HAIR MAKEOVER

Yhteistyössä Rantasalonki

Moikka ystäväiset! Oli kyseessä vartalo, tyyli tai hiukset, mua kiehtoo kovasti erilaiset muodonmuutokset. Mielestäni on kivaa nähdä miten joku asia on muuttunut parempaan (tai joskus pahempaan) suuntaan aikaisempaan verrattuna. Tänään saatte kuulla ja nähdä, millaisen makeoverin mun kuontalo koki Vaasan Rantasalongissa tällä viikolla.

P3110318_Fotor_Collage

Oon kertonut aikaisemmin jotain hiushistoriastani, mutta paneudutaan tällä kertaa tähän nykyhetkeen. Mulla on siis ollut pidennykset jo aika pitkään, ja nyt viime aikoina oon irrotellut lähes kaikki sinetit pois ja elänyt ohuella, epätasaisella hiirenhännällä, jonka kruunasi vielä parin sentin juurikasvu. 😀

Hiustenpidennysten jäljiltä latva on aina epätasainen ja kuiva, sillä sitä ei ole tasattu pitkään aikaan. Tuosta ennen kuvasta voisi leikata sellanen 15 cm pois, jotta näyttäisi taas kohtuulliselta. Mä kuitenkin rakastan pitkiä hiuksia, joten halusin laittaa pidennykset uudelleen. Jossain vaiheessa aion luopua pidennyksistä ja antaa oman hiuksen kasvaa, mutta nyt ei vielä ollut sen aika. Etenkin nyt kevällä ja kesällä on kivaa kun on kunnolla tukkaa päässä.

P3110320_Fotor_Collage

ennen – jälkeen

Lähtötilanne oli siis se, että hiusten väri oli aika epätasainen, sillä olin värjännyt hiuksia sinetit päässä, jolloin väri ei ole päässyt sinettien alle. Rantasalongin Hanne irroitti muutamat viimeisetkin sinetit, jonka jälkeen tyvi ja tummemmat läikyt vaalennettiin. Vaalennuksen jälkeen mulle laitettiin suuren suosion saavuttanut Illumina Glossing – kiiltosävykäsittely. Tää on oikea salainen ase kiillottomille ja vaurioituneille hiukselle! Kiiltoksittely tuo hiuksiin nimensä mukaisesti niin kiiltoa kuin valoisuutta vaan 5 minuutissa. Se myös kirkastaa haalistuneen värin ja antaa terveen ja freshin ilmeen hiuksille! Ihan paras juttu herätellä väsynyttä tykkaa nyt kevään ja kesän kynnyksellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hanne osasi kyllä sekoitella just nappiin tuon sävyn, sillä mä oon niin tyytyväinen hiusten nykyiseen väriin. En tiedä välittyykö väri niin hyvin kuvissa, mutta tykkään just puhtaan vaaleasta sävystä, joka ei kuitenkaan ole luonnottoman valkoinen, vaan luonnollinen. Lisäksi hiukset saivat ihanan kiillon tämän käsittelyn ansiosta. Aion ehdottomasti mennä uudelleen ottamaan saman käsittelyn heti kun alkaa näyttää siltä että väri haalistuu, tai ensimmäiset juurikasvut pilkottaa. Mulle siis sekoitettiin kahta eri svyä, jotta saatiin haluttu tulos, joka vastasi myös pidennysten väriä. Rantasalongissa on sen verran osaavat tyypit hommissa, että siellä voi istua tuolissa ihan rennosti ja luottaa, että tuloksesta tulee hyvä!

Kiiltokäsittelyn jälkeen elelin pari päivää täysin ilman pidennyksiä ja sainkin kammattua hiuksista kaikki mahdolliset takut pois. Perjantaina suuntasin uudelleen kampaamoon ja silloin laitettiin nuo pidennykset, jotka ovat siis sinetit. Tykkään itse enemmän sineteistä, sillä pidän hiuksia aika paljon kiinni, jolloin teipit tai clipsit näkyvämmät paremmin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laittoon meni reilu kaks tuntia, joka hurahti todella nopeesti jutellessa Hannen kanssa ja nauttien omasta, vapaasta ajasta. Rantasalonki sijaitsee nimensä mukaisesti Vaasan parhaalla paikalla, eli rannassa ja napattiin sen kunniaksi parit fotot hienoilla maisemilla. Kun sinetit olivat paikoillaan, Hanne leikkasi vielä latvoja v-malliseen muotoon. Näin alussa on kiva että tukka jää mahdollisimman pitkäksi, sitä kun voi sitten lyhennelle jos alkaa kyllästyttään, tai himottamaan vaikka long bob – malli, mikä oli sekin tosi jees! (mulla oli aiemmin)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitäs te pidätte lopputuloksesta? Jos tuli fiilis, että oma tukka kaipais ammattilaisen käsittelyä, mulla olis huippu kilpailu luvassa. Rantasalonki lupasi lahjoittaa 100 € arvoisen lahjakortin heidän upeaan salonkiin! Lahjakortin voi käyttää hiuspalveluihin ja se on voimassa 6 kuukautta.

Kilpailu menee seuraavalla tavalla:

1. Käy tykkäämässä Rantasalongin Facebook-sivuista TÄÄLLÄ (klikkaamalla, linkki aukeaa uudeen välilehteen)

2. Jätä tämän postauksen kommenttiboksiin kommentti, jossa kerrot millaista muutosta kaipaisit hiuksiisi jos voittaisit tämän lahjakortin.

Arvonta on käynnissä ensi viikon sunnuntaihin 22.3 kl 12:00 saakka.

