MITÄ KAIKKEA KUULUU RYHMÄLIIKUNTAOHJAAJAN TYÖHÖN?

Perrrjantai! Sain juuri ruuan valmiiksi ja lautasen eteeni, joten nyt voi samalla alkaa näpytellä koneella. Tänään ollaan taas treenattu Bikini Bootcampin jalka&pakara-ohjelma ja iltapäivällä ohjasin vielä spinning-bodypumpin. Tänään mulla ei ollut noiden lisänä muuta kuin pari pikkuasiaa hoidettavana. 2,5 h töitä, mutta silti on mennyt koko päivä. Lähdin 10:30 ja saavuin tunti sitten, kl 18.30. Ryhmäliikunnan ohjaus kestää tosiaan sen yhden ohjatun tunnin ajan, mutta siihen kuuluu aika paljon muitakin juttuja, mitkä vie aikaa. Kaikki tämä on tietysti ns. omaa, palkatonta aikaa. Voi kunpa saisi palkkaa kaikesta suunnittelusta ja oheistöistä, olisin miljonääri! 😀

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Moni teistä varmasti käy jumpissa ja tiedätte, että usein riittää kun aktivoituu hieman ennen tunnin alkamista ja saapuu paikalle. Ohjaaja aloittaa tunnin prosessoinnin jo hyvissä ajoin. Viimeistään tuntia ennen ohjausta alkaa jo henkinen valmistautuminen. Muutamia juttuja, joita itse pyörittelen mielessä ennen lähtöä.

  • Onko puhelin ladattu (soitan musat sieltä)

  • Onko backup, jos puhelin tilttaa ja onko se ladattu

  • Onko puhelimen musiikkilistat päivitetty

  • Onko kappaleet oikeassa järjestyksessä (esim. eri pituisilla tunneilla, kappaleet voivat olla eri järjestyksessä)

  • Mitä kaikkea tarvii mukaan (ruokaa, palautusjuomat ja jos tunteja on useampi ja vietän töissä esim. koko päivän, vaihtovaatteet, useat treenivaatteet jne)

  • Älä vain unohdan puhelinta! 😀 (mulla on 3 puhelinta, joten lähtiessä saa tarkistaa aina muutaman kerran onko jokainen messissä :D)

Ohjaan usemamman tunnin päivässä, joten homma on mulle rutiininomaista, eikä mun tarvi hirveästi tsemppailla itseäni tai jännittää. Toki aina täytyy olla skarppina ja keskittynyt, jotta muistaa kaiken. Usein ohjatessa on niin keskittynyt, ettei välttämättä edes ”tunne mitään”, eli treeni tuntuu jopa kevyemmältä, vaikka syke hakkaa korkealla.

Mulla on viikko-ohjelmassa 6 itse suunniteltua tuntia ja 4 lesmills lajia. Monta erilaista tuntia tarkoittaa paljon suunnittelutyötä ja opettelemista. Täytyy etsiä biisit, keksiä koreografiat ja liikkeet. Yhden ohjelman suunnitteluun menee helposti tunteja, jopa koko päivä. Tämän vuoksi itse harvemmin teen täysin uusia ohjelmia kerralla, vaan vaihdan biisejä kerrallaan, tai vaikka puolet ohjelmasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lesmillsit vaihtuu aina kerralla, kolmen kuukauden välein. Silloin opetellaan koko ohjelma kerralla ja tuo vaihtoviikko onkin usein kunnon stressipommi. Tämä ei toki jää tähän, sillä jos jotain tuntia on vain kerran viikossa, joutuu ohjelmaan kerrata joka kerta ennen tuntia, yleensä 4-5 viikon ajan. Juuri kun ohjelma on kunnolla kaalissa, alkaakin mixailurumba ja sitten onkin taas aika opetella uudet ohjelmat. 😀 Mulla on itsellä 2 Bodyattackia viikossa ja siinä on heti selkeä ero, tunti jää helpommin muistiin, eikä sitä tarvi juurikaan kertailla ensimmäisten viikkojen jälkeen. Stepissä ohjaan joka toinen viikko atleettista ja perinteistä, joten joka viikko saa kerrata, miten ne muuvit menikään.

