PALJONKO PAINAN?

Moikka! Aika moni lähti arvailemaan mun painoa. Alin veikkaus taisi olla 49 kg ja ylin 75 kg. Molemmat kuulostaa melko hurjalta mun korvaan, mutta toisaalta, jos on nähnyt ihmisen vain kuvien kautta, on vähän vaikeampi hahmottaa kokoa. Tällä kertaa en vastannut kaikkiin edellisen tekstin kommenttehin, sillä suurin osa oli juurikin noita arvauksia ja ajattelin paljastaa oikean vastauksen tässä postauksessa.

Kirjoitin, että tulos oli hieman yllättävä. Tulos yllätti itseni sen vuoksi, että paino oli niin pieni. Olen toki syönyt siistimmin alkuvuodesta, mutta määrällisesti ruokaa on mennyt paljon. Ainoastan ne lisätyt sokerit ja muut namit ovat jääneet kokonaan pois, joka on johtanut siihen, että painoin vain 56,4 kg. Tuohan on ihan normaalipaino mun pituiselle, mutta odotin tuloksen olevan jotain 60 kg tienoilla. Lihaksia tosiaan löytyy, alavartalosta enemmän kuin ylävartalosta, mutta ei mulla mitkään kovin suuret muskelit ole. Lihaserottuvuus luo aina illuusion isommista lihaksista, kun rasvaa ei ole kovin paljoa lihaksien päällä. 🙂

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kerroin tosiaan BB-haasteen tienoilla, että olen herkutellut viikonloppuisin protskuletuilla ja täytyy myöntää, että kun niitä on syönyt monta viikoa, alkaa hieman kyllästytttää. Tein siis pienen muutoksen ja valmistinkin pannaria..Pieni muutos, iso vaikutus. Oli nimittäin todella hyvää! 😉

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA 

Pannariin tuli: pari desiä valkuaista, banaani, fitnessgurun heraisolaattia vaniljan makuisena sekä muutama ruokalusikallinen fibrexiä. Blenderissä sekaisin ja koko seos leivinpaperilla leivitetylle uunipellille. Pilkoin vielä yhden omenan ja pudottelin palat sekaan. Uuniin 170 astetta ja 5-10 min. Mulla oli kaapissa Walden Farmsin pancake syrupia (kaloriton) ja laitoin sitä hieman päälle, kuten kuvasta näkyy.

meidän pikkuhauvasta on tullut jo aika iso :)

meidän pikkuhauvasta on tullut jo aika iso 🙂

Mitä uhreiluun tulee, aina enemmän ei todellakaan ole enemmän. Se tuli taas huomattua eilen, sillä meillä on töissä melkoinen sairastelurumba käynnissä ja tunteja on ollut auki reilusti. Mä en pysty tuurailla kovin usein, koska omia tunteja on sen verran paljon, että ne menee yleensä päällekäin muiden kanssa, eikä muutenkaan ole mikään ihan pala kakkua tempasta 3-4 tuntia putkeen tai edes samana päivänä. Eilen meillä oli iltapäivän spinning ja bodypump auki, eikä siihen ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin perua tunnit tai meikäläinen puikkoihin. Pienen arpomisen jälkeen, päätin itse ohjata tunnit, vaikka mulla oli vielä kaksi (bodycombat & rpv) omaakin tuntia heti perään. Edessä oli siis 4 ohjausta putkeen, ilman taukoja. Asiaa ei auttanut, että olin ehtinyt jo tehdä salitreenin paria tuntia ennen. 😀 Joskus aiemmin tällaiset päivät oli ihan normisettiä, mutta nykyään yritän välttää tällaisia rykäisyjä, sillä niistä ei ole (palkan lisäksi) oikeestaan mitään hyötyä. 😀

Tunnit vedettiin kunnialla ja yllättävän nopeesti oli koko homma paketissa. Joku ehdotti ennen jumppia, että tee itse kevyemmin, mutta tuollainen ei vaan käy mun periaatteisiin. Jos vedän, niin vedän kunnolla. Eihän ne asiakkaat tiedä mitä oon tehnyt ennen, tai mitä meinaan tehdä tunnin jälkeen. 🙂

Illalla oli kyllä hieman tyhjä olo, eikä paljon kiinnostanut puhua enää sanaakaan. Tuollainen suoritus vetää kropan niin ylikierroksille, ettei ruoka meinaa maistua jälkeenpäin, jolloin nälkä iskee jäätävänä takapiruna seuraavana päivänä. Tankkailin roimasti vettä ja magnesiumia, mutta silti tänään aamulla oli hieman krapulainen olo. Tämä päivä starttasikin kevyesti Bodyattackilla ja corella, mutta yllättävän kevyesti meni nuo tunnit alkukankeudesta huolimatta. Tuntuu vaan, että vaikka syö miten paljon, ei vatsa täyty lainkaan. 😀