Rantasalonki sijaistee siis Vaasassa, joten huomioithan tämän osallistuessasi. Toki muissa kaupungeissa asuvat saavat hyvän syyn lähteä road tripille Vaasaan 😉 Jos voitto osuu muualla asuvalle, lupaan tarjota myös treenimahdollisuuden meidän salilla! 😉


130 Responses to “HAIR MAKEOVER”

  1. Laura sanoo:

    Tulipas sulle kivat hiukset!

    Kiva arvonta! Tykkäsin Rantasalongin fb-sivusta. Mun hiukset kaipaisi uutta väriä ja kuivat latvat saksimista.

    • Marita Reinikka sanoo:

      Wau mitkä hiukset Aino! Itse haaveilen uudeksi väriksi keskiruskeaa ja siihen kahdensävyisiä raitoja. Ajattelin ottaa kotoa yhden lempihuivin jossa on just niitä sävyjä joita haluan. Samalla vähän pituudesta pois ja ennenkaikkea tukihiuksia.

  2. milja sanoo:

    Pidennykset tulis tosiaan tarpeen! Ja tästä pidennysaiheesta puheen ollen mua kiinnostais tietää, miten sun suuret urheilumäärät vaikuttaa sun pidennysten hoitoon ja hiuksiin muutenkin? Pesetkö kaikki hiukset joka päivä vai tyven, valuuko pidennykset nopeemmin jnejne, ite oon kokenu pidennykset ja tiiviin urheilutahdin aika haastavana ja vinkit tulis tarpeen! 🙂

  3. Julia sanoo:

    Haluaisin kesäksi hair makeoverin! Hiuksia lyhyemmäksi ja jonkin näköiseen malliin ja vaaleita raitoja paljon!

  4. Sleepless sanoo:

    Mä niin kaipaan mun tukalle jotain uutta. Olen tosi kauan vaalentanut kaupanvärillä mun tukka mutta nyt mun päänahka ei enää kestä sitä. Yritän tässä nyt kasvattaa pois koko vaalennus mutta meinaa mennä hermot kun se on niin järkyttävän näköistä. Niin laittaisin varmaan oman värin raitoja niin näyttäis ehkä vähän paremmalta ja haluaisin myös kiiltävä tukka.

  5. Pauliina sanoo:

    Jotain tarttis tehdä! Viimeksi käynyt kampaajalla vuosi sitten toukokuussa. Ikinä ei ole ollut näin pitkää taukoa. Tulossa isoja juttuja, joten olisi kiva olla fiksatulla päällä.

  6. Saara-lotta laukkanen sanoo:

    Tyviväriä ja tollainen kiiltohoito 🙂 pidennyksiäkin ois ehkä kiva kokeilla.

  7. Janniina sanoo:

    Hävettää myöntää että viime kampaaja käynnistä on reilu pari vuotta. Tällähetkellä hiukseni ovat aikalailla oman väriset eli sellaiset maantienharmahtavat. Olen jo kauemmin haaveillut että voisi laittaa vaaleita raitoja että saisin hiuksistani taas vähän elävämmät 🙂

  8. mariia sanoo:

    En osallistu arvontaan, mutta halusin kommentoida – mun mielestä sulle sopis tosi hyvin otsatukka!

  9. Katarina S. sanoo:

    Tykkään jo FB sivun! 🙂
    Haluaisin leikkaus ja uusi väri ja raidat! kevät-makeover olis hyvä! 🙂

  10. Riikki sanoo:

    Pitkä, luonnonkihara kuontaloni kaipaisi saksia ja väriä. Itselläni on pienet lapset, joista toinen on vauva, joten aikaa itselle ja hiusten hoidolle on vähän. Kesää kohti olisi ihana saada uutta lookkia 🙂

  11. Kaisa sanoo:

    Mun hiukset ovat jääneet nyt loppuraskauden ja vauvan syntymän myötä ihan täysin vaille huomiota, eli I need it, kevätfreesaus olis enemmän kuin paikallaan!! 🙂

  12. Roosa sanoo:

    Haluaisin kesäksi uutta väriä hiuksiin!:)

  13. Katri sanoo:

    Pitkistä hiuksista olen haaveillut jo jonkin aikaa joten siihen varmaankin käyttäisin lahjakortin

  14. Hanski Koo sanoo:

    Ihanat hiukset!! Kyllä tarttis väriä ja leikkausta tämäkin pää. 🙂 Mukaan kilpailuun, tykkään fb:ssä.

  15. Henna sanoo:

    Tukka vaatisi ehdottomasti kesämakeoverin, eli paljon vaalennusta ja uuden mallin 🙂 Treenit uudella Ladies Club & Spalla kelpais myös, jos Vaasa-visiitti osuu kohdille 😉

  16. JN sanoo:

    Jee mukana kilpailussa!
    Hiukset on aika huonossa kunnossa, tarvisi leikkausta ja värjäys piristäisi kuontaloa kummasti:)

  17. paula sanoo:

    Pidennykset olis kivat ja joku värjäys tai ehkä uutta muotoa tukalle 🙂

  18. Elise H. sanoo:

    Uutta leikkausta ja jotain muuta kivaa 🙂 Tykkäsin Fb:ssa.

  19. caroline sanoo:

    Minä en ehkä selvää muutosta kaipaa koska halun kasvattaa omat hiukset takaisin, ja oon jo n. 15cm saannu omaa pilkottua esille raitojen kera. Toki latvoissa on kaiken maailman oranssin/keltaisen/beigen väristä värikarttaa ja nämä olisi kiva saada haalennettua ja raidotettua pois. Kiiltokäsittely kruunaisi paketin! Ja olisi kiva saada jonkunlainen kampaus joka näyttää nätiltä myös ponihännässä, ei ole tiellä ja ei ota pituutta pois 😀

  20. Jaana sanoo:

    Olen viettänyt ulkomailla kohta puoli vuotta ja joutunut turvautumaan paikallisiin hiusten leikkaajiin, tulos ei välttämättä ole miellyttänyt. Senpä vuoksi – ja itse tekemieni värjäyksien – olisi paikallaan takaisin Vassaan kesäksi tullessani kunnollinen värjäys ja hiusten muotoilu ammattilaisen käsissä!

