KIINTEÄ KROPPA?

En tiedä onko blogiteksteistä välittynyt viime aikoina rentous? Se, että oon oikeesti ottanut aika iisisti, ainakin mun omassa mittakaavassa.Tarkoitan tällä, että oon nauttinut ruuasta runsaammissa määrin ja myös vapaammin. Ihan suoraan sanottuna, oon syönyt mitä mieli tekee ja niin paljon kuin lystää. Miten tämä on näkynyt ulkomuodossa?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Normaalisti sanoisin, että olo on aika turpee ja nyt täytyy alkaa kattoa mitä pistää suusta alas. Nykyään taas sanon, että olo on ihan mielettömän hyvä ja energinen. Tietenkin suurin osa syömästäni ravinnosta on ns. hyvää ja puhdasta ruokaa, koska se tulee ihan luonnostaan. Mä haluan syödä suurimmaksi osaksi ravintorikasta sapuskaa, koska se on hyvää ja siitä tulee hyvä olo. Toki mukaan mahtuu myös pieni osa vähemmän hyviä juttuja. Huomasin eilen, että oon ollut nyt 6 viikkoa syömättä lisättyä sokeria sisältäviä tuotteita, eli karkkeja ja muita tavanomaisia ”herkkuja”. En oo yrittänyt olla syömättä niitä, vaan homma on vaan mennyt siihen, koska ajatustyyli on nykyää, että lisään mielummin hyvää tekeviä asoita, kuin yritän välttää jotain tiettyä. Eilen tää kuus viikkoa kuitenkin rikkoutui kun söin palan hääkakkua ja voi pojjaat oli muuten hyvää! 😀

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjoitin joskus kuukausi taaksepäin sokerista ja sen aiheuttamista masentavista oloista. Tää oli yks osasyy, miksi päätin alunperin jättää sokeriset setit pois, ja voin jälleen kerran todeta, että olot, niin mieliala kuin fyysinen olo on ollut ihan erilaista kuin silloin kun sitä sugaria menee viikonloppuisin. En väitä, että pätee jokaiseen ihmiseen, mutta näköjään mulle vaan sopii paremmin olla ilman. En tietenkään pysty välttää kokonaan sokeria, sillä sitähän on melkein joka paikassa, mutta juuri näitä runsaasti teollista sokeria sisältäviä juttuja oon jättänyt väliin. Vähemmän on parempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mites toi otsikko sopii tähän tekstiin millään tavalla? Täältä blogistahan löytyy yks sun toinenkin ohje, miten saada kuuluisan kiinteä body ja oon toki edelleen samaa mieltä omien ohjeideni suhteen. Se, mikä on muuttunut on kuitenkin se, että oon huomannut kuinka hyvinvoiva, tarpeeksi ravinteita saava keho kestää enemmän energiaa, eli enemmän ruokaa. Kun kehossa kaikki skulaa miten kuuluu, energia menee käyttöön paremmin. Tarkoittaa, että treeni tuottaa tulosta, lihasta syntyy ja rasvaa palaa. Syömällä paljon ja treenaamalla. Toki mä treenaan määrällisesti paljon, kuten aina, mutta silti tämä ero on jotain huikeeta entiseen verrattuna. Se, että omistaa toimivan aineenvaihdunnan ja hyvin toimivan kehon, on niin iso aarre tällaisella ruokaloverille ettei mitään järkee! 😀 Miten sitten saada toimiva keho? Ottamalla selvää mitä se tarvii ja antamalla sen. Omalla kohdalla se tarkoitti hormonitoiminnan ymmärtämistä ja sen kautta ravinteiden lisäämistä.

Kun keskustelen ihmisten kanssa tästä aiheesta, moni sanoo, ettei jaksa dietata ja sen vuoksi kroppa on ehkä rasvaisemmassa kondiksessa. Mun mielestä ei tarvitse dietata jos tekee asiat oikein. Ei ruuan punnitsemista tai kaloreiden laskemista, vaan hyvien asioiden lisäämistä, sillä kuten ehkä vielä muistatte, hyvä vähentää huonon määrää! 😉 

Kuvitus on eiliseltä. Oltiin tosiaan häissä ja mulla oli aamun jumppien jälkeen alle tunti aikaa pistää itseni juhlakuntoon. Pikainen pesu, vähän pakkelia naamaan ja mekko päälle! Oli todella mukava päivä ja käveltiin kotiin joskus aamulla seiskan pintaan, joten tää päivä on mennyt hieman väsyneissä tunnelmissa. Lähdetään kohta hakemaan Obelix kotiin, on jo kamala ikävä pikku herraa, vaikka ollaan oltu vasta vuorokausi erossa. 🙂


9 Responses to “KIINTEÄ KROPPA?”

  1. Iida sanoo:

    Heippa Aino,

    voisitko harkita postausta salitreenin jälkeiseen huonoon oloon ja sen ehkäisemiseen liittyen?

