TYYTYMÄTÖN

Se olis jälleen viikonloppu ovella! Mulla on jostain syystä ollut vähän huono viikko ja oon itekin ihmetellyt että mistäs nyt tuulee. Muhun on iskeny johku ihmeen tyytymättömyys-vaihe, eli tuntuu että oon tyyymätön kaikkeen mitä oon ja teen. Periaatteessa oon tehnyt asioita ihan samalla tavalla kuin ennenkin, mutta silti tuntuu että vois tehdä paremminkin. Tuntuu myös tyhmältä olla tyytymätön kun ei ole oikeastaan syytä siihen ja siitä tulee vielä lisää stressiä. On vissiin liian pienet murheet, kun keksii tällaisestakin itselle ongelman. 😀 Hehe. Siis en mä nyt mikään masentunut kuitenkaan ole, mutta pitäähän sitä johonkin päästä avautumaan. Treenit on kulkenu hyvin ja nyt oon taas päässy vihdoin tuttuun rytmiin kiinni, tuntuu että koko toukokuun ajan on ollut jatkuvasti jotain pyhiä tai esteitä, että oon tehnyt vaan ”vajaita treeniviikkoja” joka voi tietysti vaikuttaa myös oloon. Ruokailut on menneet ihan samalla kaavalla myös, mutta silti jokin mättää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Musta tuntuu myös siltä, että täytyy kirjoittaa tosi varovasti tän kaltaisista jutuista blogiin, sillä joku tulee saman tien valittaamaan jostain syömishäiriöistä tai siitä jos en satu olemaan tyytväinen itseeni. Ehkä koen jollain tavalla painetta, että mun pitäis aina olla joku superihminen, joka on iloinen, energinen ja hyvässä kunnossa! Suurin osa odotuksista tulee kyllä yllättäen ihan omasta päästä, heh.

En tiedä mikä tän kirjoituksen pointti on, mutta piti päästä raapustelemaan ajatuksia johonkin. Oon myös viime aikoina ollut jotenkin hirveen tarkka siitä, mitä voin tänne laittaa. Rima on noussu aika korkeelle, verrattuna mitä se on ollut. Jos kirjoitan tällaista puutaheinää, tuntuu heti, että ei se ole julkaisemisen arvoista, toisaalta mä oon aina halunnut pitää tämän puuhan myös hauskana ja välillä kirjoitella vaan kuulumisia ja kevyempiä höpinöitä blogiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt olisi tarkoitus lähtee ohjaamaan Bikini Bootcampia ja odotan hommaa pienellä kauhulla. Viime viikon tunti jäi väliin Helsinkireissun vuoksi, joten tänään on varmasti melko hapokasta. Iltapäivällä pitäis jaksaa vielä spinnata ja pumpata kevään viimeinen spinnpumppi, että tsemppiä vaan mulle!

Mukavaa viikonloppua! 🙂

Kuvat: Riikka


36 Responses to “TYYTYMÄTÖN”

  1. Riikka sanoo:

    mun mielestä ”höpöhöpö” postaukset ja pelkät kevyet kuulumiset on parhaita!! 🙂

  2. Sue sanoo:

    Vaikka postauksesi ovat aina täyttä asiaa, ja niistä huomaa että todella teet töitä niiden eteen on mukava lukea välillä myös tällaisia fiilispohjalta kirjoitettu tekstejä! Eli nou panic.. todella hyvä kirjoitus! Vramsti juuri itse luot itsellesi paineet, koska olet tottunut tekemään täysillä ja vaatimaan itseltä paljon, on vaikea hellittää vaikka sitäkin olet varmasti matkanvarrella oppinut!:)
    Voisiko olla ilmassa jo kevätuupumusta tai vaikuttaako lomaviikko kun antoi mielen ja kropan levätä niin näkee taas asiat uudella tavalla?!
    Tuhannesti kuitenki tsemppiä ja kiitos kaikista mahtavista asioista mitä jaat terveyteen ja hyvnvointiin liittyen!!:)
    Terv. toinen tapojen orja

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tuo voi pitää paikkaansa, että kun on päässyt lepäämään ja relaamaan, näkee asiat eri tavoin ja osittain sen vuoksi ns. tyhjä olo.

