OLIKO PÄÄTÖS OIKEA VAI VÄÄRÄ?

Vuosi sitten näihin aikoihin olin juuri muuttanut blogin tänne Indiedays-sivustolle. Muutos oli jännittänyt paljon ja päätöstä mietitty pitkään. Lukijana sitä varmasti miettii että mitä siinä muutossa voi olla niin ihmeellistä, eikö se ole ihan sama missä osoitteessa blogia pitää? Kun on itse rakentanut viiden vuoden ajan sivustoa, tehnyt hurjasti töitä sen eteen sekä saanut vakioituneen lukijakunnan, voi tällaiset muutokset pahimmassa tapauksessa viedä blogin lukijamäärät ja arvon alas. Muuttaminen on aina riski, mikäli kyseessä ei ole mikään maailman luokan kirjoittaja, joita seuraajat seuraajat vaikka avaruuteen tarvittaessa :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin tyytyväinen edellisessä paikassa, mutta muutos ja uudet tuulet houkuttivat kovasti. En ole varmaan koskaan arponut mitään päätöstä noin paljon. Olin saanut deadlinen, päivän ja kellonajan, jolloin mun tulisi kertoa mitä olen päättänyt tehdä. Täytyy myöntää, että soittaessani Indiedaysille, vielä puhelimen soidessakaan en tiennyt mitä tekisin, lähteä vai jäädä?

Kaikki tietävät tänä päivänä mikä lopullinen päätökseni oli. Olen onnellinen, että uskalsin tehdä päätöksen ja vaihtaa tutun ja turvallisen uuteen ja myös epävarmaan. Toki alku oli hankalaa ja piti tehdä hurjasti töitä, että sai lukijat löytämään takaisin blogin pariin. Se ei käynyt viikossa, eikä vielä kuukaudessakaan, mutta ahkera työskentely alkoi lopulta tuottaa tulosta ja nyt homma on toki rullannut omalla painollaan jo tovin. Välillä mietin, sovinko tänne kaikkien muoti- ja kauneusgurujen keskelle, mutta toisaalta blogiin on löytänyt myös paljon uusia lukijoita, joita en olisi välttämättä muuten tavoittanut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muuton myötä sain bloggaamisesta virallisesti ammatin. Tarkoitan tällä sitä, että hommalla tulee toimeen ja saa leivän pöytään. Toki olen jatkanut myös toista työtäni, mutta olen pystynyt vähentämään työmäärää niin, että vapaa-aikaa on enemmän. Bloggaus ja ryhmäliikunnan ohjaus käy oikeastaan tosi hyvin yhteen, sillä blogatessa on aika paljon yksin koneen ääressä, kun taas jumppaaminen on sosiaalisempaa ja saa myös sitä liikuntaakin runsain mitoin. Poikaystävän sanoin; ”eihän sulla olis mitään blogattavaa jos lopettaisit sun työn.” Tää pitää niin hyvin paikkaansa, sillä saan paljon kirjoitusinspiraatiota toisen työn parissa. Olen todella tyytyväinen tähän yhteisöön ja siihen miten meistä pidetään huolta! Kiitollinen, että saan olla osa tätä sivustoa. :)

Mikä oli tekstin pointti? Isoja päätöksiä on vaikea tehdä, mutta usein hyppääminen tuntemattomaan antaakin niin paljon uutta ja parempaa. Jos ei kokeile, ei voi tietää! Loppujen lopuksi olen sitä mieltä, että ei ole olemassa vääriä päätöksiä, ne vain muokkaavat elämän sellaiseksi kuin kuuluu. :)