  21. Noora sanoo:

    Pidennykset olis mahtavat! 🙂

  22. Johanna sanoo:

    En osallistu arvontaan mutta pakko kommentoida noita uusia hiuksia kun ovat niin kivat. Väri on tosi tasaisen näköinen ja pituus pisimmissä kohdissa oikein hyvä. Ainoa mistä en niin tykkää on tuo V-malliin leikattu latva. Se saa hiukset näyttämään latvoistaan tosi ohuille ja hampuille. Seuraavalla kampaajakäynnilla itse tasoittaisin nuo latvat tasapituisiksi 🙂

  23. Hanna sanoo:

    Mulla on lyhyt polkka, joten käyn tasaisin väliajoin kampaajalla leikkauttamassa hiukseni muotoon, koska en tykkää siitä millaselta nää näyttää ku kasvaa liikaa, sekä värjäämässä. Tää hiustyyli tuleekin melko kalliiksi ja sen vuoksi lahjakortin voittaminen olis tosi kiva 🙂

  24. Unna sanoo:

    Uutta leikkausta ja värikin olisi kiva, pidennykset kelpais kyllä kans

  25. Jenni sanoo:

    Itsellä on luonnostaan pitkät ja paksut hiukset. Nyt on alkanut innostamaan edes vähän lyhyemmät hiukset. Edelleen haluan pitää nämä pitkinä, mutta kaikki kuivat osiot pois ja skarpimpaa pituutta tavoittelemaan 🙂 Tuo kiiltosävykäsittely kuulostaa kyllä hyvältä! Joskus olen kuullut semmoisesta mutta ei ole tullut vielä testattua :p

  26. Marikki sanoo:

    Haluaisin hiuksiini uuden mallin ja raitoja piristämään.

  27. Martsa89 sanoo:

    Vitsit! Olisi niin siistiä saada joku uusi tyyli ammattilaisten käsissä. Nyt on ollut aikalailla harmaavarpus fiilis kun tykkään tästä omasta väristä kuitenkin. Pitääkin miettiä, toisaalta olisi ihana antaa ammattilaisen tehdä oman silmänsä mukaan!

  28. Ida sanoo:

    Jag skulle vilja laga hårförlängning om jag vinner! 🙂

  29. Tuija sanoo:

    Todella kauniit noi pidennykset! Mä en ees tiennyt että sulla on, koko ajan luullut että oma hius pelkästään hehe! Voiko kysyä paljon maksoi pidennykset ilman muita käsittelyjä?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Tarkoitatko siis pelkät hiukset vai pidennysten laitto? Mä en valitettavasti osaa sanoa hintoja kun nää tehtiin mulle yhteityönä. Esim. rapunzel of swedeniltä voi tilata pelkkää hiusta ja sieltä lötyypi myös hinnat =)

  30. viivi sanoo:

    Mun tukka kaipaisi nimenomaan tuota sun mainitsemaa kiiltokäsittelyä! Kulahtanut väri ja kuivat hiukseni tosiaan tarvitsisivat kiiltoa ja värin kirkastusta! Sävytyksellä vois myös taittaa kellertävää sävyä kylmempään päin 🙂

  31. Netta sanoo:

    Lahjakortin käyttäisin siihen, että kuivat latvat pois ja uusi malli tukkaan. Haluaisin myös värjätä niin, että tähän blondiin tulis enemmän sävyjä 🙂

  32. Laura sanoo:

    Väriä ja leikkausta kaivattaisiin myös tänne 🙂 Alkaakin melkoinen juurikasvu jo olla. Kivat hiukset tuli!

  33. Mariem sanoo:

    Rantasalongin sivuilla esitelty kevyt liukuvärjäys näyttää hienolta, todella hyvin toteutettu. Kampaajalla käyminen on ihanaa, kun saa olla hetken hemmoteltavana 🙂

  34. Maija sanoo:

    mun hiukset tarvis ehdottomasti uuden värin! Pitkään oon haaveillut sellaisesta hunajaisesta vaaleasta 🙂

  35. Mira sanoo:

    Kaipaisin hiuksiin uutta väriä ja mallia! 🙂

  36. hhhheidi sanoo:

    Tulipa hyvään saumaan tämä kisa! Minulla on tällä hetkellä kriisi hiusteni kanssa. Olen käynyt läpi vaalennuksen mustasta blondiksi ja vaalea ei ollut minun juttuni. Nyt olisi hakusessa täydellinen ruskea, vaaleilla ja karamelli raidoilla 🙂 lisäksi olisi hauska päästä käymään Vaasassa! Ja ehdottomasti tulisin myös treenaamaan 😉

  37. Jonna H. sanoo:

    Kiiltoa, väriä, saksia… You name it, I need it. 🙂

  38. Anni sanoo:

    vau, mahtava tukka! Kunnon makeover olis paikallaan myös tähän kuontaloon

  39. Tii sanoo:

    Väriin syvyyttä ja kiiltoa, kiitos.

  40. Pinja sanoo:

    Tykkäsin sivusta. Hiukset kaipaisi vaaleita raitoja ja kiiltokäsittelyä!

