ERIKOISRUOKAVALIOT – JEES VAI NOU?

Indiedaysin ja Provenan kampanja

Erikoisruokavaliot ovat varmasti enemmän pinnalla kuin koskaan aiemmin. Muistan, kuinka joskus ala-asteella kuulin ensimmäisen kerran sairaudesta nimeltä keliakia. Mietin silloin, miten kamala sairaus tuo olisi. Miten voisi enää syödä mitään? Tämä on sinänsä aika hauskaa, sillä nykyään en kokisi asiaa läheskään samalla tavalla. Sairaus on toki aina sairaus, eikä koskaan mikään mielekäs juttu, mutta uskon että nykypäivänä on enemmän tietoa ja myös niitä vaihtoehtoja erilaisia erikoisruokavalioita ajatellen. Erikoisuuksista on tullut enemmän normaaleja, eikä ole enää kummallista jos joku ei syö viljoja tai maitoa, mitkä ovat kuitenkin suomalaisen ruokavalion tutuimpia kulmakiviä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon, että osittain tämä johtuu muoti-ilmiöstä, eli on myös ns. muodikasta kokeilla erilaisia ruokavalioita, mutta uskon myös että moni on näiden kokeilujen perusteella löytänyt paremman olon ja ehkä päässyt eroon ikävistä vaivoista, joita oli vain pitänyt normaalina. Oma mielipiteeni on edelleen, että kokeilemalla täytyy löytää se omalle kropalle sopivin juttu. Asioihin, kuten gluteenittomuuteen ei tarvitse suhtautua vihamielisesti ja pitää väkisin kiinni siitä, että ruisleipä on maailman paras ruoka kaikille, toisaalta ei ole olennaista myöskään dissata maan alle kaikki viljoja ja leivän syöjiä. Tärkeintä on ymmärtää, että ihmisten kehot kokevat ravinnon eri tavoin, se mikä sopii mulle, ei välttämättä sovi sulle ja toisinpäin. 🙂

Omien kokeilujeni mukaan, kestän sekä maitoa että gluteenia, mutta jos syön kumpaakin runsain mitoin, vatsan toiminta ei ole yhtä mallikasta kuin ilman. Olo tuntuu kevyemmältä ilman näitä, tai sillä kohtuulinjalla. Syön siis silloin tällöin palan ruikkaria tai lorautan maitoa kahviin, mutta en kuitenkaan ihan päivittäin tai runsain mitoin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsin testailemaan kuvissa näkyviä Provenan uusia gluteenittomia kaurakeksejä, jotka on siis valmistettu täysjyväkaurasta. Provenan tuotteet ovat ennestään tuttuja ja itse asiassa viimevuotisen yhteistyön ansioista tutustuin kaurajauhoon, joka on sen jälkeen ollut runsaassa käytössä ja josta kehittelin suosituksi nousseen pizzapohjareseptinkin.

Yleensä sana välipalakeksi aiheuttaa mussa negatiivisen reaktion ja ajattelen heti, että tää on saletisti bullshittiä, eli terveellisen nimen taakse verhottua sokeripropagandaa! 😀 Yllätyin kuitenkin positiivisesti kun huomasin, että yksi keksi sisältää ainoastaan parin gramman verran sokeria, mikä on aika vähän vastaaviin verrattuna. Toinen asia on tietysti siinä, pystyykö pitää syömisen vain yhdessä keksissä, nimittäin nämä ovat ihan erinomaisen makuisia! Rakenne on ohut ja rapea ja maku juuri täydellisen kaurainen. Makuja löytyy kahta eri vaihtoehtoa: Kaura & Tumma Suklaa & Kaura & Hedelmä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse miellän kuitenkin keksit enemmän herkuksi, kuin esimerkiksi välipalaksi ja nämä pääsivätkin tositoimiin tänä viikonloppuna, kun mulla on ollut tuota jumppaa ja treeniä vähän enemmänkin ohjelmassa. Kehitin pari hieman tervellisempää herkkua käyttäen keksejä osana reseptejä. Niin paljon kun tykkäänkin leipoa ja kehitellä erilaisia terveysherkkuja, niin joskus se terveellisesti herkuttelu kaatuu kuitenkin siihen, ettei vaan jaksa ostaa montaa eri ainesosaa ja valmistella kaikkea itse.

