LAADULLA ON VÄLIÄ

Olen kirjoitellut ennenkin aiheesta nimeltä magnesium, mutta nyt ajattelin perehtyä tähän aineeseen vielä hieman tarkemmin. Magnesium on siinä mielessä kiinnostava mineraali, sillä se osallistuu 300 eri entsyymireaktioon elimistössä. Sen puute voi aiheuttaa heikentynyttä suorituskykyä, hidastunutta lepoaineenvaihduntaa ja vähäisempää energiankulutusta liikunnan aikana. Jos ajatellaan, että kärsii mineraalin puutteesa, joka osallistuu 300 tapahtumaan elimistössä, on aika selvää ettei keho voi toimia täysin normaalisti. Magnesiumia saa toki ravinnosta, mutta määrät ovat melko pieniä, lisäksi joistakin ruoka-aineista (viljat) imeytyminen ei välttämättä toimi niin hyvin kun luulisi.

Liikunta ja vaikkapa stressaava, kiireinen elämäntapa kuluttaa elimistön ravinteita hyvin tehokkaasti, joten siinä mielessä voi olla hyvinkin tärkeää lisätä ruokavalioon laadukkaita lisäravinteita, turvaamaan ravinteiden saanti. Magnesiumlaatuja on erilaisia ja ei ole siis ihan sama mitä käyttää.

_MG_3922

Suositeltavia magnesiumin muotoja ovat magnesiumin erilaiset kelaattimuodot. Magnesiumeista kannattaa valita esimerkiksi magnesiumsitraatti, -aspartaatti, -lysinaatti, -malaatti, -fumaraatti, -glysinaatti tai -glyserofosfaatti. Korjatkaa jos ole n väärässä mutta oman etsinnän perusteella, suomesta on saatavilla vain magnesiumia sitraatti, glysinaatti ja tauraatti muodoissa. Valikoimissa on tietysti myös oksidimuotoinen magnesium, joka on tehokas laksatiivi, mutta elimistön magnesiumtason nostamiseen se ei tehoa yhtä hyvin kuin aiemmin esitetyt. Usein markettien halvemmat magnesiumit ovat juurikin oksidimuodossa.

Itse käytän tällä hetkellä kolmea eri magnesiumlaatua, sillä useampaa käyttäessä mineraalivarastot täyttyvät paremmin. Lukemani mukaan, kaikkien kudosten täyttyminen ei tapahdu samalla vauhdilla ja eri magnesiumin muodot suosivat eri kudoksia. Jos magnesiumtaso on alhainen, sitä saa nostettua nopeammin, jos käyttää yhtä aikaa useita erilaisia magnesiumin muotoja sisältävää valmistetta.

Hyvin imeytyvän sitraatin lisäksi on olemassa mm. seuraavia erilaisia laatuja:

Magnesiumtauraatti on hyvin hellä vatsalle. Tässä muodossa magnesium on kiinnittynyt aminohappo tauriiniin, joka on kehoa rauhoittava aminohappo. Tauriini lisää välittäjäaine GABA:n muodostumista, joka on hermostoa rauhoittava ja unenlaatua parantava hermovälittäjäaine. Magnesiumin avulla tauriini myös imeytyy tehokkaammin. Tauriini voi korvata joitakin magnesiumin tehtäviä elimistössä silloin kun magnesiumtaso on alhainen. Tauriini ja magnesium optimoivat solujen toimintoja ja ylläpitävät sydämen lyöntitiheyttä. 

Magnesiumglysinaatissa magnesium on kiinnittynyt aminohappo glysiiniin. Glysiiniä tarvitaan esimerkiksi maksassa. Tämä magnesiumin muoto sopiikin erityisen hyvin niille, jotka heräilevät kello 1-3 välillä yöllä, sillä maksa aktivoituu tuohon aikaan ja herääminen voi johtua maksan stressistä. Magnesiumglysinaatti voi parantaa energiatasoa, lihassupistusta ja -rentoutusta. Se voi myös auttaa hermoston ja suoliston toimintaa, luiden mineralisaatiota ja estää tehokkaasti lihaskramppeja.

Magnesiumfumaraatti on energiantuottoon osallistuva magnesium. Magnesiumfumaraattia käytetään Krebsin syklissä, joka vastaa solujen energiantuotosta. Jos magnesiumfumaraattia on kehossa liian vähän, eivät makroravinteet (proteiinit, rasvat ja hiilihydraatit) tuota energiaa tehokkaasti. Myös magnesiummalaatti auttaa energiantuoton parantamisessa. Nämä magnesiumit sopivat hyvin niille, jotka kärsivät alhaisesta energiatasosta.

Magnesiumorotaatti auttaa sydämen toimintaa stressissä ja edistää sydämen palautumista kroonisista ja akuuteista stressitilanteista. Magnesiumorotaatti voi auttaa myös lihaskramppeihin tehokkaasti. Se laskee kortisolia ja vähentää stressin aikana lihaskudoksen purkua energiaksi. Magnesiumorotaatti ylläpitää lihasten energiavarastoja ja voimistaa proteiinisynteesiä eli lihasten uudistumista ja kasvua. Magnesiumorotaatti on paras magnesiumin muoto sydän- ja verisuonitautipotilaille.

