RUOKASOTA

Älkää sekoittako otsikkoa entisaikojen kokkisota-nimiseen televsio-ohjelmaan, heh heh. Nykyään on olemassa paljon erilaisia variaatioita ruokavalioista. Erikoisruokavaliota on toki aina ollut, mutta nykyään ihmiset ovat jatkuvasti tietoisempia ravinnon merkityksestä. Vaikka tietoisuus on levinnyt enemmän ja enemmän, on silti paljon ihmisiä, joilla perusasiatkin ovat aivan hukassa, ihan vain sen vuoksi ettei asioista tiedetä. Ja miksi tiedettäisiin, jos asia ei itseä kiinnosta.

Ravintoon ja erilaisiin ruokailutottumuksiin suhtaudutaan jopa hieman vihamielisesti nykyään. Siitä siis tuo otsikko. Monia ärsyttää ihan hirveästi, jos joku noudattaa ns. normaalista poikkeavaa ruokavaliota, vaikka ei olisi allergioita tai muita rajoitteita. Voidaan ajatella, että mitä tuokin nyt nipoilee, eihän pastassa ole mitään pahaa. Siis oletetaan asioita, mistä ei välttämättä tiedetä mitään sen syvällisempää. Tai paheksutaan ylipäätään toisen tapoja, tietämättä mikä on henkilön tavoite tai idea koko asiassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihmisen keho on monimutkainen kokonaisuus ja jokainen on omalla tavallaan erilainen. Minä olen sitä mieltä, ettei ole olemassa yhtä ainoaa ruokavaliota, joka sopii kaikille. Toki yleisesti ottaen kaikille sopii ravitseva, monipuolinen ruoka ja säännölliset ateriavälit, mutta yksilöllisiä eroja on silti paljonkin. Yleiset ravitsemussuositukset ovat nimensä mukaan yleisiä ja erilaiset ohjeistukset esimerkiksi vitamiinien saantiin, on yleensä asetettu sen vitamiinin minimisaannin tarve. Tämän vuoksi on ollut pohdintaa esim. C- ja D-vitamiinien saantisuosituksista, jotka meinaavat olla vähän alakanttiin. Uskon, että terveellä, monipuolisesti syövällä ihmisellä esim. c-vitamiinin 60 mg vuorokausiannos voi olla riittävä, mutta mitä jos ruokavalio on pitkään ollut päin puuta, ravintoaineita ei saa riittävästi, tai jos vaikka urheilee hyvin paljon, jolloin keho kuluttaa myös ravintoaineita enemmän?

Jos oma tietämys ei ole kovin laaja, on helppo ottaa mallia ja samaistua erilaisten ihmisten tapoihin. Netti on pullollaan blogeja ja artikkeleita, joista voi lukea mielipiteitä ja ajatuksia ravinnosta. Ei ole ihme, että yksi kysytyimpiä kysymyksiä on ”mitä sä syöt” tai ”voitko tehdä ruokapäiväkirja-postauksen”. Ruokavalioon liittyvät asiat kiinnostavat, etenkin jos kyseessä on vaikka hyväkroppainen tyyppi. Jos joku muikee bikinifitness mimmi kertoo olevansa raakaruokaa syövä vegaani, joka juo 10 litraa vettä päivässä, ei se aina tarkoita että sama sopisi sinulle. Tietysti siinä herää ajatus, että voiskohan mustakin tulla tuollainen, jos tekisin kuten tuo? Yleensä kuitenkin ulkonäön salaisuus ei ole niissä pienissä ruokavaliota koskevissa viilauksissa, vaan kokonaisuudessa. Loppujen lopuksi tullaan aina siihen, että kun syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut. Allergiat ja ruokaherkkyydet, tai vaikka hormonaalinen epätasapaino on sitten eri asioita, joita tulisi aina käsitellä yksilöllisesti, juuri sen henkilön tarpeiden mukaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Luettuani hormonitasapainosta kertovaa kirjaa, totesin, että tarvitsin ruokavalion tueksi jodia (merilevärouhe), magnesiumia, b12-vitamiinia ja seleeniä (parapähkinät) mukaan lähti myös puhdas capsin vahva (125mg) d-vitamiini, kollageeni&bioteeni sekä melatoniini. :D

Ärsyynnytkö sinä toisten ruokavalioista. Selailetko nettiä ja toteat, että ”taas yksi bloggaaja aloitti maidottoman, gluteenittoman ja sokerittoman ruokavalion, voi plää”. Jos mietit asiaa pidemmälle, onko sillä oikeasti väliä mitä joku muu syö? Eiköhän meillä ole jo valmiiksi stressinaiheita, ilman että pitäisi vielä stressata muidenkin asioista. ;)

Oma tavoitteeni on olla mahdollisimman avoin ja hyväksyä erilaiset ajatustavat niin ruokavalion kuin muidenkin asioiden suhteen. On totta, että saatan joskus provosoitua kirjoittamaan esim. sokerista hieman kärkkäiseen tyyliin, mutta en silti syyttele niitä jotka sitä haluavat syödä.

