VASTOINKÄYMISET VIT…VAHVISTAA

Otsikosta saattaa jo laskea yhteen, mitä aihe koskee. Kävin siis eilen kokeilemassa onneani Les Millsin The One – tapahtumassa, mutta tällä kertaa en lähtenyt paikalta kultainen lippu kourassa. Jos ollaan aivan rehellisiä, niin pettymys oli aika suuri ja harmitti tosi paljon jälkeenpäin. Tietysti aina, kun on odottanut sekä satsannut johonkin aikaa ja vaivaa, odotukset ovat korkealla. Pienessä hetkessä tämä haave oli kuitenkin haudattu.

Olin siis tosi harmissani, vaikkakin iloinen jatkoonpäässeiden puolesta. Eilisen aikana olo kuitenkin koheni suhteellisen nopeasti. Kyseessä oli kuitenkin vain yksi tapahtuma, joita tulee vielä lisää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mikä meni hyvin, mikä huonosti?

Sain palautetta erinomaisesta tekniikasta ja energiasta, mutta tuomarit olisivat halunneet nähdä enemmän kontrastia ohjauksessa. Tämä oli juuri se asia mitä olin myös harjoitellut, sillä tiedostan itsekin, että mulla meinaa lähtee keulimaan vähän liikaa ja kokoajan. 😀

Olin siis valmistautunut tähän tapahtumaan hyvin ja  vaikka valmistautuminen on aina hyvä asia, oli se myös tavallaan syy siihen, etten pystynyt olemaan täysin oma itseni, sillä normaalisti ohjaukseni ovat enemmänki sellaista, että reagoin tilanteeseen ja fiilikseen, enkä suunnittele etukäteen kovin tarkkaan. Nyt olin kuitenkin valmistautunut eri tavoin ja se vei sitten ehkä paukkuja siitä, että olisi vaan elänyt tilanteessa.

Outo ympäristö, ”oudot ihmiset” ja tilanne kuitenkin aiheutti sen, että en ilmeisesti pystynyt keskittymään rittävästi ja rauhoittumaan kunnolla. Olin jotenkin ylikierroksilla ja se näkyi myös ohjauksessa. Tyytyväinen oon kuitenkin kokonaisuuteen ja mielestäni fiilis oli tosi hyvä, ainakin itsellä haha! 😉

Jos unohdetaan tää yksittäinen jumppatapahtuma, mielestäni tästä aiheesta on muutenkin hyvä kirjoittaa, sillä vaikka onnistumiset ja niistä kertominen antaa hurjasti motivaatiota, on fakta se, että myös epäonnistumisia ja vastoinkäymisiä tulee kaikilla vastaan. Oli kyseessä iso tai pieni asia, vie se aina itsetuntoa alas ja vähentää uskoa omaan itseensä. Mun mielestä on ihan hyvä analysoida jälkeenpäin juttuja, jotka meni kuitenkin hyvin ja niitä joita täytyy harjoitella hieman lisää. Täytyy myöntää, että eilen oli fiilis, että oon maailman surkein kaikessa, eikä mikään mitä yritän, koskaan onnistu. Pitäiskö vaan lopettaa yrittäminen ja tyytyä siihen mitä on? Vai pitäiskö ottaa opikseen ja harjoitella entistä kovemmin?

PS. oli hurjan mukavaa nähdä lukijoita ja tuttuja paikan päällä. Tapahtuma oli kivasti järjestetty ja kokonaisuudessaan tosi kiva päivä! 🙂


23 Responses to “VASTOINKÄYMISET VIT…VAHVISTAA”

  1. Anumaaria sanoo:

    Ne ei ymmärtäneet selkeestikään hyvän päälle! Onneksi me täällä Vaasassa ymmärretään. 😉 <3

    Lähdit tosi hyvin prosessoimaan tätä "tappiota" ja juuri sen ansiosta olet tuota pikaa uusien, kovempien, haasteiden kimpussa. Sen verran uskon sua tuntevani. 🙂

  2. Osallistuja sanoo:

    Pukuhuoneessa ja Bristolissa spekuloitiin että kyseessä olisi ollut sisäpiirikisa. Suurin osa jatkoonpäässeistä oli tuomarin kolleegoita Bristolin salilta. Tuomaripolemiikka ei siis ollut välttämättä paras mahdollinen, kun yksi heistä ohjaa kyseisellä salilla ja tuntee osallistujat entuudestaan. Osa valinnoista herätti paljon ihmetystä..