      Ihan mieletöntä, miten paljon sain tsemppiä ja parempaa mieltä näistä kaikista kommenteista, kiitos =)

  3. M sanoo:

    Hei, mua tämä postaus ”ilahdutti” ja helpotti, nimittäin on itselläkin melko tyytymätön olo, vaikka muutamasta elämänmuutoksesta johtuen on ehkä ymmärrettävää ettei kertakaikkiaan repee joka hetki kaikkiin juttuihin täysillä! Uuden työpaikan kuviot on vieny energiaa ja kaikenmaailman flunssakierteet on estäny treenaamisen lähes kokonaan 🙁
    Sen lisäksi olen äärettömän tyytymätön kevään aivan liian hitaaseen etenemiseen!!!*€&#*#(#( En halua viimekesäistä hellettä uudestaan, mutta samperi edes aurinkoo ja kevättakkikelit!!!

    Ja sen lisäksi mä ainakin tykkään lukea puutaheinääkin välillä, itseasias sais vaikka kerran viikossa olla virallinen puutaheinää-postaus!
    Nämä antaa susta sen mukavan, inhimillisen ja aidon kuvan, mikä luonnossakin olet.
    Hyvää viikonloppua!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiva kuulla, että pystyit samaistuun mun fiilikseen vaikka se ei tietty oo kivaa jos sullakin on tyytymätön olo. 😀
      Katotaan jos saatais kerta viikkoon puutaheinää-postaus 😀

      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

  4. Lempi sanoo:

    Kuten itsekin tiedät, ei se kevyempi treeniviikko tai edes -kuukausi kaada kuntoasi, etenkin kun se kevyempi viikko sinulle on kova treeniviikko monelle muulle! 🙂 Ja varmasti tekee kropalle ihan hyvää. Ikävä kuulla, jos ei se päälle tehnytkään sitten niin hyvää…

    Blogisi on todella mielenkiintoinen, innostava ja kannustava. Jos kaikki juttusi olisi aina ”jippiai jee kun elämä on ihanaa, aurinko paistaa ja treeni kulkee” -meiningillä, ei se mun mielestä olisi uskottavaa, eikä ehkä edes niin kiinnostavaa. Älä siis pidä liian korkeaa rimaa siitä, mistä voit kirjoittaa. Kiva, että sinäkin olet inhimillinen! 😉 Tsemppiä, yritä antaa itsellesi vähän löysää ja nauti ihanista ilmoista!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu, tiedetään tosiaan. 😀 Ja en missään nimessä kadu lomaa, tai en koe että se ei olisi tehnyt hyvää. Joskus kun on ensin odottanut jotain kauan ja sitten kun se on ohi, tuntuu jokseenkin tyhältä. Onneksi kesä on kuitenkin edessä 🙂

      Kiitos paljon kommentistasi Lempi =)

  5. petra sanoo:

    mun mielestä just tällaset postaukset on ihania koska nää muistuttaa lukijoita siitä että myös blogin takana on tavallinen ihminen eikä mikään super ihminen jonka elämässä kaikki on aina raiteillaan ja jolla ei koskaan oo huonoja päiviä. mulla ainakin oma stressi ja ahdistus helpottaa kun luen että jollain muullakin on joskus menny treenit huonosti tai jääny väliin eikä maailma siitä kaadu. 🙂

    • jenka sanoo:

      Hei! pakko vastata kommenttiin, voisin kopioida sun kirjottamat sanat!
      Jotenkin on tosi helpottavaa kaikkien ihanien onnistumisien jälkeen lukea välillä myös niitä epäonnistumisia/huonoja aikoja, koska jokaisella niitä on ja tulee olemaan. Tietenkin positiiviset asiat on aina parempia, mutta varmaan pointti ymmärretty 😀 Tsemppiä kevääseen, oot rautanen mimmi! <3

  6. mea sanoo:

    Edelläolevien tavoin mustakin tosi kiva lukea tälläsiä ”turhia” postauksia! Jos kaikki olis näilläohjeillakesäkuntoon-postauksia niin tuntus tosi kaupalliselta ja puuduttavalta. Ihan perus arkipäivistä on siis kiva lueskella. Se että välillä tulee tälläsiä ”masennus” postauksia on hyvä, sillä jos itellä on ollu huonompi päivä on kiva tietää että niitä osuu myös sun kaltaselle superihmiselle ;D On pitänyt muuten jo pitkään sanoa (kirjoittaa hehe) että monesti päivän valopilkku on ollu sun blogin lukeminen! Kun herätys soi 6.00 ja koulusta pääsee 16.00, niin ai että sitä tunnetta kun väsyneenä änkeää ruuhkajunaan ja pääsee lukemaan sun mielenkiintosia postauksia <3

