RUOKAPÄIVÄKIRJANI ENNEN JA NYT

Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2010 saakka, joten mulla on paljon materiaalia omista touhuistani ajoilta, jotka olis muuten luultavasti pyyhkiytynyt unholaan. Kirjauduin pitkästä aikaa bloggeriin, jossa on edelleen vanha blogi tallessa. Aloitin siis bloggerissa, josta siirryin Fitfashioniin ja sieltä sitten tänne Indiedaysille. Toki kaikki vanhat tekstit löytyy myös täältä, mutta koska en älynnyt käyttää tageja alkuaikoina, on vanhojen artikkeleiden etsiminen täältä aika haastavaa.

Nuo alkuvuosien bloggaukset aiheuttaa lähinnä myötähäpeää, mutta onhan niitä ihan hauska lukea jälkeenpäin. Lueskelin muutamia ruokaan liittyviä ajatuksia ja listauksia päivän syömisistä ja on todellakin ilo todeta, kuinka suuren kehityskaaren olen asian suhteen tehnyt!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

nykyisiä sapuskoja: bataatti-valkosipuliperunat, parsakaalimuusi ja itsetehdyt kuitulihapullat

Olen ennenkin kertonut, millainen filosofiani oli aiemmin. Ruoka oli siis pelkkiä kaloreita ja mitä vähemmän niitä oli, sen parempi. Jossain vaiheessa tuli tuo proteiinibuumi ja hiilareita vältettiin, vaikka treenasin tunteja kestävyystreeniä päivässä. Missä järki?!

Mua ei suoraan sanottuna kiinnostanut light-tuotteista varoittelut, vaan vetelin niitä kuin hullu puuroa. Fun lightiäkin kului monia pulloja viikossa ja kaikki kevyt oli jees. Viikolla vedin kunnolla miinuksilla kaikkien kevyttuotteideni kanssa ja viikonloppuna karkkia ja herkkuja meni järkyttäviä määriä kerralla, koska silloin oli herkkupäivä. Nyt kun katselen jälkeenpäin ruokalistauksia, söin todella ravintoköyhästi, vaikka luulin syöväni terveellisesti. Ajattelin, että terveellisesti syöminen on yhtä kuin vähän/kevyesti syöminen.

Päivän ruokasaldo 2010

  • aamulla: puuroa, raejuustoa, mehukeittoa (tietysti light) ..Valmistetaanko noita mehukeittoja vielä? En käsitä miksi käyttää jotain esanssilitkua jos voi laittaa marjoja samalla vaivalla.
  • päivällä: kasvissosekeitto (kaupan valmis, eli kasvispitoisuus varmaan todella korkea :D) + 2 näkkäriä, kevytlevite, kevyt juusto jne.
  • välipala: maitorahkaa + mehukeitto tai hedelmä
  • illalla: 2 ruisleipää, kevyt levite, kevyt juusto ja kinkku + munakasta ja kalkkunanakkeja

Päivän ruokasaldo 2012

  • aamulla: puuroa, raejuustoa, bonnen hedelmäsosetta+ maapähkinävoita
  • päivällä: pakastevihanneksia&kanaa + avocadoa
  • välipala: kermarahkaa + hedelmä
  • iltapala: 2 ruisleipää, voita, juustoa,graavilohta ja suolakurkkua

Huomaa, että vuoden 2010 ja 2012 välillä on selkeästi erona se, että aiemmin keveys oli se juttu ja myöhemmin vähähiilarisuus olikin tärkeämpää. 2012 söin aika paljon rasvaa ja liian vähän hiilareita, kun aiemmin taas liian vähän rasvaa ja energiaa ylipäätään. Myös aterioiden ja ravinteiden järjestys on aivan päin puuta. 😀

Suurin muutos alkoi onneksi jo muutama vuosi taaksepäin, kun aloin syömään riittävästi hiilareita. Huomasin, etten lihookkaan siitä, vaan itseasiassa kroppa alkoi kiristymään vauhdilla, jaksaminen luonnollisesti parani sekä sokerihimot katosivat. Onhan se aika loogista, että jos viikolla vetää hiilarit alhaalla ja treenaa paljon, viikonloppuna sitä karkkia uppoo aika hyvissä määrin.

