HORMONITASAPAINON VAIKUTUKSET (5 KUUKAUDEN JÄLKEEN)

Vuoden alussa luin täälläkin niin moneen otteeseen mainitun Kaisa Jaakkolan hormonitasapainosta kertovan kirjan ja innostuin tästä todella paljon. Mielestäni tämä ”metodi” on hyvin looginen, sillä hormonit kuitenkin vaikuttavat kaikkeen kehon toimintaan. Jos hormonitasapaino on kunnossa, myös mieli ja keho on kunnossa. Kaikki muutos vaatii jonkun verran aikaa ja ajattelin nyt summailla, miten muutokset ja tasapainon hakeminen on vaikuttanut muhun pitkällä tähtäimellä.

P6050549

Mulla ei ollut sen suurempia ongelmia aiemminkaan, mutta olen tietämättäni elänyt mm. magnesiumin puutoksessa ties kuinka kauan, joka on vaikuttanut mm. unenlaatuun. Yleensä kaikki vitamiini- ja hivenainesuositukset ovat niitä minimisuosituksia, eikä niillä määrillä voida korjata esimerkiksi rankempaa ravinnevajetta. Myös lisäravinteiden laadulla on aika suuri merkitys, joku halpa vitamiinilisä voi olla melkein yhtä tyhjän kanssa, jos sen sisältö on ainoastaan huonosti imeytyvää laatua sisältäviä ravinteita. Magnesium ei ole ainoa, jonka laatu vaikuttaa sen imeytymiseen, vaan samaa tapahtuu myös muiden vitamiinien kohdalla.

Tein siis itse laajan analyysin, missä kävin läpi kaikkien vitamiinien, mineraalien ja hivenaineiden saannin ravinnosta jota syön. Sen perusteella lisäsin puuttuvia juttuja lisäravinteiden muodossa. Käytän suurimmaksi osaksi poliquinin, solgarin, puhdas+ ja iherbin valikoimasta (esim. Thorne) löytyviä vitamiinilisiä. Käytän säännöllisesti monivitamiinia, magnesiumia, D-vitamiinia, sinkkiä, omega-3 sekä maitohappobakteereja, joita useampia otan jopa kolmesti päivässä. Näiden lisäksi mulla on käytössä viherjauhe ja MSM-jauhe sekä jodilisä, silloin kun käytän raffinoimatonta suolaa. Lisäsin myös kuitulisiä runsaasti ruokavaliooni.  Kävin maaliskuussa myös BioSignature-mittauksessa, josta voi lukea lisää täältä.

Tein kaiken siis todella tarkkaan ja ”täydellisesti”, mikä johti tietysti hyviin tuloksiin. Asia vaati paneutumista ja tutkiskelua, mutta oli sen arvoista. Olen menossa mittaukseen taas ensi viikolla, jännittää hieman onko hyvät tulokset ottaneet takapakkia. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten kerroin, mitään sen suurempia ongelmia ei ollut aiemminkaan, sillä hyvät elämäntavat ovat kuitenkin riittäneet melko pitkälle, mutta kuitenkin muutamia juttuja olen huomannut tässä hieman alle kuuden kuukauden sisällä.

  • Unenlaatu on parantunut huomattavasti. Nukahdan entistä helpommin ja nukun sikeämmin, mikä taas on vaikuttanut positiivisesti yleiseen vireyteen ja palautumiseen.
  • PMS-oireet helpottaneet. Kokonaan en ole niistä päässyt eroon, mutta huomattavasti helpommin menee nykyään.
  • Säännölliset kuukautiset. Mulla ei ole koskaan aikasemmin ollut säännöllinen rytmi, minkä olen olettanut johtavan suurista urheilumäärästä, sillä yleensähän paljon urheilevilla esiintyy epäsäännöllisyyttä. Tämän kevään aikana rytmistä on tullut jopa täydellisen säännöllinen.
  • Aineenvaihdunta parantunut. Kun aloitin nämä muutokset, paino jopa humpsahti alaspäin pari kolme kiloa, ilman suurempia ruokavaliomuutoksia. Sen jälkeen paino on tasaantunut hieman korkeammalle, mutta pysyy siellä helposti. En itse seuraa painoa, vaan peiliä ja mittanauhaa tarvittaessa. Kokeilin yksi päivä mun vanhoja farkkuja, joita käyttäessäni olin todella pieni. Farkut ovat siis täysin joustamatonta perinteistä farkkua ja kokoa 25. 😀 Ne meni mun päälle! En voi käsittää, sillä ne ostaessani painoin varmaan 10 kiloa vähemmän, joten paino ei kyllä tosiaan kerro juuri mitään..
  • Vatsan toiminta parantunut. Vatsa toimii hyvin ja tuntuu että ruoka imeytyy nopeasti. Voin siis syödä runsaasti ja vaikka urheilla heti sen jälkeen. Vatsa pysyy ”aamulitteänä” iltaan saakka. Käytin alussa myös enzymedican ruuansulatusentsyymejä ja varmistin vatsahappotestillä että imeytyminen on kunnossa. Nykyään olen käyttänyt enstyymejä vain raskaampien liha-annoksien yhteydessä.