  7. Mersu sanoo:

    Tsemppiä Aino! Itelläkin välillä jostain syystä tyytymätön olo, enkä ees osaa sanoa mistä se johtuu. On vaan jotenkin ”kaikki huonosti”, vaikka oikeesti meneekin hyvin. Kevätväsymystä on ainakin täällä, ja pitäis jaksaa koko kesä kesätöissä ja tehä siinä töiden ohella opparikin valmiiks :O

    Toivottavasti et ala sensuroimaan itseäsi, suurin osa lukijoistasi on kuitenkin puolellasi eivätkä provosoidu tyhjästä. Minä ainakin pidän kaikista eniten niistä vähän raflaavammista jutuista, jotka herättävät keskustelua ja haastavat lukijat pohtimaan. Kumpa kaikki ymmärtäisivät, että kaikkea ei tarvitse ottaa niin hirveän tosissaan tai henkilökohtaisesti. Mutta mukaan mahtuu aina pari marisiaa, älä anna niiden vaikuttaa 🙂 Blogisi on ihana ja myös minä pidän siitä, että välillä on tiukkaa asiaa ja välillä ihan normikuulumisia 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos tsempeistä 🙂

      En haluaisi alkaa rajata kirjoitusaiheita sen mukaan, että joku voi vetää herneet nenään. Blogin suola on kuitenkin se, että otetaan kantaa asioihin jotka ei välttämättä mene kuten oppikirjoissa. 🙂

      • Mersu sanoo:

        Juuri näin! Enkä usko, että on ees mahollista kirjoittaa sellasta tekstiä, mistä joku ei saisi jotenkin revittyä jotain negatiivista. Keep up the good spirit 🙂

  8. Kaneli sanoo:

    Kyllä kaikille ihmisille tulee enemmän tai vähemmän olo, että on tyytymätön itseensä. Sen avulla pystyykin sitte ponnistamaan eteenpäin elämässä 🙂 Sitä vaan aina unohtaa ton olevan ihan normaalia jokaisen kohdalla. Lohduttavaa kyllä kuulla jonkun muunkin pohtivan samoja juttuja ja uskaltavan siitä sanoa. Ei kannata pelätä muiden tulkintoja. Itse kuitenkin tiedät missä mennään. Netissä on helppo alkaa kommentoimaan ja analysoimaan toista..

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näinhän se menee! Ehkä täällä netissä eletään kuitenkin vielä aika kiillotettua elämää suurimmaksi osaksi. Onneksi sitä ihan oikeeta, joskus vähän rankkaakin elämää on alkanut esiintyä enemmän. Realistisuus on kuitenkin mielenkiintoisempaa kuin täydellisyys! 🙂

  9. Kuosanni sanoo:

    Moikka Aino!
    Olet todella rohkea nainen, joka on uskaltanut sanoa sellaisia asioita, mitkä saattavat herättää paljon keskustelua ja jakaa mielipiteitä. Se on varmastikkin se syy, että saat valitettavasti välillä sitä negatiivistakin palautetta, mikä on mielestäni tosi ikävää. Uskon, että olet monissa asioissa vain vähän edellä. Ravitsemussuosituksiin saattaa tulla vielä paljon muutoksia, kunhan niitä tehdään vain lisää tutkimuksia.
    Kehotan sinua siis jatkamaan samaan malliin, uskalla sanoa mielipiteesi! Minä ainakin uskon sinun rautaiseen ammattitaitoosi. Älä välitä muista!
    Ja noi ns. höpöhöpö kirjoitukset ovat just hyviä! Varmasti sinullekkin tekee hyvää tehdä postauksia välillä vähän fiilispohjalla, koska yleensä postauksesi ainakin vaikuttavat tosi hyvin suunnitelluilta 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos <3

      Koen sen positiivisena että tekstit herättää ajatuksia, sehän on se tarkoituskin. Joskus vaan on sellainen olo, että ei jaksais "väitellä" mistään vaan olla vaan. Tosin mun fiilis alkaa jo olemaan nousussa. Selkeesti auttoi että sai vaan sanoo asioita "ääneen" 🙂

  10. Ankkuli sanoo:

    Tiedätkö se voi lukijoillekin käydä liian raskaaksi jos aina kaikissa postauksissa on jotain painavaa sanaa. Tämmöiset kevyet löpinät välillä on vaan mukavia 🙂 täälä seuraillaan ja tykätään lukea sun tekemisistä ja kuulumisista, ei blogin tarvitse olla mikään tietopankki.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Oot ihan oikeessa! Ehkä mäkin yritän liikaa välillä. Mietin asiat liian tarkkaan. Joskus pitäis vaan kirjoittaa mitä mieleen tulee, kyseessä kun ei tosiaan ole mikään virallinen asiakirja. 🙂

  11. Sofia sanoo:

    Vaikka tykkään eniten positiivisista postauksista niin on tällasetkin hyviä. Antaa rehellisen ja ihmillisen kuvan sinusta ja ymmärtäähän että ei kukaan voi olla ilopilleri ja superkone koko ajan. Ei tarvikkaan olla vaan faktaa ja totista koko ajan! Me kanta-asiakkaat täälä blogissa pidämme kyllä näistäkin!