Ruokafilosofia 2015

Paljon vihanneksia ja marjoja, runsaasti hiilareita & sopivasti proteiinia treenien ympärillä, reippaasti kuitua ja riittävästi rasvaa hyvistä lähteistä. Kohtuudella köyhempää ravintoa ja nautinnolla terveellisiä herkkuja. Ei kaloreita, vaan ravinteita ja hyvää tekevää sapuskaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

bataatista ja kookosmaidosta valmistetut "kermaperunat"

bataatista ja kookosmaidosta valmistetut ”kermaperunat” 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

välillä vähän rennommin: itse tehty club sandwich

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matka on ollut pitkä, paljon on opittu, mutta uskon ja tiedän, että silti voi oppia vielä paljon lisää. On hauskaa ajatella taaksepäin ja miettiä, miten on voinut edes ajatella tuolla tavoin. Katsotaan jos muistelen vuosien kuluttua tätä aikaa ja naureskelen valinnoilleni. 😀


20 Responses to “RUOKAPÄIVÄKIRJANI ENNEN JA NYT”

  1. Hanna sanoo:

    Moi,
    Kuinka paljon sulla nykyään menee päivässä hiilaria, ymmärrän että jos et halua kertoa, mutta kun itse olen aika eksyksissä sen suhteen, että kuin paljon sitä tulisi syödä ja mikä on ns. normaali määrä. Tiedän kyllä, että jokaisella oma tarpeensa, mutta oon kokeillut kaikkea= paljon hiilaria, vähän hiilaria ja kaikkea siltä väliltä. Treenaan 5krt vko salilla kovaa ja teen fyysisesti todella työtä, olen 176cm ja 68kg. Haluaisitko vähän auttaa?:D
    Kiitos aivan mahtavasta blogista ja mielenkiintoisista kirjoituksista!:)

    • Elisa sanoo:

      Hei! En ole Aino mutta kehottaisin syömään niin paljon hiilaria kun on nälkä. Varsinkin paljon liikkuvalle se on kehon polttoainetta eikä sitä ole tarve rajoittaa. Esim itsellä menee ~ 650-750g yleensä ja olen vain 164cm

    • ainorouhiainen sanoo:

      Rehellisesti täytyy sanoa että ei oikeestaan mitään hajua määristä, sillä teen paljon noita seoksia joissa sekoitan pastat, lihat ja kastikkeet yhteen. Syön sen verran että olen tyytyväinen.

      Neuvoisin myös syömään sen verran että nälkä lähtee, että olo pysyy energisenä sekä palautuu treeneistä. Oman kehon kuuntelulla pääsee yllättävän pitkälle!

  2. jenni sanoo:

    moikka! ai nam kuinka hyviltä noi ruuat näyttää ja kysyisin, että mitä tossa toisiks ylimmässä kuvassa on ja miten se tehää? =)

  3. Andi sanoo:

    Kyllä ehdottomasti tän hetkiset ruuat voittaa 🙂
    Olisiko sulla ideoita kylmänä maistuviin päivällisiin, jotka toimis bussimatkalla ennen treeniä? Ja myös hyviä töihin vietäviä välipaloja?
    Kiitos! Hyvää viikonloppua!

    P.s. Myös takapuolen kasvatus -vinkeille olis käyttöä 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Erilaiset salaatithan toimii aika hyvin. Salaatti voi sisältää myös riisiä/pastaa tms. jolloin siitä saa heti täyttävämmän aterian. 🙂

  4. Mimmu sanoo:

    Hei,

    Millätavalla maustat ruokasi terveellisesti? Mitkä ovat siis suolan ja pippurin lisäksi ”sallittuja puhtaita” mauisteita? Onko esimerkiksi sinulle tuttu Tandor mauste? Onko tämä verrttuna aromisuolaan, vai saisiko sitä käyttää hyvänä mausteena?

    Haluaisin siis tietää, mitä mausteita voisi käyttää muuten täysin puhtaan ruoan maustamiseen? Kiitos jo etukäteen vastauksestasi!