Nappasinkin perjantaina töistä pari Whey Heytä mukaan. Meille tuli uusi maku ”banoffee”, joka on siis banaani-toffeen makuinen proteiinijäätelö, ilman sokeria. Tämä maku nousi mun suosikiksi ja murustelin päälle vielä tuota Kaura & hedelmä keksiä. Täydellisen nopea ja helppo kesäherkku.

IDOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Keksimurujen ja suklaan yhdistelmähän on tunnetusti aika loistava combo, joten päätin eilen valmistaa keksisuklaata, käyttäen tuota Tumma suklaa & Kaura keksiä apuna. Murustelin yhden keksin raakasuklaamassan sekaan ja tadaa, terveellisempi keksisuklaa oli siinä. Anteeksi hehkutus, mutta vetelen tässä samalla tuota suklaata ja voi pojat niin on hyvää. 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos kiinnostuitte näistä tuotteista, kannattaa osallistua kilpailuun, jossa arvotaan runsas Provena-tuotepaketti! Kilpailuun voi osallistua täällä (klik!) kertomalla miksi haluaisit kokeilla Provenan gluteenittomia tuotteita. 🙂

Mitäs sanot, oletkö sinä löytänyt apuja parempaan oloon erikoisruokavalioita kokeilemalla, vai luotatko perinteiseen ruokaympyrämalliin edelleen?


18 Responses to “ERIKOISRUOKAVALIOT – JEES VAI NOU?”

  1. Suomessa ja euroopassa on kyllä ”helppo sairastaa” juuri esimerkiksi keliakiaa. Matkustaminen saattaa kuitenkin hankaloitua huomattavasti erikoisruokavalion takia, koska kaikista maista ei välttämättä löydykään yhtä hyvin gluteenittomia tuotteita. Joissain maissa ei edes tunneta suolistosairauksia.

  2. Sue sanoo:

    Viitsitkö linkata tuon pitsapohjan ohjeen ku en nyt löydä sitä vaikka miten hakisin? Kiitos!:)
    Itse olin pitkään vastaan maidotonta ja gluteenitonta diettiä(siis ilman todettua diagnoosia) juuri tuon muoti-ilmiön vuoksi ja siksikin, että jos rupee satasella välttään jotain ainesosaa niin sen jälkeen sitä ei ainakaan kroppa kestä. Ja yhtenä syynä vielä että useat gluteenittomat valmistuotteet ovat täyttä kuraa ja E-koodien viidakkoa…
    Mutta kuinkas kävikään…
    Kun itse vähensin radikaalisti näiden tuotteiden käyttöä niin johan alkoi lapsudeesta saakka vaivannut ummetus, vatsan turvotus ja ilmavaivat helpottaa. Eli ei pidä tuomita ennen kuin kokeilee, pyrin kuitenkin jossain määrin välillä käyttämään sekä maito- että viljatuotteita että niitä pystyisi jatkossakin kuitenkin kohtuudella käyttämään!:)
    Mutta ehdottomasti niin, että kaikkea kannataa kokeilla, mutta mielestäni mitään ei kanata jättää ruokavaliosta pois jos ei koe siitä testaamisen jälkeen olevan mitään hyötyä. Vältetään näin turhia yliherkkyyksiä!:)
    Ja vielä lopuksi, että ehkä tästä muoti-ilmiötä on hyötyäki. Koska keliaakialiitto on uutisoinut, että Suomessa on hirveä määrä keliaakikoita joilla ei vain ole diagnoosia tautiin. Jospa heistä joku saisi avun kokelemisen kautta, keliakia on kuitenkin sairautena vakavasti otetttava!
    Ihanaa kesänodotusta kaikille, syödään, nautitaan ja levätään!!:D

  3. maija sanoo:

    Moikka! Tupsahdin vaan kysäsemään, että voisikohan vatsahappotestin tehdä Hulda Clarkin valmisteella, joka sisältää betaiinihydrokloridia 350mg/tabletti? Onko se jo liikaa yhdessä, että sais tietää tarkallee kuinla paljon tarvitsee, vai onko ihan ok kunhan kattoo ettei kerralla syö liikaa (eli se 1200 vai 1400mg kumpi se nyt oli…)
    Tää olis meinaan ainoo mahdollinen tällänem saatavilla oleva tuote…

    • maija sanoo:

      Itse asiassa! Olisko tää mahdollinen siis tehdä sellasellakin valmisteella missö on betaiinihydrokloridia (300mg) ja se lisäksi silti muitakin entsyymejä vai pitäiskö olla ihan pelkkä betaiini hcl valmiste? Eikö se kuitenki merkkaa vaan että siinä on sitä betaiinihydrokloridia tarpeeks.

