BIOSIGNATURE-MITTAUS VAASASSA 26.9

Iltaa toverit! Oon kertonut täälläkin noista Bio Signature – mittauksista, joita olen käynyt ottamassa Seinäjoella. Kyseessä on siis menetelmä, jolla pyritään havainnoimaan hormonaalisia epätasapainotiloja kehossa kehonkoostumuksen kautta. Työkaluna tähän on 12 pisteen ihopoimumittaus, joista lasketaan henkilön hormoniprofiili eli ts. missä rasvaa on suhteessa eniten ja missä vähiten. Mittaus tehdään ammattilaiskäyttöön suunnitelluilla mittauspihdeillä. Mittausraportissa selviää lisäksi rasvaprosentti sekä kehon rasvattoman massan määrä.

Kehon eri osiin kertynyt rasva heijastaa hormonitasapainoa pidemmältä aikaväliltä. Esimerkiksi navan ympärille kerääntyvä rasva antaa viitteitä kehossa vallitsevasta kroonisesta stressitilasta. Yläselkään kerääntyvä rasva taas antaa viitteitä heikommasta hiilihydraattien sietokyvystä. (lähde: http://www.eerohakala.com). Mittauksen avulla hahmottaa tosi hyvin missä olisi vielä petrattavaa oman hyvinvoinnin tukemiseksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hormonitasapainoon paneutuminen ja nämä mittaukset ovat tuoneet omaan hyvinvointiin todella paljon positiivisia juttuja, ja koen, että moni asia on parantunut ihan helpoilla muutoksilla. Aineenvaihdunta, rasvanpoltto, unenlaatu, palautuminen ja yleinen jaksaminen ovat nousseet ihan uudelle levelille.

Moni harmitteli, että mittauksen vuoksi tulee lähteä niin pitkälle, joten minäpä päätin sitten tuoda mittauksen Vaasaan saakka. Meillä on tulevana lauantaina 26.9 Avoimet Ovet WSC – Ladies Clubilla ja Eero Hakala on tekemässä mittauksia kl 10-16 välillä. Mittauksen hinta on 40 €.

Täällä vielä juttua omista mittauksista ja muutoksista:

Lauantaina meillä on myös paljon ylimääräisiä ohjattuja tunteja ja kaikki (naispuoliset) ovat tosiaan tervetulleita treenaamaan veloituksetta. Itse ohjaan aamulla spinningin kl 10:15 ja body-tunnin kl 11:15! Tässä koko päivän ohjelma:

10.15 Spinning 45

10.15 SH`BAM 45

11.05 WSCore 30

11.15 Body 55

12.30 FitBall 45

13.30 BODYPUMP45

14.30 Spinning 45

15.00 TBC 55

16.00 FOAMROLLER 30

16.30 VENYTTELY 30

17.00 Zumba 45

Lisäksi päivän aika on mahdollisuus ottaa oma jäsenkortti hyvällä tarjouksella –>
12 kk jäsenyys + 1 kk kaupan päälle 
24 kk jäsenyys + 2 kk kaupan päälle 
+ CinemaBowling Lahjakortti 1 rata 1-4 ihmista 60 min

Tulkaapa siis kaikki Ladies Clubille lauantaina, ollaan auki kl. 10-18. =)


5 Responses to “BIOSIGNATURE-MITTAUS VAASASSA 26.9”

  1. Pamsuli sanoo:

    Heippa! Pitääköhän tohon mittaukseen varata aika?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Me tehdään ajanvarauslista ja ihan tulojärjestyksessä pääsee mittaukseen. Yksi mittaus kestää 20 min 🙂

      • Johanna sanoo:

        Eli varauslista tulee la aamusta salille? Olisi kiva jos voisi varata ajan etukäteen niin tietäisi vähän, että milloin tulla paikalle 🙂 Jos oikein on jonoa. Onko mtn ohjeistusta syömisestä/juomisesta niin kuin esim Tanitan kanssa?

        • ainorouhiainen sanoo:

          Joo varaus vaan paikanpäällä lauantaina, sillä muuten kaikki ajat menis luultavasti jo ennen lauantaita ja ne jotka ei lue mun blogia (:D) menettäis mahiksen päästä mittaukseen.

          Voithan tulla aamusta ja jos ei pääse heti niin teet vaikka treenin välissä tai juot kahveet 🙂 Ohjeistusta ei ole samoin kun tanitassa, eli voi syödä ja juoda ennen!

  2. Liisa sanoo:

    Heippa!:) Aino, onko sinulla kokemusta Feel Vivid -vihreätee uutteesta? Oletko saanut hyötyjä:)? Kiitti näistätreeni/hormoni/ ruokkisjutuista:)

Kommentoi