STRESSIN LIHOTTAMA

Sana stressi ei aiheuta nykypäivänä enää reaktioita. Stressi on vakioitunut meidän elämään, sehän oikeastaan kuuluu arkeen. Stressiä ei myöskään oteta vakavasti, lähinnä kilpaillaan siitä kenellä on kiireisin, hektisin ja stressaavin elämä. Voidaan lukea toinen toistaan jäätävämpiä päivityksiä facebookista: ”tänään 12 h töissä” tai ”18 työpäivä putkeen takana.” No wow! Aika hieno tapa tappaa itsensä hitaasti. Pysäyttää aineenvaihdunta, pistää keho sekaisin ja mieli maahan.

Eihän työnteko aina tarkoita stressaamista, mutta usein jos oma aika jää kokonaan pois, ei myöskään ole aikaa rauhoittua tai rentoutua. Ei ole aikaa laittaa ajatuksia pois työstä ja tekemättömistä töistä. Välillä sitä itsekin on joutunut tuohon oravanpyörään, josta on hankalaa päästä pois. Olen kuitenkin mielestäni kehittynyt tässä asiassa aika paljon, oon vähentänyt töitä ja ottanut enemmän omaa aikaa. Kun elää ihmisten ympärillä, jotka tekevät paljon töitä, ja kokoajan töitä, tulee helposti ns. laiska olo. Olenko huonompi, kun en paina hommia hulluna, kuten muutkin? Uskon, että nykyään työpaikoilla vallitsee juuri tällainen ilmapiiri, mitä enemmän sen parempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työ ja kiire eivät ole ainoita stressin aiheuttajia. Rahahuolet, elämäntavat tai vaikka koulupaikan saaminen voivat nostaa kortisolin kattoon. Kortisolin, eli stressihormonin tärkein tehtävä on pitää veren sokeritaso riittävän korkeana stressitilanteiden aikana. Kortisolin alkueräinen tehtävä on ollut suojelu. Sen avulla elimistö on saanut energiaa taisteluun tai pakenemiseen villieläimen hyökätessä. Kortisoli on siis myös energiahormoni. Jos kortisolitasot ovat kunnossa, sen avulla heräämme virkeänä aamuisin. Kortisolin eritys vähenee päivän mittaan ja se on alhaisimmillaan keskiyöllä. Kun kortisolirytmi kääntyy väärin päin, on se herätessä matala, jolloin luonnollisesti on väsyneimillään aamuisin ja virkeimmillään illalla. Myös yöheräilyt liittyvät käänteiseen kortisolirytmiin.

Hetkellinen stressireaktio antaa voimaa, sillä sen ansiosta syke kiihtyy, verenpaine nousee, verensokeri nousee, ruoansulatus pysähtyy, sukuhormonien tuotanto lakkaa ja hetkellisesti rasvaa puretaan energiaksi. Valitettavasti stressi ei enää ole vain hetkellinen reaktio, vaan siitä on tullut monille jopa vuosia kestävä ongelma, jolloin korkea kortisoli pitää yllä korkeaa verensokeria. Verensokerin noustessa myös insuliinin eritys kasvaa. Näiden kaikkien summana, ongelmaksi muodostuu kuitenkin insuliiniresistenssi, jota stressi ja pitkään koholla olevan insuliini aiheuttavat. Lyhyesti sanottuna insuliiniresistenssi on tila, joka lihottaa ja kerää rasvaa, etenkin keskivartaloon ja yläselkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä vuosia blogia kirjoitellessa, olen huomannut mitkä aiheet keräävät eniten lukukertoja. Nämä aiheet liittyvät aina laihdutukseen, kiinteytykseen tai kehon parempaan ulkomuotoon. Jos kirjoittaa jostain terveyteen liittyvästä, joka ei vaikuta ulkonäköön, ei se ole läheskään yhtä kiinnostavaa, kuin esim. kiinteytysohjelma koko vartalolle. Uskon, ettei monia kiinnosta stressi, sillä ei tiedetä mihin kaikkeen se voi vaikuttaa. Tämä oli vain pieni pintaraapaisu aiheesta, mutta ehkä joku herää tämän myötä. Stressi vaikuttaa myös ulkonäköön, se vanhentaa, väsyttää, sairastuttaa ja lihottaa. Kuulostaako muodikkaalta? Ei munkaan mielestä. 🙂

