TÄYSIPAINOINEN RUOKAVALIO

Moikka! Sunnuntai on kyllä yksi viikon rennoimmista päivistä. Saa vaan velttoilla ja hengailla ilman kiirettä. Tosin tänään ollaan käyty Even kanssa pienellä photoshootilla nappailemassa hieman kuvamateriaalia blogiin. Muuten oon vaan ottanut iisisti ja lueskellut Hormonitasapainosta kertovaa kirjaa.

Vaikka meillä kaikilla on tiedossa, ettei stressi tee kenellekkään hyvää, on yllättävää kuinka se tulee esiin melkein jokaisessa hormonitoiminnan ongelmassa, mitä kirja käsittelee. Stressi ja kiireinen elämäntapa on kyllä yksi parhaista keinoista pilata oma aineenvaihdunta, kroppa ja mieli. Sen ansiosta olen itse oikein keskittynyt rentoutumaan viikonlopun aikana. Aion kirjoitella stressistä vielä lisää myöhemmin. Tänään ajattelin kuitenkin höpötellä erilaisista erikois- ja muotiruokavaliosta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nykyään on pinnalla erilaiset ruokavaliot, joista jätetään pois milloin maitotauloustuotteet, gluteeni tai vaikka kypsennetty ruoka. Olen sitä mieltä, että on hyvä juttu etsiä itselle sopiva ruokavalio ja kyseenalaistaa vanhoja tapoja, joiden malliin on syöty iät ja ajat. Silti kannattaa aina muistaa, että jos jättää ruokavaliosta jonkun oleellisen asian pois, tulee myös miettiä mistä ravintoaineista mahdollisesti luopuu sen mukana. Maidon, lihan tai vaikka hiilareiden pois jättäminen jättää myös melko ison loven energiansaantiin, ja jos tavoitteena ei ole painonpudotus, täytyy energiavaje täyttää toisilla ruoka-aineilla.

Kun päättää luopua jostain ruoka-aineesta mitä on tavallisesti käyttänyt säännöllisesti, on hyvä tarkistaa mitä ravinto-aineita ja vitamiineja on tästä saanut ja sitten miettiä niille vaihtoehdot. Monessa tapauksessa kasvisten lisääminen auttaa paljon. Uskon valitettavasti monien elävän ravinto-aine vajeessa, vaikka ei olisi tietoisesti jättänyt mitään pois, tai vaikka ei söisi minkään erikoisruokavalion mukaan. Elimistö on hyvin monimutkainen kokonaisuus ja se tarvitsee paljon erilaisia vitamiineja ja mineraalejea toimiakseen kunnolla. Toinen asia on taas imeytyminen, sillä suoliston kunto vaikuttaa oleellisesti ravinoaineiden imeytymiseen. Täytyy muistaa pitää huolta myös suoliston kunnosta, jotta saisi kaikki ravintoaineet tehokkaasti käyttöön.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monet käyttävät erilaisia mineraalirikkaita suoloja. On ruususuolaa ja merisuolaa, joita suosittelen ja käytän myös itse. Tällaisia käyttäessä, kannattaa kuitenkin huomioida jodin saanti.  Näiden suolalaatujen jodipitoisuus voi olla vain kymmenesosa jodioituun suolaan verrattuna.

Jodi on ihmiselle välttämätön kivennäisaine, sitä tarvitaan kilpirauhashormonien tuotantoon. Kilpirauhashormonit osallistuvat lämmön muodostukseen ja säätelyyn, energiaravintoaineiden aineenvaihduntaan, kasvuun ja kehitykseen, verenkiertoelimistön toimintaan, vesi- ja elektrolyyttitasapainoon sekä hermoston toimintaan. Jodin puutos voi siis johtaa jopa kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Jodin puutoksen oireina on väsymystä, hitautta ja painonnousua. Pitkäaikainen puutos aiheuttaa kilpirauhasen suurentumisen eli struuman. Jodin puute etenkin raudan ja A-vitamiinin puutteellisen saannin kanssa voi aiheuttaa kilpirauhasen vajaatoimintaa, kasvun ja kehityksen häiriöitä. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi kehitysvaiheessa aiheuttaa vakavia kasvu- ja kehityshäiriöitä. Lievempikin puute lisää muun muassa oppimishäiriöitä lapsilla. lähde.