Oon miettinyt pitkään, miten jatkaisin Personal Trainerin hommia. Mulla alkaa olla aika tiukkaa aikataulun kanssa, jonka vuoksi olen pitänyt nyt pari viikkoa täysin vapaata PT-asiakkaiden suhteen. Ravitsemusasiat kiinnostaa ihan hirveästi ja olenkin suunnitellut, jos suuntaisin itseäni enemmän sille puolelle. Haluaisin suunnitella kokonaisvaltaisia ravitsemusohjelmia, joissa otettaisiin oikeasti huomioon juuri se tietty henkilö. En halua tulostaa jokaiselle asiakkaalle samaa 1500 kalorin ohjelmaa, jossa syödään rahkaa, puuroa, riisiä ja kanaa. Mielessä olisi suunnitella erilaisia ohjelmia, erilaisiin tarpeisiin, huomioida ravintoaineet, vitamiinit ja tasapaino monipuolisesti. Voisin jopa tulla asiakkaan mukana ruokaostoksille. :D

Tällaisia ajatuksia on ollut mielessä viime aikoina. Jokainen PT ja valmentaja sanoo varmasti näin, mutta itse en haluaisi tehdä tätä ns. liukuhihna työnä ja laskea paljonko kaloreita syödään, jotta laihtuu. Haluaisin keskittyä enemmän ihmiseen kokonaisuutena.

Mitä mieltä olette, olisiko tällaisella palvelulla tarvetta?

Olette ehkä huomanneet, että oon kirjottanut viime aikoina tosi paljon ravinnosta. Yritän saada vähän muutakin aihetta mukaan, ja viimeistään vloppuna tykitelläänkin jo beach body – haasteen ohjelmia (la,su tai su, ma riippuen kuinka kiireinen olen).


71 Responses to “RUOKASOTA”

  1. Kahden tytön äiti sanoo:

    Hei Aino!

    Edelleen mahtava lukea blogiasi, kun olet niin tietoinen asioista, positiivinen ja kannustava!
    Huippu idea lähteä vielä henkilökohtaisempaan ohjaamiseen, joten ehdottomasti kannatan sitä! Itse ainakin mielelläni lähtisin sellaiseen mukaan, jos asuisin lähempämä. Tsemppiä tulevaan! :)

  2. Maija sanoo:

    Toi suuntaus ravitsemuspuolelle vois varmasti toimia! Useamman ylipainoisen kohdalla ongelma on yleensä ravinnossa, kyllä jokainen osaa urheilla edes jollain tavalla.
    Mä voin olla sun eka asiakas! ;D Vaikka lihava en olekaan, ois mahtavaa pitää pt-tapaaminen ruokakaupassa ja jakaa mielipiteitä keskenään eri ruoka-aineista. :) Joskus mulla voi vierähtää tovi kun innostun kaupassa tutkimaan purnukkojen kylkiä. Yhdessä se ois paljon hauskempaa. Se on sitten toinen asia, miten tää toteutuis ku asustelen Helsingissä. :D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      No niin mäkin luulen, että tällaiselle vois olla tarvetta! :)

      Yhdessä on tosiaan mukavampi tutkiskella kaupassa, mutta Helsinki on sen verran kaukana ettei ihan yhen kauppareissun takia viitsi lähtee ;) :D

      • Maija sanoo:

        Hehe, ymmärrän hyvin! Mun yks tämän vuoden kesäsuunnitelmista on päästä Vaasaan jollekin sun ryhmäliikuntatunnille. :) Toivon todella että saan asiat hoidettua ja tää järjestyis. :))

      • Sna sanoo:

        Jos hankkisit kauko-asiakkaita skypen avulla? ;D skype laulamaa ja sit sitä purnukkaa zoomataan kameraan :D Kaikillahan on kuitenki jo älypuhelimet ja tabletit..

  3. R sanoo:

    Jos asuisin vaasassa niin musta tulis heti sun asiakas! Just toi ruokapuolikin kiinnostais just että näkis kuin paljon muokattavaa tässä omassa ruokailussa oikeesti on ja kuinka se kannattais muuttaa:) ja kun haluaisin oppia syömään paremmin koska tiedän että ois parantamisen varaa!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Ehkä voisit sitten ottaa etävalmennusta jos siihen tulee mahdollisuus :) Melkeinpä aina on kyllä jotain pientä paranneltavaa, mutta se täytyy sanoa että ravinnon vaikutus oloon ja terveyteen on ihan huikea ja siihen kannattaa satsata!

  4. Maija sanoo:

    Mä olisin ainakin heti ensimmäisenä asiakkaana, jos tuommonen palvelu olis olemassa! :D Yksin on niin hirveän hankala miettiä mitä just mun olis hyvä syödä kun erilaisia ruokavalioita on nykyään joka paikassa esillä. Oon nyt yrittänyt parantaa tapojani noiden vitamiinien suhteen, joita en oo varmaan ikinä syöny tarpeeksi, mutta siinäkin meinaa mennä pää sekaisin kun niitä on niin hirväen paljon! :D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Jee, no kiva kuulla! :) Tää ravintomaailma on kyllä melkoinen viidakko, eikä ole ihan helppoa pysyä aina messissä että mitä tarvii ja ei. :)