Magnesiumglyserofosfaatti on täydentää keskushermoston magnesiumvarastoja. Keskushermoston magnesiumin lisäys auttaa rauhoittamaan lisämunuaisten toimintaa ja voi vähentää elimistön jatkuvaa hälytystilan aktivoitumista. Näin stressihormonien, adrenaliinin ja kortisolin, liikatuotanto vähenee.

Omassa käytössä on siis sitraatti, tauraatti ja glysinaatti, joita käytän säännöllisesti päivittäin, jokaisen aterian yhteydessä, sekä illalla ennen nukkumaanmenoa. Oma annokseni siis ylittää reippaasti suosituksen, sillä näin suuret treenimäärät myös kuluttavat sitä paljon. Magnesiumin yliannostuksesta viestii yleensä se, että vatsa menee sekaisin, joten tätä on aika helppo seurata ja vähentää määrää tarvittaessa. Tein aiemmin magnesiumtestin, josta voi lukea enemmän täältä. Muita magnesiumlaatuja voi tilata esimerkiksi iherbistä, tai muista ulkomaisista nettikaupoista.

_MG_3880

Lähde: http://kaisajaakkola.com/2013/09/magnesium/

KUVAT: Anna Snickars


35 Responses to “LAADULLA ON VÄLIÄ”

  1. Elli sanoo:

    Kiitos, tää oli hyvä kirjoitus! Pitäisi itsekin miettiä, pitäisikö lisätä muutakin magnesiumia kuin sitraattia. Luulen, että tarve voisi olla suurempi kuin mitä perussuositukset suosittelevat.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos! Mä olen ainakin huomannut että oma tarpeeni on aika paljon suurempi kuin suositukset, tietysti kannattaa aloittaa varovasti lisääminen, esim. sen testin perusteella minkä linkkasin tekstiin :)

  2. Anu sanoo:

    Moikka! Oon kiinnostunut magnesiumin eri muodoista ja yleensä kaikista ihmisille välttämättömistä aineista, mutta vaatii aikaa ja vaivaa perehtyä niihim kunnolla. Kiitos kun sä kerrot meille niistä. Saako udella vielä, että minkä nimisiä/merkkisiä magnesiumia käytät?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Anu, käytän tällä hetkellä Puhads+ nimistä magnesiumsitraattia sekä Bioteekin Super MG:tä. Tarkoituksena on tilata muutakin tuolta poliquin nettikaupasta :)

  3. Jenni I. sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta! Minulla on krooninen suolistoon liittyvä sairaus, joka on viime vuosien aikana onneksi ollut hyvin rauhallinen. Olenkin siis ihmetellyt, kun kalsium- ja magnesiumlisää syödessäni suolistoni on voinut huonommin, ja luullut, ettei kalsium tai magnesium sovi minulle (älytön ajatus, mutta järkeilyni tulos!). Nyt sitten kurkkasin, minkälaista magnesiumia tuo ravintolisäni sisältää ja yllätys yllätys oksidimuotoista magnesiumiahan se! Joten hurjasti kiitos tästä postauksesta, nyt vain korvan taakse nuo muut laadut, jotta seuraavat magnesiumlisät eivät tuottaisi harmeja!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Nonniin, hyvä että asia selvisi nyt! Toivottavasti saat apua toisenlaisesta valmisteesta :)

  4. Mari sanoo:

    Itse aloitin n. kuukausi sitten magnesiumsitraatin käytön, ja kyllä kannatti! Joten kiitos Aino kun magnesiumista aina muistuttelet. ;)
    Suurimpana vaikutuksena on se väsyttävä vaikutus, kun ottaa illalla. Puoli tuntia ja hyvää yötä!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiva kuulla, itsekin saan siitä apua nukahtamiseen kun otan suurimman annoksen illalla yhdessä inositolin kanssa :)

  5. Maija sanoo:

    Oot ottanu hurjasti selvää asiasta! Kiitos kun jaat tämän meillekin! :)
    Sait myytyä. :D Heti seuraavasta palkasta meen magnesium ostoksille Lifeen. Täytyy vielä pohtia mikä noista ois itelle paras..

  6. Anna sanoo:

    Oleellinen kysymys: mistä ja milloin toi takki on hankittu? ihana!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Takki on saatu kaverilta ja kaveri on sen hankkinut jo moooonta vuotta sitten :D

  7. Emmi sanoo:

    Kiitos taas kerran hyvästä postauksesta. Mitä mieltä sinä olet magnesiumseoksista? Maalaisjärjellä ajateltuna viisainta lienee olisi ottaa eri valmisteet eri aikaan, mutta mitä olet mieltä siitä, vaikeutuuko eri laatujen imeytyminen tai ”kumoaako ne toisensa” jos käyttää seosta, jossa mukana on useita laatuja?