Kuvat: Riikka

Trikoot: Kari Traa*

Paita: Adidas

Kengät: Reebok

*saatu


KEVYET MYSKIKURPITSA RANSKALAISET

Innostuin viime viikolla kokkailemaan useampaan otteeseen myskikurpitsaa ja yksi lukija vinkkasikin kokeilemaan kurpitsaranskalaisia. Myskikurpitsa on melko vähäkalorinen herkku, joten pistin samalle uunipellille myös bataattisiivuja ja tästä tuli tosi hyvä yhdistelmä! Treeniversiona siis yhdistelmä bataattia ja kurpitsaa, kun taas passiivisempaan elämäntyyliin sopii pelkät kurpitsaranut. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ohje:

  • 1 bataatti
  • 1 myskikurpitsa
  • öljyä + mausteita

Kuori kurpitsa ja bataatti ja viipaloi suikaleiksi. Säästä kurpitsan sisällä olevat siemenet! Suihkuta päälle kevyesti öljyä ja mausta haluamillasi mausteilla. Laitoin suolaa, yrttisuolaa, chipotle chiliä ja hieman juustokuminaa. Paista 220 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Lisää paiston loppuvaiheella mukaan siemenet noin kymmeneksi minuutiksi paahtumaan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Söin ranskalaiset loimulohen ja salaatin kera. Ripottelin salaatin päälle paahdettuja kurpitsan siemeniä.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


KEHON TULEHDUSTILA KURIIN

Tänään paneudutaan taas makrojen maailmaan. Paljon on tullut kirjoiteltua proteiineista ja hiilareista, joten käsitellään vuorostaan rasvoja, tarkemmin ottaen omega rasvahappoja. Monesti puhutaan vain kovista ja pehmeistä rasvoista, mutta mielestäni on myös hyvä ymmärtää näitä asioita hieman tarkemmin. Kuten oon ennenkin kirjoittanut, asian ymmärtäminen antaa yleensä motivaatiota toimia terveyden eteen. Kaikki tietää, että kannattaa syödä riittävästi omega-3 rasvahappoja, mutta miksi?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Omegoja on neljää erilaista versiota; omega-3, omega-6, omega-7 ja omega-9. Näistä kahta ensimmäistä tulisi saada ravinnosta, sillä elimistö ei pysty valmistamaan niitä itsenäisesti. Toki myös seiskaa ja ysiä tulisi saada ravinnosta, mutta näitä rasvahappoja elimistö pystyy valmistaa myös itse.

Omega-3 ja omega-6 rasvahappojen tärkeyteen liittyy myös toinen asia; niiden suhde toisiinsa. Tämä suhde on erityisen tärkeää terveyden kannalta. Omega-3:sta tulisi saada tuplasti enemmän kuin kutosta, mikä on valitettvasti aika epätodennäköistä nykyisillä ruokailutottumuksilla.

Omega-6 on toki myös välttämätön rasvahappo, mutta etenkin länsimaissa sen saanti on usein liiallista. Omega-6 lähteitä ovat mm. kasvikunnan tuotteet, kuten kasvisöljyt, pähkinät ja siemenet. Erityisen runsaasti linolihappoa, eli omega-6:sta on auringonkukka-, maissi- ja soijaöljyssä. Myös viljatuotteet sisältävät omega-6:sta. Omega-6 kasvattaa kehon tulehdustilaa ja omega-3 vähentää sitä. Viljatuotteiden ja kasviöljyjen runsas käyttö taas saa aikaan sen, että näiden kahden suhde vääristyy = elimistön tulehdustila kasvaa = sairastellaan helpommin ja enemmän. Esimerkiksi useimmat margariinit ovat valmistettu kasviöljyistä. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Paras tapa pitää huolta tästä suhteesta ja omega-3 riittävästä saannista on nauttia riittävän laadukasta kalaöljyä. Pelkkä kalan syöminenkään ei aina riitä, sillä istutettu kala on ruokittu rehulla, jolloin kalan rasvahappokoostumus ei ole läheskään yhtä hyvä kuin luomu kalalla. Omega-3:a tuottavat vain tietyt meriplanktonit, joita kalat syövät. 