Olen kyllä todella iloinen, että lähdin kokeilemaan näitä juttuja ja sain myös BioSig-valmentajalta (Eero Hakala) kullanarvoisia lisävinkkejä hyvinvoinnin parantamiseen.

kuvat: Riikka


22 Responses to “HORMONITASAPAINON VAIKUTUKSET (5 KUUKAUDEN JÄLKEEN)”

  1. Marjo sanoo:

    Tulin nyt vasta blogiisi ja kiinnostuin tästä jutusta. Itsellä tavoitteena samanlainen balanssi, kroppa on nyt melko sekaisin. Miten teit tuon analyysin itse, vai voisiko sellaisen teettää jossain?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Heippa! Tein siis ihan itse, eli tsekkasin kaikkien suojaravintoaineiden lähteet ravinnosta ja katsoin mitä saan riittävästi ja mitä en. Menihän tuohon hieman aikaa, mutta ihan mielenkiintoista puuhaa 😀

  2. e sanoo:

    Halusin vain kertoa, että olet kehittynyt ohjaajana ihan huimasti! Siitä on muutamia vuosia, kun olen viimeksi käynyt tunneillasi, kunnes siis nyt, kun olen käynyt muutamilla. Osaat antaa hyvin sellaista myönteistä kannustusta siitä huolimatta, jos ei pysty tekemään kaikkea sillä kaikkein tehokkaammalla tavalla.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi kiitos paljon. Onpa kiva saada tällaista palautetta 🙂

  3. Mirka sanoo:

    Hei, on aivan mahtavaa että joku rohkenee kirjoittaa hormonitasapainoon liittyvistä asioista. Olen itsekin lukenut kaikki Jaakkolan kirjat, ja koittanut saada niillä tasapainotettua kroppaani. Nyt kuitenkin uusien kuvioiden myötä stressitasot ja kiire ovat olleet taivaissa jonka huomaa kropasta. Säikähdin kun tajusin kuinka ”tukossa” kroppani on ja uskomatonta kyllä paino on noussut n.5kg viimeisten 2kk aikana. En osaa ajatella muiden syiden vaikuttaneen painonnousuun sillä ravintopuoli on hanskassa (sitäkin olen tarkastellut onko näin) ja treenaan useamman kerran viikossa crossfitiä, joten sekin on tarpeeksi kuormittavaa. Juoksulenkit ym olen jättänyt pois hetkeksi, sillä koen senkin oleva stressi keholle.
    Käytän ravintolisistä kalaöljyä (usean kerran päivässä), B- ja D-vitamiinia, sinkkiä ja magnesiumia (myös melko isoa annosta). Pohdinkin, osaatko sanoa voisiko maitohappobakteereilla/jollain entsyymeillä korjata mahan kuntoa, sillä tällä hetkellä maha turpoaa aivan valtavasti, vaikkei ruokamäärät kerrallaan ole suuria enkä syö prosessoitua ym karkkia tms ruokaa.
    Tiedän, ettet ole alan ammattilainen, mutta kirjoittamasi postauksen pohjalta olet jonkin verran kokeillut ja tutkinut asiaa joten jos sen pohjalta osaisit heittää vinkkejä minulle! 🙂

    Tulipahan pitkä sepustus, mutta näin tällä erää 🙂 Kiitos sinulle!