  5. Mari sanoo:

    Hei, löysin vasta blogiisi ja jäin koukkuun. Paljon samoja ravitsemusasioita miettinyt ja sama Jaakkolan Hormonitasapaino-kirja on kesken. Piti oikeastaan jo kehotyypeistä kertovaan postaukseen kommentoida, että räikeän pitkälti suoraa lainausta Jaakkolan kirjasta ilman selkeämpää mainintaa. Ja hormoni. Ei hormooni :)
    Mutta en nillitä enempää vaan nautin antamastasi inspiraatiosta omaan orastavaan elämäntaparemonttiin! Kiitos siitä :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Huikee kirja ja täytyy sanoa, että mainitsin kyllä mistä olen infon saanut tekstiin, eli ei ollut tarkoitus ottaa ”kredittiä” itselle vaan käytin kirjaa lähteenä. Olisin voinut toki lisätä sen vielä tekstin loppuun, kuten olen joihinkin teksteihin lisännyt. Oon vaan niin intopiukeena tästä kirjasta, että ajattelin lähteen välittyneen myös lukijoille. :)

      Kiitos paljon kommentista, mukava jos olet saanut inspiraatiota täältä!

      Ps. kävin nyt vielä lisäämässä lähteen, kun alkoi häiritsemään :D

  6. Helmi Maria sanoo:

    Vautsi, ois mahtavaa tollanen palvelu, vaikka todennäköisesti itellä ei olis mahdollisuutta päästä hyödyntämään… :D :)
    Miten ajattelit käyttää tota merilevärouhetta? Oon itekkin ajatellut tota jodin saantia, ja sen vuoksi ostinkin ruususuolan sijaan jodioitua suolaa mut tuntuu vähän karulta vaihtaa toi ruususuola siihen… Oon kasvissyöjä (en syö myöskään maitotuotteita) joten vähän on alkanut huolestuttaa toi jodin saanti, ei nimittäin kilpirauhasvaivat houkuttele… :D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Nonniin huippua! Kauppareissut ei oikein onnistuisi muuta kuin vaasalaisten ja lähialueella asuvien kanssa, mutta etävalmennustakin olin ajatellut, sillä saan siitä paljon kyselyjä :)

      Ajattelin lisätä tuota rouhetta smoothieen, sitä tarvitaan muistaakseni vain 1/4 teelusikallista, joten ei pitäisi maistua läpi!

  7. Ilona sanoo:

    Minä olisin heti asiakkaasi,jos tekisit ravintovalmennusta etänä.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Tarkoitus olisi ottaa myös etäasiakkaita, joten kiva kuulla! =)

  8. Ines sanoo:

    Toi on ihan huikee idea mun mielestä! Oon itseasiassa miettinyt monta kertaa että saisit varmaan luotua itsestäsi jonkun sortin ”brändin” :-D Vähän niinkuin ”ison maailman malliin”, ja kehitellä kaikkea tollasta ihan uutta, kuten just toi ruokakauppaan meno! Ja huomioida samalla asiakkaan persoona ja kaikki. Ja kuinka ollakkaan, joku päivä sulla on joku oma TV-ohjelma!!! :D Sano mun sanoneen hahah! Jos ei ihan tollasta niin ainakin melkein! ;)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Haha, kiitos! :D Katsotaan kuinka käy! ;)

    • Maija sanoo:

      Mulla on ihan samoja ajatuksia pyöriny mielessä viime päivinä!! Ja lisänä vielä joku Ainon kirjoittama kirja! :D

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Voi apua :D Kirjakin vielä! Ootte ihania kun ajattelette noin, tuntuu vaan tosi kaukaiselta ajatukselta, että olisin jossain tv-ohjelmassa :D :D

  9. Susanne sanoo:

    Hei Aino, kiinnostusta tuonlaiselle palvelulle löytyy todellakin! Haluaisin muuttaa ruokavaliotani maidottomampaan suuntaan, mutta maitotuotteiden suurkuluttajana muutos pelottaa kun tuntuu, että en osaa korvata maidon ravintoaineita muilla elintarvikkeilla.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiva kuulla, itse olen noudattanut maidotonta jo tovin, joten siltä saralta on aika paljon erilaisia vaihtoehtoja tullut kokeiltua ja löydettyä. :)

  10. Annika sanoo:

    Mä olen salaa seurannut lähipiirini ruokailutottumuksia ja mitä he suuhunsa tunkevat :D Olen siis tehnyt erilaisia huomioita. Täytyy kyllä sanoa, että ainakaan oma lähipiirini ei tiedä sitten ollenkaan mikä olisi järkevää syömistä ja mitä kannattaisi oikeasti syödä. Vihannesten syönnin heikkous on helppo pistää sen piikkiin, että voi voi kaikki terveellinen on niin kallista. Sitten ollaan väsyneitä arkeen ja jatkuvasti sairaita, vettä ei juoda ja raajoista huomaa kuinka joka puolella on kertynyttä nestettä. Jois ihmiset joisi edes suositusten mukaisesti vettä, niin paino putoaisi varmasti ja oltaisiin taas lähempänä normaalia olotilaa.. Minusta kun ihmisen perus olemuksen ei kuulu olla väsynyt, apea, turvonnut tai ihon kuulu näyttää samealta ja huonokuntoiselta! Hienoa , että sua kiinostaa ravinto asiat noin paljon! Itsekkin voisin paasata ravintoon liittyvistä asioista tuntikausia kahvipöydässä :D Välillä huomaan saavani paheksuvia katseita rouskutellessani porkkanoita sellaisenaan tai jatkuvan lehtikaalin ostamisesta :D Sitten toinen juttu minkä olen pannut merkille, jos aloitellaan elämäntapamuutosta, tehdään se yleensä ostamalla 10prk rahkaa ja sokeritonta mehukeittoa sekä maustamatonta kanaa. Kun mielestäni parantamisen voisi juuri aloittaa kasviksista ja veden juonnista :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kyllähän se niin on, että on paljon ihmisiä joilla ei ihan ne perusjututkaan ole hallussa. Lisäksi oletellaan paljon, esim. hedelmämehut ovat terveellisiä ja olen muuten kuullut yhden tarinan jossa joku oletti hedelmäkarkkien olevan hyvää ravintoa, koska ne ovat hedelmää….. :D