  41. Milla sanoo:

    Haluaisin vaalentaa mun hiuksia lisää 🙂

  42. Heidi sanoo:

    Hiukseni kaipaavat jotain räväkkää uudistusta. Nykyinen malli ollut jo kauan, joten kaipaisin rohkean kampaajan räväköitä ideoita.

  43. mikaela sanoo:

    Ditt hår blev jättefint! Skulle va roligt att själv få gå till frissan å färga & klippa håret en gång i året ☺lyx kallar jag det.

  44. Milla S. sanoo:

    Wau, todella kaunis tukka tuli :3

    Olen viime keväästä asti toivonut luonnollisen värisiä hiuksia (maantienharmaa) käyden parturilla joka tuumasi että on parempi värjätä ensin takasin kokonaan blondiksi ja aloittaa siitä raidoittamaan, mutta en saanutkaan enää varattua paikkaan uutta aikaa ja muualle ei oikein ollut varaa mennä ym. Jatkoin sitten taas hetken blondausta. Sitten koitin itse laittaa raitoja ja tulos oli ihan ok, mutta väri kului pois melkein heti ja nyt on jäljellä outoja kellertäviä blondeja kohtia ja ruskeanharmaata +juurikasvu.

    Toivon siis saavani luonnollisen näköisen tukan, ei väliä milläkeinoin, kunhan pääsen blondauksesta eroon.

  45. Alexandra sanoo:

    Vad fint ditt hår blev! Jag skulle vilja göra en ombre, å deltar därför i utlottningen! 🙂

  46. Yenyle sanoo:

    viimeksi + 3 vuotta sitten amiksen studio parcoksella käynyt ja värjännyt tosi blondista tummaksi. nyt itsekseni olen raidoittaen vaalentanut hiuksiani ja ovatkin nyt erittäin kirjavat. hiuksia on sisko suostunut silloin tällön leikkaamaan. joten hiusten vaalentaminen takaisin blondiksi ja ainakin huonokuntoiset latvat kun saisi pois niin olisi mahtavaa! pitkien hiusten hoito ammattilaisilla on niin kovin kallista että edellemainittuihin ollut tyytyminen :/

  47. hanna sanoo:

    Rantasalongissa on tullut joskus käytyä ja tykkään kovasti paikasta. Näin keväällä hiukset kaipaisi kyllä kovasti uutta väriä.

  48. Awi sanoo:

    Olen aloittanut hetki sitten elämäntaparemontin ja pudottanut kiloja jo puolet tavoitteesta. Olisi kiva palkita itsensä uusilla hiuksilla näin kevään kunniaksi. Tykätty rantasalongista fb:ssä.. 🙂

  49. Anniina sanoo:

    Vaalennusprosessi yli vuoden takaa näkyy edelleen hiuksissa, ne on kuivat eikä tahdo kasvaa ja värjätä en ole viitsinyt sitten viime kesän jälkeen. Nyt oliskin aika saada vähän kesäilmettä hiuksiin ja taittaa tämä keltaisuus pois vaaleilla raidoilla! Eikä kuulostanut kiiltokäsittelykään pahalta. 🙂

  50. Myy sanoo:

    Tosi hyvä sävy sun hiuksissa ja muutenkin just mageet. Hyvä kampaaja on kyllä ihan kullanarvonen juttu, kun voi luottaa, että kampaaja tietää mitä haluat ja miten se toteutetaan. On niin ihana istua tuoliin ja rentoutua eikä tarvii pelätä saako rahalleen vastinetta.

  51. Kaneli sanoo:

    Hiukseni kaipaisivat kipeästi piristystä eli raitoja, mallin muutosta ja hieman hemmottelua 🙂

  52. Sone sanoo:

    Hiukseni kaipaisi uutta väriä kahden vuoden tauon jälkeen ja vähä samalla uutta mallia 🙂

  53. Mytty sanoo:

    Mä elän kotihoidontuella ja haaveilen enemmän kuin koskaan aiemmin pitkistä hiuksista, nämä lyhentyi siis polkaksi kun vauva oli vielä masussa. Täysin omin varoin ei näillä ”tuloilla” kyllä niitä pidennyksiä saa vaikka kuinka päin olen laskenut. Mutta pienellä avustuksella lompakko taitaisi venyä sen verran että loput maksetaan vaikka hampaat irvessä 😀 Siispä sormet ja varpaat ristiin että voitto osuisi kohdalle, se menisi nimittäin juurikin hiustenpidennyksiin 🙂

  54. Iida sanoo:

    Haluaisin jotain uutta, minulla on ollut sama tyyli niin kauan kun olen elännyt…melkein. En osaa mitenkään laittaa hiuksia, hyvä ku ponihäntä onnistuu..:D Joten apua kaipaan ja paljon, olisi kiva saada jotain piristysä keväseen. Olisi myös kiva jos mun 15 cm juurikasvu vois peittää.

  55. Johanna sanoo:

    Mä en kuulu facebookiin, mutta jos silti voi osallistua, niin haluaisin laittaa kesäksi tuuhennusta, vaikka just sineteillä. Värin puolesta haluaisin tyveen vähän tummemman kylmän ruskean sävyn ja muutoin vaalean, ehkä vähän sellaisen helmenhohtoisen sävyn 🙂

  56. Maria sanoo:

    Uusi leikkaus+tumma väri olisi toivomuksena.

  57. Sara sanoo:

    Upee tukka!
    Ite tarttis kans käydä kampaajalla, viime kerrasta jo yli viisi vuotta, ja jotenki kaipais kesäks uutta ilmettä näihi tylsiin ja tavallisiin hiuksiin.

