrästä mitä ohjaan. Joskus toki tuurailen sen mukaan mitä pystyn, mutta pääsääntöisesti ja ajanpuutteen vuoksi, ohjaan suurimmaksi osaksi vain omat tunnit läpi. Ykkösprioriteetti onkin hoitaa aina omat tunnit, eli en ole juuri milloinkaan poissa, jolloin asiakkaatkin voivat luottaa siihen, että olen paikalla silloin kun kuuluu.

IMG_4199

Otan työni aika vakavasti, joten saan olla todella huonossa kunnossa, jotta jäisin pois töistä. Tämä on piirteeni sekä hyvässä että pahassa. Sillä joskus voisi yrittää jättää supermiehen roolin sivulle ja kuunnella myös kroppaa. Ohjauksien lisäksi oon tehnyt salitreenejä kahdesta kolmeen kertaan viikossa ja nyt viime aikoina oon alkanut huomaamaan, että jalat ei meinaa palautua salitreeneistä. Jos treenaan jalat tiistaina, voi olla että vielä lauantaina on lihaskipuja ja jumitusta. Lisäksi kaikki jumpat tuntuu toki paljon rankemmilta, jos jalat ovat jo valmiiksi hapoilla. Tämän vuoksi oon jättänyt jalkatreenejä vähemmälle ja tehnyt enemmän ylävartalopainotteista salitreeniä. Palautumisongelmat ovat alkaneet vasta tänä vuonna, joten näköjään se ikä alkaa jo painaa.. haha 😉

IMG_4734

Ihan tavalliset kuntoilijatkin voivat jaotella treenisuunnitelman niin, että tehdään raskaita, (keskiraskaita) ja kevyitä viikoja. Viikkojakojen rytmittämisen voi suunnitella monella eri tavalla ja yksi hyvä tapa on oppia tunnistamaan itsessään väsymyksen merkkejä, eli tunne kun salipainot jumittaa tai jopa tippuu, kroppa käy ylikierroksilla tai motivaatio liikuntaan kokee inflaation.

Treenimääristä ja tehoista riippuen, joka neljäs tai viides viikko voisi olla kevennetty viikko, jolloin tehoja pudotellaan ja määriäkin kevennetään. Kevyillä viikoilla voi myös korostaa huoltavia treenejä, venytellä ja tehdä enemmän peruskuntoharjoittelua. Joskus voi tuntua tylsältä pitää kevyempi viikko, mutta yleensä sen jälkeen energiat on ihan eri levelillä ja pystyy taas haastaa itseään enemmän ja saada parempia tuloksia!


5 Responses to “KUN IKÄ ALKAA PAINAA”

  1. Melodi sanoo:

    Moi! Blogisi on yksi lemppareistani ja olisi kiva löytää lisää saman henkisiä blogeja. Luetko sä jotain blogeja tai ehditkö lukea? 😀 Mistä inspiroidut? Olisi kiva lukea postausta niistä 🙂

  2. Myy sanoo:

    Vähän aiheen sivusta tämä kysymys, mutta miten otat MSN-jauheen? Paketin kupeessa lukee, että sekoitetaan 5 dl:aan vettä. Oletko koskaan laittanut jonkin muun sekaan, esim. smoothieen tai pienempään nestemäärään?

    • Myy sanoo:

      Hups, olinpas pönttö. Huomasinkin, että mainitsit tästä aiemmassa postauksessa. 😀

      • ainorouhiainen sanoo:

        Ja mulla oli jotenki menny ohi tää kysymys, mutta siis smoothien seassa menee nykyään =)

Kommentoi