      Vedenjuonnin tärkeyttä ei kyllä oikeen voi korostaa, sekin vaikuttaa yllättävän moneen asiaan! Mäkään en oikein ymmärrä noita maitorahkaa ja mehukeittoa comboja. Missä kaikki ravintoaineet?!

  11. monna sanoo:

    Itse törmäsin kerran siihen, että minulla olisi pitänyt olla lääkärintodistus siitä, että en syö punaista lihaa. Syön siis kanaa ja kalaa, mutta olen jättänyt punaisen lihan pois joku 6-7 vuotta sitten. Kroppa lähti toimimaan paljon paremmin ilman punaista lihaa ja kolesteroliarvotkin ovat kiittäneet.
    ”Kaikkiruokaisten” tuntuu välillä olevan hankala ymmärtää, miksi joku ei syö jotain, ellei sitten ole allerginen.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      No kaikkea kanssa..että oikeen lääkärintodistus? :D

      Kyllähän kasvisruokavaliolla pärjää aivan yhtä hyvin kuin ”normaalillakin”. Ootko katsonut dokkarin ”forks over knives”? Löytyy Netflixistä!

  12. Kaisa sanoo:

    Uskon todella että tuonkaltaiselle palvelulle olisi kysyntää nykypäivänä! Itse olisin ainakin kiinnostunut mahdollisuudesta etäravintovalmennukseen. :) Vaikka koen syöväni terveellisesti ja monipuolisesti, epäilyttää silti saanko välttämättä kaikkia tarvittavia hivenaineita, vitamiineja yms. Lisäksi ruokavalioni on ollut pääasiassa maidoton jo useampia vuosia, joten myös kalsiumin saanti mietityttää välillä, vaikka yritänkin panostaa siihen että saan sitä riittävästi mm. vihreistä kasviksista, manteleista ym. Olisiko sinulla tietoa missä voisi mittauttaa sitä millä tasolla oman kehon ravintoaineiden ”määrät” ovat?

    Koen että sellaiset asiantuntijat ovat harvassa jotka todella tietävät esim. maidottoman ruokavalion laatimisesta(ja ylipäätään sen mahdollisista hyödyistä). Monesti maitotuotteet käsketään vain vaihtamaan soijajugurtteihin tms. (joita en ainakaan itse halua käyttää). Blogiasi seuranneena uskon että sinulla olisi varmasti paljonkin annettavaa sillä saralla! :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Mielestäni ihan terveyskeskukset ja terveystalot toteuttavat mineraali- ja hivenainemittauksia. Kannattaa varmaan kokeilla googlailla oman kaupungin mahdollisuuksia :)

      Nuo erikoisruokavaliot ovat haastavia, jos personal trainer ei ole itse perehtynyt asiaan, sillä niitä ei hirveästi koulutuksissa käsitellä… :/

  13. L. sanoo:

    Loistava idea! Mä palkkaisin sut heti (ja asun vaasassa)! :) Treenit ei oo ongelma, mutta toi syöminen… siinä ois kyllä parannettavaa et sais jotain tuloksia.

  14. Roosa sanoo:

    Tollanen palvelu ois aika huippu!

    Oon ite viä suhteellisen nuori (17-vuotias) mut mua kiinnostaa ravintojutut ihan hirmusesti, ja voisin tutkii ja jutella asioista tuntikaudet. Mut ongelmana vaan on että ei oo juttukaverii :D koska kukaan mun kavereista ei oo kiinnostunu ravinto- tai liikunta-asioista. Oon mun kaveriporukasta ainut joka käy salilla ja lenkillä, muut vaa puhuu tyyliin ”tarttis käydä tänää lenkil ku ei oo taas kolmeen viikkoon käyny” tai sit ne on sellasii jotka innostuu joskus tulee mun kaa pari kertaa salille mut sit sielläki kännykkä on kiinnostavampi ku ne käsipainot haha! Perhe on kans hiukan innostunu kaikist superfoodeista ja ravintojutuista ja ainaki ne on mukana täs mun ravintohömpötykses vaik ite ei ehkä noudattakaa mitää ja syö aikalai miten sattuu just välipaloilla, jolloin ei syyä yhdessä :) ja siis meillä on aina syöty tosi terveellistä ruokaa ihan siis siitä asti ku oon syntyny ni harvemmin on mitään kermaruokii tai höttöhiilari juttui ollu.
    Sori kauhee avautuminen mut oli pakko tulla vaan sanoo et sun blogi on aina tosi iso inspiraatiolähde mulle ja tääl aina tajuun et vaik kukaa kaveri ei ookka kiinnostunu näist jutuist ni täältä löytyy ainaski ihmisii jotka on samoista asioista kiinnostuneita! Ihanaa kevään odotusta Aino sulle ja vielä pakko sanoo et sun blogi on huippu! :)
    Muuten jos saan mun perheen värvättyy jollain ilveellä joku viikonloppu Vaasaan ni haluun tulla kokeileen sun vetämiä jumppia! Täältä ku on sinne sellanen 4h ajomatka ni ei kauhee helppo oo päästä… :/ joo nyt lopetan tän kilometrin pitusen kommentin! :)

    • Veera sanoo:

      Minulla tismalleen sama ongelma! Puhuisin ja pölpöttäisin ikuisuudet aiheesta terveys, tällä hetkellä olen päässyt kertomaan sanottavastani vasta jäävuoren huipun..