Tänään herättyäni kertasin Bikini bootcampin alkulämmittelyn, tsekkasin circuittien liikkeet läpi ja lähdin töihin. Ohjauksen jälkeen, kävin töissä suihkussa ja söin, jonka jälkeen aloin kerrata Bodypumpia, jonka ohjelmaa olin ohjannut vain kerran, kaksi viikkoa sitten. Kertaukseen meni reilu tunti, jonka jälkeen lähdin siirtymään meidän toiselle salille. Ennen tuntia kuuntelin vielä musiikkeja läpi, koska olen vainoharhainen, ja mielummin tuplatarkistan, kuin mokaan/unohdan. 😀 Siitä sitten pollen päälle ohjaamaan ensin spinning ja sen perään Bodypump, jonka jälkeen taas suihkurumba läpi. Tunnin jälkeen alkaa myös prosessointi, menikö kaikki hyvin? Mitä parannan ensi kerralle? Sanoinko jotain tyhmää? (tätä tapahtuu esim. spinningien jälkeen, kun endorfiinihuuruissa innostun vähän liikaa mun natsiroolista :D)

Toki normaaliin työpäivään kuuluu muitakin juttuja kuin ainoastaan ohjaaminen. Tänään oli aika iisi päivä, sillä tykkään pitää perjantait hieman rennompina, sillä työskentelen myös lauantaisin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä hetkellä mun täytyisi löytää ainakin 10 uutta kappaletta body- ja rpv-tunneille, jonka jälkeen mixata kappaleiden biitit ja koko soppa yhteen. Sitten pitäis vielä keksiä koreografiat. Aina on joku ohjelma joka vaatii uudistusta, tai joku ohjelma mikä pitää opetella tai kerrata läpi. Jos ajattelee työmäärää, on palkka siihen nähden aika pieni. 😀

Voisihan kaiken hoitaa nopeamminkin, käyttämällä esim. valmiita CD-levyjä, mutta toisaalta panostaminen palkitaan usein runsaalla asiakasmäärällä. Monien palkka määräytyy sen mukaan, kuinka monta osallistujaa tunnilla on. Useimmat kuntosalit käyttävät kahta menetelmää, eli kiinteää palkkaa, jolloin saa aina saman summan, oli tunnilla 2 tai 50 henkilöä. Toinen vaihtoehto on provisiopalkka, joka sisältää jonkinmoisen pohjapalkan ja siihen päälle osallistujien määrän mukaan tuleva lisä. Itse käytän jälkimmäistä. Jos ihan rehellisiä ollaan, harvemmin ajattelen palkkaa ohjatessa. Mun mielestä on toki kivaa kun tunnilla on paljon ihmisiä, se kai kertoo siitä että he ovat tyytyväisiä siihen mitä teen. Jos populaa on paljon, on usein fiiliskin katossa, joten raha ei todellakaan ole motivaatio, vaikka sitä kuitenkin on pakko saada kerran kuussa!

Vaikka kaikki suunnitellu ja opettelu vie aikaa, on työ todella palkitsevaa, enkä voisi kuvitella tekeväni mitään muuta! Kuuluuhan toki moniin muihinkin ammatteihin paljon ennalta suunnittelua ja omaa aikaa. En tosin tiedä, onko esim. opettajien suunnitteluun menevä aika palkallista?