  58. Satu sanoo:

    Raikastus ja hoitoa! Sitä vaalea tukka kaipaa aina:)

  59. Law sanoo:

    Oi! Rantasalonki pomppii mun silmille nyt joka paikassa – sinne on päästävä, vain resurssit uupuu! Vaalentaisin hiuksia liukuvärillä (havainnekuvakin on 🙂 ) ja leikkauttaisin siistimmäksi kuontalon.

  60. minna sanoo:

    Hei! näyttää hyvältä! omat hiukseni ois muutoksen tarpeessa kevättä kohti mentäessä. Viimeksi kampaajalla käyty viime kesänä ja eihän toi road trip kuulosta pahalta! 🙂 eikä tutustuminen teijän salilla 🙂

  61. Jessica sanoo:

    Kaipailisin hiuksiini jotain vähän vaaleamman ruskeaa suklaista sävyä 🙂 Nyt hiukset ovat aika tummat ja juurikasvua saa olla värjäämässä melkein kuukausittain. Oon pidemmän aikaa haaveillut vähän vaaleamman ruskeasta kuontalosta, mutta jotenkin tuntuu että ei olevjust nyt rahaa siihen värjäysrumbaan mitä se ehkä vaatisi 😀 plus oon yleensä melko kärsimätön niin oon vähän lykkäilly tätä projektia sen viemän ajan vuoksi 😀

  62. Helene Österblad sanoo:

    Oi, olisi kiva saada oikein vaaleat hiukset! Olen aina ollut blondi ja viihdyn blondina. Mun mielestä sinun hiusväri on tosi raikas. Näköjään he osavat värjätä! Haluan kanssa 😉

  63. Heidi sanoo:

    Omatkin hiukset tarvitsis jotain piristystä…Ehkä raitoja ja leikkausta. 🙂

  64. Piia sanoo:

    Leikkaus ja tuo paljon puhuttu Illumina Glossing olisi mulla tähtäimessä ja ehkä vielä vähän liukuvärjäystäkin?

  65. Marja sanoo:

    Mä tekisin ihan mitä vaan kampaaja suosittelisi 🙂 Viime kampaajakäynnistä on kulunut lähes kaksi vuotta, joten olisi ihana päästä tekemään jotain tälle pehkolle 🙂

  66. Eve sanoo:

    Tällä mammalla tukka kasvaa nykyään niin nopeaa ja uutta vauvahiusta tulee koko ajan, että väriä sais ainakin laittaa pian lisää päähän 🙂 Samalla vois leikata vähän lyhemmän kesätukan.

  67. Cee sanoo:

    Ihan uuden lookin tarpeessa

  68. Tinu sanoo:

    Rantasalongin tytöt on niin parhaita! Omat hiukset kaipaisi mielestäni kesäksi paljon vaaleita raitoja ja leikkaisin kuivat pois.

  69. Hannele sanoo:

    Rantasalongin porukka näköjöön osaa hommansa. 🙂 Olen AINA halunnut päästä käymässä kyseisessä salongissa.Haluaisin saada kesäksi raitoja ja latvojen siistimistä. 🙂

  70. Sofia sanoo:

    Kiiltokäsittely tulisi myös itsellä tarpeeseen! Lisäksi olisi ihana saada kesäksi uutta ilmettä hiuksiini värjäyksen ja pidennysten muodossa. Opiskelijalle lahjakortti tulisi todella tarpeeseen. 🙂 Rantasalonki vaikuttaa hyvin ammattitaitoiselta ja viihtyisältä kampaamolta.

  71. Sanna sanoo:

    Keväistä kevennystä ja jotain uutta väriä 🙂

  72. Hippu sanoo:

    Muutos tulisi todellakin tarpeeseen! Olen kasvattanut hiuksiani nyt noin kolmen vuoden ajan enkä ole raaskinut leikata edes latvoja kertaakaan. No nehän ovatkin nyt ihan hamput, joten muotoilu olisi tarpeen. Juurikasvu on myös saman kolmen vuoden ajalta ja tukkani on ”ei minkään” värinen. Pidän lähes aina hiuksiani kiinni tiukalla ponnarilla, joten katkenneita hiuksiakin on ympäriinsä :/ Eli aika totaalista huoltoa kaipaisi tämä pää! Tämä olisi myös hyvä syy käydä kesällä Vaasassa kun en ole siellä koskaan käynyt.

  73. Jenni sanoo:

    Oi, oma kauhtunut hiirenhäntäni on tosiaankin päivityksen tarpeessa! Pituudesta saisi napsaista 5-10cm, kaiken keltaisuuden haluaisin piiloon ja tyvi kaipaisi piristysruisketta. Erilaisilla ruskean sävyillä tästä voisi saada kivan.

  74. tytti sanoo:

    Hienot hiukset sulla, mulle kans!! Mä tarvisin vaalennusta hiuksiin..tyvi on järkky ja oma väri puskee joka suunnasta.. oon viimeisen puolentoista vuoden aikana laittanu vain vaaleaa raitaa ja viimeseen 4kk en oo muuta kuin leikauttanu latvoja.. ja kaikkia super ihania käsittelyjä mikä hoitais ja hellis hiuksia..

  75. Heli sanoo:

    Mikä vain muutos hiuksilleni olisi tervetullut.

  76. Laura Hakala sanoo:

    kiiltoa, kiiltoa ja kiiltoa 🙂 kuivat latvat poies!!!

  77. annastina sanoo:

    Tykkään jo fbssä, ja lahjakortin haluisin yllärinä työkaverille, joka ei koskaan etusijassa ajattele itseään, vaan pistää kaikki voimavarat lapseen. Työkamu toivoisi brunesta blondiksi takaisin lapsen rippijuhliin mennessä, ja poikakin on toivonut ”omaa blondia äitiä takaisin”. Kampaamokäyntiin tämä nainen ei koskaan ”tuhlaisi” rahaa, joten haluisin tän voittaa hänelle!