    Mukavaa loppuviikkoa!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moikka ja kiitos! No mitä olen ymmärtänyt on seokset ihan hyviä myös ja itsellä on esim yksi valmiste missä on tuo tauraatti ja glysinaatti yhdesssä. Otan kuitenkin erikseen tämän yhdistelmävalmisteen ja sitraatin. Tätä vois vielä tutkia enemmänkin :)

      • Emmi sanoo:

        OK, kiitos vastauksesta!
        Esimerkkivalmiste jota olin tilaamassa, sisälsi juurikin noita kahta ja lisänä juuri sitraattia. Tuumaillaan, mutta tuon oksidin, jota jo löytyy taidan jättää hyllylle toistaiseksi..

  8. miina sanoo:

    Kävin tän innoittamana tänään ostamassa puhdas+ mg jauheen. Testasin heti ja laitoin palkkarin sekaan yhden mittalusikan ja kulautin alas harkkojen jälkeen. Onkohan tämä hyvä tapa ottaa se. Ajattelin myös laittaa aamuisin yhden annoksen smoothien joukkoon eli näin ollen tulee ainakin sen kaks annosta päivässä.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Nonniin hienoa, käytän itse samaa ainetta! Tuo on aivan oiva keino sekoittaa smoothien sekaan!

  9. Tuija sanoo:

    Mä oon huomannut että vähennetystä hiilarista tulee tajuton väsymys, kylmyys ja päänsärky.. Tai sit kuvittelen. Magnesiumia käytän kyllä ahkerasti, toivottavasti se on nyt sitä mallia joka oikeasti imeytyy..

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Tsekkaappa mitä laatua käytät, tiedät ens kerralla ainakin ostaa ”oikean” :)

  10. monna sanoo:

    Mitä mieltä olet siitä magnesiumista mitä on kivennäisvesissä ja vichyistä? Taitaa olla magnesiumkloridi?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Oman tietäymkseni mukaan magnesium kloridi on hyvin imeytyvää laatua, mutta toisaalta hiilihappopitoiset juomat voivat heikentää ravinteiden imeytymistä ylipäätään. =)

  11. MM sanoo:

    Kuinka paljon saat magnesiumia per päivä, jos otat sitä useammalla aterialla?
    Mitenkäs se väsyttäminen?
    Muistelen, että olet kirjoittanut käyttämistäsi ravintolisistä aiemmin, mutten hätäisellä etsimisellä löytänyt?
    Oletko muttanut siinä nyt jotain, tai jaksatko kirjoittaa kokonaan uuden postauksen?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Oma saanti menee 1000 mg paikkeille/ vrk. Aloitin käyttämällä vain iltaisin, mutta koska imeytyvyys on parempi osissa, otan sitä pääaterioiden jälkeen sekä illalla (suurin annos). En ole kokenut että se väsyttäisi päivällä, ehkä johtuu pienistä annoksista ja siitä myös että oon koko ajan liikkeessä, enkä ehdi rauhoittua samoin kuin illalla :D

      Mä oon tekemässä tekstiä nykyisistä lisäravinteista kyllä tässä pian! :)

  12. Myy sanoo:

    Mä söin vuosia sitte magnesiumia fyssarin suosituksesta ja aluks oli ihan jees, mutta sit alko pahoinvointi, mikä paheni päivä päivältä. Jätin magnesiumin pois ja siihen loppu pahoinvoinnitkin. Tiedä sitten mistä johtui, mutta sen jälkeen en ole magnesiumia purkista ottanu.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Aijaa, no höh. Ootko varma ettei kyseessä ollut juuri tuo oksidilaatuinen?

      • Myy sanoo:

        Hitsi kun en yhtään muista mikä valmiste se oli. Purkissa ja apteekin tuote. Oiskohan ollu purkki joku violetti-valkoinen…

        • Myy sanoo:

          Etin netistä sen purkin kuvan ja niinhän se oli, että se syömäni valmiste oli juuri mainitsemaasi oksidimuotoista. :(

          • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

            No se voi aiheuttaa ne epämukavat oireet. Ehkä voit kokeilla uudelleen toisella laadulla? =)

  13. Anna sanoo:

    Itse en ookkaan tähän perehtynyt pintaa syvemmältä, tää tuli tarpeeseen, pisti vähän pohtimaan asiaa :) Aivan ihana takki muutes! Sopii sulle tajuttoman hyvin :)

  14. Kata sanoo:

    Otin magnesiumlisän nyt käyttöön (reilulla annostuksella), kynsissäni oli vuosia ollut semmoset hirveet ”kuopat”, joiden syytä en tiennyt, niin nyt ne ovat silentyneet huomattavasti jo noin viikossa! Uskon magnesiumin vaikuttaneen, koska muita muutoksia ei ole tapahtunut. Tämä blogiteksti vakuutti alottamaan magnesiumin, joten kiitos, ihanaa kun kynnet ei näytä enää korpin kynsiltä :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Vautsi, tosi hienoo kuulla! Mahtavaa että sait apuja tästä =)

  15. Eva sanoo:

    hei.
    Mikä merkkii ja mistä löydät glysinaatti ?

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Iherbistä löytyy mielestäni useampikin ja Bioteekillä on SuperMG – niminen valmiste! :)

Kommentoi