    • Mau sanoo:

      Mitä ihmettä selität? Ainoastaan kaksi Bristolin ohjaajaa pääsi jatkoon. Moni hyvä ohjaaja valitettavasti tippui, mutta se oli pelin henki. Tiina Vainio taitaa tuntea suurimman osan osallistujista koska on Les Mills kouluttaja. Satuitko esim. näkemään Bristolin ohjaajan Bodyattack vedon? Jengi oli ihan liekeissä ja musta tuntuu että yleisö äänesti hänet jatkoon.

      Aino vedit kyllä hyvin, mutta selkeästi sua vähän jännitti. Olit kyllä ihan huippu ja toivottavasti tulet joskus uudelleenkin Bristoliin käymään <3 🙂

      • osallistuja sanoo:

        Tarkoitin koko päivää kokonaisuudessaan, en vain attackia. Bristolin ohjaaja oli hyvä, mutta eiköhän jokaisen salin yleisö äänestäisi ohjaajansa jatkoon?

        • mau sanoo:

          Bodystepissä kukaan Bristolin ohjaaja ei päässyt jatkoon. Cxworxissa ei päässyt Bristolin ohjaaja jatkoon. Shbamissa ei päässyt Bristolin ohjaaja jatkoon. Vain Bodyattackissa ja Combatissa. Olin itse tosiaan vain Attackissa, mutta kyllä sielläkin ns. vieraat naamat saivat kyllä jengin messin ihan täysillä. Se oli vain asenteesta kiinni. Tällä kertaa tuomarit nyt vaan etsivät jotain muuta. Siellä tosiaan istui myös kaksi muutakin kuin vain Tiina 😉

    • Maija sanoo:

      Mä sain vähän saman fiiliksen myös.. :/

      Mutta mun mielestä sä Aino olit ihan super ja suorastaan hehkuit lavalla!! Oli tosi kiva tavata vihdoin! <3

    • sanni sanoo:

      Bristolin ohjaajista kaksi pääsi jatkoon, ja vaikka itseänikin ihmetytti jotkut valinnoista (ja moni todellatodella hyvä jäi ilman kultaista lippua) niin Kipa ja Guilherme ansaitsivat kyllä ehdottomasti paikkansa jatkossa. 🙂 Mieletön päivä ja fiilis paikan päällä oli ihan mahtava!

      • Anniina sanoo:

        Kipaa en tiedä, mutta jos Guilherme on päässyt jatkoon niin ei pahalla mutta ihmetyttää kyllä:D Aino sinunkaan tunnilla en ole koskaan ollut joten en osaa sun puolestasi puhua, mietin vain miten ns huono taso on ollut jos guilherme jatkossa. Tylsempää ohjaajaa saa kyllä hakea. Veikkaan siis että joku linkki tuolla on ollut että on bristolin ohjaaja..

    • Anumaaria sanoo:

      Pakko myöntää, että mullakin pisti silmään tuo kun instaa seurasin… Varmasti tosi hyviä nää voittajat, mutta sidonnaisuudet…

  3. Tuija sanoo:

    Nyt vaan kovemmin kohti uusia haasteita! Kaikella on tarkoituksensa 🙂

  4. pipsa sanoo:

    Mullakin tuli kyllä kieltämättä olo, että bristolilaisilla oli ”etulyöntiasema”, toki hyviä ohjaajia ovat mutta valtaosa asiakkaista oli myöskin bristolilaisia jotka olivat omiaan kannustamassa. Mua myös suoraan sanottuna vitutti kun ”arvottiin” osallistujille ilmainen LM peruskoulutus ja voittaja olikin Kipa?! Jos ei olisi järjestetty juttu niin arvonta olis suoritettu uudelleen, mutta ei…
    Hyvin vedit jokatapauksessa, ba.ssa oli muutenkin kova taso. Combatissa näkyikin sitte enemmän eroja ohjaajien välillä.