Haluatteko kysyä jotain ohjaamisesta? Nyt olisi hyvä mahis, eli antaa palaa. 🙂


38 Responses to “MITÄ KAIKKEA KUULUU RYHMÄLIIKUNTAOHJAAJAN TYÖHÖN?”

  1. Riikka sanoo:

    Wou miten upeita kuvia, mikä beibe! 🙂
    Opettajilla usein suunnitteluaika sisältyy palkkaan. Tai siis tuntipalkka on laskettu niin, että jokaista tuntia kohti on puol tuntia suunnitteluaikaa. Itestä tietty kiinni, kuinka paljon satsaa.Muutamat illat tullut askarreltua jos jonkinmoista aktiviteettia:D

    • ainorouhiainen sanoo:

      No mutta kiitos Riikka =)

      Okei, eli opettajanakin saa varmasti myös sen oman ajan kulumaan työjuttuihin. 🙂

  2. Jonna sanoo:

    Olen aina miettinyt että miksi juuri Les mills-tunteja on niin paljon? Ja ns omia tunteja vähemmän ylipäätänsä. Koska kai nuo les mils-”luvat” ym maksavat salille jonkun verran?
    Mielestäni on jotenkin tylsiä ne les mills-tunnit kun tietää ettei ohjaaja ole itse tehny ohjelmaa ja ”saanut toteuttaa itseensä”, itse käyn mieluummin teidän muilla tunneilla. Onko kivempi ohjata omia tunteja?

    • ainorouhiainen sanoo:

      Lesmills on kuitenkin tosi hyvä ja toimiva konsepti. Ohjelmat ovat tarkkaan suunniteltuja, tehokkaita ja turvallisia. Tunnit ovat myös maailmanlaajuisesti hyvin suosittuja. 🙂

      Tykkään ohjata molempia. En voisi ohjata pelkästään lesmillsejä, sillä molemmissa, omissa ja millseissä on hyvät puolensa!

  3. Sue sanoo:

    Mä niiiiin haluisin oppia tuon yhellä kädellä seisonnan!! Käsillä kävely onnistuu lähes yhtä hyvin ku jaloilla kävely, mut en vaan tajuu miten saisi itteni pysymään yhden käden varassa?!?;D

    • ainorouhiainen sanoo:

      no en mäkään kauaa siinä pysy, mutta tähän pätee sama juttu kun kaikkeen muuhunkin, eli harjoittelemalla 😉 Ensin esim. seinää vasten!

  4. Tarza sanoo:

    Mulla ei yläkoulun aineenopettajana kyllä kuulu palkkaan mitään suunnittelulisää 😀 ja joka päivä 6 oppitunnin jälkeen saa vielä 2 tuntia pakertaa materiaalien parissa. Tietty se palkkalisä olisi mukava, mutta työtä tosiaan tekee myös muista syistä. Tuntuu palkitsevalta huomata, että ne pohditut jutut joihin aikaansa ja energiaansa on käyttänyt toimii tunneilla. Niin varmasti sullakin 🙂

    • Riikka sanoo:

      Se ei ole suunnittelulisä vaan palkkaasi sisältyy myös suunnitteluun laskettu aika. Et siis tee omalla ajallasi 2 h suunnittelua päivässä, vaan se kuuluu työaikaasi kuten vaikka välituntivalvonta. Ovtes:ssä löytyy hyvin kaikki määrittelyt, mitä työtehtäviin kuuluu :).

      • Eppu sanoo:

        Niinhän se on, että opettajan työhön kuuluu myös tuo suunnittelu, mutta se taitaa olla aika yksilöllistä & kirjavaa, miten ja missä tuo aika kuluu. Toinen suunnittelee enemmän ja toinen vähemmän. Toinen tuntien jälkeen koulussa ja joku ”omalla ajallaan” kotona (nää on näitä henk.koht. valintoja). Ja sitä ois kyllä paljon rikkaampi, jos kaikesta ”ylimääräisestä” maksettaisiin.