  78. Malla sanoo:

    Mun hiukset huutaa värjäystä, ehkä joku tehohoito ja leikkaus! 🙂

  79. Ellu sanoo:

    Minulla on luonnonkiharat hiukset ja sen vuoksi näyttävät usein karheilta ja kuivilta. Kaipaisin leikkausta ja jotain kiiltokäsittelyä. Värjäyskään ei olisi pahasta. Voisin hyvin tehdä reissun Vaasaan, en olekaan siellä käynyt 🙂

  80. Tjja sanoo:

    Olen pitkään käynyt kampaajalla laittamassa tukkaani vaalennusta aina tyvivärin kasvun mukaan. Nyt olen menossa naimisiin kesällä 2015 ja haluaisinkin hieman muutosta platinablondiini raitojen myötä.

  81. Liisa sanoo:

    Sinettipidennykset kelpaisivat tännekkin!

  82. Ansku sanoo:

    Viime kampaamokäynnistä taitaa olla vuosi aikaa…Pehkoni kaipaisi saksia.Väriä ei,koska mulla on monen vuoden kasvattelun jälkeen vihdoin oma väri päässä:)

  83. Pauliina sanoo:

    Hiukset kaipaisi uutta ilmettä kevään häihin ja olen kuullut niin paljon hyvää Rantasalongista, että mielelläni luovuttaisin hiukseni heidän käsiinsä! 🙂

  84. Anni sanoo:

    Mä tarvisin väriä ja jonku kivan kesätukan muutenkin, juuri nyt on pidennyksien jälkeinen hiirenhäntä päässä ja kalju olo.. 🙂

  85. Sanna sanoo:

    Ihanat kevät hiukset Aino! Tutkin heti Rantasalonkia kun sun kuvat tuli:)

    Olen Turkulainen tyttö ja reissaan tämän kevään opiskelujen ohessa harjoittelussa Vaasassa. Olisi mahtavaa saada reissussa rähjääntyneet hiukset kuntoon. Olen opiskelijabudjetilla laittanut raitoja kaupan väreillä, mutta nyt hiukset ovat todella epätasaisen väriset ja keltaiset ja kuolleet sekä malli aivan muodoton :D. Haaveilen kylmänvaaleista raidoista/liukuvärjeäuksestä ja pohjasta, tuuheuttavasta kerroksellisesta mallista sekä tuosta Illumina Glossing kiiltosävykäsittelystä. Uudet keväthiukset piristäisivät kevättä vieraassa kaupungissa ja olisi tietysti mahtavaa päästä treenaamaankin sun salille, kun oon tätä blogia tiiviisti seurannut:))

    Ihanaa kevättä joka tapauksessa, sun blogi on ihan paras!

  86. Riina sanoo:

    Mahtavat hiukset! 🙂
    Täällä tämän kotiäidin kuontalo kaipaisi vihdoin ja viimein ammattilaisen huoltoa-viime kerrasta on vierähtänyt luvattoman pitkä aika. Ainakin uutta väriä, latvat kaipaisi saksia. Nuo pidennyksetkin houkuttaisi suuresti! 🙂

  87. Tintti sanoo:

    Jos voittaisin tän, kokeilisin kauan haaveilemiani pidennyksiä! Se ois aika mahtava juttu just ennen kesää!

  88. Marika sanoo:

    Ai että näytät kauniilta ja toi hiustenväri on täydellinen blondiväri!!Luonnollinen ja puhtaan näköinen! Itse käyn joka 7 viikko Rantasalongissa lisäämässä vaaleita raitoja. Tyviväriä en pysty laittamaan allergian vuoksi, mutta raidoilla saan kauniisti vaaleutta hiuksiini. 🙂 Rantasalongin naiset on huipputasoa. Se hemmottelu mitä sieltä saa varmistaa sen, etten lähde kotiin ennen kuin uusi aika on varattu, sinne jää tavallaan koukkuun!! 😀 Ihanaa viikkoa blondi <3

  89. Meliinaida sanoo:

    Hiukseni kaipaisivat totaalista raikastusta! Olen itse värjäillyt niitä silloin tällöin kotona, koska opiskelijabudjetille kampaamoiden hinnat ovat harmillisen suolaisia etenkin usein käytettynä. Hiukseni ovat vaaleat ja kaipaisivat tuhkaisen vaaleaa sävyä ja raitoja, nyt ne ovat kaamean näköiset epätasaisine väreineen ja taittuvat kellertävään! Iloista kevättä sinne 🙂

  90. jenna sanoo:

    Hiukseni kaipaisi tasoitusta ja uutta väriä! Tulisi kyllä tarpeeseen tuo lahjakortti 🙂

    t. jenna

  91. Erika sanoo:

    Minä käyttäisin lahjakortin ainakin tuohon Illumina Glossing-käsittelyyn, olisi kiva saada vähän lisää kiiltoa lisää tähän reuhkaan 🙂 Otsatukka kaipais kanssa vähän muotoilua, tuntuu että se on nykyisellään jotenkin epätasainen.

    Kiitos mahtavasta ja koukuttavasta blogista Aino!

