LOMA-AJAN RUOKAPÄIVÄKIRJA

Lupailin laittaa loma-ajan ruokapäiväkirjaa ilmoille ja sellainen luvassa tänään. Pohjustan hieman aihetta sillä tavoin, että lomalla treenailen siis vähemmän, tällä viikolla oon treenannu kerran päivässä, tiistaina tuli tehtyä kaksi treeniä, mutta nyt viikonloppua oon reissussa, joten pe-su on kokonaan vapaata urheilusta! Normaalisti mun ruokailut on aika tarkkaan ajoitettuja ja joudun välillä jopa stressata ehdinkö syödä riittävästi, joten nyt lomalla otan senkin suhteen hieman rennommin. Syön kun on nälkä ja rennommin. Makroja en ole laskenut, en myöskään kaloreita, joten tämä ei ole mikään malliesimerkki täydellisistä ruokailuista. :D

P3030316_Fotor_Collage

Aamiainen tuli esiteltyä tarkemmin eilisessä tekstissä ja se pysyy samana, koska siitä tulee vaan niin hyvä startti päivään. Kylmä aamiainen maistuu paremmin muutenkin näin kesällä. Nukun aika myöhään ja aamiainen tulee syötyä yleensä vasta ns. lounasaikaan, jonka vuoksi rytmi on muutenkin vähän erilainen kuin normaalisti. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

aamiainen

Hain alkuviikosta 5 kg luomulihaa Ekosopista. Tämä jauheliha on siis vähärasvaisempaa kuin tavallinen, rasvapitoisuus on vain n. 5%. Lihat ovat yleensä kilon pakkauksissa, joten sulatettua tapaan tehdä suurempia satseja ruokaa. Tein lihasta murekkeen, lisäsin siis ainoastaan mausteita ja vaivasin murekkeeksi uunipellille. Kylkeen perunoita, punajuuria ja porkkanoita. Koko satsi uuniin 225 c n. 35-40 minuuttia. Lisäsin muuten kuvaamisen jälkeen vielä avocadoa salaatin sekaan. :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Päivällinen toimi samalla treenin palautusateriana. Tein samaisesta jauhelihasta ison padan ruokaa. Padassa siis riisipastaa, mutti tomaattimurskaa, jaukkista ja mausteita. Normaalisti olisin sekoittanut mukaan vielä pakastepinaattia, mutta koska tämä on lähestulkoon ainoa ruoka, mitä poikaystävä suostuu syömään, jätin sen pois. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syötiin päivällinen aika myöhään, joten join illalla vielä itse puristetun mehun, johon tuli 3 porkkanaa, omena, punajuuri ja puolikas sitruuna.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt ollaan tosiaan matkalla Helsinkiin viikonlopuksi, ajellaan just motarilla ja iski kauhee sade. Hyvä kun eteensä näkee! Toivotaan että stadissa on vähän kuivempaa. :D


16 Responses to “LOMA-AJAN RUOKAPÄIVÄKIRJA”

  1. malle sanoo:

    Mitä mausteita ruukaat käyttää noihin uunijuureksiin?

  2. Memmi sanoo:

    Kivan näköstä sapuskaa! (:
    Ite en kuitenkaan pärjäis noin vähällä, etes lepopäivänä.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Jokainen on kuitenkin loppupeleissä yksilö, itse syön niin että oon kylläinen ja pysyn kylläisenä, se riittää hyvin mittariksi mulle =)

  3. Kati sanoo:

    Jauhelihapastan mausteet entäpä? Itse tekemäni niin valjua – miekkoseni ei siedä sipulia. Olen alentunut usean vuoden tauon jälkeen ostamaan kaupan valmiita pasta- ja riisipatoja, joissa maku hyvä, mutta suolaa liikaa ja varmasti kaikkea turhaakin…

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Mulla vakkarikäytössä ruususuola, herbamare, chili, valkosipuli, lisäksi tuolla on myös rutkasti paprikamaustetta!:)

  4. Maiju sanoo:

    Voi kyllä tässä itsensä niin possuksi tuntee kun on pienikokoinen nainen ja syö puolet enemmän, vaikka urheilee kohtuullisesti. Nopealla katsauksella energiamääräksi päivässä tulee noista aterioista 1300-1500kcal. Mielestäni on sinulle alakanttiin.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kuvista ei tule realistinen kuva annoksien koosta, käytössä on siis sellaiset jättilautaset, joten etenkin tuo pasta-annos oli oikeesti suuri! =)

  5. sofia sanoo:

    Nam, hyvältä näyttää! Varsinkin noi uunijuurekset näyttää ihan taivaallisilta, koska uunijuurekset on yks mun lemppari ruuista. ;) Tuli muutes mieleen, että syötkö hedelmiä usein sellasenaan vai aina mehussa/smoothiessa? Entä syötkö miten paljon pähkinöitä ja siemeniä?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Hyvältä maistuu myös :)

      Hedelmiä syön oikeestaan vaan smoothieissa ja mehuissa. Pähkinöitä tulee napsittua päivittäin, etenkin noita parapähkinöitä :)

  6. Jaana sanoo:

    Herkullisen ja aurinkoisen näköistä evästä! Mutta kyllä sinä syöt kuin lintunen noihin liikuntamääriin nähden. Noissa aterioissa ei tosiaan ole 1500 kcal enempää. Energiaa koneeseen!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Juurihan mainitsin että treenaan paljon vähemmän kuin normaalisti. Siihen nähden että heräsin 12 ja söin ensimmäisen kerran silloin + loikoilin päivän kotona netflixin parissa ja tein yhden salitreenin, tuo on aika hyvä määrä ruokaa mun mielestä. =)

      • Jaana sanoo:

        Juu en minä ole ketään tuomitsemaan. Silti liikut mielestäni paljon, vaikka oletkin kesäksi vähentänyt ja se on tietysti ihan ok. Ihmiset kestää eri tavalla rasitusta ja palautumiskapasiteetit on erilaisia. Mun pointti olisi se, että on suorastaan järkevää yrittää kasvattaa sitä omaa metabolista kapasiteettia eli sitä miten paljon pystyy syömään lihomatta tai laihtumatta. Eli mun mielestä tavoittelemisen arvoinen tila urheilijalla on se, että pystyy ja kykenee syömään paljon. Eli energia menee käyttöön. Silloin lihasta on paljon suhteessa omaan kokoon ja aineenvaihdunta toimii tehokkaasti. Jos nuo määrät on se mitä sinä pystyt syömään, niin se ei ole ihan hirveästi imo. Eli silloin ”jossain” on vara parantaakin :)

        • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

          Kiitos palautteestasi! :) Normaalisti syön tosiaan melkein tuplasti tämän verran, huomaan liikunnan vähentymisen vieneen myös ruokahalun nyt lomalla ja jotenkin tuntuu hullulta syödä väkisin, kun ideana oli ottaa nyt rennommin ja mennä fiiliksen mukaan. :)

    • Myy sanoo:

      Musta taas nuo annokset on tosi reippaan kokosia, kun vielä Aino mainitsi, että lautaset on tavallista isommat. :D Ja jokainen tietää itse minkä verran syötyään on hyvä olo.

Kommentoi