  5. Jenni sanoo:

    Mitä eroa on tavallisella ja atleettisella bodystepillä? Meidän salilla taitaa olla ihan perus lesmills bodystep ja haluisin saada siitä vielä kovemman, oisko vinkkejä? Ainakin lautaa pidän koko tunnin korkeammalla tasolla.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kyseessä on siis Lesmillsin Bodystep, josta on olemassa kaksi eri versiota; atleettinen ja perinteinen. Voihan olla että teidän salilla käytetään ainoastaan perinteistä versiota? =)

  6. anonym sanoo:

    Moikka!:) ensinnäkin tykkään sun blogista tosi paljon ja sulla on kiva tyyli kirjottaa! Aina innolla ootan uusia postauksia! Mutta niin tää kommentti menee nyt vähän ohi aiheen mutta haluisin kysyy sulta vähän neuvoja.. Oon jo monen vuoden ajan ollut tyytymätön kroppaani ja koittanut monesti laihduttaa mutta lähes aina nuo yritykset ovat tyssänneet jo muutaman viikon jälkeen (heti repsahdusten jälkeen etenkin). Toisinaan olen onnistunut jopa pudottamaan pari kiloa mutta sitten edistys lakkaa eikä paino liiku enää minnekkään vaikka jatkan samalla linjalla eli syön perusterveellisesti, en juuri ollenkaan roskaruokaa (herkkupäiviä silti välillä pidän) ja liikun kohtuullisen paljon ja monipuolisesti, noin 5-6 kertaa viikossa sekä aerobista että anaerobista treeniä. Lisäksi motivaationi heittelee todella paljon laidasta laitaan; välillä olen todella päättäväinen halustani laihtua, välillä taas ajattelen että mitä väliä sillä on, miltä näytän kunhan olen tyytyväinen itseeni. Tämä ajatusten heittely alkaa jo käydä hermoille, kun en ikinä onnistu tavoitteessani ja oikeasti laihdu. Olen siis normaalipainoinen, mutta jonkin verran kuitenkin olisi varaa (6-8kg) pudottaa painoa. Pidän myös melko usein herkkulakkoja toivoen niiden tukevan laihdutustani, mutta lähes aina niiden seurauksena vain pahoitan mieleni, sillä alan kyseenalaistaa lakkoiluani ja miettiä, onko siinä oikeasti mitään järkeä kun muutosta ei kuitenkaan tapahdu… Enkä oikeastaan koe olevani valmis luopumaan herkuista, mikä saattaa olla aika suuri ongelma jos tavoitteenani on laihtua haha.. Tulipas kamalan pitkä kommenntti:D olisin todella iloinen jos viitsisit vastata minulle ja auttaa ongelmassani! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Kuulostaa että sun ongelma on enemmänkin psyykkisellä puolella. Mun mielestä sun pitäisi vaan päättää mitä haluat jotta saat myös mielenrauhan. Eli joko hyväksyt itsesi ja unohdat ainaiset yritykset laihduttaa tai sitten alat vaan tekemään asian eteen jotain. Ei kannata haukata liian isoo palaa kerralla ja alkaa syödä liian vähän, vaan tehdä pieniä muutoksia pikkuhiljaa. Mulla alkais myös tuo beach body haaste huomenna, ehkä lähdet siihen mukaan? =)

      • anonym sanoo:

        Joo voisin kyllä tuohon beach body haasteeseen mukaan lähteä! Ohjeita odotellessa..:)

  7. Emmi sanoo:

    Moi! Millä ohjelmalla miksailet musiikkeja yhteen? Ootko ostanut jostain vai kuinkas? Olisi tosi hyödyllinen mullakin, alkaa kyllästyttää nuo valmiit jumppajytät 🙂 Terkuin toinen ryhmäliikunnan ohjaaja

    • Sini sanoo:

      Eksyin vahingossa blogiisi ja heti koukutuin. 🙂 minuakin jäi kiinnostamaan millä ohjelmalla miksaat musiikit yhteen?
      nimimerkillä toinenkin tietämätön ohjaaja 😉

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moi! MixMeister Express ohjelmalla 🙂 Se on maksullinen, mutta tosi kätevä!