Jos valmistaa ruuan itse ja käyttää vain erikoisuoloja, kannattattaa varmistaa riittävä jodin saati. Sitä on runsaasti mm. merilevässä (sushi) ja merenelävissä. Myös maitotuotteet sisältävät jodia, jodioidun suolan lisänä. Joku kommentoi joskus, että nykyään terveyskappojen valikoimista löytyy myös jodioitua ruususuolaa. Vaikka suolassa jodia onkin, ei kannata lisätä sen käyttöä. Jos kokee, että saa mahdollisesti liian vähän jodia (kuten suurin osa suomalaisista saa) kannattaa hankkia esim. merilevärouhetta, jota on helppo lisätä vaikka smoothieen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jodin liikasaantikaan ei ole hyvästä!

P1090184_Fotor_Collage

Maitotuotteita välttävien tulisi pitää huolta kalsiumin saannista, tästä onkin tullut kirjoitettua ihan erillinen postaus. Kasvisyöjät tietävät, että proteiinien, raudan, kalsiumin, B12- ja D-vitamiinin saanti täytyy turvata, kun luopuu lihasta (ja maitotuotteista). Gluteenitonta ruokavaliota noudattavien tulisi huomioida kuidun saanti, mikä tosin täyttyy melko helposti lisäämällä ruokavalioon vihanneksia ja kasviksia. Viljatuotteet sisältävät myös kivennäisaineita ja vitamiineja, kuten B- ryhmän vitamiineja, foolihappoa, niasiinia, riboflaviina ja e-vitamiinia. Näitä kaikkia saa kuitenkin usein riittävästi, jos ruokavalio on muuten täysipainoinen.

En siis missään nimessä ole erikoisruokavaliota vastaan, sillä itsekin syön lähes maidottomasti ja gluteenittomasti. Postauksen ajatus on vain muistuttaa, että aina kun muuttaa ruokavaliotaan, tulisi miettiä myös hieman laajemmin ravintoaineiden saantia.

Toisaalta, kuten aiemmin mainitsin, ravinneköyhyys on kuitenkin aika yleinen ongelma ihan myös ihan ”normaalia” ruokavaliota noudattavilla, jollei jopa pahempikin. Kunpa ihmiset vain ymmärtäisivät ravinnon voiman terveyden kannalta, säästyttäisiin nimittäin monilta ongelmilta.

Mukavaa sunnuntaita!


11 Responses to “TÄYSIPAINOINEN RUOKAVALIO”

  1. Riina sanoo:

    Vähän nuorempana tuli koettua kantapään kautta ravinnon tasapainon tärkeys, kun jätin muotivillityksen mukana hiilarit pois kokonaan… No, kauhea turvotus ja tuskainen peräpukama siitä seurasi kun ei saanut vesiliukoista kuitua mistään. 😀 Vasta jälkikäteen tajusin että karppaajat vetävät psylliumia ja näin edelleen. Nyt syön kiltisti kaurapuuron joka ikinen aamu!

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juu, ei tosiaan kannata vaan lopettaa seinään hiilareidenkaan syöntiä, ellei lisää reippaasti kasviksia niiden tilalle. 🙂

  2. ulla sanoo:

    Kyllä. Oikea, tasapainoinen ruokavalio ja riittävä lepo ehkäisisi monia sairauksia ja ongelmia. 🙂

    • ainorouhiainen sanoo:

      Juurikin näin =) etenkin näitä ”elintasosairauksia” kuten kakkostyypin diabetes, sydän- ja verisuonitaudit yms..