Tiedetään myös, että esim. rypsiöljy, pellava ja jotkut muut kasviöljyt sisältävät omega-3 rasvahappoja, mutta omega-3:set ovat ALA-muodossa, eivät EPA:na tai DHA:na, joita saadaan vain kalaöljystä. Keho pystyy muuttamaan ALA-happoja EPA:ksi ja DHA:ksi, mutta suurin osa ALA:sta hapettuu käyttökelvottomaksi ja vain muutamia prosentteja muuntuu EPA:ksi ja DHA:ksi. Lisäksi suuri omega-6:sen saanti heikentää tätä muuntumista entisestään. Juuri nämä EPA -ja DHA-rasvahapot ovat niitä elintärkeitä rasvahappoja. Täytyy muistaa että myös ALA-hapot ovat tärkeitä, mutta niitä saa helpommin kuin kahta muuta. Tässäkin asiassa suurin merkitys ei ole se mitä syöt, vaan se mitä kehosi pystyy imeyttämään. Omega-6 ei ole pahasta, vaan kyse on enemmänkin suhdeluvuista.

Entä jos on allerginen kalalle? E-EPA kapselit eivät juuri koskaan aiheuta reaktiota kala-allergisille. E-EPA on yhtä turvallista kuin tavallinenkin kalaöljy. Kala-allergia johtuu kalan luurankolihaksen proteiineista, joita E-EPAssa ei ole. EPA:sta voidaan myös muodostaa DHA:ta. Olen itse testannut tätä allergisella pikkuveljellä, joka ei saanut reaktiota kapseleista. Suosittelen toki tekemään ensin allergiatestin pienellä määrällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Poliquinilla on hyvä EPA-DHA valmiste

Mainittujen omegoiden lisäksi on olemassa siis omega-7 rasvahappo, joita sadaan esimerkiksi tyrnistä ja kookosöljystä. Omega-9 on runsaasti avocadossa ja oliiviöljyssä. Kannattaakin käyttää näitä rasvanlähteitä, sillä edellämainitut eivät horjuta o-3 ja o-6 suhdetta. Monipuolinen rasvankäyttö on paras tapa pitää huolta kehon toiminnasta ja hyvin skulaavasta rasva-aineenvaihdunnasta. Pähkinöitä hehkutetaan paljon hyvänä rasvanlähteenä, mikä pitää toki paikkaansa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että pähkinöissä on melko runsaasti linolihappoa, eli omega kutosta, joten pähkinöitäkään ei kannata vedellä liikaa.

Itse käytän pääasiallisina rasvanlähteinä kalaöljyä, avocadoa, oliiviöljyä, MCT- sekä kookosöljyä, pähkinöitä ja luomulaatuista kirnuvoita. En käytä kovinkaan usein rasvaa paistamisessa, mutta jos käytän, suosin kookosöljyä, joka kestää hyvin kuumennusta. Kuumentaminen nimittäin tuhoaa hyviä rasvahappoja. Kannattaa suosia luonnollisia rasvanlähteitä sen sijaan, että miettisi liikaa kovan ja pehmeän rasvan eroja. Kalaöljykapseleita otan jopa kolmesti päivässä, aamulla, päivällä ja illalla. Tällä hetkellä käytän kuvassa näkyvää Poliquinin tuotetta. Myös Eskimo-3 pure niminen tuote on mielestäni hyvä ja laadukas valmiste.

Millaisia ajatuksia teksti herätti? Tuliko jotain uutta tietoa? Itse oon tutkinut ja ”opiskellut” aihetta itsenäisesti, joten otan mielellään ajatuksia ja myös toisenlaisia mielipiteitä vastaan. Tämä aihe on todella laaja, joten tässä oli vain pintariipaisu koko hommasta. :)

Kuvat: Riikka

Trikoot: Nike* (Intersport Vaasa)

Toppi: Kari Traa*

Takki: Haglöfs*

* Saatu