  8. Henna sanoo:

    Heippa, sopiiko se beachbody ohjelma kiinteytykseen/ pieneen painonpudotukseen myös?:) tarkoitan siis sitä mikä alkaa ensi viikolla

  9. Marita sanoo:

    Olen itse miettinyt että ryhmäliikuntaohjaajan ja luokanopettajan rooleissa on todella paljon yhtymäkohtia.
    Luokanopettajan palkkaukseen kuuluu yhteissuunnitteluaikaa joka viikko mutta kellokorttia ei ole, eli valitettavasti ammattikunnassa on aivan liikaa niitä kansakynttilöitä jotka menevät minimillä eli suunnittelutyö jää minimiin. Sama palkka satsaatko sydämellä vai diipadaapaillen.
    Itselläni työssä on erittäin tärkeää kohdata oppilas (asiakas) ja miettiä hänen hyvinvointia ja tukemista. Itse Ainon tunnilla ”ei kehtaa” vetää aivan laiskotellen. Sulla on maaginen kyky tässä asiassa. Sama ilmiö on ollut itselläni; moni oppilas on sanonut että ei kehtaa tulla kouluun jos ei ole tsempannut läksyissä, kokeissa tai ei kehtaa olla tunnilla viittaamatta 😀 Aika piiskureita siis sinä ja minä.
    Ryhmäliikunnanohjaajana mietit ja harjoittelet ohjelmia ja olet AINA tilanteen päällä. Sama ajatus on minulla. Kun sinä suunnittelet koreografioita minä mietin miten koostan kouluviikon niin että siitä tulee tasapainoinen ja monipuolinen joka kohtaa oppilaan kokemusmaailman ja tuo siihen sopivasti uutta ja vaihtelevalla tavalla. Koulumaailmassa sosiaalisten taitojen tukeminen ja itsetunnon kehittäminen on äärettömän tärkeitä. Taas kuitenkin ammattimme polut kohtaavat; siinä missä minä mietin miten opettaisin vaikka lauseeenjäsenet motivoivasti sinä mietit miten kehittäisit asiakkaiden pararalihaksia 😀 Samoin ryhmäjumppien juju on sosiaalisuus ja itsetunto hyvän olon kautta.
    Vielä yksi aspekti… ennen uunijuureksia 😀 😀 opettajuuteen liittyy nykyäänn erittäin vahvasti kaikki ne kontaktit mitkä otetaan luokan ovien ulkopuolelle; vanhemmat, opettajakolleegat, työtiimit, yhteistyökumppanit, vierailijat, tieto-ja viestintätekniikan mahdollisuudet, kolmas sektori. Tätähän sinäkin teet. Tiimityössä on sellainen voimavara että olen itse ikionnellinen kun työparini on aivan huikea. Aistin että sinulla on myös mahtava tiimi ja se kyllä näkyy teidän työpaikalla.

    Nyt tuli kommmentoitua varmaan enemmän kun laki sallii. Olen vain miettinyt juurikin näitä yhtymäkohtia jo ennemmin… aivan kuten pt+ ruokakauppaideaa… telepatiaa??

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nyt oli pitkä kommentti, huippua;) Kiitos kattavasta analyysistä, paljon hyviä pointteja! Olen itsekin ajatellut että näissä hommissa on paljon yhtenäisyyksiä.

      Ehkä pientä telepatiaa ilmassa, kun vietetään kuitenkin niin paljon aikaa yhdessä (jumppasalissa 😉 )

  10. Henna sanoo:

    Haha, tulipa hyvään aikaan tää teksti! Oon liikuntaopistossa opiskelemassa liikuntaneuvojaks ja vedin eilen elämäni ensimmäisen ryhmäliikuntatunnin maksaville asiakkaille. Ei sitä ole aiemmin tullut ajateltua että jossain yhden tunnin teossa voi mennä niin kauan aikaa, vaikka monenlaisissa jumpissa oon käyny parin vuoden ajan. Nyt alkoi sit uus kausi vetäjänä 😀