Pitkäaikaisen stressin syitä voivat olla esimerkiksi liian suuri työkuorma, ahdistavat ihmissuhteet, alkoholi, tupakka, kofeiini, sokeri, suolisto-ongelmat, liian vähäinen uni, huonolaatuinen ruokavalio (paljon sokeria, valkaistua viljaa ja prosessoitua ruokaa) sekä ravinnevajeet, kuten magnesiumvaje. Liian vähäinen magnesiumin määrä elimistössä pitää yllä liian suurta stressihormonien eritystä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oman kokemukseni mukaan parhaat aseet stressiä vastaan on kunnon yöunet, vapaat viikonloput, lukeminen, piikkimatto, ulkoilu luonnossa ja infrapunasauna. Olen ennenkin painottanut unen tärkeyttä ja painotan edelleen. Tunti ennen nukkumaan menoa kannattaa sulkea tietokone, televisio ja laittaa luuri pois. Liika valo ja hälinä estää melatoniinin luonnollista toimintaa. Melatoniini on siis elimistössä luontaisesti esiintyvä pimeähormoni, jonka avulla nukahtaa paremmin. Jos tuntuu, että oma melatoniinin tuotanto on vinksallaan, voi tätä ostaa myös apteekeistä ja luontaistuotekaupoista. Olen itseasiassa tehnyt näin viime aikoina, eli laittanut kaikki älylaitteet ajoissa kiinni ja lueskellut sängyssä. Olen nukahtanut paljon nopeammin ja nukkunut myös levollisemmin kuin aiemmin.

Mieti asiat, jotka stressaavat sinua juuri nyt? Sen jälkeen mieti, mikä olisi pahin mahdollinen asia mitä voisi tapahtua, jos hölläisit otettasi hieman? Kaatuuko maailma tai kuoleeko joku, jos et stressaakkaan itseäsi hengiltä sen asian vuoksi?

Ota päivässä vähintään 30 minuuttia aikaa, jolloin päätät ettet ajattele mitään. Makaat vain paikallasi (esim. piikkimatolla) ja annat itsesi rentoutua. Erilaiset rentoutusohjelmat auttavat irroittamaan ajatuksista. Puhelimeen pystyy ladata erilaisia ohjelmia, tai kuunnella vaikka youtuben kautta. Saattaa kuulostaa hassulta, mutta kannattaa kokeilla. 🙂

lähde: Kaisa Jaakkola, hormoonitasapaino


33 Responses to “STRESSIN LIHOTTAMA”

  1. Linda sanoo:

    Ääh ja sitten kun itse vielä aina alan stressin iskiessä stressaamaan, että mitä stressi tekee terveydelleni niin on hyvä kierre kasassa.

    Asiasta kukkaruukkuun, ihan super kivoja postauksia viime aikoina ja muutenkin, etenkin päivitystahdista plussaa, kiva lukea kun jopa päivittäin uusia juttuja. Yli viikon päivitysvälit on vähän tylsiä jo 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Linda!! Kiva jos mun työntekoa arvostetaan <3 🙂

  2. Satu sanoo:

    Hieno kirjoitus, Aino! Olen täsmälleen samaa mieltä.

  3. Erika sanoo:

    Tää oli tosi hyvä kirjoitus, kiitos paljon! Itse stressaannun todella herkästi ja pari kertaa jatkuva stressaaminen onkin ajanut lamaannuttavaan ahdistukseen saakka, josta olen päässyt vasta lääkkeiden avulla eroon. Mä luulen että tässäkin asiassa – riitävän unen, liikunnan ja levon lisäksi – ruokavaliolla on suuri merkitys ja siksi oonkin yrittänyt kiinnittää siihen enemmän huomiota. Välillä kyllä mietityttää että miten tässä hektisessä maailmassa oikeen pärjää näin helposti stressaantuvana 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Erika!