      Kysynpä samalla: Aino, olen paljon etsinyt mutta millään en löydä selkokielellä jotain ns oireita, jotka viittaisit proteiinin liika saantiin? (T. Vatsa alkanut ryttyilee-raejuustoa, rahkaa, questeja .. Kuluu _paljon_)

      • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

        Teidän täytyy järkätä treffit niin pääsette höpöttämään yhdessä ;D

        Voisko kyseessä oli sittenkin maitotaloustuotteiden aiheuttama vatsaongelma..? Vaikka maitotuotteet sisältävät proteiinia, ei niissä nyt mitään ihan hurjia määriä sitä ole. :)

  15. Lily sanoo:

    Täällä myös yksi, joka ilmoittautuu! Oon saanut sulta aivan valtavasti ravintotietoutta jo nyt ja olisin todellakin kiinnostunut etävalmennuksesta. Tanssitreenejä kertyy viikossa n. 6-8 ja sen lisäksi kerran, pari viikkoon kuntosalia, ja olen jo pitkään miettinyt, saankohan ravinnosta kaiken oleellisen. Monet superfoodit ja raakaruoat ovat tuttuja, mutta niistäkin olisi mahtavaa saada vielä uusia vaihtoehtoja ja infoa. Stressi ainakin raastaa mieltä kokoajan, kun tuntuu olevan niin rutkasti hoidettavaa, joten hormonitasapaino varmasti heittelehtii. Olisi aivan huippua, jos saisin sun avulla ruokaympyrän kuntoon ja ei tarvitsisi stressata, syökö liikaa/liian vähän ja saisiko kehon rakennusaineita tarpeeksi. :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Mullahan alkaa olla jo ”ihan muutama” asiakas valmiina, loistavaa ;)

      Kovaa treenaavan tulee tosiaan olla tarkkana että saa kaikki ravintoaineet ruuasta, se vaikuttaa tosi paljon palautumiseen ja kehitykseen myös :)

  16. p sanoo:

    Oon tosi laiska kommentoimaan blogeihin, mutta nyt on kyllä ihan pakko. Tuollainen ravitsemuspalvelu on nimittäin just se, mitä itse tarvitsisin! Oon ihan normaalipainoinen ja urheilenkin kohtuu aktiivisesti, mutta ruokapuoli mulla on aivan retuperällä! Oon pienen ikuisuuden yrittänyt opetella syömään tarpeeksi, mutta esim. aamupalan syöminen on täyttä tuskaa. :D Kun sitten lopulta oon niin nälkänen etten mieti enää mitä syön, vedän hirveet överit jotain ravinneköyhää mössöä. Jos asuisin samalla paikkakunnalla (tai jos etävalmennukseen tulis mahdollisuus ;)), oisin ihan varma asiakas!

    p.s. Tykkään sun blogista! Laadukkaat tekstit ja avoin suhtautuminen erilaisiin juttuihin, jatka samaan malliin :-)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos!! :)

      Tervetuloa etävalmennukseen jos/kun sellainen alkaa ;)

  17. Sonja sanoo:

    Hei!

    Ehdottomasti sellainen palvelu, itse ainakin haluaisin nimenomaan henkilökohtaista ruokaneuvontaa vaikka niistä paljon luenkin mutta kun joka paikka on juurikin täynnä erilaisia asioita niin ei aina tiedä mikä olisi juuri itselle hyvä. Eli kannatan =)

  18. Lode sanoo:

    Hei!
    Olen aitajuoksija ja opiskelen tällä hetkellä myös liikuntaneuvojaksi ja personal traineriksi urheilijoiden linjalla. Ja olen itsekin miettinyt, että haluaisin juuri tollasta tehdä tulevaisuudessa työkseni! Yksilön tarpeiden mukaan juuri hänelle sopivaa ja optimaalista ruokailun suunnittelua :) eli musta oikein hyvä idea!

    Muutenkin sun ruokapostauksia on tosi kiva lukea, ollaan niin samoilla linjoilla :)
    Mukavaa talven jatkoa!