  92. mirasusanna sanoo:

    Oooi mikä kilpailu! Tykätty fb-sivuista. En ookkaan ennemmin Rantasalongilla käynyt. Haluaisin vaaleita raitoja sekä leikkauksen 🙂 Tulis hyvään saumaan tää, kun valmistujaiset on tossa toukokuussa 🙂

  93. jenna sanoo:

    Hyvältä näyttää! Hiukset kaipaisi kiiltokäsittelyä ja uutta väriä! 🙂

  94. Minttu sanoo:

    Oivoi! Mä kaipaisin niin kovasti värjäystä, eli raidoitusta. Omistan sekatukan, on mustaa, blondia ja ruskeaa, sen takia että epäonnekkaasti blondasin kerran. Tulos oli tämä. En uskalla enää, koska hiuksia alkoi irtoamaan tupoittain. Siispä haluaisin kampaajalla värjäyttää tukkaa suortuva kerrallaan, että saisin kauniin vaalean tukan takaisin, joka on mun oma väri muutenkin. Ja ehkä saisin vielä kokeilla sitä punaista, mitä olen aina halunnut koettaa!

  95. sarza sanoo:

    Haluaisin sävyttää tukkaa laittamalla kivoja kesäisiä raitoja! Arvonnassa mukana siis 🙂

  96. Susanna sanoo:

    On kyllä aivan ihanat nuo sun hiukset!

    FB-sivusta kävin tykkäämässä ja mulla olis toiveena saada lähelle omaa hiussävyä oleva kaunis väri hiuksiin – tai mielummin useampi esim. raidoilla. Joka tapauksessa niin, että hius kasvaa nätisti ilman näkyvää tyvikasvua. Varmaankin samanmoista kiiltohoitoa myös kaipaisin kuin sinulle Aino tehtiin, koska hiuksiani kuluttaa jatkuvasti usein peseminen ja paljon ponnarilla pitäminen liikunnan vuoksi…

  97. Jaana sanoo:

    mun tukka kaipais jotain kivaa uutta piristystä kevääseen ja ehdottomasti myös tuollaisen kiiltosävykäsittelyn!! 🙂

  98. Tiina Mäki sanoo:

    Keväinen piristys työssäkäyvälle/opiskelevalle/yritäntreenata-mammalle, jonka vuorokaudesta loppuu tunnit. Silmäpusseista voisi tyhjentää desin nestettä ja hiukset… voi hiukset, kuivaa käppyrää. Tehohoito ja värjäys olisi aivan mahtijuttu!

  99. JospaS sanoo:

    Tykätty on. Mun tukalle vois tehdä melkeenpä mitä vaan ja itkisin onnesta siitä hyvästä 😀 sen verran kauan on tämän mamman kampaaja käynnistä.

  100. Minskuliina sanoo:

    Eipä ole Vaasaan tullut vielä eksyttyä, mutta voiton osuessa kohdalleni olisi hyvä syy korjata tämä vääryys! Talviloma odottaa huhtikuun lopulla ja mielelläni suuntaisin kohti Vaasaa ja saisin uuden tukan sekä mahdollisuuden treenata ”sun” salilla,hehh ;))

  101. maisa sanoo:

    tasoitusta ja ohennusta. niitä ainakin ja värjäyskään ei ois pahitteeksi.

  102. Riikka sanoo:

    Rantasalonki on ihana paikka rentoutua ja saada hiukset kuntoon. Useampi vuosi on vierähtänyt viime käynnistä ja hiuspidennykset tukemaan oman tukan kasvatusoperaatiota olisi just hyvä

  103. micaela sanoo:

    Kotiäitinä kaipaan kyllä vähän luksusta arkeen. Uusi väri olisi kiva!

  104. Tuuli sanoo:

    Löysin juuri, ei kaksihaaraisen vaan viisihaaraisen hiuksen päästäni, eli kampaamokäynti tulisi tarpeeseen! 😀 Kaipaisin kaunista viileää vaaleaa sävyä ja mallin päivitystä.

  105. Jonna sanoo:

    Kunnon muutos tulisi tarpeen. Pää on ollut saman näköinen viimeiset vuodet, koska en tiedä mitä hiuksille voisi tehdä, mutta kaipaan muutosta. Leikauttaisin hiukset lyhyemmiksi että saisin uuden tyylin.

  106. Elli-Noora sanoo:

    Hei! Laittaisin hiuksiini ehdottomasti lisää pituutta ja tuuheutta. Kasvatus projekti etenee tuskastuttavan hitaasti ja uimahallissa työskennellessä vaaleat hiukseni kellastuvat vaikka hopeashamppoota käytänkin. Värjäyskin tulisi tarpeeseen alkaahan viime kerrasta olla jo vuoden päivät.

  107. Jenni sanoo:

    En ole ollut ainakaan vuoteen kampaajalla ja hiukseni ovat elottoman ja surkean näköiset. Kaipaisin piristystä uuden hieman lyhyemmän mallin ja värin sekä raitojen muodossa!

  108. Riia-Marii sanoo:

    Syväpuhdistus tulisi tarpeeseen talven tököttien jälkeen ja toivoisin muutamaa vaaleaa piristysraitaa latvojen tasauksen lisäksi. Sitten olisi hyvä hair day

  109. Christa sanoo:

    Hienot uudet hiukset sait osaavissa käsissä

  110. Christa sanoo:

    Hienot uudet hiukset sait osaavissa käsissä

  111. Sanna sanoo:

    Rantasalongon Fb sivusta tykätty 🙂 olen 24vuotias ,neljän alle 5vuotiaan pojan äiti. Mamma look kaipaisi ”hiukan” jo päivitystä. Tarkempaa lopputulosta en osaa edes kuvata. Tämän ”joka päiväisen nutturan” sijaan mikä vaan näyttäisi hyvältä 🙂

  112. vömpylä sanoo:

    Moi Aino! Mä haluaisin osallistua siihen arvontaan mukaan. Mulla on maailman ohuin tukka. Se on aina ollut ohut ja mua on ärsyttäny kaverit joilla on paksu tukka ja jotka itkee että ku on niin paksu että pitäis ohentaa tai haluaavat peittää sitä kun on niin paksu. Kiittämättömät! 😀 Oon koittanu vetää vaikka mitä pilleriä että siihen sais lisää vahvuutta ja ne auttoikin mut tällä hetkellä tilanne on se että tukkaa vaan lähtee lisää päästä kun lopetin e-pillerit, joten hormonitasapaino on järkkyny ja tässä näkyy tulos, jo ennestään tosi ohut tukka ohenee vain. Jos tän ois tienny, en ois koskaan alottanutkaan niitä, phyi.