    Aurinkoa päivääsi, Mimmu =)

  5. Sara sanoo:

    Moi!:) Kommenttini ei liity tähän postaukseen, vaan kalsiumin saantiin. Eli syön siis maidottomasti, enkä ole varma kuinka paljon pitäisi syödä esim. parsakaalia sekä muita ruokia, jotta saan kalsiumia tarpeeksi päivässä. Toki D-vitamiinin saanti pitää olla myös kunnossa!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Netistä löytyy erilaisia laskureita joiden avulla pystyy laskea myös ravinteiden saantia. Myös Fineli on kätevä apuri näissä asioissa. =)

  6. Nuppu sanoo:

    Hei Aino!
    Kiitos inspiroivasta ja mielenkiintoisesta blogista.
    Itseäni kiinnostaisi tietää mitä ja minkä verran söisit jos olisit töissä muualla kuin liikunnan parissa (esim. toimistotyö, sairaanhoitaja) ja harrastaisit liikuntaa 3-4 krt viikossa.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiitos. Itseasiassa nyt kun olen lomalla, tulee aktiivisuuskin putoamaan roimasti ja lupailinkin jo laittaa ruokapäiväkirjaa tältä ajalta 🙂

  7. anonyymi sanoo:

    Monet käyttävät mehukeittoja juurikin siksi koska ne ovat halpoja. Ei kaikilla ole varaa ostaa marjoja joka päivä!

    • nam sanoo:

      Ja hyvänmakuisiakin… ainakin kun makuun tottuu:) Minä olen ainakin välillä niin kiireinen ja laiskakin, että varsinkin jos ulkomaisia marjoja pitää alkaa keitteleen niin kyllä on helpompi lurauttaa valmista keittoa puuron joukkoon. Mutta onneksi nyt kesällä saa tosiaan helpommin kotimaisia marjojakin. Talvella minulla on myös ongelmana, että vaikka pakkasessa olisikin kotimaisia marjoja, unohdan ottaa niitä sulamaan.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Toteamus oli ehkä enemmän mulle itselle kirjoitettu 🙂 Toisaalta…Miksi maksaa vedestä ja lisäaineista? Noissa mehukeitoissa kun ei oikeastaan ole edes marjoja, vaan lähinnä makuaromeja mistä marjojen ja hedelmien maku tulee.

      Tässä esim. mustikkakeiton sisältö:

      Vesi, mustikka (10 %), sakeuttamisaineet (guarkumi, muunnettu maissitärkkelys), happamuudensäätöaine (sitruunahappo), makeutusaineet (*aspartaami, asesulfaami K). *Sisältää fenyylialaniinin lähteen.

      Mustaherukat ovat ainakin suhteellisen edullisia pakkasesta ostettuna 🙂

  8. ninnu sanoo:

    Moi! Kiinnostaisi tietää myös käyttämiäsi aamiaisia, ilta- ja välipaloja, jos vain haluat kertoa. Ihanan makoisan näköisiä ja ravitsevia, reiluja annoksia. Hyvä, että urheileva nainenuskaltavaa syödä tarpeeksi. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti! Mä satsaan enemmän noihin lämpimiin ruokiin ja harvemmin tulee mitään välipaloja syötyä, mutta pistän ruokapäiväkirjaa tulemaan tarkemmilla jutuilla joku päivä! 🙂

  9. Satu sanoo:

    Oot siis niin kertakaikkisen ihana 🙂 Mua niin nauratti sun 2010 ruokavalio, juuri noin mäkin vedin kunnes tuttu pt vähän alkoi ihmetellä että millä mä oikein elän kun en saa energiaa… Olenkin sun avulla löytänyt paljon hyviä juttuja koko perheen ruokavalioon!
    Marjat ovat tosiaan kalliita, mutta itselläni on tapana piipahtaa pari kertaa metsässä keräämässä mustikoita ja vadelmia ja monella tutulla puskat notkuu viinimarjaa ja karviaista, joita pakastan. Mansikkaakin saa halvemmalla itse poimimalla. Tai sitten käytän kauden hedelmiä, mikä milloinkin on edullista. Mielummin hedelmien sokeri kuin ne mehukeitot 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi kiitos paljon 🙂

      Itse keräämällä säästää kyllä pitkän pennin. Näin kesällä kotimaiset marjat on mun suurta herkkua 🙂

Kommentoi