  19. Sari sanoo:

    Hei!
    Kuulostaa tosi hyvältä! KERRANKIN joku olisi valmis miettimään henkilökohtaisen ruokavalion! UPEAA!
    Itse olen muutaman PT:n kanssa treenanut ja saanut heiltä myös ruokavalio ohjeet. Vähän tuntuu, että valitettavasti ne on ”leikattu ja liimattu” jostain yleisohjeesta. Kukaan ei ole koskaan kysynyt minun mielipidettä asiasta.
    Ihmiset ovat erilaisia, erilaisissa elämäntilanteissa joten yksilöllisyys olisi tarpeen.
    Eli tässä yksi etä-valmennettava!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Harmi jos tuntuu, ettei ole ollut tyytyväinen ohjelmiin, joista on maksanut :/

      Kiva kuulla että olisit kiinnostunut :)

  20. Emma sanoo:

    Ravinto-pt:lle olisi kyllä tarvetta. Itse olen ihan hukassa ruokakaupassa ja mukaan tarttuu se tavallinen saalaatti ja kurkku kun jotain terveellistä etsin. Itselläni on ollut jo kymmenisen vuotta vatsavaivoja ja ruokavalio vaikuttaa niihin paljon, mutta en itse jaksa opiskella mitä kaikkea olisi hyvä syödä ja missä määrin, niin että kroppa toimisi ”normaalisti” ja kuitenkin saisi kaikki tärkeat vitamiinit ym. Etenkin nyt kun olen aloittanut treenaamisen (ainakin toivon että olen aloittanut oikeasti ettei ole vain tammikuun huumaa…) haluaisin syödä niin että ruoka ja treeni täydentäisi toisiaan.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Ravinnon monipuolisuus on varmasti haastavaa muillekin, helposti nappaa aina ne tutu jutut kaupasta mukaan.

      Tsemit treeneihin!! :)

  21. Tiitu sanoo:

    Mä just tartteisin tommoisen ravinto-pt:n. Joka paikassa nyt vaan tyrkytetään vähähiilarista ruokavaliota laihdutukseen ja se ei vaan toimi minulla (mitä useampien ihmisten on kauhean vaikea uskoa). Nyt en sitten yhtään tiedä, että miten sitä pitäisi syödä, että kilot saisi tippumaan. Ja lisäksi, joskus tulee semmoinen olo, että monet pt:t on nykyään enempi kuntosaliohjaajia, kuin mitään pt:eitä…Ja sit just treeniohjelma ja ruokavaliot on noita tyyliin ”leikkaa, liimaa”.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kaikille ei tosiaan sovi vähähiilarinen, täälä toinen samanlainen :)

      Monesti se pt työ painottuu ehkä enemmän siihen treenipuoleen ja ruokavalion kanssa ohjeistaminen jää vähemmälle huomiolle.

      • Tiitu sanoo:

        Sullahan on nyt jo valmiiksi paljon asiakkaita! Mäkin voisin olla sun asiakas, jos etävalmennus onnistuu. :) Hyvä, että jollain muullakin on sellainen kokemus ja ymmärrys siitä, että VHH-dieetti ei välttämättä toimi kaikilla. Nimimerkillä ”viimeiset kolme viikkoa erään lafkan hyvin vähähiilarisella rasvanpolttodieetillä, paino +500g, senttejä plusmiinusnolla siinä missä monilta muilta tippunut 5 kiloa ja itsellä takana myös pari 1-2 kk:n karppauskokeilua, joista tuloksena liikkumaton paino, mutta ikävä ummetus”.

  22. Ritu sanoo:

    Ehdottomasti hyvä idea! Mun mielestä tuo ”asiakkaan mukana ruokaostoksille” on aivan huippu idea! Uskoisin, että useammalla esim. elämäntapamuutos tyssää ennemminkin ruokavalioon, kuin treeneihin. Liian usein asiakkaalle lätkäistään valmis ”jutta superdieetti”-tyylinen ruokavalio eteen, kysymättä edes mistä ruuista hän oikeasti pitää. Mitä jos dieetti suunniteltaisiin asiakkaan omien mieltymysten mukaan? Tietysti siis joidenkin ihmisten ”ruokavalio” on saattanut koostua pelkästä roskaruoasta, mutta varmasti jopa näiden roskaruokien ystävät tietävät aika hyvin ne terveellisetkin mieltymyksensä.

    Kun asiakas saisi syödä mieluisia ruokia, tulokset olisivat varmasti paljon pysyvämpiä. Eli: Go for it!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      No mä oon kuullut monilta, että kaupassa on vaikea löytää oikeita ruoka-aineita, eikä niiden purkkien sisällötkään oo aina ihan iisiä luettavaa, eli olisi ehdottomasti hyvä idea. :)

      Kiitos kommentista!

  23. Heta sanoo:

    Sun blogi on aivan huikeen hyvä, ja sinä toki myös kaikessa mihin ryhdyt! Odotan innolla helmikuun/kevään haasteen alkua ja kun näistä kommenteista sattui tuo etävalmennus silmään, niin olisin myös eritt kiinnostunut, kun harmikseni olen kaukana Vaasasta.
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!!!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos paljon, ihana kommentti!

