UNELMIEN TÄYTTYMYS

Kerroin joulun aikoihin, että tammikuusta lähtien yritän vähentää työntekoa ja ottaa enemmän omaa aikaa. Miten suunnitelma on mennyt? Moni varmaan vähentäisi töitään mieluusti, mutta koska elantokin on hankittava, ei töistä voi ottaa vapaata ihan tuosta vaan. Itse olen painanut paria kolmea duunia samaan aikaan, vaikka mulla olisi ollut mahdollisuus ottaa rennommin jo aiemmin.

Voisin periaatteessa elää pelkästään bloggaamalla, mutta koska päivätyöni on niin kivaa, en todellakaan halua siitä luopua! Vähentää kuitenkin voin ja sen olen tehnytkin. Mitä työntekoon tulee, mielestäni olen nyt löytänyt hyvän rutiinin ja tasapainon kaikkeen, sillä koen myös, että täysin ilman aikatauluja, elämä voisi käydä tylsäksi. On siis hyvä, että on nuo jumpat kellottamassa mun päiviä. Nykyään elän  periaatteessa ammattiurheilijan elämää, ilman sitä kilpailemista. 😀

_DSC6624

Vaikka hommat ovat vähentyneet, ei aikaakaan ole ollut liiaksi. Oon pystynyt satsaamaan aika paljon omaan treenaamiseen ja kaikkeen siihen kuuluvaan. Kun kerran treenaa näin paljon ja muutenkin elää ”urheilijan elämää” eikö olisi hyvä olla jotain kunnon tavoitteita?

Viime aikoina olen törmännyt useamman kerran kyselyihin, olenko menossa fitnesskisoihin tai miksen ala harrastamaan crossfittiä? Ulkonäöllä kilpaileminen ei ole koskaan tuntunut ihan mun jutulta, vaikka tykkäänkin treenata myös ulkoisten motivaattoreiden vuoksi. Crossfit taas ei jostain syystä ole innostanut koskaan, vaikka lajissa on paljon juttuja, joita tykkään treenata ja harjoitella. 

Tällä hetkellä olen todella kiitollinen, että olen saanut mahdollisuuden tehdä kahta työtä, joista nautin todella paljon. Jokainen aamu tuntuu hyvältä ja sitä jopa välillä pelkää, että voiko asiat olla näin hyvin? Sanotaan että pessimisti ei pety, mutta toisaalta, miksi haaskata hyvää aikaa murhetimalla, että mitä jos jokin menee pieleen?

_DSC66600

Millaisia mun päivät sitten ovat? Sanotaanko, että jokainen päivä on erilainen. Välillä voin viettää aikaa kotona lähes koko päivän ja välillä taas olen töissä aamusta iltaa. Esimerkiksi maanantaina oli aika mukava päivä. Nukuin pitkään, heräämisen jälkeen blogihommia kahdesta kolmeen tuntia, jonka jälkeen lähdin salille tekemään omaa treeniä, sieltä kaupan kautta kotiin laittamaan ruokaa ja sitten päikkäreille. Unien jälkee palauttava kävely koiran kanssa ja siitä lähtö töihin ohjaamaan jumppia koko illaksi. Tiistaina taas vietin työpaikalla lähestulkoon koko päivän.

Bloggaaminen on melko vapaata työtä, mutta silti tämä kulkee mukana aamusta iltaan ja sitä prosessoi jatkuvasti erilaisia postausaiheita ja ideointeja päässä. Esimerkiksi viime yönä, heräsin kl. 5 kun koira halusi päästä pissalle takapihalle. Keksin siinä hereillä ollessa pari postausaihetta, jotka kirjoitin ylös ja jatkoin unia. 😀 Toisaalta kaikki blogiin liittyvä on mielestäni mukavaa ja nautin kirjoittamisesta, etenkin nyt kun saan tehdä tätä ilman kiirettä ja hosumista. On mukavaa kun päivässä on varattu riittävästi aikaa tekstien kirjoittamiseen ja toteutukseen!

Loppuun vielä mainittakoon, että vielä lukiossa ja sen jälkeen, minä olin se joka ei tiennyt yhtään mitä tulee tekemään ”isona”. Näin ne asiat kuitenkin järjestyy omalla painollaan, kun vaan seuraa omaa intuitiota ja tekee asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja joihin tuntee intohimoa!

Tulevaisuuden suunnitelmista sen verran, että suunnitelmissa on lisäkouluttautua ravitsemukseen liittyen. Siitä lisää myöhemmin!


8 Responses to “UNELMIEN TÄYTTYMYS”

  1. Kristen sanoo:

    Olen aiemmin työskennellyt osa-aikaisena ja tavallaan tykkäsin sen antamasta ylimääräisestä vapaa-ajasta ja muutenkin joustavista aikatauluista. Tavallaan tuo on jäänyt pyörimään mieleen, että jos mielekästä työtä olisi mahdollista tehdä vähemmällä tuntimäärällä kuitenkin niin, että palkalla pystyy elämään, niin voisin harkita tuollaista ratkaisua vielä uudelleenkin.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Totta! Mun mielestä kannattaa käyttää mahdollisuus jos sellainen on, sillä luultavasti niitä töitä ehtii kyllä tehdä enemmän kuin tarpeeksi vielä tulevaisuudessakin. 🙂

  2. Tuija sanoo:

    Hienoa, jos olet viimein löytänyt juttusi 🙂 tai olet varmaan jo aiemmin mutta u got the point 😀

  3. Maija sanoo:

    Upeita kuvia!

    Kuulostaa tosi mukavalle sun elämä tällä hetkellä. 🙂 Muistankin kun syksyllä sulla oli varmaan voimat ajoittain aika finaalissa, mutta hyvä kun on nyt helpottanut. Ja onneks osasit vähentää työmäärää ajoissa. Se on kauheeta kun ihminen syystä tai toisesta joutuu niin lujille, että oma hyvinvointi kärsii. Kunpa kaikilla olis mahdollista vähentää taakkaa jos ei tarvitsisi raha-asioita murehtia.

    Mulla kävi myös hyvä tuuri viime syksynä kun vaihdoin työpaikkaa niin tuntimäärä viikossa väheni, mutta palkka nousi. Työpaikan vaihdos jännittää aina, mutta usein se palkitsee myöhemmin. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Jep, syksyllä oli ajoittain aika ahdistavan kaoottista ja ihan oma vika, kun oli tunkenut kalenterin niin täyteen. Ei siinä ole mitään järkeä väsyttää itseensä tekemällä pelkstään töitä!

      Sullapa kävi hyvä säkä, ja on totta että usein ne muutokset ovat kuitenkin lopulta hyvästä vaikka aluksi jännittääkin.

  4. Frida sanoo:

    Pakko antaa kehut sun bloggaamisesta! Mä niin tykkään kun aina tänne tullessa oppii jotain uutta/ saa lisäätsemppiä omaan tekemiseen jne ! 🙂
    Hyvää viikonloppua sinulle !

Kommentoi