RANKIN VUOROKAUSI IKINÄ

Moikka! Tuntuu että edellisestä tekstistä on jo ikuisuus, sillä sitä on tottunut päivystämään tätä blogin sivustoa päivittäin. Italian reissulla nettihommat ei olleet ihan parhaasta päästä, joten oon ollut lähestulkoon somepimeydessä viimeisen viikon ajan. Teki varmasti ihan hyvää, mutta nyt tuntuu hyvältä istua kotona koneella, toimivan netin kera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Palattiin kotiin tänään aamuyöllä kello 6. Takana oli siis 20 tuntia matkustamista ja voin kertoa, että oli ehkä raskain vuorokausi mun elämässä. Kirjoittelin keskiviikkona, että olo oli jo parempi ja kokeilinkin tuolloin syödä kiinteetä ruokaa. Päivä meni ihan hyvin, mutta yöllä iski taas jäätävät vatsakrampit ja koko yö menikin vessassa ramppaamisessa.

Matkustin siis ilman yöunia, sairaana 35 asteen helteessä. Lisäksi en pystynyt syödä koko päivänä mitään, joten olo oli senkin vuoksi heikko. Vietimme viimeiset lomapäivät Marina Di Camerotassa ja sieltä kesti ensin oma aikansa päästä Roomaan, mistä lentomme lähti. Lennon jälkeen ajoimme vielä Vaasaan. Jossain vaiheessa ajattelin, että en jaksa enää, luovutan ja alan itkemään, mutta jotenkin ihmeen kaupalla selvittiin kotiin saakka.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään heräsin siihen että puhelin piippasi työjuttuja, joita sai alkaa järjestelmään saman tien. Lomailun huono puoli onkin se, että kun palaa arkeen, hommat on kasaantuneet ja töitä saa paiskia ihan huolella. Sain onneksi klo 11:00 jumppani tuurattavaksi, mutta ”jouduin” käydä polkemassa spinningin iltapäivällä. Lähtökohdat urheiluun eivät olleet todellakaan mitkään ihanteelliset, mutta selvisin kuitenkin. 😀 Nyt kun keksisi vielä jonkun ruuan mitä pystyisi syödä, niin huomisen tunnit menee jo varmasti energisemmin.

Nyt pystyn samaistumaan niihin, jotka eivät vaan pysty syödä riittävästi. On ihan kamalaa kun ei tee mieli ruokaa, vaikka ei ole syönyt neljään päivään juurikaan mitään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vastoinkäymisistä huolimatta, reissu oli todella onnistunut ja ihastuin Italiaan totaalisesti. Olen käynyt hyvin monessa eri maassa, mutta tämä oli ensimmäinen kerta saapasmaassa. Rooma ja Napoli vakuuttivat, joten joutuu varmasti lähteä vielä uudelleenkin! En olisi uskonut, että vielä näin syksyllä olisi tuollainen helle. Auringossa lämpötilat paukuttivat lähellä neljääkymppiä, joten ihan kesämeinigillä mentiin.


6 Responses to “RANKIN VUOROKAUSI IKINÄ”

  1. Maija sanoo:

    Voi ei, kaikki sympatiani sinne!! 🙁 <3
    Harvoin ku mulla on ollu oksennustauti tai kerran oli norovirus niin pahin on yleensä vaan yhden yön ja seuraavina päivinä pysyy kiinteekin ruoka jo massussa. Kuulosti kyl aika järkyttävältä ku jouduit mennä tossa kunnossa spinnaamaan. :S
    Paljon tsemppiä ja haleja!!
    P.s voit tehdä niin monta Italia-postausta kun haluat ;D

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti Maija! 🙂

      Joo ei oo kyllä mitään herkkua tää, mutta eiköhän tää tästä voitoks käänny vielä! Kuvia ainakin löytyy, joten kai sitä jonkun postauksen voisi vielä tehdä! 😀

  2. Elisa sanoo:

    Uuh..kuulostaa hirveältä toi mahatauti! Kannattaa kokeilla syödä tosi helposti sulavia juttuja kuten banaania, riisiä, omenasosetta/hilloa, perunaa etc.
    Toivottavasti olo pian paranee!

    http://www.karhusportscience.com

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Banaania oonkin tässä vedelly ja sit heraa veden kanssa 🙂 Eiköhän tää tästä pikkuhiljaa!

  3. Myy sanoo:

    Ihan mielettömät sun reidet ja takamus! Haluun kans!!!! 😀

Kommentoi