      Mukavaa viikonloppua myös sulle Heta :)

  24. Emilia sanoo:

    Heips!
    olen niin päästäni puhki noiden ruokajuttujen kanssa :D ajattelen ehkä liikaa.. koska haluan tuloksia.. pikku hiljaa alkaa ne piilossa olevat lihaksetkin esiintyä :D mutta siis kysynys ois.. mitä täytyy syödä jotta saa sen 100-120g proteiinia per päivä.. siis ihan perusruokavaliolla.. mistä ne sitten oikein kertyy paljonko täytyy syödö ja mitä. Kiitos kovasti :)

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Monet ruoka-aineet sisältävät proteiinia, joten kun syö monipuolisesti eri lähteistä, tulee tuo määrä usein täyteen. Vaikea nyt luetella mitään tiettyjä ruoka-aineita mistä juuri tuo määrä tulisi täyteen, mutta esim. 100g:n kanafileepihvissä on n. 20g proteiinia, kanamunassa on n. 8 g proteiinia. :) Myös esim. viljatuotteissa,maitotuotteissa, pavuissa ja linseissä on proteiinia :)

  25. elisa sanoo:

    Heippa Aino! Mielenkiinto iski tuota lukemaasi kirjaa kohtaan!! Mikä kirja olikaan kysessä? Ja kenen? ;) Blogisi on mielettömän kiva ja tykkään etenkin valokuvista!! Ja sellaisista postauksista jossa on tykitettynä faktaa (eikä mitään peruskauraa vaan uutta syvällisempää faktaa)!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Kyseessä on siis Kaisa Jaakkolan ”hormonitasapaino” :)

      Kiitos paljon!!

  26. F sanoo:

    Olisi ehdottomasti, mua niin potuttaa kun tilasin Lindamanuellalta ohjeen ja oli niin kämänen, mä uskalsin tilata koska hän niin hehkuttaa sitä osaamista mutta se ohje oli niin hutaistu kasaan ettei mitään rajaa :D täynnä kirjoitusvirheitä ja laskelma virheitä, ei selityksiä kuuluuko esim riisi/makarooni mittailla kuivana vai valmiina :D

  27. Minna sanoo:

    Moikka,

    On hienoa, että kirjoitat ravitsemuksesta monipuolisesti ja vaikuttaa sille, että olet tosiaan perehtynytkin siihen. Suomessa kuitenkin on jo laillistetut ravitsemusterapeutit, joilla on todella laaja koulutus liittyen siihen, miten ravitsemus toimii ja vaikuttaa. Tämä ei tietysti tarkoita sitä, että kaikki ravitsemusterapeutit tekisivät yksilöllistä työtä ja etteikö joku voisi auttaa näissä asioissa ilman koulutustakin. Osa kuitenkin tekee juurikin sellaista työtä, jota pohdiskelet aloittavani. En siis itse opiskele ko. alaa, mutta yhteisiä kursseja kylläkin on paljon tuon koulutusohjelman kanssa omissa opinnoissani ollut, pohjamudista siis lähdetään, mitä tulee kehon toimintaan ja biokemiaan opiskeluissa. Pyrkimys on siis ymmärtää kompleksisen kehon ja mielen toimintaa (valitettavasti sosiaalinen ulottuvuus usein puuttuu) ja löytää ne keinot ja tavat, joilla kukin yksilö pääsee tasapainoon. Yleiset suositukset ovat aina keskiarvojen perusteella annettuja ja ne ovat ohjeita, kuten sanoitkin, jotka eivät sovi sellaisenaan kaikille. Ne antavat kuitenkin viitteet siitä, mikä on tutkimustiedon perusteella todennäköisesti terveellinen ja turvallinen ruokavalio. Tällä kommentillani haluan siis vain tuoda esiin sen, että on tärkeää muistaa, että terveys ja ravitsemus ovat (monien muiden ohessa) asioita, joissa vastuu on kova, varsinkin, kun toinen ihminen, asiakas, pistää kaiken peliin. Näissäkin asioissa, kuten vaikkapa psykoterapiassa, on helppo aiheuttaa hyvällä tahdolla enemmän haittaa kuin hyötyä, kun kaikkea tietoa ei olekaan ollut käytössä. Ja niin, yksikään koulutus ei ole mikään autuaaksi tekevä (siksipä itsekin toista tutkintoa jo käyn), mutta jollakinhan näitä asioita on saatava mitoitettua. Mutta niin, arvostan kovasti blogiasi ja sitä, että näet sen eteen paljon vaivaa. Olen useampaan otteeseen jo miettinyt kuitenkin, että olisi hienoa, jos toisit vielä enemmän esiin sitä, että esim. ruokavalioon liittyvät asiat ovat nimenomaan omia kokemuksiasi, eivätkä siten yleistettävissä kaikkiin. Toki paljon on lukijan vastuulla ja valistunut lukija toki tämän ymmärtää. Olen kuitenkin itsekin joskus kuulunut niihin, jotka ottavat pureskelematta vastaan kaiken tiedon (erityisen mielellään erityisesti sen, jossa kyseenalaistetaan ns. virallinen tieto) liittyen ravitsemukseen ja terveyteen. Yksi kirja tai artikkeli ei tee asiaa todeksi, ei yksi tutkimuskaan. Varmasti nämä höpötykseni ovat sinulle tuttuja, mutta tosiaan toivon, että nämä avattaisiin vielä lukijoillekin, vaikka toki moni on tässäkin porukassa varmasti hyvin tietoinen tieteellisyydestä ja tutkimuksesta. :) Pahoitteluni pitkästä kommentistani ja kaikkea hyvää jatkossa sinulle!