    Jos mä voittaisin ton lahjakortin, toivoisin, että saisin jonkun supertehohoidon tai vastaavan mun tukkaan, joka antais mun hiuksiin elinvoimaa ja kiiltoa ja rakennetta. Haluan siis jotain ryhtiä tähän tukkaan! Samalla vois siis näitä hapsuja myös vähän saksia lyhyemmäksi niin näyttäisi vähän paksummalta ja leikata etutukan uudelleen muotoonsa. En tiiä oonko vääränlainen tyyppi teidän kampanjaan jos Rantasalonki etsii jotain tuuheatukkaista joka ois myös hyvä promo samalla. Anyway, tykkään Rantasalongin sivusta heti kun tuun pois Kiinasta (2 vkon päästä), tai jos Honkkareissa on pääsy Facebookiin (sinne meen 1 vkon päästä). Kiina kun blokkaa Facebookin, Youtuben ja kaikki Googlen palvelut ja ties mitä kaikkia sivustoja täällä niin en nyt pääse tykkäämään! Hädin tuskin pääsin sun blogiin! Latasi varmaan puol h että pääsin lukemaan uusimmat uutiset täältä 😀

  113. Noora sanoo:

    Ihana muutos sun tukassa! Itselläni oli monta vuotta melkein mustat hiukset, joita värjäsin kotona. Musta väri pääsi kerrostumaan aika pahasti, joten nyt tarvitsisin apua vaalennusprojektiin 🙂 Olisi ihanaa saada kesäksi hieman luonnollisemman näköinen tukka, joka sopisi yhteen rukettuneen ihon kanssa.

  114. helikrista sanoo:

    Fb-sivusta tykätty. Leikkasin ja värjäisin hiukset. En oo pitkään aikaa leikkuuttanu mun hiuksia, olis kiva saada jotakin vaihtelua tähän! Olis kiva muutenki käydä Vaasassa, oon pari kertaa käyny kisoissa siellä! 🙂

  115. Linda sanoo:

    Pitkä polkka on haaveena kesäksi <3

  116. Janica sanoo:

    Ihana kilpailu! 🙂

    Just nyt tulisi tarpeseen värjäys ja kuivien poisleikkaus! 🙂

  117. powwi sanoo:

    Jos lahjakortin mä voittaisin,
    kohti Rantasalonkia suuntaisin.
    Hiuksia ohentaisin,
    niistä upeat leikkauttaisin.
    Väriä tummaa kaunista,
    nauttien hyvästä palvelusta.

  118. Mervi sanoo:

    Rantasalongin fb-sivusta tykätty. Hiukset kaipais leikkausta ja värjäystä. Ja tuo kiiltosävykäsittely tekis varmasti myös hyvää 🙂

  119. Sarita sanoo:

    Osallistun arvontaan ja toivoisin itselleni uutta pirtsakkaa lookkia. Rantasalongissa näyttävät osaavan hommansa loistavasti joten antaisin luultavasti aika vapaat kädet.

  120. Tanja sanoo:

    Tykätty Rantasalongin Fb-sivusta! Jos voitan lahjakortin niin käytän sen liukuvärjäykseen 🙂

  121. Susanna sanoo:

    Jos voittaisin lahjakortin, värjäisin hiuksiani vaaleammaksi, koska kesää kohden mennään! Myös glossing-sävyte olisi ihana 🙂

  122. Jenni sanoo:

    Ensi kesän morsiamena haluaisin pitkään ja ohueen tukkaan tuuhennusta pidennyksillä! Joskus olen sinettejä kokeillut enkä ainakaan samalle kampaajalle mene enää laittamaan… Kiva kun löytisi uusi luottokampaaja, joka loihtisi yhtä hienot kutrit kuin sinulla! 🙂

  123. Upea lopputulos sinun hiuksissasi. Omat hiukseni ovat talven pipon alla hauduttelun jälkeen masentavat. Värittömät, kuosittomat ja ylipitkät. Ne kaipaisivat väriä ja kuosia.

  124. Amanda sanoo:

    Voi että nuo sun hiukset on ihanat!

    Jos voittaisin niin haluaisin ehdottomasti värjäyksen ja pieniä raitoja piristämään ilmettä. Raitoja en saa itse tehtyä ja opiskelijabudjetti ei mahdollista ammattilaisen tekemää työtä. Tää tulis niin tarpeeseen!

  125. Jenna sanoo:

    Sun hiukset näyttää hienolta!

    Omat hiukset kaipaisi päivitystä värin suhteen ja samalla jonkinlaista kuosia. Liian pitkä aika edellisestä kerrasta, ja en ole omalle luottokampaajalle päässyt piiitkään aikaan. 😀

  126. Li sanoo:

    Tulipa sulle hyvännäköiset hiukset! Jos voittaisin lahjakortin, niin mun hiukset kaipaisivat ehdottomasti uutta leikkausta ja ois myös kiva kokeilla tuota kiiltokäsittelyä.

  127. Law sanoo:

    Kuka sen lahjakortin ny voitti? 🙂

Kommentoi