    Myös yksinkertaisia, terveellisiä reseptejä kaipailisin lisää, kun välillä tuntuu ettei saa kasattua mitään herkullista syötävää kaappien antimista.

    Kiitos todella hyödyllisestä ja motivoivasta blogista!

  2. Jessi sanoo:

    Moi Aino!

    Onko sinun mielestä järkeä reenata vain toista jalkaa (yhden jalan kyykky, prässi ym), kun toinen jalka on nivelvamman takia tällä hetkellä siteessä, eikä sillä oikein voi astua? Vai olisiko järkevämpää odottaa sen paranemista ja reenata sitten vasta jalkoja?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka. Pidempään yhtä treenatessa tulee helposti puolieroja joten ehkä keskityt sen sijaan ylävartalon treenaamiseen?

  3. Iida sanoo:

    Viestistäni unohtui yksi asia. Miten välttää hirveä niskajumi ja -kipu treenistä? Venyttelen säännöllisesti ja lämmittelen aina ennen treeniä. Silti niskani ovat kivikovat ja kipeät kuin mitkä. Tämä aiheuttaa päänsärkyä ja univaikeuksia. Hierojalle minulla ei ole varaa. Olisiko neuvoa mitään helpottavaa jumppaa tai niksiä niskoille ja hartioille?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Laitetaan nuo toiveet mietintämyssyyn. On kyllä hankala sanoa mikä niskoja vaivaa? Olisko jännitysniska, eli jännität huomaamatta hartioita esim istuessa koneella tms? Joskus myös ylävartalon väärä asento voi aiheuttaa noita –> kireä rinta ja heikompi selkän lihaksisto.

    • Anni sanoo:

      Mulla on ollut juurikin tuo sama vaiva! Selän ja niskan lihakset menevät niin kipeiksi ja jumiin treenistä, että seuraavana päivänä pahimmillaan tulee migreeni. Oon vielä etsiskelyvaiheessa, mutta näin äkkiseltään mulla on auttanut painojen pienentäminen. Teen esimerkiksi ylä- ja alataljaa vain noin kymmenellä kilolla! Voimien puolesta pystyisin tekemään liikkeet ainakin tuosta kolminkertaisilla painoilla, mutta En vaan voi tehdä enemmällä, jos en halua hirveitä jumeja. Fysioterapeutti ja kuntosaliohjaaja ovat kuitenkin katsoneet, että tekniikkani on oikea. Ehkä sunkin kannattaisi ekana tarkistaa tekniikka, jos sun salillasi on joku ohjaaja? Itse kävin lisäksi yleisen terveydenhuollon fysioterapeutilla kaksi kertaa, se maksoi 8,80 euroa per kerta, eli todella halpa, ja neuvot hyviä. Itse asiassa myös tuon tekniikan parantumisen vuoksi olen joutunut pienentämään painoja, kun vähemmilläkin painoilla saa tuntuman. Sain lisäksi ohjeita niska- ja kaulalihasten vahvistamisjumppaan, koska selän jumit voivat kuulemma johtua myös niistä.

  4. riina sanoo:

    heippa!

    tosi hyvä ja itselle ajankohtainen postaus. suorittajatyyppinä sitä useesti itelle ainakin jää päälle se moodi, että tarkkailee syömisiä ja treenejä hullun lailla (vaikkakin siitä nautin), ja elää vähän kuin kuplassa jonka rutiineista ei voi poiketa. voisi tehdä hyvää höllätä vähän ja uskoa, etten mene rapakuntoon vaikken aina prikulleen meniskään tiukan kaavan mukaan. Siitäkin varmasti nauttisi..!

    olisi muuten kiva, jos tekisit postauksen tämän hetkisistä treeneistäsi, niistäkin, mitä teet jumppien lisäksi 🙂

    Ihanaa lomaa siulle!!

  5. Veera sanoo:

    Moi! Kun olet perehtynyt enemmän hormonitoimintaan ja ravinteisiin niin suositelisitko edelleen BBC-ruokavaliota vai tekisitkö siihenkin jotain muutoksia? Muistuttaa omaa ruokavaliota pääpiirteissään joten ajattelin sen avulla testata mahdollisesti maitotuotteiden vähentämistä 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi, toki suosittelisin sitä edelleen. Suunnittelin ohjelman juuri oman ruokavalioni perusteella, vaikkakin ohjelmassa määrät ovat pienempiä koska kaikille ei sovi tietenkään niin suuret määrät koska liikun todella paljon. =)

Kommentoi