      Harmittavaa että sun tilanne on mennyt niin pitkälle, mutta uskon että aina on toivoa. Yrität vaan löytää keinot, jotka auttaa sua rentoutumaan ja nauttimaan elämästä. Toivotan sulle paljon stressittömiä hetkiä 🙂

  4. Henna sanoo:

    Nyt osui ja uppos! En yleensä stressaa kovinkaan helposti, mutta syksyllä, kun valmistuin ja jäin työttömäksi alkoi myös stressi hiipiä luokseni. Stressiä aiheutti työnhaku, rahattomuus, vuokra, laskut ja mitä näitä nyt on. Onneksi minulla on rinnalla upea avomies, jolla on valmius hoitaa talouttamme rahallisesti yksinkin niin kauan kunnes saan töitä. Masennuksen partaalla tein uuden vuoden lupauksen, että lopetan töiden saannista murehtimisen ja keskityn siihen mitä kaikkea hyvää minulla tällä hetkellä on. Töitä kyllä tulee, kun jaksaa aktiivisesti hakea! 🙂 Positiivisuus vie pitkälle, samoin kunnollinen ravinto ja liikunta. Näillä porskutetaan nyt eteenpäin.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Ihanaa että sulla on vieressä henkilö joka tukee vaikeilla hetkillä! =)

      Asioilla on tapana järjestyä, joten jos vaan uskaltaa luottaa siihen että kaikki kääntyy oikein niin varmasti tapahtuukin.

      Positiivinen asenne vie pitkälle. Tsemit työnhakuun!! 🙂

  5. Pirre sanoo:

    Juurikin tämän kanssa kamppailun juuri. Painoa on 20 kg liikaa ja tuntuu että lukema ei meinaa muuttua vaikka mitä yrittää. Pohjalla ahdistus ja valtav stressi.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Pohjaltakin pääsee ylös kun laittaa asiat kuntoon yksi kerrallaan. Stressi aiheuttaa sen, ettei paino putoa ja se että paino ei putoa aiheuttaa stressiä. Tämä kierre kannattaa katkaista ja lähteä ihan uudella suunnitelmalla liikkelle =) tsemit!!

  6. Sini sanoo:

    Niiiin totta! Hyvä kirjoitus ja hyvä aihe. Samanlailla ainainen kiireessä oleminen on epäterveellistä. Tuntuu, että kaikilla ympärillä on koko ajan kiire ja stressi.. Itse olen tietoisesti opetellut näistä pois. Vitsit, että on ihanaa kun ei ole koskaan kiire mihinkään, vaikka kalenteri olisikin aivan täysi. Kiireettömyys on elämäntapa 🙂
    Btw, mäkin haluun noi 2xu:n housut, törkeen hianot!!!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Saman olen huomannut minäkin, monilla on aina kiire ja stressi. Kiirettömyys on kyllä totisesti ihan oma valinta, hyvin sanottu! =)

      Voin lämpimästi suositella pöksyjä, ne ovat todella hyvät ja mukavat päällä!

  7. Katri sanoo:

    Tää oli tosi mielenkiintoinen kirjoitus ja tunnistin itseni monesta kohtaa tekstiä! Oon itse kärsinyt koko viimevuoden stressistä opiskelun ja uravalinnan, elämäntilanteiden suurien muutosten, rahan (opiskelijabudjetti stressaa vähän väkisinkin) ja terveyden takia ja vihdoin sain kierteen katki. Miulla stressi aiheutti nimenomaan unettomuutta, rytmihäiriöitä, vatsa-ongelmia, levottomuutta, itkua ja ahdistusta sekä sitä että sitä ylimääräistä on kertynyt. Vuodenvaihteessa hölläsin opintojen suhteen ja otin enemmän aikaa itselleni ja kas kummaa – olo on paljon parempi ja keveämpi kaikin puolin. Oon löytänyt avun myös tuosta melatoniinista, jokailtainen sängyssä pyöriminen vaan pahensi univaikeuksia ja stressasi lisää. Hyvä että tämmöisistäkin asioista kirjoitetaan, stressi kun on oikeasti aikamoinen hyvinvoinnin vihollinen 🙂 Kiitos kivasta blogista ja hyvistä kirjoituksista:>