Tulipas sekava teksti, pistetään väsymyksen piikkiin tänään. 😉


20 Responses to “PALJONKO PAINAN?”

  1. Anni sanoo:

    Hyvä aihe tuo paino ja se miten se huijaa! Mulla on tästä myös omakohtainen esimerkki. Olen 172 cm pitkä ja viime keväänä olin tosi tikissä treenillä ja puhtaalla ruualla, painoa 59 kg. Toukokuusta lähtien aloin elää epäterveellisesti, menetin kiinnostuksen saliin enkä treenannut yhtään ennen tätä tammikuuta, söin joka ikinen päivä paskaruokaa. Tuon seuraksena paino on nyt 53 kg ja peilistä katsoo löysä ruipelo. Enää ei ole paluuta tuohon epäterveelliseen elämään!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näin se menee, huono ruokavalio voi myös tuhota niitä tuloksia ja lihaskudosta jolloin paino putoo ja olemus löystyy. Nyt vaan leuka ylös ja ruokailut kuntoon!:)

  2. Tuija sanoo:

    Ainooo! sun treeniohjelma on tehnyt musta puukkelon! En pääse mihinkää, joka paikkaan sattuu ja liikkuminen on todella kankeaa! 😀 Loppuuko tää ikinä:D Ainakin pitäis tuloksia tulla ku on lihakset niin herkkänä!! :’D

    • Maija sanoo:

      Hahaha mulla ihan sama! Ei oo ollu haasteen alkamisen jälkeen päivää, jolloin ei joku lihas särkisi. 😀

      • sue sanoo:

        Mä kans todellaki komppaan teitä.. saa nähä tottuuko tähän ikinä!;D

        ps. Extra kiitos Aino sulle noista treenivideoista, ne on todella selkeät ja helppo katsoa aina läpi ennen treenejä, ison työn olet nähnyt! KIITOS!:)

        • ainorouhiainen sanoo:

          Haha, ihania ootte 😀 Kyllä ne kivut siitä pikkuhiljaa laantuu!

  3. katarin sanoo:

    Arvelin, että aika vähäisen painat, kun näytät kiristyneen. Nyt näyttää hyvältä, mutta eihän sinulla enään ole mistä kiristää/ jatkaa haastetta. Vai mitä mieltä itse olet?Ehkä mielumminkin joku haaste lisätä lihaksistoa yläkroppaan olisi parempi? Ja sen mukaan syömisetkin mielumminkin plussalla kuin kiristyksellä.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos. Jatkan haastetta mutta oman tavoitteen mukaan, en tosiaan halua pudottaa painoa enempää ja keskityn treenaamaan ja nostamaan hieman ruokamääriä! Sokeriton pysyy silti loppuun saakka 😉

  4. Petra sanoo:

    Sulla on Aino mahtava blogi 🙂 Tää kuuluu mun päivärutiineihn! Ainoa blogi, minkä kommentitkin tykkään lukea 🙂

    Sulla on mahtava kroppa ja erityisesti huomioni kiinnitti pohkeesi! Niissä on varmasti voimaa kuin pienessä kylässä, vaikka näyttävätkin pieniltä 🙂 Itselläni on myöskin vahvat pohkeet, mutta näitä vois kutsua tolpiksi 😀 Mistähän johtuu, että pohkeet on niin erilaiset? Lieneeköhän mulla vaan enempi rasvaa niiden suojana? 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos <3 🙂

      Mulla on aina ollut pienet pohkeet ja oon miettinyt että miks ne ei kasva, vaikka hypin ja pompin päivät pitkät. Mun siskolla ja veljelläkin on aika ohuet pohkeet, joten varmaan osittain rakenteellinen juttu. 🙂

  5. Henna sanoo:

    Mitä tapaat tehdä keltuaisille kun käytät kananmunasta vain valkuaisen?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ostan valmiiksi pakattua valkuaista (laitilan pro eggo) jolloin ei mee keltuaisia hukkaan 🙂

  6. karita sanoo:

    Moi!

    Voisitko joskus tehdä postauksen ruokavaliosta (ja treenimääristä), joilla saisi lisää massaa, eli lihasta mutta myös jonkin verran rasvaa? Aloitin viime syksynä säännölliset salitreenit tavoitteenani kasvattaa lihasmassaa, mutta ilmeisesti jokin ruokavaliossa tai treeneissä on mennyt pieleen, koska painoni on lähtenyt laskuun. Olen siis lievästi alipainoinen ja lihakset kuitenkin erottuvat jonkin verran, joten uskon että myös rasvaa pitäisi kropassa olla vähän enemmän. Katselin aikaisemmin haasteesi ruokavaliota, ja määrät näytti suht samoilta/vähäisemmiltä kuin mitä tällä hetkellä syön… Eli siis olisi kiva jos antaisit ohjeita myös niille, joiden ei tarvitse pudottaa painoa vaan pikemminkin saada sitä lisää 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Olen välillä miettinyt että voisin kirjoittaa aiheesta. On vaan aina helpompi kirjoitella aiheesta joista on omaa kokemusta, mutta ehkä jossain vaiheessa alan massakaudelle ja kasvattelen lihaksi 😉 Katsotaan, katsotaan..

      • karita sanoo:

        Okei, jäänpä sitten odottelemaan. 🙂 Semmoinen kysymys vielä, että mistä tuota pancake syrupia saa?

  7. josefina sanoo:

    Moi Aino! Tää ei nyt ihan varsinaisesti liity kyseiseen postaukseen, mutta oon yrittäny etsiä vähän joka kaupasta mainitsemaasi protskujäätelöä, mutta missään ei oo vielä tullut vastaan, joten ajattelin kysäistä mistä oot sitä löytänyt? 😀

  8. sanni sanoo:

    Kuin pitkä olet??

Kommentoi