    • Emmi sanoo:

      Vastaan nyt sinulle, vaikka en ole Aino. Mulla on ollut Kaisan opit jo pidemmän aikaa käytössä ja kroppa toiminut aiemmin kuin junan vessa. Treenaan maratonille ja työni on todella stressaavaa. Lisäksi ihmissuhderintamalla oli hankalaa ja huomasin myös lihoneeni 4kg vaikka kaikki treeni- ja ruokatottumukset olivat ennallaan. Vatsa ei toiminut enää ennen kahvia ja kroppa oli streessaantunut.En nukkunut kunnolla. Jätin kaiken urheilun pariksi viikoksi paitsi kävelyn, joogan ja pilateksen. Lisäsin magnesiumia eri muotoja, joita otan samaan aikaan. Lisäksi otin käyttöön tauriinin iltamagnesiumin kanssa. Olen ottanut nyt varovasti muutaman Hiit-treenin ohjelmaan ja käynyt lenkeilläkin jo muutaman kerran. 2,5kg on lähtenyt painosta. Tässä mun vinkit, ehkä Aino osaa lisää auttaa 🙂

    • Emmi sanoo:

      Vastaan nyt sinulle, vaikka en ole Aino. Mulla on ollut Kaisan opit jo pidemmän aikaa käytössä ja kroppa toiminut aiemmin kuin junan vessa. Treenaan maratonille ja työni on todella stressaavaa. Lisäksi ihmissuhderintamalla oli hankalaa ja huomasin myös lihoneeni 4kg vaikka kaikki treeni- ja ruokatottumukset olivat ennallaan. Vatsa ei toiminut enää ennen kahvia ja kroppa oli streessaantunut.En nukkunut kunnolla. Jätin kaiken urheilun pariksi viikoksi paitsi kävelyn, joogan ja pilateksen. Lisäsin magnesiumia eri muotoja, joita otan samaan aikaan. Lisäksi otin käyttöön tauriinin iltamagnesiumin kanssa. Olen ottanut nyt varovasti muutaman Hiit-treenin ohjelmaan ja käynyt lenkeilläkin jo muutaman kerran. 2,5kg on lähtenyt painosta. Tässä mun vinkit, ehkä Aino osaa lisää auttaa 🙂

      • Mirka sanoo:

        Kiitos, kiva kun vastasit! Helpottavaa kuulla että samaisessa veneessä on muitakin 🙂 Siispä tutkailemaan lisää näitä asioita!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Ootko tehny vatsahappotestin? Myös ruuansulatusentsyymeillä voisi saada jeesiä tuohon turpoamisongelmaan 🙂

      Magnesiumsitraatti voi myös ärsyttää vatsaa, esim. tauriini tai bisglysinaatti voisi olla parempo muoto sulle?

  4. Helmi Maria sanoo:

    Moikka! Mitä jodilisää suosittelet, mitä itse käytät? 🙂 entä magnesium?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Käytän merilevärouhetta, olisiko bioteekin? Siinä on siis runsaasti jodia.

      Magenisumista mulla on Poliquinin Yin Mag, Uber Mag sekä Bioteekin Super-MG 🙂

  5. Sofia sanoo:

    Kuulostaa toi sun kokeilusi kyllä ihan huippuhyvältä ja niin myös tuloksesi! 🙂 Mulla itselläni on ongelmia vatsan kanssa, joten kun siihen sais vähän helpotusta, niin hyvä tulis…

    • ainorouhiainen sanoo:

      Vatsaongelmat on kyllä tosi yleisiä nykyään. On ihanaa kun vatsa toimii kuten kuuluu, joten suosittelen että yrität löytää ongelman syyn =)

  6. kaisa sanoo:

    Moi! Ensiksi kiitos mahtavasta blogista! Kysymykseni liittyy kuukautisiin. Eli ennen minulla oli tosi niukat mutta pitkäkestoisemmat menkat. Kun aloin syömään ja treenaamaan kunnolla, niin kuukautisista muuttui runsaammat ja ne kestävät vain muutaman päivän. Voiko tämä johtua nopeutuneesta aineenvaihdunnasta?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Nyt en kyllä osaa sanoa tähän mitään, lääkäriltä vois löytyy vastaus 🙂

  7. Maria sanoo:

    Biosignature-menetelmä kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Olisi kiva kuulla siitä vähän lisää. Oletko esimerkiksi jutellut mittaajan kanssa siitä, onko tätä menetelmää tutkittu tieteellisesti muutakin kuin Poliquinin ryhmän toimesta? Miten esimerkiksi perinteisessä liikuntalääketieteessä ja ravitsemustieteessä näihin lisäravinteisiin suhtaudutaan? Itseäni vähän nimittäin aina epäilyttää, jos mittauksen tekevä taho on samaan aikaan myös lisäravinnekauppias, kuten taitaa Biosignaturen kohdalla olla… Toinen juttu, jota mietin on se, että mitä etua on siitä, että hormonitasapaino mitataan pihdeillä ihonalaisesta rasvakerroksesta, eikä verestä kuten lääketieteessä?