    Samaa kuin Emmi kyselen, miksaatko musiikkeja miten yhteen ja soitatko ne sitten suoraan puhelimesta? Lisäks jos on antaa jotain vinkkejä aloittelevalle ohjaajalle niin olis kiva kuulla 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Nonniin kiva! =)

      Mixaan musat MixMeister Express – nimisellä ohjelmalla, ohjelma on maksullinen. Aikaisemmin oli ainakin sellainen kuin Audacity, ja se oli ilmainen.=)

      Vinkkinä: Kannattaa opetella ohjelmat tosi hyvin ja tehdä alkuun perusohjelmia, eli ei kannata alkaa kikkailemaan liikaa, jolloin tekee asiasta vain itselle hankalaa. Kun kokemusta ja varmuutta tulee, voi alkaa tehdä haastavampia sarjoja ja juttuja. 🙂

  11. Miina sanoo:

    Ei opettajilla kuulu suunnittelutyö palkkaan vaan palkka maksetaan oppituntien mukaan. Ei myöskään se aika, jonka käytät esim. vanhempien kanssa kommunikointiin tai sähköpostien kirjoitteluun, kuulu työaikaan. Muutenkin ryhmäliikuntaohjaajan valmistautuminen kuulostaa vähän samalta kuin oppitunneille valmistautuminen vaikka sisältö nyt tietenkin on vähän erilaista eikä oppitunneilla osallistujien virkeys/osallistumistasoa voi aina ennustaa, ne kun eivät aina ole niin vapaaehtoisia ne oppitunnit 😉 Erikoiselta kuulostaa kyllä tuo osallistujamäärän mukaan palkan maksaminen – saman työnhän se ohjaaja tekee vaikka tunnille tulisi vain 2 jumppaajaa 🙁

    • ainorouhiainen sanoo:

      Sama työ siinä tosiaan tehdään, mutta toisaalta tuo motivoi satsaamaan tunteihin ja pitämään hyviä tunteja, jolloin tunnille hakeutuu enemmän asiakkaita. 🙂

    • Eppu sanoo:

      Niin opettajan palkka maksetaan opetettujen tuntien mukaan, mutta suunnittelu kuuluu työhön kiinteästi ja lasketaan osaksi YT-aikaa, eikö? YT-aikaan tosin kuuluu myös paljon muutakin (kuten opekokoukset, yhteydenpito oppilaiden koteihin jne.) ja tuo 2-3h YT:tä/vko lukuvuodessa paukkuu rikki aika usein joka viikko jo kaikessa yhteydenpidossa. Tosin joskus on viikkoja, jolloin ei ole paljon mitään oppituntien lisäksi ja tämän kai pitäisi tasoittaa tilannetta.

  12. Pinja sanoo:

    Moikka! Semmoista haluaisin kysyä, että mitä eri tapoja on päätyä ryhmäliikuntaa ohjaamaan? Tiedän että usein taustalla on jonkinlainen liikunnanohjaajan koulutus ja les mills-koulutuksia, mutta tiedän myös useita nuoria, parikymppisiä urheilullisia ihmisiä jotka ohjaavat ilman pohjakoulutusta.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moro! No nuo koulutukset on aina hyvä tapa, eli koulutuksen jälkeen voi tarjoutua eri saleille ohjaamaan. Mutta kuten sanoit, on myös ohjaajia, jotka eivät ole käyneet koulutuksia, vaan siirtyneet esim. asiakkaasta ohjaajaksi, tekemällä näytetunnin ja saamalla sitä kautta jalan oven väliin. Eli aina voi hakea salille ohjaajaksi, silloin kannattaa suunnitella valmiiksi tunti jota voisi ohjata ja olla valmis pitämään se salin ryhmäliikuntavastaavalle. Useimmat salit kuitenkin arvostavat koulutuksia, jolloin on helpompi saada töitä!

  13. Pauliina sanoo:

    Hei! Kuinka suuri on asiakasmäärästä saatava lisä suunnilleen? Kiinnostaisi tietää kun omalla salilla ei ole lisäkäytäntöä. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Valitettavasti en voi paljastaa tarkempia summia täällä julkisesti, mutta omalla kohdallani asiakkaista tuleva lisä on suurempi kuin pohja!