  3. Snaappi sanoo:

    Tää nyt ei liity millään tavoin aiheeseen 😀 Mutta näin tän nettiä selatessa ja tulit heti mieleen.. Riittäisköhän sulla paukkuja tohon? http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1422161280616.html

    • ainorouhiainen sanoo:

      Mä oon joskus ennenkin katsonut noita testejä! Tehdäänköhän ne ihan putkeen kaikki? On kyllä ihan kova suoritus, mutta kyllä mä uskon että vois onnistua. Penkkiä tapaan tehdä 40-45 kilolla 10 toistoja ku treenaan, joten kai toi olis ihan mahdollista minuuttiin vetää 25 toistoa. Uiminen ei kylläkään oo mun vahvuus, että siinä vois olla ongelmia 😀

  4. elmoo sanoo:

    Heippa!
    Kiva postaus taas kerran! 🙂 mulla olis postausehdotus/kysymys! Eli tosta gluteenittomasta ruokavaliosta, jota säkin kerrot noudattavasi suurin piirtein. Olisko sulla jotain hyviä väli- ja iltapalaehdotuksia?:) erityisesti iltapalaa on ainakin minun vaikea keksiä kun ennen tuli syötyä ruisleipää aika paljonkin, mutta maha kiittää nyt kun sen on jättäny pois:D smoothieta ja munakasta oon aika usein tehnyt ja joskus gluteenitonta kaupan näkkäriä, mutta nämä meinaa ruveta kyllästyttämään..!:D en syö myöskään maitoa joten rahkakin on jäänyt ruokavaliosta pois. Mutta tosiaan tuosta gluteenittomasta ruokavaliosta olisi kiva kuulla sun vinkkejä sen noudattamiseen:)
    Ja niin vielä toinenkin postausehdotus, näin opiskelijan säästöbudjetin kannalta ois ihan mielenkiintonen semmonen ”edullista terveellistä ruokaa” postaus tai vastaava:D sun seiti-tonnikalapyörykkä resepti oli ihan huippu! Oon sitä vähän omilla muokkauksilla pariin kertaan käyttänyt eli kiitokset siitä:)
    Ja edellisissä postauksissa kysyit postaustiheydestä, niin ainakin mun mielestä on kiva kun postauksia tulee usein! Varsinkin kun sun postauksissa on usein täyttä asiaa eikä pelkkää hulabaloota:)

    • ainorouhiainen sanoo:

      Moikka! Mä oon joskus noista kirjoitellut, että en kauheesti syö mitään ns.välipalaruokia, vaan syön lähinnä ”kunnon ruokaa” joka aterialla. Joskus tulee vedettyä joku patukka kiireessä. 🙂

      Pistän postausidena hautumaan..(on toivottu ennenkin) 😉

  5. Ananas sanoo:

    Hei, olen pohtinut omaa jodin saantiani, koska käytössä on juurikin ruususuola. Maitotuotteista käytän oikeastaan säännöllisemmin vain juustoa. Aiemmin luulin, että spirulinasta saisin jodia, mutta tarkemmin tutkittuani huomasin sen olevan makean veden levä, joten siitä ei jodia löydy.
    Mitä siis suosittelisit käytettäväksi, jotta tuo riittävä jodin saantisuositus täyttyisi?

    • ainorouhiainen sanoo:

      No ainakin erilaiset merilevävalmisteet sisältää jodia. Kannattaa varmaan suunnata terveyskauppaan ja kysellä millaisia vaihtoehtoja löytyy =)

  6. Jeeee sanoo:

    Täysipainotteinen ruokavalio on ainakin itselleni tosi tärkeä juttu, koska kala-kasvissyöjänä täytyy jo vähän kiinnittää huomiota esim. raudan saantiin. 🙂 Kanan ja lihan olen siis jättänyt pois ja niiden tilalla syön paljon kalaa, papuja, linssejä, tofua, härkäpapurouhetta ja quornia!

Kommentoi