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Heips! Kiitoksia piiitkästä kommentista. :)

      Ymmärän sun pointin ja ajattelen toki samoin. Tiedän että nykyään on jo paljon asiantuntijoita, joilta saa yksilöllistä ravitsemusta, eikä tarkoitukseni ole alkaa leikkiä lääkäriä tms. Tarkoitin lähinnä sitä, kun useimmiten ravinto-ohjelmat ovat aika yleisiä, eikä niissä oteta hirveästi huomioon muuta kuin kalorimäärä. Mua kiinnostaisi panostaa enemmän juuri siihen henkilökohtaisuuteen ja myös terveyteen, eikä aina vain kaloreihin ja makroihin.

      Tämä oli lähinnä kyselyasteella vielä ja asiaa pitäisi toki miettiä tarkemmin. Lisäkouluttautuminen kiinnostaa myös, mutta täytyisi löytää koulutus josta oppisi jotain uutta ja uusia näkökulmia. Itse kun en ole aina ihan samoilla linjoilla noiden yleisten suositusten kanssa. Yleensä nuo perus personal training yritysten pitämät koulutukset eovät tuo mitään uutta, niissä kun usein jauhetaan niitä ”margariinia ja ruisleipää” – juttuja. :D (ei millään pahalla ketään kohtaan)

      Yritän painottaa tulevaisuudessa vielä(kin) enemmän että kirjotukset ovat omia mielipiteitäni. =)

      Mukavaa kevään jatkoa!

      • Minna sanoo:

        Kiitos vastauksesta megapitkään jaaritukseeni. Tässä yksi vinkki noista koulutuksista, pari tuttua ravitsemusterapeuttia on käyneet nämä koulutukset, kun eivät kokeneet sitä virallista linjaa ihan omakseen. En tätäkään itse tunne, mut ainakin he ovat pitäneet. http://www.prohealth.fi/koulutukset/flk/

        • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

          KIITOS! Jotain tällaista olen etsinyt. Taidan laittaa mailia tuonne =)

  28. pikezu sanoo:

    Aivan mahtava idea mä ainaskin haluaisin just yksilöllistä opastusta syömiseen. Ja oon todella kiinnostunut Aidosta ruuasta haluaisin syödä puhdasta hyvää ruokaa enkä tehojalostettua höttöö. Mutta aina se ei ole helppoa siksi olis kiva saada neuvoja☺!! Joten kyllä tarvetta on !!

  29. Mari sanoo:

    Toi yksilöllisesti tapahtuva ohjaus voisi olla monille just se oikea.
    Jos se tuntuu sulle Aino omalta, niin Go for it. :)

    Ehditkö valmistelemaan haasteen ohjelmat jo viikonloppuna? Oon niiin täpinöissäni jo nyt. ;D

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Moi! Juu julkaisen niitä tässä vlopun aikana, ehkä menee maanantaille toinen. Eli joko la&su tai su&ma ilmestyy ohjelmat! :)

  30. Ruokapöytä sanoo:

    Fiksunoloinen postaus – ainakin kannanotto nimenomaan metakeskusteluun ruokavaliosta kuin itse ruokavalioihin oli tosi hyvä. Nämäkin ovat monesti niitä huonosta ravitsemuksista johtuvia kiukutteluita, voit itsekin kokeilla kuinka 100mcg kromia tekee paremmalle mielelle kun insuliini ja tätä myötä verensokeri on paremmin hallinnassa.

    Vähän Kaisa Jaakkolan linjoille olen itsekin kallistunut vähitellen mitä tulee elimistön toimintaan hormonien ohjaamana, tai ainakin sen mukaan minkä verran ”Poliquinlainen” näkemys on tuttu (Jaakkola sinänsä ei ole tuttu). Käytännössähän jos jokin ”ei toimi”, vika löytyy joko odotuksista tai sitten siitä mainitusta hormonitasapainosta – muutoinhan anabolia tai katabolia saavutetaankin samoin keinoin yksilöllisistä eroista huolimatta.

    Henkilökohtaisen ohjelman laadinta on kannatettava idea, sitä ihmiset kuitenkin PT:ltä odottavat. Ravitsemusasiat ovat sitten kyllä loppumaton suo… Laihduttajien kanssa tulet varmasti törmäämään kilpirauhas- ja lisämunuaisongelmiin, eli lisäravinteiden suhteen pyörittelemään D vit-jodi-seleeni-sinkki-magnesium-kromi (+kupari) -akselia, suosittelemaan asiakkaalle lepoa ja aikaväliksi millä ongelmia lähdetään purkamaan puoli vuotta: ”aloita nyt, kuntoon kesäksi 2016”.

    Melatoniinin kanssa kannattaa sitten olla varovainen, sillä sen kanssa voi käydä niin, että heräätkin keskellä yötä, ja toisaalta taas jos sitä on aamulla vielä liikaa verenkierrossa, niin voi olla hiukan hankalaa startata.

  31. Marita sanoo:

    Nyt(kin) osui naulan kantaan. Itsellä on juuri sellainen tilanne että on hauskaa käydä energisissä jumpissasi mutta lyön päätä seinään ruokailun suhteen. Itsekuri ei riitä ja narahdan herkkuihin ja siinähän jumpattu tsemppi menee aivan hukkaan. Odotan todella innolla uutta suuntautumista persoonallisempaan ravinto-ohjaukseen ja toivottavasti sen myötä parempaan oloon koko kropassa ja mielessä.

    • ainorouhiainen ainorouhiainen sanoo:

      Jep, kyllä me saadaan sunkin rytmi vielä kuntoon, ei huolta! :)

Kommentoi