    • Mau sanoo:

      Oikeesti nyt nää salaliittoteoriat alkaa menemään jo vähän yli 😀 Tää arvonta suoritettiin kaikkien edessä ja lappuja vielä sekoitettiin. Nää kyseiset henkilöt jotka arvonnan suorittivat eivät edes olleet Bristolin työntekijöitä. Mun mielestä kyllä kanssa hölmöä että kisaajien annettiin osallistua arvontoihin. Arvontojen olisi pitänyt olla vain kannustajille.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos palautteesta Pipsa 🙂

  5. malle sanoo:

    Ibland går det ju inte som i Strömsö.. Men du gjorde säkert det bästa av läget, och då är du är du ju automatiskt en vinnare. Bättre lycka nästa gång, nya tag bara!

  6. Hanne sanoo:

    Hei Aino, oli mahtavaa olla katsomassa ja tsemppaamassa Superstara-kisaajia lauantaina! Odotin todella upeita vetoja ja sain vaan nautiskella itse jumppaajan roolissa ystäväni kanssa. Ja todella upeita vetoja kyllä saatiinkin. Sanoisin, että Bodystepissä erot olivat suurempia kuin Bodyattackissa. Bodyattackissa useampi olisi voinut saada kultalipun. Mielestäni ei ollut eroa siinä mistä kukin ohjaaja tuli. Taso vain oli kova ja nämä tuomarit laittoivat tämän järjestyksen. Kiitokset kuuluu sinulle ja muille ohjaajille, oli ikimuistoinen päivä! Ymmärrän toki pettymyksesi, ja moni muukin sai pettyä karvaasti. Myös esporttilainen ohjaajakaverini. Uusia tilaisuuksia tulee sinulle varmasti 🙂 Olet huippu!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiitos kommentista, oli kiva nähdä, vaikkakin aika pikaisesti, näin sun ison hymyn lavalta ja siitä tuli itsellekki hyvä fiilis! 🙂 Periaatteessahan on hieman turhaa spekuloida jälkeenpäin näitä asioita, enkä aio kommentoida julkisesti mitä ajattelen tästä aiheesta.

      Aina kun tuomaroidaan lajeja, joissa ei voi selkeästi nähdä kuka voittaa (esim pikajuoksu) niin nämä herättää ajatuksia, koska makuasiat ovat myös aina yksilöllisiä jollain tasolla. 🙂

  7. Eveliina sanoo:

    Olin itse bristolilaisena paikalla ja harmitti todella puolestasi, kun jälkeenpäin luin somesta, että golden ticket jäi sinulta saamatta. Ehdin osallistua vain attack+cx -tunnille, jossa oli kyllä huikea meininki! Tunnin jälkeen oli ihan lähellä etten tullut ilmoittautumaan blogisi lukijaksi, koska seisoin melkein sun vieressä siinä kun arvontoja suoritettiin 😀 Taso oli todella kova ja sun veto oli upean energinen ja atleettinen 🙂 Olit selkeästi parhaimmistoa ja tuon yhden ohjaamasi kappaleen perusteella voin todellakin uskoa, miksi tuntisi ovat täynnä! Tsemppiä uusiin haasteisiin ja toivottavasti tulet vielä joskus Bristoliin 🙂

    Aika kaukaa haetuilta ja älyttömiltä kuulostaa nämä spekuloinnit sisäpiirin kisasta. Guilherme ja Kira ovat molemmat ihan loistavia ohjaajia, jotka todella ansaitsevat lähteä Tukholmaan.

  8. Aino L sanoo:

    Samoilla fiiliksillä täällä myös. Itse aina pidän itseäni niin huonona jos epäonnistuu jossain tai ei mene niin täydellisesti kuin olisi voinut. Sit jauhaan vaa niitä mils en tehny niin ja näin päässä, ku mielummin voisi miettiä et samperi toi meni aivan sairaan hyvin… En tiedä voi olla joku Aino asenne vika 😉

    Oot kuiteski aivan huippu ohjaaja ja kun menee ohjatulle tunnille niin tietää ainakin että ei treeni ei ainakaan mene ”hukkaan” 😀

    Ho aino!!

Kommentoi