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei, kiitos kommentistasi, tosi kiva kuulla että kirjoitukset miellyttää! 🙂

      Nuo sun stressinaiheet ovat varmasti tosi yleisiä nykypäivänä..raha ja sen aiheuttamat ongelmat painavat mielessä ja monet isot päätökset nostavat stressitasot ylös. Tällaisina hetkinä on ihan supertärkeetä, että muuten elämäntavat on kunnossa; paljon unta, ravitsevaa ruokaa ja sopivasti liikuntaa. Myös ne omat hetket on tärkeitä, eikä opiskelujenkaan vuoksi kannata ajaa itseään uupumuksen partaalle. 🙂

  8. Mirkku sanoo:

    Asiateksti jälleen kerran! 🙂 Tulee stressattua pienistäki asioista ja se sitte vaikuttaa kaikkeen..

  9. Anniina sanoo:

    Tykkään sun postauksista ihan hirmusesti! Aina saa jotain uutta tietoa ja kirjoitat asiat kuitenkin selkeästi ja mielenkiintoisesti. Kuulostaa hyvältä tuo päivittäinen puolen tunnin rauhoittuminen, täytyy koettaa. Kova stressaaja kun olen ja varsinkin eri asiat tuppavat jäädä pyörimään päähän aivan liiaksi asti 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Voi kiitti, aina kiva kuulla =)

      30 minsaa ei tosiaan ole paljon mitään ja itse ainakin huomaan, että sen jälkeen on taas paljon energisempi olo!

  10. Heidi sanoo:

    Moi. Olen viime aikoina päätynyt lukemaan tekstejäsi ja löytänyt niistä paljon oivalluksia omiin kamppailuihin. Kiitos 🙂

    • Heidi sanoo:

      Piti vielä lisätä, että juuri vatsan ja lantion alueille HERKÄSTI JA NOPEASTI kertyvä rasva on mun ongelma ja tuo hormoonien j astressin vaikutus kyseiseen ongelmaan avasi ymmärrystäni. Ehdottomasti haluisin perehtyä asiaan enemmän.

    • ainorouhiainen sanoo:

      Kiitos Heidi 🙂 Olen kirjoittamassa tästä aiheesta vielä lisää. Mun pitää vaan aina prosessoida näitä aiheita hetki, ennen kuin saan ne postauksen muotoon. 😉

  11. Kukka sanoo:

    Taas hyvästä aiheesta oot kirjoittanut! Tiedossa onkin ollut että stressi vaikuttaa mm. laihdutukseen ja muuhun hyvinvointiin. Itse olen vain herkkä stressaamaan kaikesta liikaa, ja sitten kun stressaa sitä että ei saisi stressata niin siinähän sitä ollaan…Onneksi välillä osaan antaa itselleni vapaapäiviäkin mm. opiskelusta ja töiden stressaamisesta, mutta parempi olisi osata vaan antaa joidenkin asioiden olla, ja olla tyytyväinen siihen mitä on juuri nyt 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Se että stressaa siitä ettei sais stressata voi olla muidenkin ongelma. Tätäkin asiaa voi opetelle, nimittäin jo se auttaa, että hengität syvään, rauhoitat itsesi ja päätät ettei tässä ole mikään vialla, kaikki hyvin!

      Tsemit stressaamattomuuteen =)

      • Kukka sanoo:

        Kiitos! 🙂 Kyllä se siitä ja se helpottaa jo kun tiedostaa asian, niin sille on helpompi tehdäkin jotain.