  12. Linda sanoo:

    Mun mielestä näitä höpöttelypostauksia juuri kaivattaisiin sun blogiin. Asiatekstejä on kiva lukea, mutta näitä mahtuisi mukaan kyllä enemmänkin kun tällä hetkellä 😉

  13. sofia sanoo:

    Moi Aino! Muista, että on ihan OK, vaikkei kaikki ookkaan aina OK. Ihmisiä tässä vain ollaan. Ite tykkäsin postauksesta inhimillisyyden ja aitouden vuoksi. Hyvää kesää!:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos, helpottavaa kuulla tällaista! Joskus sitä tarvii toisen ihmisen sanomaan että on ok vaikka ei oo ok 🙂

  14. Maija sanoo:

    Näitä postauksia oon just kaivannu! En tietenkään ole iloinen siitä, että susta tuntuu tolta, mutta ’höpöhöpö’ löpinöt on ihania<3 Anna vaan palaa!!

    Mulla on kans pientä uupumusta ilmassa. Oon nii innoissani oottanu kesää ja tehny paljon bbc-treenejä niin oon vähä puhki. 😀 Ja kun lämpimien kelien odottelu sen kun jatkuu, niin tavallaan on koko ajan sellanen 'odotustila'. 😀 Vähä tyhmästi kuvailtu.. Tunteita on joskus tosi vaikeaa kuvailla !

    Yritetään jaksaa, pian taas hymyillään enemmän =)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitti, täytyy useemminkin availla enemmän omia fiiliksia. =) Tunteita on tosiaan vaikee kuvailla, ite tosin pystyn tuomaan ajatuksiani paremmin esiin kirjoittamalla kuin esim juttelemalla. Ehkä siksikin tää blogi toimii hyvänä kanavana purkaa myös paskempaa fiilistä. Meitsi vaan jakaa sen vähän useemman ihmisen kanssa 😉

      Tsemppiä sulle ja muista myös levätä! <3

  15. Myy sanoo:

    Musta sellaiset blogit, joissa käsitellään myös niitä ei-niin-ihania juttuja, on paljon aidompi ja kiinnostavampi kuin ne, joissa joka ikisessä postauksessa hehkutetaan mahtavuutta ja kuinka tyylikästä ja ihanaa kaikki on. Jokaisella ihmisellä on joskus huonompiakin päiviä ja aikoja ja se kuuluu elämään. Hyvä postaus, bloggarikin on mitä suurimmassa määrin ihminen. Täydellisiä ei olekaan, se on elämän suola. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiva kuulla. Kaikilla on huonoja päiviä ja huonompia kausia. Eihän se hyvä kausi tuntuis niin hyvältä, jos ei välillä kävis vähän ”pohjalla” 🙂

  16. anni sanoo:

    Tykkään myös tällaisista postauksista. Ymmärrän myös nuo paineet, koska oot saanut kyl aika paljon kommentteja siitä, että näet itsesi isompana kuin olet ja on syömishäiriö ym, etkä varmaan ole edes julkaissut kaikkia. Se on harmillista, koska se rajoittaa sitä, mitä uskallat kirjoittaa, ja sitä myöten just luo susta sellaista ”yli-ihmiskuvaa”, kun murheista tai negoista ei sais muka koskaan kirjoittaa. Ja vaikka ois kuinka täydellinen kroppa, niin tuskin on jokaisena vuoden päivänä sataprosenttisen tyytyväinen itseensä.

    Superkiva toi paita! Hauska.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiva että tykkäätte 🙂 Tosiaan sitä alkaa vähän rajoittamaan mitä uskaltaa sanoa ja kirjoittaa ettei tuu sitä negatiivisuusryöppyä niskaan. Ja just tuo on se oleellinen asia, että tyytyväisyys ei kuitenkaan aika korreloidu ulkonäköön vaan siihen omaan olotilaan. Vaikka kuinka olisi tikissä, ei välttämättä ole tyytyväinen, mikä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita mitään sairautta. Mulla menee se tyytväisyys paljon oman fiiliksen mukaan, ja tietysti fiilis on parempi silloin kun elää ns. terveellistä ja tasapainoista elämää 🙂

  17. Maija M sanoo:

    Moikka Aino!