  14. Tee sanoo:

    Itse valitsen usein, jos mahdollista, sellaisia tunteja, millon tiedän että siellä on rauhallista. Esim. bodypumpissa kokeneena kävijänä on paria ensimmäistä kertaa ohjelman vaihduttua lukuunottamatta ihan sama kuka ohjaa, sillä tiedän mitä siellä pitää tehdä. Eli valintaperusteita on monia. Mutta on mullakin ne tietyt suosikkiohjaajat; jos kaksi mieluista jumppaa on samalle kelloajalle, saatan valita ohjaajan mukaan. Käyn enemmän Palosaaren puolella ja yleensä viikonloppuisin ja iltaisin joten sun tunneille satun vain harvoin, mutta joskus olet ollut tuuraamassa. Iltatunnit ovat suosituimpia yleensä siksi, että ne useimmille sopivat. Kerran olin kesälomalla päiväjumpassa, missä oli vain muutama ja säälitti kyllä ohjaajakin jo silloin. Mutta aika oli huono. Tietyt iltatunnit ovat aina täynnä, koska toiset jumpat ovat suositumpia kuin toiset ja esim. klo 19 aika on juuri sellainen, mikä useimmille sopii. Halusin vain kertoa, että ei se aina ohjaajasta ole kiinni.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Näinhän se on, moni asia vaikuttaa tunnin asiakasmäärään. Iltatunnit ovat luonnollisesti suositumpia, koska useampi pääsee niihin. Itse ohjaan melkein kaikkiin mahdollisiin aikoihin kl. 8.30 ja kl 20 välillä! Osa ihmisistä valitsee tunnin ajan perusteella, osa ohjaajan ja osa ihan vain sen tunnin mukaan. Kuitenkin olen sitä mieltä että panostamalla ohjaamiseen ja suunnitteluun, voi vaikuttaa oman tunnin kävijämääriin. 🙂

  15. Sande sanoo:

    Heippa Aino! Kiitos vielä tästä mahtavasta blogistasi, jossa postaukset ovat todella hyödyllisiä ja mielenkiintoisia. Viime kesänä aloitin bikinibodybootcampin ohjeillasi ja nyt on -12kg mennyttä elämää! Ruokavalio on muodostunut rutiiniksi ja olo on mitä mainioin. Odotan innolla tätä uutta haastetta, minkälaisia treenejä olet keksinyt. Myös ruokavaliosta aion poimia vähän vaihtelua omiin rutiineihin. Oikein hyvää kevään jatkoa sinulle Aino! 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi kiitos! Ihan loistavan tuloksen oot saanut aikaiseksi, tuli niin hyvä mieli tästä 🙂

      Mukavaa kevään jatkoa!

  16. Miina sanoo:

    Oletko käynyt esim. liikunnan perustutkinnon tai muun AMK-liikuntatutkinnon? 🙂 Ja mitä koulutuksia sulla ylipäätään on tähän hommaan käyty?

  17. amanda sanoo:

    Olen myös kiinnostunut ryhmäliikunnan ohjauksesta, joten nyt haluisin kysyä paria juttua. Eli oliko sun vaikee oppia puhumaan samalla jumpaten? Entä jännittikö sua paljon ekat kerrat kun pääsit ohjaamaan ja kuinka ne sujui? Mä en itse ole ainakaan mielestäni hyvä selittämään asioita saatika olemaan keskipisteenä. Mutta jotenkin ala kuulostais kivalta 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mun mielestä ei ole mitenkään vaikeaa puhua samalla kun liikkuu, sekin tulee harjoittelemalla. Alussa jännitti ihan hirveästi, mutta ajan kanssa tuokin helpotti ja nykyään ei enää juurikaan jännitä, muuta kuin erikoistapauksissa. =)

Kommentoi