    Jännä juttu, että ihmiskeho ei osaa hyödyntää monipuolisesta ja terveellisestä ravinnosta saatavia vitamiineja ja hivenaineita, vaan niitä täytyy tankata myös kalliiden pillereiden muodossa. Jonkun D-vitamiinin ymmärrän talvisaikaan täällä pohjolan perukoilla, mutta että täytyy esimerkiksi kuitulisää syödä, kun sitä kuitenkin saa niin helposti kasviksistakin.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Oot oikeessa että asiasta löytyy varmaan paljon eriäviä mielipiteitä, tämän postauksen kommenttiboksissa on hieman keskustelua ja myös Eeron vastaus asiaan liittyen : http://a-rou.indiedays.com/2015/03/19/biosignature-tulokset/

      Mä oon ajatellut tän siltä kannalta, että jos itse koen positiivisiä vaikutuksia, tää tyyli sopii mulle ja vaikka saattaa kuulostaa hehkutukselta, olen kokenut jonkinlaisen valaistumisen ja hyvinvointi on siirtynyt ihan uudelle tasolle. En itse tienaa tästä mitään, eli ihan omasta tahdosta kirjoittelen asiasta sillä toivon toki että joku muukin voisi saada saman hyödyn. 🙂

      Kuitulisät joita käytän, ovat kuitenkin ihan luonnollisista lähteistä kuten pellavansiemenrouhe tai vaikka psyllium. Näiden lisääminen on tehnyt vatsan toiminnalle hyvää, vaikka syön runsaasti kasviksia ja vihanneksia myös.

      Suosittelen lukemaan Kaisa Jaakkolan kirjan, sillä hän osaa selittää nää jutut paremmin kuin minä 😀

  8. Ansku sanoo:

    Mulla on just toi kirja nyt työn alla. Vaikuttaa hyvältä, inspiroivalta ja kiinnostavalta. Mites nää tutkimukset joissa kävit, oliko kuin hintavaa?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mitähän se mittaus oli…Olisko 20-40 € välillä?? Riippuu varmaan myös hieman siitä, missä käy mittauttamassa 🙂

  9. Titu sanoo:

    Moikka!
    Onko sulla kokemusta tästä tuotteesta? :)http://suomenvoimaruoka.fi/tuotteet_svr/tuote_svr?id=merilev%C3%A4rouhe+100+g
    Ajattelin että saatan tarvita jodilisää ja suunnittelin ostavani tätä merilevärouhetta.
    Olisihan sitä spirulinaa tai chlorellaakin tarjolla ja vaikka mitä.. mutta jostain pitää kokeilu alottaa 🙂
    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta 🙂

  10. Rosa sanoo:

    Moikka! Löysin tämän vanhemman postauksesi uudestaan kun aloin jälleen kerran etsimään netistä vastauksia omaan hormonitoimintaan. Itsellä siis ongelma että kuukautisia ei ole. Ja tarkoitan että vuodessa yhdet kuukautiset. Rasva kertyy alleihin, selkään/lapoihin ja niin että rintaliiveistä se kaikki pursuaa. Olen norm painoinen ja urheilen säännöllisesti ja syön terveellisesti. Osaisitko antaa jotain vinkkejä joilla voisi yrittää ns. käynnistää hormonitoimintaa. Asiaa tutkitaan myös lääkärissä, mutta siltä suunnalta ratkaisuna e-pillerit eivät itseä miellytä. Pyrin jatkotutkimuksiin kyllä, mutta haluaisin kuitenkin itsekin jotenkin elintavoillani edesauttaa vielä enemmän asiaa. Kiitos paljon jos jalsat vastata.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Mulla itellä auttoi kun pistin koko ravinnepuolen kuntoon. Kävin sielä mittauksessa ja sain ohjeet mitä vitamiineja ja mineraaleja, kuinka paljon ja milloin. Mun ohjeet ei välttämättä toimisi sulle, mutta jos mahis käydä mittauskessa / ottaa valmennnusta valmentajalta joka osaa nuo asiat, niin suosittelen. 🙂

Kommentoi