  12. salla sanoo:

    Moikka! Todella hyvä teksti jälleen kerran – näitä onkin tullut nyt paljon ja panostuksesi postauksiin on näkynyt, kiitos!

    Itse olen viime aikoina alkanut panostamaan juurikin tuohon unen määrään: iltaisin menen nukkumaan yhdeksän maissa ja aamulla herään vähän yli kuuden pirteänä ja päivisinkin väsymys pysyy poissa! Olen siis huomannut todella suuren eron jaksamisessa, kun aikaisemmin tuli porskuteltua sellaisilla vajaan 7h:n yöunilla…

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Kiva kuulla, olen kyllä yrittänyt satsailla juttuihin ja tosi mukavaa jos sen huomaa. 🙂

      Tuo, että menee aikaisin nukkumaan on kyllä yksi parhaista tavoista mitä voi olla..olen tosiaan itsekin opetellut sitä viime aikoina ja hyvin huomaa eron kun herää entistä virkeämpänä aamulla!

  13. Tiitu sanoo:

    Kommentoin ekaa kertaa. Sinulla on tosi hyvä blogi! Itsellä kerääntyy kaikki läskit mahaan ja olen ajatellut, että pitäisi nukkua ja levetä eikä stressata. Se on vain helpommin sanottu kuin tehty, kun on pienet lapset, joiden tekemiset saa välillä ”stressitasot kaakkoon” ja jotka pitävät myös huolen siitä, että yölläkään ei aina niin kauheasti nukuta tai ainakaan pitkään. Mutta ehkä se aikaa myöten helpottaa. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Hei, kiitos paljon =) Tuo aika kun lapset on pieniä on toki hankalaa nukkumisen kannalta. Ehkä sitten yrittää ottaa vaikka päikkärit jos onnistuu ja hakea muuten stressivapaita hetkiä. Aikansa kutakin ja kyllä sekin vaihe helpottaa! =)

  14. henna sanoo:

    mä työskentelen kiireisellä alalla, lastenhoitajana päiväkodissa. usein työasioita jää miettimään työpäivän jälkeen, ja tuntuu etteivät ulkopuoliset ymmärrä, että työhömme kuuluu muutakin kun vain lasten kanssa oleminen. koen, että tällä alalla vain iäkkäämmillä työntekijöillä on ’oikeus’ olla väsynyt, koska nuorenahan kuuluu jaksaa. monesti alalla kuin alalla halukkuutta osa-aikatyöhön pidetään laiskuutena, vaikka taustalla olisi halu panostaa omaan hyvinvointiin.

  15. Josefina sanoo:

    Postaus tahti ja postausten aiheet on todellakin kohdillaan! 🙂 Sulla on aina laadukkaita ja mielenkiintosia aiheta, vaikka oon sun tekemistäs jo pidempään seuraillu odotan aina innolla seuraava postausta, kiitos ihan mielettömän energisestä ja laadukkaasta blogista! 🙂

  16. Noora Turunen sanoo:

    Aihepostaus! Tää aihe on mun mielestä nykymaailmassa ajankohtainen ihan koko ajan. Pitäisi olla tehokas ja tehdä monta asiaa samaan aikaan, mutta tämähän itse asiassa kääntää tehokkuuden laskuun… Stressi ei todellakaan pidentyessään ole hyväksi. Kenellekään.
    Ja anteeksi kun ehkä kiinnitin noissa kuvissa huomiota hieman epäolennaiseen: pitkät sukat jalkaan mars! En tajua miksi, mutta kun näen talvisin ihmisiä joilla vilkkuu nilkat paljaana niin tulee huonolla tavalla kylmät väreet selkää pitkin 😀

    • ainorouhiainen sanoo:

      Eve mulle kuittaili jo noista nilkoista kun oltiin kuvaamassa. 😀 En kyllä tapaa liikkua noin normaalisti, kyseessä oli 10 minuutin kuvaushetki ulkona!

Kommentoi