      • ainorouhiainen sanoo:

        Ohjeessa lukee vain että vatsahappotestiä varten tarvitset betaiinihydrokloridia sisältäviä tabletteja, eli luulis että ei oo väliä vaikka on muitakin entsyymejä?? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo eiköhän se onnistu, katsot vaan ettei mene rajan yli, mikä mun muistaakseni oli 1300 mg 😀

  4. saara sanoo:

    Luotan edelleen ruokapyramidiin. Kun se toimii mulla! 🙂 Maitoa en käytä, koska siitä en tykkää yhtään. Maustamatonta jogurttia ja rahkaa syön n.1 annoksen päivässä. Muuten normiruokaa ( paitsi riisiä en juuri koskaan) ja sen lisäksi pari-kolme palaa leipää ja hedelmä päivässä. 🙂 Mielestäni ruokapyramidiakin voi soveltaa omaan ruokavalioon sopivammaksi ilman että rupee välttelemään kokonaan maitoa ja gluteenia. Usein riittää, että vähentää. 🙂 Kyllä mulle ainaki tulis varmasti maha turvonneeksi jos söisin 10 leipää päivässä 😀 Tai 10 rahkapurkkia. ;D Kohtuus kaikessa.

  5. Marianna sanoo:

    Hei nyt keksin! Saisikohan näistä hyvän pohjan gluteenittomaan juustokakkuun! Kun ei nuo gluteenittomat digestivet ainakaan mikään erityisen hyvä vaihtoehto ole.. Kiitos vinkistä, täytyy laittaa kokeiluun. Itselleni ainakin ruokavalion täysremontti on laittanut vatsan ihan uuteen uskoon, nykyään mennään siis gluteenittomalla ja itse räätälöidyllä FODMAP-ruokavaliolla.

    • Maija sanoo:

      Heiii hyvä idea!! Teen usein juustokakkuja, ja oon pähkäillyt mikä ois toimiva terveellinen vaihtoehto digestive -tai dominokekseille. Kerran kokeilin weetabix-pohjaa ja hyi helvata. ;D
      Tätä täytyy kokeilla !

    • ainorouhiainen sanoo:

      Joo ehdottomasti toimisi varmaan hyvin! =)

  6. Satu sanoo:

    Oon yrittänyt tuloksetta etsiä kaupoista kaurajauhoja jo pitkään. Onko ne piilotettu gluteenittomien tuotteiden hyllyyn vai mistä niitä pitäisi metsästää 🙂

    • Maija sanoo:

      Mä löysin ainaski (Kampin) k supermarketista gluteenittomien tuotteiden hyllystä. Myös Ruohonjuuresta saa, mutta varmaan kalliimmalla.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Marketeissa ne on ainakin yleensä siellä missä on erikoisempia jauhoja ja gluteenittomia tuotteita =)

  7. Myy sanoo:

    Mun on pakko noudattaa tarkkaa ruokavaliota, halusin tai en. Hyvä olo motivoi, mutta silti ottaa välillä lujille. Varsinkin silloin, kun törmää asenneongelmiin kysyessä jonkin ruuan sisällöstä, tekisi mieli sanoa, että luuletko mun huvikseni tätä tekevän. No, jotkut ilmeisesti tekevät, enkä toki heitä tuomitse, mutta mun on oikeasti pakko kysyä ja varmistaa tai sitten olla syömättä kokonaan. Onneksi suurimmaksi osaksi saa hyvää palvelua.

    Ihmiset on yksilöitä ja minusta jokainen sa noudattaa juuri sellaista ruokavaliota minkä itselleen sopivimmaksi kokee. Ei aina tarvita testejä ja tutkimuksia; oman kehon kuunteleminen ja sen mukaan eläminen on usein riittävä ja hyvä keino löytää helpotusta mahdollisiin ongelmiin.

  8. outii sanoo:

    Moi! Mitä mieltä oot tattarista? Katselin ruohonjuuressa että tattarifusillissa on ihan kivasti kuitua verrattuna joihinkin muihin gluteenittomiin juttuihin. Mulla ei oo kokemusta tattarista mutta ootko sä käyttänyt sitä pastan sijaan tai jossain muussa? 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tattarista ei ole itsellä kauheasti kokemusta,käytän yleensä riisipohjaisia ”pastoja” mutta eikös se oo aivan hyvä ja kuitupitoinen vaihtoehto gluteenia välttäville.

Kommentoi