    Peukku rehellisyydestä ja inhimillisyydestä!

    Uskon, että riittämättömyyden tunne tulee oikeestikin helposti siitä, kun on asiat ”liian hyvin”. Silloin alkaa monesti ajatukset kääntymään oman navan ympärille, ja mieli alkaa kehittää kaikenlaisia ahdistuksia itseään ja omaa elämäänsä kohtaan. Uskon, että tää johtuu siitä, että ihmisiä ei yksinkertaisesti ole luotu elämään vain itseään ja omaa onnellisuuttaan varten.

    Haastan sua haastamaan itsesi uudella tavalla: älä ota nyt mitään itseesi liittyvää haastetta, vaan tee jotain jonkun muun hyväksi. Lahjoita hyväntekeväisyyteen (niin että jopa vähän kirpaisee?), hanki kummilapsi, käy moikkaamassa ja ulkoiluttamassa vanhusta, rupea yksinäisen nuoren tukihenkilöksi… Ota vaikka seurakuntaan tai työttömien yhdistykseen yhteys ja kysy voisitko vaikka ostaa jollekin vähävaraiselle perheelle kassin ruokaa jne!

    Uskallan sanoa näin suoraan, koska oon itse huomannut omassa elämässä sen, että kun elämä pyörii liikaa oman itsen ympärillä, niin alkaa ahdistamaan. Kun lähtee omalta mukavuusvyöhykkeeltä ulos jonkun muun (ei omien tulosten) vuoksi, elämään tulee perspektiiviä, merkitystä ja iloa!

    Ja en tässä myöskään väitä, ettet omalla työlläsi jo nyt auttaisi muita. Kyllä ohjaajana, bloggaajana ja PT:nä sulla on tärkeä rooli muiden tsemppaamisessa ym! Mutta kannattaa tosiaan välillä ottaa uusia askelia ka huomata miten pienellä omalla teolla voi auttaa muita paljon!

    Terkkuja Jyväskylästä, jossa oon synnytyksen jälkeen palannut jumppaan:) Ja jossa edelleen ikävöin Vaasan Lady Linea!

    • Mersu sanoo:

      Oi, tosi hyvä haaste otettavaksi vastaan itse kullekin! Kaikenlainen vapaaehtoistyö on ensisijaisen tärkeää, varsinkin nyt kun tuntuu että kurjuus lisääntyy kaikissa ikäluokissa (ja sosiaaliluokissa). Nuoria ihmisiä on valitettavan vähän mukana vapaaehtoistyössä ja nuoria kaivattaisiin rohkeammin mukaan. Valitettavasti se ei taida olla useille nuorille mahdollista kun pitää yrittää samaan aikaan opiskella ja tehdä töitä jotta pärjää :/ anycase, mainio idea! Ja vapaaehtoistyön tai hyväntekeväisyyden voi aloittaa vaikka ihan pienelläkin teolla tai sanoilla 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Tässä oli tosiaan ajattelemisen aihetta. 🙂
      Vaikka koen olevani henkilö joka ottaa muut huomioon, tulee sitä ehkä välillä keksityttyä liikaa omaan hyvinvointiin ja siihen että kaikki menisi täyellisesti niin ravinnon kuin treeninkin suhteen.

      Oon muutaman kerran osallistunut tällaisiin juttuihin, eli ostanut ruokakassin tai lahjoittanut hyödyllisiä tavaroita vähävaraisille ja siitä tulee kyllä tosi hyvä olo itsellekin. Täytyy miettiä, miten tätä lähtis kehittämään ja toteuttamaan. Kiitos Maija ja terkkuja koko perheelle <3

  18. Kati sanoo:

    Moi, moi! Oon myös sitä mieltä, että blogistit saisivat enemmänkin kertoa huonoista päivistä ja tavallisista elämän ylä- ja alamäistä. Välillä on omassakin elämässä päiviä ettei työ, jota on tehnyt kuitenkin jo parikymmentä vuotta melkein, ei tunnu millään sujuvan ja tulee virheitä virheiden perään. Sitten taas yhtäkkiä riittää virtaa ja osaamista ylimääräisiinkin hommiin. Kaikilla meillä saa olla huonoja aikoja niinkuin hyviäkin.

Kommentoi